sunnuntai 25. elokuuta 2019

Luumukakkuset


PlumCakes1.jpg

PlumCakes2.jpg

Sain eilen ystävältäni ison kasan ihania luumuja. Meillä on itselläkin luumupuu pihassa, mutta toistaiseksi luumuja on tullut sen verran, että luumut syödään tuoreeltaan, eikä niistä ole riittänyt leivontaan. Nyt kuitenkin leipasin meille päiväkaffeelle pieniä luumukakkusia. Nämä pyöräyttää helposti ja suht nopeasti. 12 koloinen muffinsivuoka on sopiva näiden paistoon ja saat taikinasta juuri 12 minikakkusta.

LUUMUKAKKUSET (12 kpl muffinsivuoassa paistettuna)

1 dl mantelijauhoja
2 dl + 1 rkl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
0,25 tl vaniljajauhetta/0,5 tl vaniljasokeria
1 dl juoksevaa kasvirasvaa (tai sulatettua voita)
2 rkl tummaa rommia
0,5 dl maitoa
2 kananmunaa (L-kokoa)
2 rkl turkkilaista jogurttia

12 luumua

Laita uuni kuumenemaan 195-asteeseen, kiertoilma 175-asteeseen. Suihkaise muffinsivuoan kolot vuokaspraylla tai voitele ne sulalla voilla.

Mittaa kaikki aineet,  luumuja lukuun ottamatta, kulhoon ja sekoita ne keskenään sekaisin, välttäen turhaa vaivaamista.  Annostele taikina tasaisesti muffinsivuoan syvennyksiin. Poista luumuista kivet ja paloittele luumut 4 osaan. Lisää jokaisen kakkusen päälle luumupaloja. Paista uunin keskitasolla ritilän päällä noin 20 minuuttia, kunnes tikulla kokeiltaessa tikkuun ei tartu taikinaa. Nosta kakkuset vuokineen ritilän päälle jäähtymään n. 5:ksi minuutiksi. Kumoa kakkuset muffinsivuoasta pois ja jätä ritilälle jäähtymään.

Kakkuset säilyvät tarvittaessa pari päivää huoneenlämmössä.