maanantai 30. joulukuuta 2013

Persimon canapét

Päätin tehdä uutta vuotta varten pientä näppisyötävää, jota olisi kiva napostella shampanjan  tai kuohuviinin kanssa. Nyt on kaupoissa persimoneja ja ne käyvät hyvin vuohenjuuston ja homejuuston kanssa. Tein hiukan erilaisia versioita, koska sekä vuohen- että homejuusto jakaa mielipiteitä. Myös pohjavaihtoehtoja on muutama erilainen. Nopeat ja helpot kaupan pakastetorttutaikinasta tehdyt sekä hiukan näpräämistä vaativat tortillataikinasta tehdyt pohjat.




Löysin Maseca -merkkisiä maissijauhoja kaupasta parisen viikkoa sitten. Niistä tein jo kerran maissitortilloja, (mutta niitä ei tullut taltioitua blogiin), ja nyt päätin kokeilla tehdä pieniä tostada -tyylisiä tarjottavia. Tein ensin tortillataikinan, josta otin pienellä 6,5 senttisellä ympyrämuotilla  ympyröitä, voitelin ne molemmin puolin öljyllä ja painelin minimuffinsivuoan syvennyksiin, jolloin sain niistä pieniä kuppeja. Osan jätin pyöreäksi ja paistoin öljyllä voideltuna.

Osaan tein pohjan kaupan valmiista pakastetorttutaikinasta (valmiiksi kaulituista levyistä).

PERSIMON CANAPÉT (yht. n. 45 kpl)

2 persimonia
1 pkt pehmeää vuohenjuustoa
1/2 pkt sinihomejuustoa (esim. Aura)
mustapippuria
basilikaa
1 pkt ilmakuivattua kinkkua (parman- tai serranokinkkua)
3 rkl limen mehua
hiukan hyvää balsamicoa

1 pkt kaupan valmista pakastetorttuatikinaa levyinä

Pienet tortillapohjat (n. 30 kpl):
2,5 dl maissijauhoja (esim. Maseca, EI siis maissitärkkelystä)
2 dl vettä
ripaus suolaa

Torttutaikinapohjat (n. 15 kpl):

Ota torttutaikinalevyt (tai voitaikina) sulamaan huoneenlämpöön toisistaan irrotettuna noin 15 minuuttia aiemmin. Leikkaa sitten jokainen taikinalevy pystysuunnassa kolmeen osaan, jolloin saat siis yhdestä levystä kolme suorakaiteen mallista palaa. Voit myös halutessasi ottaa paloja levyistä muotilla. Minä otin osan pyöreällä muotilla.

Nosta leikkaamasi palat leivinpaperoidulle pellille ja voitele ne päältä kananmunalla.

Laita osaan päälle murusteltua homejuustoa ja osaan murusteltua vuohenjuustoa.

Paista 225 -asteessa, kiertoilma 205 -asteessa n. 10 minuuttia. Jäähdytä valmiit pohjat ritilällä.

Pienet tortillapohjat (n. 30 kpl):

Laita uuni kuumenemaan 230 -asteeseen, kiertoilma 210 -asteeseen.

Mittaa kulhoon maissijauhot, vesi ja suola. Sekoita ne keskenään noin kahden minuutin ajan, kunnes saat pehmeän tasaisen tortillataikinan.

Laita leivinpaperi työtasolle ja ota pieni määrä tortillataikinaa kerrallaan leivinpaperin päälle. Peitä lopputaikina muovilla, ettei se kuivu. Kaulitse MUOVIN läpi tortillataikinaa hyvin ohueksi, ja ota siitä pyöreällä muotilla paloja. Ilman muovia välissä taikina tarttuu kaulimeen. Minä leikkasin vahvan pakastepussin auki, ja käytin sitä kaulimen ja taikinan välissä. Eli toimi, kuten piparitaikinan kanssa, mutta kauli taikina ohuemmaksi. Taikina on melko haurasta, joten käsittele sitä varoen.

Laita lautaselle hiukan oliiviöljyä ja nosta yksitellen valmis pyörylä lautaselle ja käännä se sitten toisin päin, jotta molempiin puoliin tulee öljyä. Painele se sitten varovasti minimuffinsipellin syvennykseen. Toista sama muiden pohjien kanssa. Joudut paistamaan erissä pohjat, koska kaikki ei mahdu kerrallaan muffinsipellille. Minulla 24-paikkainen minimuffinsivuoka.

HUOM! Voit myös hyvin paistaa pohjaosat suoraan pieninä ympyröinä. Eli kun otat ympyrän, käytä se samalla tavalla lautasella, jotta saat öljyä molempiin puoliin ja nosta sitten leivinpaperille ja paista ne uunissa sellaisenaan.

Paista pohjia kummalla tavalla tahansa tehtyinä n. 10 minuuttia, kunnes pohjat hiukan ruskistuvat ja tuntuvat rapeilta. Minulla kesti kiertoilmalla 210 -asteessa 11 minuuttia. Jäähdytä pohjat ritilällä.

Kuori persimonit perunankuorimaveitsellä ja leikkaa ympyränmallisia siivuja niistä. Puolita noin puolet, ja loppupuoliskosta tee persimonsalsa. Eli paloittele noin puolet siivuista suht pieniksi kuutioiksi ja laita ne pieneen kulhoon. Pyöräytä sekaan muutama kierros mustapippuria myllystä sekä 3 rkl limen mehua.Lisää sekaan vielä hienonnettua basilikaa n. 1 ruokalusikallinen.

Canapéiden kokoaminen:

Tee erilaisia variaatioita, esim:.

Laita torttutaikinapohjiin juustojen päälle molempiin puoliympyräksi leikattuja persimonin siivuja sekä basilikan lehtiä koristeeksi. Lisää osaan ilmakuivatusta kinkusta kiepauttamasi ruusuke. Jätä osa ilman kinkkua.

Laita kuppimaisiin tortillapohjiin ensin murusteltua vuohenjuustoa noin teelusikallinen ja lisää sen päälle reilu teelusikallisen persimonsalsaa. Leikkaa vielä ilmakuivatusta kinkusta pieni pitkulainen pala ja rullaa se pieneksi ruusukkeeksi ja paina se tortillatäytteiden lomaan . Ripottele vielä hiukan hyvää balsamicoa päälle.

Murustele pyöreiden pohjien päälle ensin vuohenjuustoa, lisää persimonsalsaa ja pyöräytä vielä hiukan mustapippuria lisää sen päälle. Lisää vielä basilikanlehdestä pala.

Näitähän voi varioida aika paljonkin oman maun mukaan, tässä vain muutama esimerkki. Ja kyytipojaksi suosittelen kuohuviiniä tai shampanjaa.

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!
-Raili


lauantai 28. joulukuuta 2013

Marenkikakku Mascarponekermalla

Marengin makeutta tässä kakussa taittaa Mascarpone sekä passionhedelmät ja granaattiomenan siemenet. Voit paistaa marenkipohjat aiemmin ja esivalmistella päälle tulevat hedelmät ja tehdä Mascarponevaahdon aiemmin, mutta kakku pitää kuitenkin koota vasta hetkeä ennen tarjoilua, jotta marenki ei pehmene liikaa. Melko näppärä vierastarjottava kuitenkin, koska kokoamisessa ei mene kuin hetki.



MARENKIKAKKU (2 kpl n. 22 cm pohjaa + pikkumarenkeja kakun koristeeksi n. 10 kpl)

5 munanvalkuaista
1 tl valkoviinietikkaa
2,5 dl sokeria (mielellään erikoishienoa Siro-sokeria)
1 rkl maissitärkkelystä

Laita uuni kuumenemaan 100-asteeseen, kiertoilmauuni 80-asteeseen. Jos sinulla on kiertoilmauuni, ota kaksi leivinpaperiarkkia ja piirrä niihin vaikka lautasen avulla molempiin samankokoinen ympyrä kynällä. Käännä leivinpaperit, jotta kynällä piirretty ympyrä jää alapuolelle (mutta sen on siis tarkoitus näkyä läpi). Tavallisella uunilla paistettaessa pohjat olisi hyvä saada samalle pellille mahtumaan, eli piirrä yhdelle leivinpaperille kaksi ympyrää. Tai paista 1 pohja kerrallaan.

Erottele munista keltuaiset ja valkuaiset erilleen. Säästä keltuaiset johonkin muuhun käyttöön. Vatkaa valkuaisia ja valkoviinietikkaa, kunnes saat jämäkän marengin aikaiseksi. Helpoiten se käy yleiskoneessa tai sähkövatkaimella. Lisää sitten sokeria pienissä erissä koko ajan samalla vatkaten. Vatkaa, kunnes marenki on jämäkkää ja kiiltävää.

Lisää lopuksi maissitärkkelys siivilän läpi ja nostele se nuolijalla marengin sekaan.

Levitä lusikalla marenki ympyränmuotoon, kahden aiemmin valmistelemasi leivinpaperin päälle piirtämäsi ympyrän sisään. Jätä marenkia noin 2-3 rkl levittämättä ja siirrä se pursotuspussiin. Pursota tyllan kera tai ilman tyllaa pieniä marenkihuippuja pyöreiden marenkipohjien viereen, jotta saat ne kypsennettyä pohjien kanssa samaan aikaan. Nämä pikkumarengit tulevat kakun päälle koristeeksi.

Paista marenkeja kiertoilmalla kahdessa tasossa tai tavallisessa uunissa alatasossa 1,5 h ja sammuta sitten uuni ja jätä marengit uuniin. Anna niiden jäähtyä kokonaan uunissa.

Täyte + kakun päälle

3 dl kuohu-/vispikermaa
1 prk Mascarponea (250 g)
2 tl vaniljasokeria
2 rkl tomusokeria

1 mango
1 granaattiomena
3 passionhedelmää

Vatkaa kerma ja Mascarpone keskenään vaahdoksi ja mausta vaahto vaniljasokerilla ja tomusokerilla. Koska marenki on tosi makeaa, tämä ei mielestäni kaipaa paljoa makeutusta.

Paloittele mango pienenehköiksi kuutioiksi. Pyöritä granaattiomenaa pöytää vasten, jotta siemenet irtoavat helpommin. Leikkaa granaattiomena puoliksi ja kopista siemenet ulos napauttamalla puolikasta kuoren päältä vaikka puukauhalla. Granaattiomenasta käytetään vain siemenet eikä välikalvoja. Valkoiset välikalvot ovat kitkeränmakuisia, joten tarkista, ettei niitä tule siemenien sekaan. Granaattiomenan mehu on hyvin värjäävää, joten kannattaa pyyhkäistä mahdolliset roiskeet työtasoilta pois samantien. Puolita passionhedelmät ja jätä kaikki valmistellut hedelmät hetkeksi odottamaan.

Laita tarjoilulautaselle lusikallinen mascarponevaahtoa ja levitä sitä hiukan. Se "liimaa" pohjan tarjoilulautaseen kiinni, jolloin kakkua on helpompi leikata. Laita toinen marenkilevyistä tarjoilulautaselle ja levitä sen päälle noin puolet mascarponekermasta. Lisää toinen marenkilevy täytteen päälle ja levitä loput mascarponekermasta sen päälle. Tee lusikalla huippuja mascarpone -vaahtoon.

Ripota kakun päälle nyt ensin mangokuutiot ja sitten granaattiomenan siemenet. Kaavi pikkulusikalla passionhedelmän sisustat kakun päälle sinne tänne.

Nostele päällimmäiseksi vielä pikkumarengit. Kakku kannattaa syödä melko nopeasti täytön jälkeen, koska marenki pehmenee melko nopeasti.



Minulla kävi vahingossa niin, että unohdin laittaa pikkumarengit kakun päälle ;-). Huomasin vasta kun kakusta oli jo leikattu maistiaispalat, että jotain unohtui. Nopeasti siis pikkumarengit vielä kakun päälle, jotta sain muutaman kuvan kakusta sellaisena, kuin sen piti olla. Siksi kakku siis aika erinäköinen eri kuvissa.


maanantai 23. joulukuuta 2013

Kuusikakku

Nopea ja helppo luumutäytekakku jouluun. Tällä voi helpottaa joulukiireitä, kun kakku odottaa kylmässä valmiina. Vain koristeet lisätään ennen tarjoilua. Nämä koristeet voi tehdä etukäteen (syötävien joulukuusten ohje 16.12. postauksessa). Kakkua tarjolle laitettaessa kuuset vain laitetaan pystyyn kakun päälle.

LUUMUNMAKUINEN KUUSIKAKKU (pieneen 18 cm rengasvuokaan)

1 kääretorttupohja, josta leikataan 3 kakkuvuoan kokoista ympyrää

HUOM!Täytekakut kannattaa lähes poikkeuksetta leipoa ja täyttää tarjoilua edeltävänä päivänä, jotta kosteus tasaantuu ja maut ovat parhaimmillaan. Jos leivot ja täytät täytekakun tarjoilupäivänä, kostuta kakkua reilummin, ettei se jää liian kuivaksi!

KÄÄRETORTTUPOHJA (uunipellillinen)
4 munaa (isoja munia, jos pieniä, laita 5)
1,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1,5 tl leivinjauhetta

Laita uuni kuumenemaan 200-asteeseen, kiertoilma 175-asteeseen. Leivinpaperoi pelti ja voitele se kevyesti.
Voitelu ei ole välttämätön, mutta kypsä  pohja irtoaa sen ansiosta helposti leivinpaperista.

Vatkaa munia hetki hiljaisella nopeudella joko sähkövatkaimella tai yleiskoneessa. Lisää sitten sokeri ja vatkaa suurimmalla nopeudella napakaksi ja vaaleaksi vaahdoksi.

Sekoita vehnäjauhot, perunajauhot ja leivinjauhe keskenään. Siivilöi ne muna-sokerivaahtoon parissa erässä varovasti käännellen.

Levitä tasaisesti aiemmin levinpaperilla vuoraamallesi pellille ja paista uunin keskitasossa 6-8 minuuttia. Minulla kesti kiertoilmalla 7 minuuttia.

Pohjan paistuessa levitä työtasolle leivinpaperi ja ripottele sille sokeria. Kun pohja on kypsä, kumoa pohja leivnpaperin päälle ja irroita heti pohjasta leivinpaperi. Jos pohja ei irtoa kauniisti, sivele leivinpaperin päältä kylmään veteen kastetulla paperilla. Se auttaa pohjan irtoamisessa.

Painoin irtopohjavuoan reunuksella kääretorttupohjaan ympyrät, jotka leikkasin irti. Koska kakkuvuoka oli sen verran pieni, sain leikattua sopivasti 3 kakkulevyä. 

Täyte:
2 dl kuohukermaa
200 g Mascarponea (loppupurkki tulee kuorrutukseen)
2 dl luumuhilloa
2 tl vaniljasokeria
1 rkl tomusokeria
4 liivatelehteä
2 rkl vettä

Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään n. 10 minuutiksi.

Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita sen sekaan mascarpone, luumuhillo, vanilja- ja tomusokeri.

Kuumenna mikrossa tai kattilassa 2 rkl vettä ja sulata siihen käsin kuivaksi puristamasi liivatelehdet. Sekoita liivateliuos kermaseokseen.

KAKUN KOKOAMINEN

Kostutus:
n. 1/2 dl maitoa
1 tl vanilja sokeria

Täytä kakku irtopohjavuokaan, jolla leikkasit kakkupohjat. Vuoraa kakkupohja tuorekelmulla niin, että tuorekelmusta jää liepeet kunnolla yli kakkupohjan reunasta. Kelmu auttaa kakkua irtoamaan kauniisti.
Laita yksi pohjalevy vuokaan ja kostuta sitä pullasutia/lusikkaa apunasi käyttäen vaniljamaidolla. Laita täytettä noin puolet pohjan päälle. Laita toinen kakkulevy päälle, kostuta ja täytä samoin kuin ensimmäinenkin pohjakerros. Kostuta kevyesti myös päällimmäistä kakkulevyä, mutta alapinnaltaan ja paina se sitten ylimmäiseksi vuokaan yläpuoli eli kostuttamaton puoli ylöspäin. Paina kädellä täytettyä kakkua, jotta saat syntymään mahdollisimman tasaiset kerrokset. Käännä tuorekelmun liepeet kakun suojaksi ja laita mielellään joku kevyehkö paino kakun päälle. Laita jääkaappiin seuraavaan päivään.

Seuraavana päivänä kumoa kakku tarjoiluvadille ja poista tuorekelmu. Päällystä ja koristele kakku.

Kakun päälle:
1 prk Flora Vispiä
loppupurkki Mascarponea, joka jäi kakun täytteestä
1 tl vaniljasokeria
2 rkl tomusokeria

Levitä seos kakun päälle joka puolelle puolihuolimattomasti ja paina lusikalla vielä sinne tänne, jotta saat päällysteen näyttämään hiukan lumikinoksilta.

Tämä ei ehkä ollut ihan omia suosikkikakkuja makunsa puolesta. Ihan ok ja toki hyvin jouluinen maku. Olen kuitenkin enemmän raikkaampien kakkumakujen ystävä, joten jos vaikka vaihtaisi tuon luumun tilalle esim. jotain marjasosetta, olisi ollut enemmän varmaan omaan makuun.
Minä painoin kakun päälle muutama päivä aiemmin tekemäni syötävät joulukuuset (16.12. postaus). Helppoa ja nopeaa, kun koristeet ovat valmiina.


Vaikka toivottelinkin jo eilen hyviä jouluja, niin: IHANAA JOULUNAIKAA! 

MUISTAKAA MYÖS RENTOUTUA. LAITA KYNTTILÄT PALAMAAN - NE LUOVAT IHANASTI TUNNELMAA, EIKÄ  JOKA AINOA PIENI PÖLYHIUKKANEN NÄY ESIMERKIKSI SEN KORKEIMMAN KAAPIN PÄÄLTÄ. SIELLÄ NE ODOTTAA RAUHASSA SEURAAVAA SIIVOUSKERTAA ;).  JA SINÄ VOIT KESKITTYÄ OLENNAISEEN, ELI LÄHEISTEN KANSSA OLEILUUN SEKÄ HYVÄSTÄ RUOASTA JA TUNNELMASTA NAUTTIMISEEN. 

Joulutunnelmin,
Raili

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Piparkakkutalot

Tänä vuonna ei taida olla toivoakaan valkoisesta joulusta, niin lämmintä ovat lupailleet lähipäiviksikin. Tämänvuotiset piparkakkutaloni kuitenkin saivat päälleen ja pihapiiriinsä lunta ja jäätä. Ja on pihapiiriin saatu lumiukotkin aikaiseksi :).


Tein piparkakkutaloistani aika pieniä, jotta ne eivät tarvitse kauhean suurta tilaa. Piirsin kaavat, jonka mukaan tein molemmat talot, mutta lennossa halusin sitten näistä hiukan erilaiset, joten leikkasin toiseen taloon piparitaikinasta vielä pienen kuistin/katoksen talon päätyyn. Toisessa talossa katto on koristeltu pienillä Smarties -rakeilla ja toisen talon katolla on täytelakuista leikattujen siivujen lisäksi samoja Smarties -rakeita, kuin toisessakin talossa. Lumiukot ja talojen pihoilla näkyvät lumipallot/lohkareet ovat minivaahtokarkeista tehtyjä. Kuuset ja mm. lumiukkojen porkkananenät yms. ovat sokerimassaa.

Kokosin tällä kertaa talot pikeerillä, jolla tein myös suurimman osan koristeista. Sulatettu sokeri on siitä hyvä, että se jämähtää samantien kiinni, mutTa pikeerin kanssa piti taiteilla hiukan enemmän, eli tukea osia kauemmin. Vastaavasti pikeeri pysyy kauniin valkoisena, ainakin itsellä on aiempina vuosina sulatettu sokeri tehnyt sen, että se on värjännyt pikeeriä rusehtavaksi paikka paikoin. Olisikohan se jotenkin vältettävissä?

Tein piparkakkutalojen ja peruspiparien lisäksi piparinauhaa ikkunaan ripustettavaksi. Halusin tästä hyvin yksinkertaisen, vain piparit ja nauhaa, ei pikeeriä eikä värejä. Osa aukoista otettu pienemmillä piparimuoteilla, osassa tyllan kärjellä otettu aukot.


"Lumiukko luona portin pielen, mustin hiilihampain hymyää..." 

Minulla on tulossa vielä ainakin yksi postaus ennen jouluaattoa tai jouluaattona, mutta ettei joulutohinoissa vain pääse unohtumaan:

MAUKASTA JA MUKAVAA JOULUA!

NAUTTIKAAHAN JOULUN TUOKSUISTA, MAUISTA JA LÄHEISTEN KANSSA OLOSTA! -Raili

lauantai 21. joulukuuta 2013

Suklaakuutiot - tuhtia, mutta ihanaa!

Suklaahirmun unelmaherkku, joka suorastaan sulaa suussa. Tässä siis ihana herkkulahja suklaanystäville. Tämä on tuhtia ja makeaa, mutta todella hyvää, eli muista jättää itsellesikin muutama pala herkutteluun. Tämä on myös nopea ja helppo tehdä, mutta sen pitää ehtiä jähmettyä ennen paloittelua pari tuntia jääkaapissa.

Tähän herkkuun sain idean, kun tein pari päivää sitten kaakaotikkuja. Olin tähän ensimmäiseen koe-erääni niin tyytyväinen, että ei tarvinnut alkaa tekemään uusia koe-eriä. Jos pidät Rocky Roadista, tätä kannattaa ehdottomasti tehdä. Tämä on rakenteeltaan pehmeää, kun vastaavasti Rocky Road on kovempaa.

SUKLAAKUUTIOT (n. 60 palaa)

1 prk/397 g kondensoitua maitoa (makeutettua)
200 g tummaa suklaata, 74 %:sta
200 g maitosuklaata
25 g voita
1 dl kuivattuja karpaloita
1 dl pistaasipähkinöitä (kuorittuja)
1 dl suolattuja ja paahdettuja cashew -pähkinöitä
2 dl vaahtokarkkeja

Vuoraa noin 20x20cm kokoinen vuoka leivinpaperilla.

Paloittele isot vaahtokarkit puoliksi esim. saksilla. Jos käytät pieniä vaahtiksia, ne voi laittaa kokonaisena. Suosittelen kuitenkin isojen käyttämistä, koska ne ovat mielestäni parempia rakenteeltaan tähän herkkuun.

Paloittele tai rouhi suklaat mikronkestävään kulhoon ja laita voi samaan kulhoon. Kuumenna mikrossa puoliteholla erissä, kunnes suklaat sulavat. Varo ylikuumentamasta, ettei suklaan rakenne kärsi. Eli kokeile aina välillä, onko suklaa suurinpiirtein sulanut. Hieman sulamattomia paloja voi olla vielä, kun otat sen pois. Sekoittele tasaiseksi. Minun mikrollani puoliteholla kesti 2 minuuttia.

Lisää suklaa-voiseokseen kondensoitu maito ja sekoita ne keskenään. Lisää kaikki loput aineet ja sekoita tasaiseksi. Levitä seos vuokaan ja tasoita se. Laita jääkaappiin jähmettymään vähintään pariksi tunniksi.

Oman makusi mukaan voit halutessasi vaihdella hiukan "sattumia", joita laitat  sekaan. Mutta tämä on mielestäni niin makeaa, että jotain suolaistakin siinä on kuitenkin hyvä olla joukossa.

Leikkaa jähmettynyt suklaalevy haluamasi kokoisiin paloihin terävällä veitsellä.

Säilytä suklaakutiot jääkaapissa. Suklaa on kiinteää, mutta mukavan pehmeää koostumukseltaan heti jääkaapista otettuakin. Kannattaa antaa tätä herkkua jollekin muullekin, koska muuten tälle käy helposti niin, että se tulee yllättävän nopeasti syötyä omankin perheen voimin. Nimimerkillä - kokemusta on :).


perjantai 20. joulukuuta 2013

Konjakkisinappi

Meillä joulu ei tunnu joululta ilman itsetehtyä joulusinappia. Tällä ohjeella olen tehnyt konjakkisinappini varmaan ainakin 10 vuotta. Oman perheen  lisäksi annan tätä muutamalle muulle perheelle joulun alla. Sinappi kannattaa tehdä minimissään 2-3 päivää ennen joulua, jotta sen maku ehtii tekeytyä.


RAILIN KONJAKKISINAPPI (n. 4 sinappipurkillista)

1,5 dl sokeria
1,5 dl sinappijauhoa
2 dl kuohukermaa
1 iso muna TAI 2 pientä
1,5 tl väkiviinaetikkaa
(0,75 tl soijakastiketta)
2 rkl konjakkia

Laita kaikki aineet konjakkia lukuunottamatta kattilaan ja kuumenna koko ajan sekoittaen n. 5/10 lämmöllä. Kun sinappi sakenee, se on valmista. Kestää jonkun aikaa, eli kärsivällisesti pitää vain jaksaa hämmennellä. Kun sinappi sakeutunut, ota kattila pois levyltä ja sekoita konjakki sinapin joukkoon.

Purkita puhtaiisin purkkeihin ja sulje ne samantien. Kun purkit ovat jäähtyneet, siirrä ne jääkaappiin.

Sinappi on parhaimmillaan vasta muutaman päivän päästä. Säilyy melko pitkään kylmässä.

Jos et pidä vahvasta sinapista, vähennä hiukan sinappijauheen määrää, tällä ohjeellani tulee nimittäin aika tujua sinappia :).

torstai 19. joulukuuta 2013

Suklaa -cupcakes Polkagris -murskalla

Tällä ohjeellani tulee meheviä suklaa -cupcakeseja ja herkun täydentää mm.  Mascarponea ja sulatettua tummaa suklaata sisältävä kuorrutus, jonka päällä on murskattuja Polkagris -karamelleja. Kun vielä paistat cupcakesit jouluisissa muffinsipapereissa, on jouluinen herkkuhetki taattu.
Jos et pidä Polkagris/piparminttukarkeista tai et löydä niitä, minivaahtokarkit ovat helppo sekä hyvänmakuinen koriste cupcakien päälle. Koska kyse tuplasuklaaherkusta, moni muukin koriste käy hyvin ilman, että riitelee makumaailman kanssa. Ja suklaaholistit vastaavasti voivat lisätä tämän suklaaherkun päälle vielä rouhittua suklaata. 

SUKLAA -CUPCAKES (n. 16 normaalikokoista) 

3 dl sokeria
2,5 dl + 2 rkl vehnäjauhoja
1 dl kaakaota (tummaa, makeuttamatonta)
0,75 tl leivinjauhetta
0,75 tl ruokasoodaa
0,5 tl suolaa
1,5 kananmunaa
1,5 dl kermamaitoa
1 dl (hiukan vajaa) (rypsi)öljyä
 1 tl vanilja-aromia
1,5 dl kiehuvaa vettä johon sekoitettu 1/2 stickiä Nescafé Espresso -jauheesta
(tai vahvaa kahvia)

Laita uuni kuumenemaan 180-asteeseen.

Mittaa kulhoon sokeri, jauhot, kaakao, leivinjauhe, ruokasooda, suola ja vanilja-aromi. Sekoita ainekset keskenään.

Lisää jauhoseokseen munat, kermamaito ja öljy ja vatkaa niitä noin minuutin verran.

Kiehauta vesi ja sekoita siihen Espresso -jauhe. Lisää kahviseos taikinaan ja sekoita aineet keskenään.
Taikina on todella löysää, älä pelästy, että olet tehnyt jotain väärin. Sen kuuluu ollakin hyvin löysää.

Koska taikina on niin löysää, sitä on hankala lusikoida muffinivuokiin, eli ota joku kannu, jossa on nokkaosa ja kaada taikina siihen. Siitä kaada sitten taikinaa suoraan muffinsipellillä oleviin paperivuokiin n. 3/4 täyteen muffinsipaperia. Jos teet ilman muffinsipeltiä, muffinsipaperien pitäää olla tosi tukevia.

Paista uunin keskiosassa n. 20 minuuttia. Kokeile kypsyyttä tikulla, jos taikinaa ei tartu tikkuun, ovat ne kypsiä. Jäähdytä hetki muffinsipellillä ja jäähdytä ne loppuun ritilällä.

Kuorruta cupcaket vasta täysin jäähtyneenä.

SUKLAAKUORRUTUS 

50 g tummaa suklaata, kaakaopitoisuus n. 70 %:a
100 g voita, huoneenlämpöistä
3 dl tomusokeria
1 prk/250 g Mascarponea
1 dl kaakaota (tummaa, makeuttamatonta)
3 rkl kuohukermaa

 Sulata paloiteltu suklaa mikrossa tai levyllä kattilassa varovasti ja jätä se hetkeksi jäähtymään.

Vatkaa huoneenlämpöinen voi vaaleaksi kuohkeaksi vaahdoksi.

Lisää voivaahdon sekaan tomusokeri ja vatkaa se sekaisin. Lisää sitten kaakao, sula suklaa, mascarpone sekä kerma. Vatkaa vielä kuohkeaksi.

Jos kuorrutat cupcaket pursottamalla, kuorrutus saa olla aika jämäkkää. Kannattaa laittaa kuorrutus hetkeksi jääkaappiin viilenemään, jotta se hiukan jämäköityy. Pursota sitten cupcakien päälle ja ripottele halutessasi kuorrutteen päälle vielä murskattuja Polkagris -karamelleja.

Säilytä cupcaket jääkaapissa.

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Hot Chocolate Sticks - Kaakaotikut

Kylmänä talvi-iltana on ihana käpertyä viltin alle kuuma kaakaomuki kädessä. Tämä ihana suklainen kaakao lämmittää sieluun asti ja herkkukaakaon kruunaa vielä vaahtokarkit. Kaakaotikut pitää tehdä minimissään päivää aiemmin, koska niiden pitää jähmettyä ennen annospaloiksi leikkausta. Sitten vain sulatetaan valmis suklaaherkku kahteen desiin kuumaa maitoa ja nautiskellaan.

Alkuperäinen ohje on King Arthur Flourin -sivuilta, mutta olen vähän  muuttanut ohjetta. Molemmissa ohjeissa, sekä alkuperäisesssä, että tässä omassa versiossani on kuitenkin tajuton määrä suklaata, joten varmaan kauppareisssu edessä, mikäli haluat näitä kokeilla :).

HOT CHOCOLATE ON A STICK - KAAKAOTIKUT (n. 30 kpl)

1,5 dl (hiukan vajaa) kuohukermaa
1 tölkki kondensoitua sokeroitua maitoa (397 g)
270 g tummaa 74 %:sta suklaata
250 g maitosuklaata

Paloittele/rouhi suklaat.

Kuumenna kerma ja kondensoitu maito paistinpannussa keskilämmöllä välillä sekoitellen, kunnes kuumenee kunnolla. Älä keitä. Ota pois lämmöltä ja lisää paloiteltu suklaa sekaan ja anna sen sulaa noin 10 minuuttia.

Valmistele 20 x 20 cm kokoinen vuoka, jonka pohjalle laitat kevyesti rasvatun leivinpaperin.

Laita sitten suklaaseosta sisältävä pannu takaisin levylle ja kuumenna alhaisella lämmöllä samalla voimakkaasti vispaten, kunnes seos on paksua ja kiiltävää.

Kaada vuokaan ja tasoittele pinta. Anna olla yön yli huoneenlämmössä kevyesti peitettynä ja leikkaa vasta seuraavana päivänä paloiksi. Voit tikuttaa ne paloittelun jälkeen. Jos laitat vaahtokarkkeja ja käytät bambuisia grillitikkuja, leikkaa tikku ensin haluamaasi pituuteen ja pujota siihen joko useampi minivaahtokarkki tai 1-2 isompaa vaahtista ja paina tikku vasta sitten suklaapalaan.

Alkuperäisessä ohjeessa luki, että säilyvät n. 2 viikkoa huoneenlämmössä, mutta sanoisin, että
säilytä nämä jääkaapissa suljetussa rasiassa ja käytä noin parin viikon sisällä. Ota kuitenkin lämpenemään hyvissä ajoin ennen kaakaon nauttimista, koska jääkaappikylmä kuutio kestää tosi kauan sulaa maitoon. Itse en vielä ehtinyt kokeilla pakastamista, mutta uskoisin sen onnistuvan. Tilansäästämiseksi voisi nämä tikuttaa sitten vasta nautintavaiheessa, jolloin ne menisivät pienempään tilaan pakastimessa. Eli ottaa sulamaan jääkaappiin, pujottaa tikkuun minivaahtikset ja tökkää tikun pystyyn suklaapalaan vasta vähän ennen juomien tekoa.


Voit tehdä nämä myös vaikka minimuffinsivuokiin tai isoihin silikonisiin jääpalamuotteihin. Minä painoin
kaakaopaloihin lyhentämäni bambuisen grillitikun, jotta sain samaan tikkuun pujotettua kaakaoon kuuluvat vaahtokarkit näppärästi mukaan. Voit painaa vaikka puisen kertakäyttölusikan kaakaopalaan, ja jos haluat laittaa vaahtokarkkeja mukaan, laita ne pieneen pussiin/sellofaaninpalaan ja solmi kauniilla nauhalla kiinni lusikan varteen. Puulusikassa on se hyvä puoli, että varteen voi kirjoittaa vaikka Hot Chocolate tai saajan nimen/joulutoivotukset tms.

LAHJAVINKKI:
Sellofaaniin pakattuna nämä ovat  myös ihania pikkulahjoja.  Mukava pikkulahja vaikka opettajalle tai tarhantädille on muki + kaakaotikku sellofaaniin pakattuna. Tai anna vaikka ystäväperheen jokaiselle jäsenelle oma muki + kaakaotikku, niin saat samalla heille kerättyä sarjallisen mukeja. Laita vielä lappu juoman nautintaohjeesta, eli kuumenna 2 dl maitoa, sekoita kuutio siihen, istu alas ja nauti.



maanantai 16. joulukuuta 2013

Syötävät joulukuuset

Etsitkö joulukoristeita, joita ei tarvitse säilöä kaapissa tulevia jouluja varten ja jotka ovat ekologisia? Nämä kuuset eivät vie tilaa kaapista eivätkä kasvata roskavuorta, koska voit syödä ne. Nämä ovat vieläpä hyvänmakuisia :).



Ohjeen Rice Krispies Treats -massaan olen ottanut Kellogg´sin sivuilta, kun tein ensimmäisen kerran Rice Krispies Treatsejä. Rice Krispies Treatsistä on moneksi, nyt keksin tehdä tällaisia joulukuusia, joita voi antaa pikkulahjoiksi tai käyttää syötävänä koristeena sellaisenaan tai esim. leivonnaisten/jälkiruoan kanssa. Nämä pysyvät pystyssä ilman tukea ja ovat kevyitä, joten käyttökohteita on useita...

SYÖTÄVÄT JOULUKUUSET  (massa painellaan n. 34 x 23 cm kokoiseen suorakaiteen malliseen vuokaan. Kuusia tulee monta, määrä riippuu kuusien koosta)

3 rkl voita
n. 40 vaahtokarkkia
6 cupia (1 cup=2,5 dl) Rice Krispies -muroja
Pieni määrä vihreää geeli-/pastaelintarvikeväriä

Laita voi ja vaahtokarkit laakeaan pannuun ja sulata tasaiseksi massaksi suht alhaisella lämmöllä koko ajan sekoittaen. Värjää massa elintarvikeväreillä lisäämällä vihreä väri voi-vaahtokarkkiseokseen, kun se on sulanut. Kaada isoon kulhoon ja mittaa sekaan Rice Krispies -murot. Sekoita tasaiseksi. Seos on tarttuvaa!

Voitele leivinpaperi kevyesti ja vuoraa sillä suorakaiteen mallinen vuoka. Minulla vuoan koko oli 34X23 cm, ja siitä tuli mielestäni sopivan paksuinen levy tästä. Painele massa tiiviisti vuokaan kostutetuin käsin tai kostutetulla lusikalla. Anna jäähtyä ja leikkaa haluamasi kokoisiksi kuusiksi, eli leikkaa levystä kolmioita, jotka kapenevat jyrkästi huippua kohden. Tee esimerkiksi useamman kokoisia kuusia eri käyttötarkoitusta varten.

Koristele kuuset mieleiseksesi. Minä sulatin keltaista Candy Meltsiä mikrossa pienessä Minigrip -pussissa ja pursotin sulalla meltsillä latvatähdet sekä köynnökset. Painoin vielä köynnöksiin ennen niiden jähmettymistä koristeeksi Meiran sirkusrakeita (näitä löysin Prismasta mauste-/kakkutarvikkeista) joulupalloiksi. Candy Melts jähmettyy nopeasti, joten kannattaa koristella 1-2 kuusta kerrallaan. Voit käyttää köynnöksiin myös hyvin pikeeriä/tomusokerikuorrutusta tai sulatettua suklaata.



Nämä säilyvät huoneenlämmössä suljetussa rasiassa ainakin viikon. Varmaan kauemminkin, mutta en ole testannut pidempää säilytystä.

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Karpalo-valkosuklaa- Cookiet

Nämä cookiet sisältävät kuivattuja karpaloita, valkosuklaata ja pistaasipähkinöitä rouhittuna. Lisämakua cookiet saavat lisäksi kanelista ja inkivääristä. Omasta mielestäni tuli oikein onnistunut makuyhdistelmä :).

 Näistä ei kannata tehdä jättikokoisia, vaan jättää ne hiukan maltillisemman kokoiseksi.

KARPALO-VALKOSUKLAA -COOKIET (n. 24 kpl)

200 g voita, huoneenlämpöistä
1 dl fariinisokeria
1 dl sokeria
2 rkl siirappia
1 muna
1 tl vaniljasokeria
1 tl kanelia
1 tl inkivääriä (jauhettua)
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1,5 dl kaurahiutaleita
100 g paloiteltua valkosuklaata
1 dl (50 g) pistaasipähkinöitä (kuorittuja)
1 dl (60 g) kuivattuja karpaloita


























Laita uuni kuumenemaan 180-asteeseen.

Rouhi valkosuklaa paloiksi veitsellä. Rouhi myös pistaasipähkinöitä hiukan pienemmäksi veitsellä/huhmaressa.

Vaahdota voi + sokerit ja siirappi. Lisää muna sekaan hyvin vatkaten.

Sekoita jauhot, leivinjauhe, kaneli, inkivääri, kaurahiutaleet sekä pistaasipähkinät ja karpalot keskenään ja sekoita ne taikinaan. Lisää lopuksi sekaan paloiteltu suklaa ja sekoita se taikinan sekaan.

Nostele leivinpaperoidulle pellille noin ruokalusikallisen kokoisia taikinapalloja ja tasoita niitä  käsin tasaisemmaksi ja ohuemmiksi. Jos haluat, voit painella cookiesien pinnalle vielä pari karpaloa/karpalon palaa, jolloin ne näkyvät kauniisti cookiesien pinnalla myös paiston jälkeen.

Paista uunin keskitasolla 180-asteessa noin 10 minuuttia. Minä paistoin näitä omaan makuuni sopivaksi kiertoilmalla 155-asteessa 13,5 minuuttia.

Paistoajalla voit säädellä cookiesien rapeutta. Jos pidät melko pehmeistä cookieseista, paista vähemmän aikaa, vastaavasti jos pidät rapeista, paista pidempään. Säilytä ylijääneet cookiet ilmatiiviissä rasiassa.


JOULULAHJAVINKKI: Kauniiseen lahjarasiaan pakattuna nämä cookiet olisivat täydellinen pieni herkkulahja.


 Pysy kuulolla, sillä muitakin sopivia herkkulahjavinkkejä tulossa lähiaikoina blogiini :).

lauantai 14. joulukuuta 2013

Joululimppu/Rusinaleipä

Poikiemme ollessa pienempiä, he odottivat, onko tarjolla "rusinaleipää", kun menimme appivanhempiemme luo kylään. Anoppini laittoi poikia varten hiukan enemmän rusinoita taikinaan, jotta joka siivuun tulisi varmasti rusinoita :).


Olen siis saanut alkuperäisen ohjeen anopiltani. Tosin alkuperäisessä ohjeessa siitä leivotaan pyöreät limput. Minä leivon omat leipäni suorakaiteen mallisiin leipävuokiin, jolloin voin jättää taikinan löysemmäksi, koska leipävuoassa leivottuna hiukan pehmeämpikin taikina pitää muotonsa. Näin leivottuina leivistä on helpompi leikata siivuja ja pehmeämmästä, vähemmän jauhoja sisältävästä taikinasta tulee vielä mehevämpiä ja maukkaampia leipiä. Tämä leipä kuuluu meillä itseoikeutetusti jouluun, mutta leivotaan sitä meillä silloin tällöin muulloinkin.

Tällä ohjeella tulee 3 suorakaiteen malliseen leipävuokaan leivottua leipää:

 

Taikinan voit tehdä joko yleiskoneessa tai sitten käsin taikinakulhossa. Lämmitä piimä 37-asteiseksi eli noin kädenlämpöiseksi esimerkiksi mikrossa. Minä käytän melkein kaikissa hiivaleivonnaisissa kuivahiivaa, joten jos sinäkin käytät kuivahiivaa, niin lämmitä piimä sitten noin 42-asteiseksi, eli selkeästi kättä lämpimämmäksi.

Tuorehiivaa käyttäessäsi liota hiiva lämpimään piimään. Vastaavasti kuivahiivaa käyttäessäsi sekoita 2 pussia (á 11g) kuivahiivaa pieneen määrään jauhoja ja vasta sitten lämmitettyyn piimään.


Hienonna huhmaressa fenkolin- ja aniksensiemeniä hiukan. Lisää piimän sekaan suola, pomeranssinkuori,
fenkolin- ja aniksensiemenet hienonnettuna, siirappi sekä rusinat. Jos olet niitä ihmisiä, jotka eivät voi sietää rusinoita, niin ne voi jättää hyvin poiskin. Lisää molempia jauhoja noin puolet ja sekoittele taikinaa voimakkaasti, joko käsin tai yleiskoneessa, jotta saat taikinaan hyvän sitkon alun. Lisää sitten jauhoja pieni määrä kerrallaan koko ajan alustaen samalla.

Koskaan ei kannata humauttaa koko ohjeessa ilmoitettua jauhomäärää kerralla. Aina voi lisätä jauhoja, mutta pois niitä on vaikea saada. Alusta taikina, mutta jätä se kuitenkin melko pehmeäksi ja tarttuvaksi. Peitä taikinakulho leivinliinalla tai puhtaalla muovipussilla ja jätä nousemaan lämpimään paikkaan n. 1/2 tunniksi.

Voitele leipävuoat kevyesti. Jaa kohonnut taikina leivinpaperoidun ja jauhotetun työtason päällä kolmeen osaan tarvittaessa jauhoja apunasi käyttäen ja painele taikina leipävuokiin. Peitä ja anna taas kohota n. 30-45 minuuttia.

Laita uuni ajoissa lämpenemään 225-asteeseen. Kun leivät ovat kohonneet, paista niitä uunissa hiukan keskitasoa alempana noin 1/2 tuntia. Voitele leipien päälliosa paistoajan puolivälissä siirappivedellä, jossa on siirappia ja vettä suhteessa 50/50. Tarvitset sitä reilut 1/2 desiä yhteensä. Voitele lopulla leipien pinta uunista oton jälkeen.

Kun leivät ovat paistuneet, nosta ne ritilälle jäähtymään ja peitä leivinpaperilla ja liinalla. Kääri jäähtyneet leivät yksitellen folioon. Leivät säilyvät hyvänä melko pitkään, jos säilytät niitä foliossa jääkaapissa. Yksi kannattaa pitää lämpimässä tai ottaa ajoissa lämpenemään, koska jääkaappikylmänä se ei ole niin hyvää.



torstai 12. joulukuuta 2013

Puolukkaunelma

Suklaata sisältävä brownie -pohja, mascarponea, kermaa... voiko siitä muuta tulla kuin unelmainen juustokakku. Siispä ristin tämän Puolukkaunelmaksi. Puolukka antaa kivasti twistiä suklaalle ja taittaa makeutta. Tämä kävisi hyvin jouluna jälkiruoaksi/kahvin kanssa tarjottavaksi. Kakku voi hyvin odottaa täysin valmiina kylmässä tarjoamista.


PUOLUKKAUNELMA (n. 24 cm halkaisijaltaan olevaan irtopohjavuokaan)

Brownie -pohja:
115 g voita, huoneenlämpöistä
60 g tummaa suklaata
1,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 munaa (pieniä)
1,5 dl vehnäjauhoja

Täyte:
3 dl kermaa
1,5 dl sokeria
1/2 prk kermarahkaa
1 prk/250 g Mascarponea
3 dl makeutettua puolukkahilloa/-hyytelöä
4 tl vaniljasokeria
5 liivatelehteä
2 rkl vettä

Laita uuni kuumenemaan 175-asteeseen, kiertoilma 155-asteeseen. Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla pingottamalla pohjan ja reunan väliin leivinpaperi tei leikkaa vuoan pohjalle pyöreä vuoan pohjan kokoinen leivinpaperipala.

Brownie -pohja:
Sulata paloiteltu suklaa ja voi kattilassa miedolla lämmöllä välillä sekoittaen. Kun suklaa on sulanut, ota pois levyltä, lisää sokeri ja vaniljasokeri. Lisää sitten munat yksitellen sekoittaen välillä.

Sekoita vehnäjauhot suklaaseokseen ja sekoita tasaiseksi.

Kaada taikina vuokaan ja paista uunin alatasolla n.15 minuuttia (minulla kesti 13 minuuttia). Pohjan on tarkoitus jäädä brownielle tyypillisesti hiukan tahmeahkoksi, joten älä paista sitä liikaa.

Irroita irtopohjavuoan reunus ja pese se, sekä anna pohjan jäähtyä.

Täyte:
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.

Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää muut täyteaineet paitsi vesi ja llivatelehdet ja sekoita tasaiseksi.

Purista liivatelehdistä vesi pois käsissäsi ja liota ne kattilassa tai mikrossa kuumentamasi veden sekaan.
Liruttele liivateliemi täyteseoksen joukkoon koko ajan samalla hiljaisella vatkaten, jotta liivateseos sekoittuu hyvin täytteeseen.

Kiinnitä nyt takaisin irtopohjavuoan reunus, jossa sinulla on brownie -pohja ja voitele ohuesti öljyllä irtoreunus, jotta juustokakku irtoaa kauniisti hyydyttyään. Voitelun voi jättää poiskin halutessaan.

Kaada täyte brownie -pohjan päälle ja kopauta pöytää vasten vuokaa pari kertaa, jotta täyte tasoittuu ja saat mahdolliset ilmakuplat pois.

Hyydytä kylmässä peitettynä vähintään 3 tuntia tai vaikka yön yli.

Tarjolle laitettaessa, vedä veitsellä täytteen ja reunan välistä varovasti koko matkan, jotta irtoreunus irtoaa kauniisti. Poista pohja ja irtoreunus ja koristele kakku halutessasi.

Koristele makusi mukaan tai kuten kuvassa
Kermavaahtoa ruusukkeina ja nauhana kakun päälliosaan pursotettuna
Sulatetulla Candy Meltsillä tehtyjä suklaakoristeita
Pinkkiä koristesokeria

VINKKI ERITYISESTI JOULUA AJATELLEN:

Vaihda brownie -pohja keksipohjaan, jonka teet piparkakuista, saat vielä jouluisemman makumaailman:
170 g piparkakkuja
 70 g voita

Murskaa piparkakut monitoimikoneessa tai  vaihtoehtoisesti voit myös murskata keksit esim. muovipussissa kaulimella. Lisää sulatettu voi keksimurskeen joukkoon.

Pingota irtopohjavuoan reunan ja pohjan väliin levinpaperi. Voitele vuoan reunat kevyesti öljyllä, jotta juustokakku irtoaa kauniisti vuoasta hyydyttämisen jälkeen. Painele keksiseos tasaisesti vuoan pohjalle. Laita kylmään täytteen teon ajaksi.

Tee täyte ja muut vaiheet samoin kuin brownie -pohjaisen kakun ohjeessa.

Jos sinulla on kokonaisia puolukoita pakastimessa, ne kävisivät loistavasti koristeeksi joulukakkuun kermaruusukkeiden päälle aseteltuna. Laita puolukat suoraan pakkasesta n. 15 minuuttia ennen tarjoilua kakun päälle.




tiistai 10. joulukuuta 2013

Pancakes ja vaahterasiirappivoita

Näin pätkän yhdestä ohjelmasta, jossa näytettiin vaahterasiirapin valmistusta ja tehtiin kuohkeita pancakeseja vaahterasiirappivoin ja vaahterasiirapin kanssa. Näytti niin hyvältä, että ne jäi kummittelemaan mieleen, joten näitähän oli pakko kokeilla :).

Asiaa netin ihmeellisestä maailmasta tutkailtuani löysin paljon sentyylisiä pannukakkuohjeita. Tämä ei ole 1/1 - ohje minkään kanssa, vaan useamman ohjeen ja kommentin yhdistelmästä muokattu oma versioni.

PANCAKES (n. 15 kpl)

2,5 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
2,5 dl maitoa
3 kananmunaa
1 tl suolaa
3 rkl sokeria

Yhdistä kulhossa vehnäjauhot ja leivinjauhe. Erottele kananmunista valkuaiset ja keltuaiset toisistaan. Laita keltuaiset jauho-leivinjauheseoksen kanssa samaan kulhoon ja valkuaiset eri kulhoon, jossa voit vatkata ne.

Jätä valkuaiset hetkeksi odottamaan ja lisää maito samaan kulhoon, jossa sinulla on jauhoseos ja keltuaiset. Sekoita ne kunnolla sekaisin.

Jos haluat päästä helpolla valkuaisten vaahdottamisessa, käytä sähkövatkainta. Käsin vatkatenkin onnistuu, mutta vaatii hiukan enemmän aikaa. Vatkaa valkuaisia, kunnes niistä alkaa muodostua valkoista vaahtoa ja lisää sitten suola ja sokeri. Vatkaa vielä niin kauan, että saat kunnon marengin aikaiseksi, eli marenki pysyy ylösalaisin käännetyssä kulhossa.

Lisää marengista vähän alle puolet jauho-keltuais-maito seokseen ja nostele nuolijalla sekaisin. Lisää loput marengista ja nostele varovasti sekaisin välttäen liian voimakasta sekoitusta, ettei marenki laske. Valmis pannukakkutaikina on melko paksua, suurinpiirtein löysähkön kermavaahdon paksuista.

Kuumenna pienehkö pannu ja lisää siihen nokare voita. Minulla induktio -liedellä 5/10 oli sopiva lämpötila pannukakkujen paistamiseen. Paista yksi pannukakku kerrallaan ensin toiselta puolelta, käännä ja paista myös toinen puoli. Pesaise pannua tarvittaessa välillä. Lisää voita joka kerta ennen taikinan laittoa.  Laitoin pannukakkutaikinaa kauhallisen kerrallaan pannuun, jolloin sain pannukakuistani noin 12 cm halkaisijaltaan. Nämä kannattaa paistaa hiukan alhaisemmassa lämmössä kuin suomalaiset vastineensa, koska taikina on paksumpi. Näin ne ehtivät kypsyä, eikä niistä tule liian tummia. Paistoin n. 2 minuuttia per puoli.

Syö lämpimänä, jolloin pannukakkujen kuohkeus on parhaimmillaan. Herkun täydentää vaahterasiirappi ja vaahterasiirappivoi. Minä otin pakastimesta raikastukseksi vähän kotimaisia vadelmia myös.


Useimmiten Maple Butter tehdään kuumentamalla ensin vaahterasiirappia tiettyyn lämpötilaan ja sitten siihen lisätään voi ja annetaan hiukan jäähtyä. Sitten vatkataan tooooodella kauan. Tämä oikotie onneen -tyylinen vaahterasiirappivoin ohje on Maple Syrup Producers/Maple Butter -ohje.

VAAHTERASIIRAPPIVOI
1/2 cup voita, huoneenlämpöistä
1/4 cup vaahterasiirappia

Vatkaa sähkövatkaimella kunnolla sekaisin, kunnes saat kuohkeaa vaahterasiirappivoita.

Vaahterasiirappivoita jäi yli, eli ehkä tähän pancakes -määrään puolittaisin vaahterasiirappivoin määrän...

Näitä pannukakkuja tehdään meillä varmaan toistekin, maistuivat hyvin kaikille :).

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Caribbean Christmas Cupcake

Jouluisia mausteita, glögiä ja karibialaista rommia. Nämä cupcaket ovat ehkä enemmänkin aikuiseen makuun. Tarkoitus on, että rommi maistuu selkeästi, muttei kuitenkaan peitä täysin muita makuja alleen. Rommeissa on paljon makueroja, siksi kannattaa maistella ainakin kuorrutuksen kohdalla, minkälainen määrä rommia on omasta mielestäsi sopiva.


CARIBBEAN CHRISTMAS CUPCAKE (n. 12 kpl)
2 dl tummaa muscovado -sokeria
1 dl sokeria
2 dl  (hiukan yli) vehnäjauhoja
1 dl kaakaota
1 tl vaniljasokeria
1 tl kanelia
1 tl muskottipähkinää (mielellään muskottipähkinästä raastettua)
0,75 tl leivinjauhetta
0,75 tl ruokasoodaa
0,5 tl suolaa
1,5 munaa
1,5 dl kermamaitoa
1 dl öljyä (hiukan vajaa)
1,5 dl glögiä (alkoholitonta, saa olla melko vahvan makuista)
5 rkl hyvää tummaa rommia, mielellään karibialaista. Laita rommi glögin sekaan.

Laita uuni kuumenemaan 180-asteeseen.

Mittaa kulhoon sokerit, jauhot, kaakao, vaniljasokeri, kaneli, muskottipähkinä leivinjauhe, ruokasooda ja suola. Sekoita ainekset keskenään.

Lisää jauhoseokseen munat, kermamaito ja öljy ja vatkaa niitä noin minuutin verran.

Kiehauta glögi ja rommi kattilassa. Lisää glögiseos taikinaan ja sekoita aineet keskenään.
Taikina on todella löysää, älä pelästy, että olet tehnyt jotain väärin. Sen kuuluu ollakin hyvin löysää.


Koska taikina on niin löysää, sitä on hankala lusikoida muffinivuokiin, eli ota joku kannu, jossa on nokkaosa ja kaada taikina siihen. Siitä kaada sitten taikinaa suoraan muffinsipellillä oleviin paperivuokiin n. 3/4 täyteen muffinsipaperia. Jos teet ilman muffinsipeltiä, muffinsipaperien pitää olla tosi tukevia.

Paista uunin keskiosassa n. 20 minuuttia. Kokeile kypsyyttä tikulla, jos taikinaa ei tartu tikkuun, ovat ne kypsiä. Jäähdytä hetki muffinsipellillä ja jäähdytä ne loppuun ritilällä.

Kuorruta jäähtyneet cupcaket rommikuorrutuksella. HUOM! Koska kuorrutteen rommia ei kuumenneta, siinä on alkoholia, eli ei sovi lapsille. Tuskinpa välittäisivät maunkaan puolesta, mutta jos haluat alkoholin pois ja kuitenkin jättää rommin maun, kuumenna rommi kiehuvaksi ja jätä se jäähtymään ennen kuorrutuksen tekoa.

ROMMIKUORRUTUS
70 g huoneenlämpöistä voita (miellelään suolatonta tai vähäsuolaista)
n. 5 dl tomusokeria siivilöitynä
2 rkl maustamatonta tuorejuustoa
4 rkl hyvää tummaa rommia, mielellään karibialaista

Vatkaa huoneenlämpöinen voi vaaleaksi kuohkeaksi vaahdoksi.

Lisää voivaahdon sekaan siivilöity tomusokeri ja vatkaa se sekaisin. Lisää sitten tuorejuusto ja rommi, vatkaa vielä kuohkeaksi. Lisää tarvittaessa vielä tomusokeria. Jos kuorrutat cupcaket pursottamalla, kuorrutus saa olla hyvin jämäkkää. Mikäli levität sen veitsellä, jätä kuorrutus hiukan löysemmäksi, jolloin saat helpommin levittyvän kuorrutteen.

Nämä cupcaket säilyttävät kosteutensa ainakin  muutaman päivän jääkaapissa säilytettynä. Kannattaa ottaa ne kuitenkin huoneenlämpöön tarjolle noin puoli tuntia ennen tarjoilua, jotta kuorrutus pehmenee sopivasti.



keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Itsenäisyyspäivän mustikkajuustokakku

Tässä kakussa kotimaiset mustikat kohtaavat valkoisen kuohkean tuorejuustotäytteen. Kakun voi tehdä vaikka edellisenä päivänä täysin valmiiksi ja sitten vain seuraavana päivänä nostaa tarjolle. Juuri ennen tarjoamista tätä ei voikaan tehdä, koska sen pitää ehtiä hyytyä.

 

MUSTIKKAJUUSTOKAKKU (n. 22 cm irtopohjavuokaan)

Keksipohja:
170 g kaurakeksejä
65 g voita

Laita leivinpaperi irtopohjavuoan reunan ja pohjan väliin. Sipaise kevyesti öljyyn kastetulla talouspaperilla vuoan reunat, jotta valmis kakku irtoaa kauniimmin vuoasta ja saat tasaisemmat reunat (tai käytä reunakalvoa).

Murskaa keksit joko monitoimikoneessa tai suljetussa muovipussissa, jonka päältä painelet kaulimella. Sulata voi mikrossa tai kattilassa levyllä. Sekoita keksimurut ja voisula keskenään.

Painele voi-keksimuruseos vuoan pohjalle lusikan kuperalla puolella tai käsin. Laita kylmään jähmettymään täytteen teon ajaksi.

Täyte:
2 munaa
4 dl kuohu-/vispikermaa
2 dl tomusokeria
2 rkl vaniljasokeria
50 g valkosuklaata
1 prk (250 g) mascarponea
2 rkl raastettua (luomu)limen kuorta
5 liivatelehteä
2 rkl limen mehua

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen ensimmäiseksi, jotta ne kerkeävät pehmenemään. Niiden olisi hyvä pehmetä n. 10 minuuttia.

Sulata valkosuklaa miedolla lämmöllä joko mikrossa tai vesihauteessa liedellä ja jätä odottamaan.

Erottele keltuaiset ja valkuaiset omiin kulhoihinsa. Vatkaa ensin valkuaiset napakaksi vaahdoksi ja jätä valkuaisvaahto odottamaan.

Vatkaa toisessa kulhossa kerma vaahdoksi.

Vatkaa keltuaiset ja molemmat sokerit keskenään kuohkeaksi vaahdoksi.

Kuumenna limen mehu joko mikrossa tai kattilassa levyllä ja liota siihen liivatelehdet, joista olet puristanut käsin ylimääräisen veden pois. Sekoita ja tarkista, että ne liukenevat kunnolla, ettei juustokakkuun jää ikäviä liivateklimppejä.

Lisää keltuais-sokerivaahtoon ensin tuorejuusto ja raastettu limen kuori ja sekoita tasaiseksi. Lisää sitten liivateliemi hitaasti sekaan kaataen ja koko ajan vatkaten, jotta liivateliemi jakautuu tasaisesti.
Lisää seokseen aiemmin vatkaamasi kerma ja pyöräytä taas ainekset sekaisin. Lisää vielä sula valkosuklaa ja nostele se kevyesti nuolijalla sekaan.

Viimeiseksi nostele sekaan valkuaisvaahto kevyesti nuolijalla sekoittaen ja varoen, ettei vaahto laskeudu.

Lopuksi kaada täyteseos vuokaan keksipohjan päälle, tasoita pinta  ja hyydytä jääkaapissa minimissään 2 tuntia tai kauemmin.

Kakun päälle:
n. 250 g (pakaste)mustikoita
1,5 dl hyytelösokeria
3 dl mustikka-/mustaherukkamehua

Asettele hyytyneen juustokakun päälle mustikat. Jos käytät pakastemustikoita, lisää ne suoraan pakastimesta jäisinä. Kuumenna ensin kattilassa mehu ja kun mehu kiehuu, lisää siihen hyytelösokeri koko ajan sekoittaen. Kiehauta ja ota pois levyltä. Anna seoksen hiukan jäähtyä ja sakeutua välillä sekoittaen.

Lusikoi alussa varovasti hyytelöseosta sinne tänne mustikoiden päälle. Loput voit lusikoida jo reippaammin kakun päälle. Jos hyytelösokeriseoksesi jähmettyy liikaa ennen kuin saat sen kakun päälle, voit kuumentaa sitä uudestaan, jolloin se muuttuu taas juoksevaksi.

Hyydytä vielä kylmässä tarjoiluun asti, minimissään kuitenkin pari tuntia.

Erityisesti jos et käyttänyt reunakalvoa etkä voidellut irtopohjavuoan reunoja öljyllä, niin laittaessasi kakkua esille, vedä veitsellä kakun reunan ja irtoreunan välistä, jotta kakku irtoaa kauniisti.

Nosta tarjoiluvadille ja koristele halutessasi. Minä koristelin omani yksinkertaisesti laittamalla valkosuklaalastuja kakun keskelle.





HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ !