torstai 26. tammikuuta 2017

Suklaa-PB smoothiekulho


Kun tein aamupalaksi tämän smoothiekulhon, tuntui kuin olisin syönyt suklaajälkkäriä aamupalalla. Ei ollenkaan huono asia, varsinkin kun tämän smoothiekulhon aineosat ovat kuitenkin terveellisiä, eikä tämä sisällä muuta sokeria kuin hedelmien oma sokeri. Smoothien ei minun makuuni tarvitse olla kovinkaan makea, tämä oli omaan makuuni juuri sopiva. Jos pidät melko makeasta smoothiesta, lisää smoothieen tekovaiheessa vaikka 1-2 tuoretta taatelia tai aavistus hunajaa.

Jos syön aamulla pelkän smoothien, teen sen mielelläni smoothiekulhoon, jolloin smoothie on paksumpaa ja päälle voi latoa kaikkia terveellisiä herkkuja. Juotavia smootheja taas suosin esimerkiksi jälkkärinä tai iltapalan osana, ruisleivän kaverina.

SUKLAA-PB SMOOTHIEKULHO

1/2 Pitaijaa (osa koristeeksi)
1 rkl maapähkinävoita, makeuttamatonta
1 rkl kauraleseitä
1 rkl raakakaakaojauhetta
1 jäinen kypsä banaani
1 tl Chian siemeniä
2 rkl turkkilaista jogurttia

Koristeeksi esim:
Kaakaonibsejä
Banaanisiivuja
Vadelmia
Karhunvadelmia
Pitaijasta leikattuja paloja

Surauta smoothien aineet tasaiseksi sauvasekoittimella/blenderillä. Kaada/lusikoi kulhoon ja koristele mieleiseksesi.

Viime sunnuntaina oli aivan upea ulkoiluilma, joten se piti tietenkin hyödyntää. Talvella on hauska, kun Uunisaareen ja Liuskasaareen pääsee kävellen, kun Uunisaareen viritetään ponttonisilta. Koska tapojeni vastaisesti tämä blogipostaus oli hyvin lyhyt, laitan tähän muutaman talvikuvan Uunisaaresta/Liuskasaaresta. Vähän muuten harmitti, että piti lähteä pois ennen auringonlaskua, koska piti ehtiä vielä tehdä ruoka ja syödä ennen salille menoa. Salille ajaessani ihastelinkin sitten auton ikkunasta komeaa auringonlaskua.







torstai 19. tammikuuta 2017

Banoffee Pies murotaikinapohjalla





Kinuski kuuluu lähes kaikissa muodoissaan siihen ryhmään, joka uppoaa minulle vähän liiankin hyvin. Nämäkään Banoffee Piet eivät muodosta poikkeusta tuohon sääntöön. Perinteistä Banoffee
Pie´ta keksipohjalla ja kakkumuodossa on tullut tehtyä moneen kertaan ja näitä murotaikinapohjaisia pikkupiiraitakin aiemmin. Koska blogista ei kuitenkaan löydy vielä minkäänlaista Banoffee Pien ohjetta, päätin nyt jakaa tämän ohjeen blogiin.

BANOFFEE PIES (8-9 kpl)

Pie -pohjat:
2 dl vehnäjauhoja (hiukan vajaa)
62,5 g voita (jääkaappikylmää)
0,25 dl tomusokeria
1/2 kananmunaa (L-koko)

Täyte+koristeet:
n. 1/2 prk valmiiksi kinuskiksi keitettyä kondensoitua maitoa
1 banaani
Pari tippaa sitruunamehua
1/4 tl vaniljajauhetta/3/4 tl vaniljasokeria
1 dl vispikermaa
1/2 tl tomusokeria
n. 10 g tummaa suklaata
(Candy Meltseistä tai sulatetusta tummasta suklaasta tehtyjä suklaakoristeita)

Pie -pohjat:
Laita monitoimikoneeseen jauhot, paloiksi leikattu voi sekä tomusokeri ja käytä hetki, jotta aineet menevät sekaisin ja siitä tulee ryynimäistä. Lisää sitten kananmuna ja käytä sen aikaa, että taikinasta alkaa muodostua pallo. Jos teet taikinan käsin, nypi voi jauho-tomusokeriseokseen ja lisää sitten kananmuna ja sekoita tasaiseksi. Siirrä taikina pakastepussiin/tuorekelmuun ja laita se jääkaappiin n. 30 minuutiksi.

Voitele pienet tartalettivuoat kevyesti esimerkiksi vuokasprayllä.  Ota taikina jääkaapista ja kauli taikina leivinpaperoidulla työtasolla, joka on kevyesti jauhotettu vehnäjauhoilla, ohueksi levyksi. Ota levystä hiukan tartalettivuokaa suuremmalla pyöreällä muotilla ympyrä ja nosta se tartalettivuokaan. Painele sormin reunoille ja ota tarvittaessa ylimääräinen taikina pois veitsellä reunoista. Käytä tarvittaessa hiukan vehnäjauhoja apuna.

Voit myös nostaa kaulitun levyn vierekkäin olevien tartalettivuokien päälle ja kaulia kaulimella niiden päältä.

Tai kolmas tapa on painella nokare taikinaa sormin vuokaan.
Nosta vuoat kylmään n. 20 minuutiksi. Laita uuni kuumenemaan 190-asteeseen, kiertoilma 170-asteeseen.

Pistele pohjat haarukalla, noste ne uuniritilän päälle ja paista alatasolla noin 11 minuuttia. Jäähdytä ritilällä ennen täyttöä.

Täyttö:
Vatkaa vispikerma, tomusokeri ja vanilja vaahdoksi esim. sähkövatkaimella.
Lusikoi pie -pohjiin noin ruokalusikallinen kinuskia per pie. Leikkaa banaani siivuiksi ja ripota hiukan sitruunamehua siivuille ja sekoita. Asettele  3 banaanisiivua kinuskin pälle ja lusikoi sitten kermavaahtoa päälle. Laita toiset 3 banaanisiivua kermavaahdon päälle ja raasta lopuksi suklaata päälle. Jos teit suklaakoristeet, paina ne pien keskelle pystyyn.

Jos piiraita jää yli, säilytä ne jääkaapissa kannellisessa rasiassa

VINKKI:
- Pie -taikinan voit tehdä pari päivää aiemmin jääkaappiin valmiiksi ja/tai pie -pohjat voit valmistaa päivä, pari aiemmin. Säilytä ne ilmatiiviissä rasiassa huoneenlämmössä

torstai 12. tammikuuta 2017

Polentalla paneroidut broilerpihvit+ LUX Helsinki



Edellisessä postauksessani lupasin laittaa blogiin seuraavaksi helppojen polentalla paneroitujen broilerpihvien ohjeen, joten sillä tiellä ollaan. Jos tätä nyt voi edes ohjeeksi sanoa, mutta joka tapauksessa nämä broilerpihvit ovat hyvä, nopea ja melko terveellinen arkiruoka, varsinkin jos niiden seurana tarjoaa salaattia.  Ja myös gluteeniton, vaikka onkin "leivitetty". Näitä meillä tulee tehtyä aika usein.

Pihvit sopivat loistavasti myös kanaburgereihin/kanaleipiin täytteeksi. Yksi omista lempikanaleipätäytteistä on seuraava kombo: Polentalla paneroitu broilerpihvi, kunnon kreikkalaista fetaa, rucolaa, tomaattia, punasipulia (tai marinoitua punasipulia) ja hiukan savupaprikakastiketta.

Sen verran välineurheilua nämä vaativat, että lihanuija olisi hyvä olla. Lihanuijan puuttuessa, vasarakin ajaa kyllä saman asian, kunhan sillä nuijii varovasti,  ettei hajota pihviä atomeiksi ennen panerointia.

POLENTALLA PANEROIDUT BROILERPIHVIT

4 broilerin filepihviä, mielellään ohuita minuuttipihvejä tai vastaavia
1 dl polenta maissiryynejä
1 tl sinappijauhetta
2 tl savupaprikajauhetta (vähempikin riittää, ellet halua melko voimakasta savupaprikan makua)
suolaa, mustapippuria

Ota broilerpihvit lämepenemään huoneenlämpön noin puoli tuntia ennen ruoan valmistusta. Sekoita laakealla lautasella keskenään polentaryynit, sinappijauhe, savupaprikajauhe, suola ja mustapippuri.

Nuiji broilerpihvit lihanuijalla (tai sitten vasaralla, jos et omista lihanuijaa), varovasti hyvin ohueksi. Helpoimmalla pääset, kun käytät valmiiksi ohuita broilerinfilepihvejä, jolloin niiden nuijiminen käy nopeasti ja helposti. Paksummista pihveistä onnistuu yhtä lailla, kunhan vain hakkailet hiukan kauemmin.

Laita suureen paistinpannuun noin 2-3 ruokalusikallista öljyä. Jos sinulla ei ole suurta paistinpannua, paista pihvit kahdessa erässä, välillä tarvittaessa öljyä lisäten  Kasta broilerpihvit yksittäin polentaryyniseokseen molemmin puolin. Voit tarvittaessa hiukan painella käsin pihviä, jotta seos tarttuu joka puolelle. Toista kaikkien pihvien kanssa. Kuumenna pannu ja laita kunnolla kuumentuneeseen pannuun ja paista molemmin puolin, kunnes hiukan ruskettuvat. Vähennä tarvittaessa hiukan lämpöä.

Laita sillä välin uuni kuumenemaan 200-asteeseen/kiertoilma 180-asteeseen ja vuoraa leivinpelti leivinpaperilla. Nosta pihvit uunipellille ja paista niitä uunissa vielä 6 minuuttia/kypsäksi asti.

VINKKI:
Kevyemmät wienerleikkeet saat myös samaan tapaan tehtyä. Jätä silloin savupaprikajauhe pois tai laita sitä vain vähän ja lisää hiukan sinappijauheen määrää.

LUX HELSINKI -VALOFESTIVAALI

Tässä pari kuvaa LUX Helsinki -valofestivaalista, joka levittäytyi Helsingin keskustaan 5.-9.1.2017. Valofestivaali järjestettiin nyt jo yhdeksättä kertaa. "Pari" muutakin oli samaan aikaan paikalla sunnuntaina, jolloin me käytiin tuolla pyörimässä mieheni kanssa. Kävitkö itse ihastelemassa valofestivaalin aikaan teoksia?

Tuomiokirkko/Suurkirkko on aina vaikuttavan näköinen, mutta nyt se näyttäytyi kirjaimellisesti ihan uudessa, vai pitäisikö sanoa uusissa valoissa. Tarja Ervastin valoteoksessa Domus 360° - 4 kotia Tuomiokirkon kaikki neljä sivua olivat valoteoksen osana ja kullakin ristikirkon sakaralla oli oma tyylinsä ja teemansa.


Senaatintorilla Tuomiokirkon edessä Petri Tuhkasen Joukkovoima interaktiivisessa valoteoksessa valot alkavat elää ja muuttuvat intensiivisemmäksi mitä enemmän ihmisiä nousee vaa'alle.


 Tuomiokirkon tapulissa Kaisa Salmen Ronda -niminen teos hehkui kirkkaissa väreissä.


Helsingin Yliopiston Topelian sisäpihalle oli melkoinen jono. Mutta jono veti yllättävän nopeasti ja jonotus kannatti, sillä Flowers of Life -kollektiivin toteuttama valoinstallaatio, joka levittäytyi koko sisäpihalle, oli hieno ja ihanan värikäs.



Stora Enson päkonttorin  viisiosainen Cube animaatio-teos, jonka oli toteuttanut Shader tuotantoryhmä, ei tässä liikkumattomassa  kuvassa pääse oikeuksiinsa. Animaatio yhdisti hienosti musiikkia, äänimaailmaa ja projisoituja kuvia.


Paljon LUXissa oli muutakin näettävää/koettavaa. Tässä oli vain pieni osa siitä, mitä kaikkea tuolla oli. Kiva, että keskellä pimeintä aikaaHelsingin kuapunki  järjestää tällaisen väripilkun harmauden keskelle.

lauantai 7. tammikuuta 2017

Vähän terveellisemmät briossisämpylät


Perinteiset briossisämpylät ovat kyllä hyviä, mutta halusin tehdä näistä briossisämpylöistäni hiukan terveellisempiä. Vaihdoin osan vehnäjauhoista ruisjauhoihin, kaurahiutaleisiin ja mämmi- ja leipämaltaisiin sekä vähensin rasvan määrää ja vaihdoin voin juoksevaan kasvirasvaan. Näistä tuli mielestäni tosi hyviä, joten kannattaa ehdottomasti kokeilla. Nämä briossisämpylät käyvät hyvin esimerkiksi hampurilaisiin tai erilaisiin voileipiin.

VÄHÄN TERVEELLISEMMÄT BRIOSSISÄMPYLÄT (n. 12 kpl)

2 dl maitoa
3 dl vettä
1 pussi/11 g kuivahiivaa
2 dl ruisjauhoja
0,5 dl kaurahiutaleita
0,5 dl Mämmi- ja leipämaltaita
1 rkl siirappia
1 kananmuna
n. 9 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
0,5 dl juoksevaa kasvirasvaa

Voiteluun:
1 keltuainen
1 tl siirappia
suolaripaus
1 tl vettä

Lämmitä maito+vesi n. 42-45-asteiseksi, eli selkeästi kättä lämpimämmäksi ja kippaa seos yleiskoneen kulhoon/taikinakulhoon. Sekoita kuivahiivapussin sisältö ruisjauhojen sekaan ja lisää vesi-maitoseokseen. Lisää kaurahiutaleet, mämmi- ja leipämaltaat, siirappi, kananmuna sekä noin 5 dl vehnäjauhoja.

Anna yleiskoneen, jossa on taikinakoukku, sekoittaa seosta, tai sekoita käsin taikinakulhossa seos. Lisää pikkuhiljaa samalla lisää vehnäjauhoja koko ajan alustaen. Älä koskaan lisää koko jauhomäärää kerralla, koska jauhoista riippuen, niitä saattaa mennä hiukan vähemmän kuin ohjeessa on mainittu. Anna koneen alustaa taikinaa noin 8 minuuttia tai alusta käsin reilu 10 minuuttia. Lisää lopuksi suola ja juokseva kasvirasva ja lisää sitten vielä tarvittaessa hiukan jauhoja. Taikina saa jäädä melko löysäksi.

Peitä kulho muovilla ja anna kohota lämpimässä paikassa noin 40 minuuttia.

Laita uuni kuumenemaan 200-asteeseen, kiertoilma 180-asteeseen. Leivinpaperoi pari peltiä valmiiksi.

Ripota taikinan pintaan hiukan jauhoja ja öljyä kätesi. Ota pehmeää taikinaa suoraan taikinakulhosta käsiisi ja muotoile öljytyin käsin haluamasi mallisia sämpylöitä. Nosta pellille. Jos taikina alkaa tarttua käsiisi, lisää käsiisi hiukan öljyä

Peitä pellit leivinliinoilla ja anna sämpylöiden kohota lämpimässä paikassa noin 35 minuuttia.

Sekoita keltuainen, siirappi, suola ja vesi keskenään esim. juomalasissa. Voitele  kohonneet sämpylät seoksella pullasudin avulla ja paista kiertoilmalla, kahdessa tasossa. molemmat pellit kerrallaan tai tavallisen uunin keskitasolla, pelti kerrallaan, noin 14 minuuttia. Jos paistat tavallisessa uunissa, voitele odottava pellillinen vasta juuri ennen uuniin laittoa.

Peitä uunista oton jälkeen sämpylät leivinliinalla, jos haluat, että koko sämpylä pysy pehmeänä. Jos taas haluat, etä kuori on hiukan rapeahko, jäähdytä sämpylät peittämättä.

Meillä suurin osa näistä briossisämpylöistä käytettiin kanaburgereihin, joiden väliin lastattiin rucolaa, uppomuna, Ruusukaali-Granaattiomena Slawta, tomaattia, savupaprikakastiketta, punasipulia, guacamolea ja ohuita, polentalla leivitettyjä broilerpihvejä.

Polentalla leivitettyjä (polenta maustettuna), ohueksi lihanuijalla nuijimiani broilerpihvejä, meillä syödään melko usein arkiruokana. Helppoa, hyvää ja melko terveellistäkin. Laitankin heti seuraavaan postaukseen  niiden ohjeen, koska niidenkin ohje blogista puuttuu.

Hassua, miten nopeasti ilmat ja lämpötilat muuttuu. Eilen oli pakkasta lähes 25 astetta melkein koko päivän ja ihana  auringonpaiste, tänään pakkasta on ollut enää muutama aste ja päivä on ollut harmaa ja lumisateinen suurimman osan aikaa. Meillä oli eilen jo näin paljon lunta, joten viime päivinä on saanut mukavasti hyötyliikuntaa lapion varressa :). Tällainen aurinkoinen talvipäivä valkoisen puhtaan hangen kera on kyllä kaunis.



tiistai 3. tammikuuta 2017

Ruusukaali-Granaattiomena Slaw


Hyvää uutta vuotta! Uusi vuosi on hyvä polkaista blogin puolella käyntiin hiukan terveellisemmällä ohjeella joulun ja uuden vuoden herkuttelun jälkeen. Itse olen granaattiomenan suuri ystävä ja tällä kertaa yhdistin granaattiomenan ruusukaalin kanssa rapeaksi Slawksi. Lähiaikoina on kaupassa ollut mukavasti tuoretta kotimaista ruusukaalia saatavilla ja sitä on välillä kiva käyttää myös hiukan tavanomaisesta poikkeavalla tavalla.

Toivotaan, että vuodesta 2017 tulee hyvä vuosi. Meillä vuosi vaihtui tavan mukaan rauhallisissa merkeissä perheen kesken. Uudenvuoden aattona ulkoilin iltapäivällä mieheni kanssa Helsingin keskustassa, lähinnä katsomassa Hesperian puistoon sijoittuvaa Kari Kolan valoinstallaatiota. Samalla kurkattiin hiukan muuta menoa kaupungilla, mutta takaisin kotona oltiin kyllä jo tuossa puoli seitsemän aikaan. Ja vuoden ensimmäinen päivä aloitettiin perheen kesken runsaalla brunssilla.




Kansalaistorin lava ja screenit olivat melko massiiviset. Tuolloin illansuussa käydessä, äänentoisto oli vielä hiukan hakusessa. Kotisohvalta ohjelmaa katsoessa, oli kuitenkin kiva huomata, että ennen illan ohjelmaa se oli kuitenkin saatu kuntoon.


Töölönlahden vanhat huvilat oli myös valaistu kauniisti. Sen verran pimeää kuitenkin oli, että jalusta olisi pitänyt olla mukana, jotta olisi saanut hyviä kuvia, kun valotusajat olivat sen verran pitkiä.


Vuoden ensimmäisen päivän kunniaksi söimme kotona perheen kesken runsaan brunssin. Aamu meillä aloitetaan usein puurolla, mutta tällä kertaa jätettiin puuro suosiolla pois, kun pöytään katettiin niin paljon kaikkea muuta herkkua.






No niin, tässä viimein tuo alussa lupaamani ohje :)


RUUSUKAALI-GRANAATTIOMENA SLAW (n. 2 dl)
8 ruusukaalia
1 tl Dijon -sinappia
1 rkl valkoista Balsamicoa
Pari tippaa juoksevaa hunajaa
mustapippuria, suolaa
1-2 rkl kevytmajoa

Kourallinen granaattiomenan siemeniä

Pese ruusukaalit, poista kannat ja uloimmat lehdet, mikäli ne ovat kellertäviä/huonoja. Leikkaa ohuiksi suikaleiksi. Lisää muut aineet, paitsi granaattiomenan siemenet. Sekoita ja rutistele puhtain käsin, jotta ruusukaali mehustuu.

Lisää lopuksi suurin osa granaattiomenan siemenistä ja sekoita, Ripota loput siemenet pinnalle koristeeksi.

Slaw käy monen ruoan lisukkeeksi. Itse laitoin tästä osan näihin broilerburgereihin. Herkkua - broilerinfilettä, uppomuna, tomaattia, punasipulia, savupaprikakastiketta, rucolaa ja ruusukaali-granaattiomena slawta. Kaiken kruunaa itsetehty uunituore, aavistuksen terveellisempi, briossisämpylä (vehnäjauhojen lisäksi myös ruisjauhoja, kaurahiutaleita ja mämmi- ja leipämaltaita sekä rasvana juokseva kasvirasva). Näistä briossisämpylöistä tuli tosi hyviä ja onneksi nyt otin ainemäärät ylös, niin voin kirjoitella lähiaikoina niiden ohjeen blogiin.