tiistai 28. helmikuuta 2017

Suklaatäytekakku suklaaganachella

RichChocolateCake:857.jpg

RichChocolateCake-CT4U.jpg

RichChocolateCake_CT4U.jpg

Kaikkien uusien raaka-aineiden/ruokajuttujen kokeileminen on mielestäni hauskaa. Löysin tukusta viimeksi käydessäni mustaa melassia, jonka laitoin heti ostoskärryihin kokeilevaa kokkausta silmälläpitäen. Nopeasti sitä ehdinkin jo kokeilla tähän täyteläiseen suklaatäytekakkuun, johon se antoi oman pikantin makuvivahteensa. Kakku onnistuu hyvin ilman mustaa melassiakin, vaikkei maistu ihan samalta ilman sitä. Lisää melassin sijaan sokerin määrää 1/2 dl.

Kakun makumaailma kolahtaa varmasti suklaanystäville. Mehevän, espressojauheella maustetun, suklaakakun välissä on Nutellakreemi, kuorrutus on suklaalla, kaakaolla ja espressojauheella maustettua Mascarpone-kermaa ja kaiken kruununa on tummasta suklaasta ja kermasta tehty suklaaganache. Koristeena Ferrero Rocher praliineja, jotka korostavat Nutellan makua, minimarenkeja ja pienen jäätelötötterön mallisia täytettyjä keksejä, joihin lisäsin kuorrutusta ja merengin. Aikamoinen herkku, vaikkakin tuhti sellainen.

Minä leivoin kakun kolmessa 18 cm halkaisijaltaan olevassa korkeareunaisessa irtopohjavuoassa, jolloin kaikki kolme vuokaa mahtuivat kerrallaan uuniin ja valmiista kakusta tuli 3-kerroksinen. Voit halutessasi leipoa kakun vaikka vain yhdessä vuoassa ja leikata valmiin pohjan kolmeen osaan, mutta ota huomioon, että paistoaika on silloin erilainen.

Koska tässä kakussa ei ole hyydytettäviä täytekerroksia, koko kakun kakkupohjien leivonnasta koristeluun asti voi hyvin tehdä samana päivänä. Mikäli teet kakun tarjoilua edeltävänä päivänä, kannattaa suklaaganache ja koristelu kuitenkin tehdä vasta tarjoilupäivänä, mikäli käytät koristeena marenkeja, kuten minulla tässä kakussa, niin ne pysyvät rapeina.  Jääkaapissa säilytetty kakku kannattaa ottaa ajoissa huoneenlämpöön pehmenemään, noin 30-45 minuuttia ennen tarjoilua, kuten suurin osa suklaakakuista.


SUKLAATÄYTEKAKKU (n. 8-10:lle)

Kakkupohjat (3 x 18 cm:n korkeat irtopohjavuoat):

Kuivat aineet:
4,5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
2 dl kaakaota, tummaa makeuttamatonta
1,5 dl sokeria
0,5 tl vaniljajauhetta/1,5 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
1 rkl espressojauhetta

Kosteat aineet:
150 g turkkilaista jogurttia
250 g Crème fraîchea
2 kananmunaa (L-kokoa)
0,5 dl (rypsi)öljyä
2 dl fariinisokeria
0,5 dl mustaa melassia (voit korvata tämän lisäämällä kuiviin aineisiin 0,5 dl sokeria)

Lopuksi:
100 g voita
1,5 dl kiehuvaa vettä

Täyte/Nutella -kreemi:
120 g voita, huoneenlämpöistä
1 dl+ 1 rkl tomusokeria
8 rkl Nutellaa
4 rkl tummaa, makeuttamatonta kaakaota

Kuorrutus:
50 g tummaa suklaata, 70 %
2 dl Mascarponea
2 dl vispikermaa
4 rkl tomusokeria
0,5 tl vaniljajauhetta/1,5 tl vaniljasokeria
2 rkl tummaa, makeuttamatonta kaakaota
1 rkl Espressojauhetta

Suklaaganache:
0,37 dl vispikermaa
0,5 rkl voita
50 g tummaa suklaata, n, 50 %

Koristeeksi esim.:
Minimarenkeja
Suklaakarkkeja

Kakkupohjat:
Laita uuni kuumenemaan 175-asteeseen, kiertoilma 155-asteeseen. Pingota irtopohjavuokien pohjan ja reunan väliin leivinpaperi ja suihkaise hiukan vuokasprayta reunoille ja pohjalle.



Sekoita kuivat aineet keskenään suuressa kulhossa. Sekoita toisessa, pienemmässä kulhossa kosteat aineet keskenään. Yhdistä kosteat aineet kuiviin, joko sähkövatkaimella hiljaisella nopeudella vatkaten, tai käsin esim. tukevaa pallovatkainta käyttäen. Taikina on melko paksua, joten helpointa ainesten sekoittaminen on sähkövatkaimella. Sekoita kuitenkin vain sen verran, etä ainekset menevät kunnolla sekaisin.

Laita voi ja vesi kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää muiden aineiden joukkoon ja sekoita vielä tasaiseksi.


Jaa taikina tasaisesti kolmeen irtopohjavuokaan ja paista uunin keskitasolla ritilällä noin 30 minuuttia.  Kakku saa jäädä melko kosteaksi, joten varo ylipaistamasta kakkua, ettei se kuivu. Anna jäähtyä vuoissa ritilän päällä 10 minuuttia, ennen kuin kumoat kakkupohjat jäähtymään ritilälle loppuun.

Täyte ja kakkujen täyttö:
Vatkaa huoneenlämpöinen voi sähkövatkaimella vaaleaksi vaahdoksi. Lisää muut täytteen aineet ja vatkaa täytettä vielä hetki.

Tasoita tarvittaessa jäähtyneet kakkupohjat. Nosta alimmainen kakkupohja tarjoilualustalle, levitä sen päälle puolet täytteestä ja painele toinen pohja sen päälle. Levitä loput täytteestä pohjalle ja painele päällimmäinen kakkupohja kanneksi.

Kuorrutus:
Sulata rouhittu suklaa varovasti mikroaaltouunissa tai vesihauteessa. Jätä jäähtymään.
Vatkaa Mascarpone ja kerma keskenään napakaksi vaahdoksi, lisää tomusokeri, vanilja, kaakao ja espresso sekä suklaasula ja vatkaa ainekset vielä sekaisin.

Levitä kakun päälle ja reunoille kuorrutus esimerkiksi palettiveitsen avulla. Laita kakku kylmään puoleksi tunniksi tai pidemmäksi ajaksi.

Suklaaganache:

Rouhi suklaa. Kuumenna kerma ja voi mikrossa (älä anna kiehua) ja kaada  suklaan päälle. Anna olla hetken, ennen kuin sekoitat.  Anna hiukan jäähtyä ja paksuuntua, ennen kuin laitat ganachea kakun päälle. Kaada kakun pinnalle ganachea ja työnnä lusikalla varovasti reunan yli sieltä täältä pieni määrä ganachea. 

Asettele haluamasi koristeet kakun päälle ja reunoille ennen kuin ganache jähmettyy, jotta koristeet samalla kiinnittyvät kakkuun.


RichChocolateCake_CT4U.jpg

RichChocolateCake_CT4U.jpg

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Kesäkurpitsanuudeli-kvinoa salaatti aasialaisvaikuttein + Teriyaki lohta

ZoodlesQuinoaSalad_275.jpg

Kesäkurpitsa on yksi omista suosikkivihanneksista sen monipuolisuuden ansiosta. En varmaan koskaan kyllästy siihen ja odotankin jo kovasti kesää, jolloin kesäkurpitsaa saa taas omasta pihasta. Tähän vuodenaikaan kesäkurpitsasta joutuu välillä pulittamaan melko paljon. Tämäkin setti maksoi melkein 9 euroa kilo. Tosin sitten taas eilen ostin kesäkurpitsaa alle 4 euron kilohintaan, joten näyttää vaihtelevan nuo hinnat nyt kovasti.

Tämä salaatti käy hyvin yksinäänkin ruokana, mutta sopii hyvin myös esimerkiksi kalan kanssa. Tällä kertaa paistoin salaatille kaveriksi lohta, jonka olin marinoinut pikaisesti Teriyaki -kastikkeella ja limen mehulla. Toimi hyvin tämän salaatin kanssa.

Maapähkinäkastike vie tämän salaatin maun Aasiaan tai tarkemmin Thaimaaseen. Salaatti on ehdottomasti parhaimmillaan vähän ennen tarjoilua tehtynä. Maku ja rakenne muuttuvat säilytyksessä erilaiseksi. Mutta jos suikaloit kesäkurpitsan spiralizerilla/vihannesorvilla, voit hyvin tehdä sen jo edellisenä päivänä ja säilyttää kesäkurpitsanuudelit jääkaapissa. Jos sinulla ei ole vihannessorvia, voit suikaloida kesäkurpitsan perunankuorimaveitsellä. Porkkanan suikaloin itse perunankuorimaveitsellä, koska minulla oli kaksi pientä porkkanaa, jotka oli näppärämpi suikaloida sillä tavalla.

KESÄKURPITSANUUDELI-KVINOA SALAATTI AASIALAISVAIKUTTEIN (2-3 hengelle)

2 dl keitettyä kvinoaa (mielellään punaista ja mustaa kvinoaa sekaisin)
1 kesäkurpitsa
1 iso porkkana (tai 2 pientä)
1/2 keltaista paprikaa
7 lehteä Pak Choita
10 tuoretta sokeriherneen palkoa
Hiukan tuoretta korianteria
2 vartta kevätsipulia

Kourallinen (kuivapaahdettuja) suolapähkinöitä

Maapähkinäkastike:
1 rkl PB (sileää)
1 tl soijakastiketta
1/2 limen mehu
1,5 cm:n pala raastettua tuoretta inkivääriä
1 tl valkoista balsamicoa/viinietikkaa
Hiukan Srirachaa
1/2 kynttä valkosipulia
(tarvittaessa vähän vettä ohennukseeen)

Teriyaki lohi (2:lle):
2 palaa ruodotonta lohta/kirjolohta
3 rkl Teriyaki -kastiketta
1/2 limen mehu
Aavistus suolaa
(mustia seesaminsiemeniä)

Kypsennä ensin kvinoa pakkauksen ohjeen mukaan ja jäähdytä se. Meillä tykätään enemmän mustasta ja punaisesta kvinoasta kuin valkoisesta. Valkoinen kvinoa on mielestämme aika mautonta. Yleensä keitän mustaa ja punaista kvinoaa 50/50 suhdeluvulla. Jos et löydä muuta kuin valkoista kvinoaa, tietty sekin käy.

ZucchiniNoodles_8234.jpg

Pese ja kuivaa vihannekset. Spiraloi/suikaloi kesäkurpitsa ja porkkana. Leikkaa paprika ohuiksi suikaleiksi. Leikkaa suikaleiksi myös Pak Choi (käytä vain lehtiosat tähän ruokaan, säästä varsiosat esim. wokiin/keittoon) ja sokeriherneen palot. Hienonna korianteri ja leikkaa kevätsipuli renkaiksi.

Sekoita kastikeaineet keskenään. Tarkista maku ja paksuus. Saatat joutua ohentamaan kastiketta hiukan vesitilkalla, jos se on liian paksua.

Sekoita kastikeaineet ja suolapähkinät nostellen salaatin sekaan. Tarjoa sellaisenaan tai lisukkeeksi.

Teriyaki lohi:
Ota lohi puoli tuntia ennen paistoa huoneenlämpöön.
Sekoita laakealla lautasella keskenään Teriyaki -kastike, limen mehu ja suola. Pyörittele lohipalat seoksessa ja paista pannulla, jossa kevyesti öljyä. Paista ensin nahkapuoli alaspäin. Älä pidä pannua liian kuumalla, ettei kalan valkuainen ala erottumaan.

Ripota halutessasi kypsän lohipalan päälle mustia seesaminsiemeniä ja laita tarjolle limenlohkoja.


sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Ystävänpäivän sydänleivokset




Nämä melko helppotekoiset sydänleivokset sopivat hyvin ystävänpäivään, mutta maistuvat tietty milloin tahansa kun kaipaat pientä herkkua. Leivokset voi tehdä hyvin edellisenä päivänä valmiiksi ja säilyttää jääkaapissa. Minä koristelin omat leivokseni melko yksinkertaisesti, mutta koristelun mukaan näistä saa tarvittaessa hyvinkin näyttäviä. Erilaiset syötävät kukat tai marjat ja lehtikulta olisivat esimerkiksi kauniita koristelussa. 

Ystävänpäivän juhlinta on viime vuosina Suomessakin yleistynyt. Mitä mieltä sinä olet siitä? Onko kiva asia vai ei ja juhlitaanko teillä ystävänpäivää jotenkin erityisesti? Meidän perheessä ystävänpäivänä ainakin herkutellaan yleensä jollain teemaan sopivalla. Pahoin pelkään, ettei näitä leivoksia kuitenkaan riitä tiistaille asti. Leivontaa minulla on kuitenkin tiedossa tänään ja huomenna, kun tuttuni pyysi minua leipomaan yrityksensä avajaisiin herkkuja. Avajaiset ovat ystävänpäivänä, joten hän toivoi vaaleanpunaisia leivonnaisia, marenkeja ja minicupcakeja. Täytyy varmaan tehdä jokunen ylimääräinen, jotta omallekin perheelle jää samalla herkkuja :).

SYDÄNLEIVOKSET (n. 10 kpl) 

Kosteat aineet:
1 kananmuna
1 dl (rypsi)öljyä
1,25 dl piimää
1 tl punaista pastaväriä

Kuivat aineet:
2,25 dl vehnäjauhoja
0,5 tl vaniljajauhetta
1,5 dl sokeria
ripaus suolaa
1,5 rkl kaakaota (makeuttamatonta leivontakaakaota)
1 tl Espresso -jauhetta

Lopuksi:
1 tl valkoviinietikkaa
0,75 tl ruokasoodaa

Täyte+koristelu:
35 g voita, huoneenlämpöistä
0,8 dl tomusokeria
0,25 tl vaniljajauhetta
80 g Mascarponea
Hiukan pinkkiä pastaväriä
(vaaleanpunaisia sokerihelmiä)

Kuorrutus:
200 g vaaleanpunaisia Candy Meltsejä
(rypsi)öljyä tarpeen mukaan

Sydänleivokset:
Laita uuni kuumenemaan 175-asteeseen, kiertoilma 155-asteeseen. Voitele sydämenmalliset annosvuoat tai vastaavat valmiiksi.

Sekoita kulhossa keskenään kosteat aineet. Sekoita toisessa kulhossa kuivat aineet keskenään. Yhdistä seokset.

Mittaa lasiin ruokasooda ja valkoviinietikka, sekoita keskenään ja yhdistä taikinaseokseen.

Annostele taikina vuokiin noin puoliväliin asti ja paista uunin keskitasolla n. 20 minuuttia, kunnes tikulla kokeiltaessa tikkuun ei tartu taikinaa. Nosta ritilälle jäähtymään noin 5 minuutiksi ja kumoa sen jälkeen leivonnaiset ritilälle jäähtymään loppuun.

Täyte+koristelu:
Vatkaa huoneenlämpöinen voi kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi sähkövatkaimella kulhossa. Lisää tomusokeri ja vatkaa taas kuohkeaksi. Lisää loput aineet ja vatkaa vielä tasaiseksi. Siirrä kuorrutus purostuspussiin, johon olet virittänyt tähtityllan

Täyttö+koristelu:
Tasoita tarvittaessa sydänleivosten pinta. Leikkaa leivokset puoliksi. Pursota hiukan kuorrutusta toiselle puoliskolle ja levitä veitsellä tasaiseksi kerrokseksi. Paina toinen puolisko päälle. Toista samoin kaikkien leivosten kanssa. Nosta täytetyt leivokset ritilälle, jonka alla on leivinpaperi.

Sulata Candy Meltsit sopivassa laakeahkossa kulhossa mikrossa puoliteholla pakkauksen ohjeen mukaan välillä sekoittaen tai kulhossa vesihauteessa. Kun Candy Meltsit ovat sulaneet tasaiseksi, lisää tarvittaessa sekaan hiukan (rypsi)öljyä, jotta saat Candy Melts sulasta helposti levittyvää. Itse lisäsin noin teelusikallisen öljyä, kunnes seos oli sopivan juoksevaa.

Dippaa/valuta lusikalla leivosten päälle Candy Melts -sulaa niin, että sitä tulee reunoille ja päälle joka puolelle. Lyö ritilää pari kertaa kevyesti pöytään, kun olet kuorruttanut leivoksen, jotta pinta tasoittuu kauniisti. Toista samoin kaikkien leivosten kanssa. Lämmitä tarvittaessa Candy Meltsiä lisää, mikäli se alkaa jähmettyä liikaa. Laita hetkeksi leivokset kylmään, jotta kuorrutus jähmettyy.

Pursota jokaisen leivoksen päälle kuorrutuksesta koriste ja paina koristeen keskelle halutessasi sokerihelmi.

VINKIT:
- Leivokset voi tehdä tarjoilua edeltävänä päivänä kokonaan valmiiksi ja säilyttää ne ilmatiiviissä rasiassa jääkaapissa

- Jos sinulla ei ole sydämen mallisia vuokia ja haluat leivoksista kuitenkin sydämen mallisia, paista taikina uunipellillä ja ota kypsästä pohjasta sydämenmallisella piparkakkumuotilla kuvioita

- Samasta taikinasta ja kuorrutuksesta voit leipoa myös cupcakeja. Silloin kuorrutuksen aineet kannattaa tuplata, jotta saat tarpeeksi kuorrutusta cupcakeihin

- Candy Meltsin sijaan voit käyttää kuorrutuksessa sulatettua valkosuklaata, jonka värjäät pastaväreillä vaaleanpunaiseksi (lisää suklaan sekaan noin teelusikallinen voita). Valkosuklaa on usein aika kellertävää, joten kannattaa lisätä myös hiukan valkoista pastaväriä, jotta saat kuorrutuksesta kauniin väristä. 


Viime vuoden  ystävänpäiväpostauksesta löytyy nämä koristellut keksit ja ystävänpäivään sopiviin muihinkin leivonnaisiin linkkejä.

HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ 💕



sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Mango- banaani nicecream + pancakes täysjyväohrajauhoista





Nämä kaksi terveellistä herkkua toimivat hyvin yksinäänkin, mutta erinomaisesti myös yhdessä. Mangosta ja banaanista tehty nicecream on ihanan makeaa sellaisenaan ilman turhia sokerilisäyksiä. Kun näillä herkuttelee yhdessä, ei pannareihinkaan kaipaa sokeria. Täysjyväohrajauhot, joissa on runsaasti kuitua, sopivat pannareihin hyvin vehnäjauhojen sijaan. Maku ei ole kovin erilainen, vaikka ravintoarvot ovatkin paljon paremmat.

PANCAKES TÄYSJYVÄOHRAJAUHOISTA (n. 12 kpl)

3 dl täysjyväohrajauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl vaniljajauhetta
2 kananmunaa
2,5 dl maitoa (oman maun mukaan esim. mantelimaitoa, soijamaitoa, tavallista maitoa)
2 rkl öljyä

MANGO-BANAANI NICECREAM (1-2 hengelle)
150 g pakastemangoa
1/2  banaania

Koristeeksi:
Vadelmia ja pensasmustikoita

Pancakes:
Mittaa kulhoon ohrajauhot ja leivinjauhe ja sekoita ne keskenään. Lisää loput aineet ja sekoita tasaiseksi. Anna taikinan hetki seistä (n. 10 minuuttia) ennen paistoa.

Levitä pannulle muutama tippa öljyä talouspaperin palalla. Paista pannareita pannusi koosta riippuen 2-3 kerrallaan. Paista suht maltillisella teholla (minulla induktiolla 7/10), jotta pannarit ehtivät kypsyä, ennen kuin ne ruskistuvat liikaa. Käännä ja paista toiselta puolelta hetki.

Öljyä ei tarvitse lisätä paiston edetessä, mikäli sinulla on kunnollinen pannu, tuo ensimmäisen kerran pieni sipaisu öljyä riittää hyvin.

Nicecream:
Pilko mango/banaani tarvittaessa pienemmiksi paloiksi. Surauta tasaiseksi sauvasekoittimella/blenderissä ja nauti nopeasti valmistuksen jälkeen, koska nicecream sulaa melko nopeasti

Hyvää Runeberginpäivää! Runeberginpäivänä meillä syödään yleensä aina itseleivottuja Runebergintorttuja, jotka teen aina samalla omalla ohjeellani.  Blogista löytyy ohjeet sekä Runeberginkakkuun että mini runebergintorttuihin (minimuffinsivuoassa paistetut) ja näihin pieniin sylinterimallisiin runebergintorttuihin.




keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Pop-Tarts




Hyvää helmikuun 1. päivää. Pikkuhiljaa alkaa kevätkuukaudetkin lähestyä. Nytkin valoisaa aikaa on jo huomattavasti enemmän kuin kuukausi sitten, joten kohta saa ruveta suunnittelemaan puutarhan kasvukautta jo ihan tosissaan. Siemenostoksilla meinaa kyllä helposti mopo karata käsistä, kun olisi kiva kokeilla kasvattaa vähän kaikenlaista.

Olet varmaan ainakin joskus maistanut Kellogsin Pop-Tartseja. Nämä itsetehdyt Pop-Tartsit ovat saaneet tietenkin innoituksensa niistä, vaikka näiden resepti onkin omaa käsialaa. Nykyäänhän Pop-Tartseja saa Suomestakin, mutta aikoinaan niihin törmäsi ensimmäistä kertaa reissussa. Kuten alkuperäisetkin Pop-Tartsit, nämä voi halutessaan lämmittää joko leivänpaahtimessa tai mikrossa. Testasin, että kuorrutus kestää ihan hyvin leivänpaahtimessakin. Tosin eivät nämä kyllä kaivanneet tuota lämmitystä makunsa puolesta. Pop-Tartsien ostosta on jo aika kauan aikaa, mutta mielestäni nämä itsetehdyt ovat kyllä alkuperäisiä parempia.

POP-TARTS (n. 8 kpl)

Taikina:
1,5 dl täysjyväohrajauhoja
2 dl vehnäjauhoja
0,5 dl tomusokeria
100 g voita
25 g maitorahkaa

Täyte:
Vadelmahilloa/-marmeladia vajaa tl per Pop-Tarts
1 vaahtis leikattuna 3-4 osaan (kiekoksi) per Pop-Tarts

Kuorrutus+koristelu:
1 valkuainen (L-kokoisesta munasta)
pieni tilkka valkoviinietikkaa
2,5 dl tomusokeria
n. 1/2 tl luontaista vadelma-aromia
hiukan pinkkiä pastaväriä

Strösseleitä

Taikina:
Laita monitoimikoneeseen jauhot, paloiksi leikattu voi, maitorahka sekä tomusokeri ja käytä hetki, jotta aineet menevät sekaisin ja siitä tulee ryynimäistä. Lisää sitten kananmuna ja käytä sen aikaa, että taikinasta alkaa muodostua pallo. Jos teet taikinan käsin, nypi voi ja maitorahka jauho-tomusokeriseokseen ja lisää sitten kananmuna ja sekoita tasaiseksi. Siirrä taikina pakastepussiin/tuorekelmuun ja laita se jääkaappiin n. 30 minuutiksi.

Ota taikina jääkaapista ja kauli taikina leivinpaperoidulla työtasolla ohueksi levyksi. Ota levystä neliön tai suorakaiteen mallisella muotilla paloja, kuten tekisit piparkakkuja.  Käytä tarvittaessa hiukan vehnäjauhoja apuna. 


Yhteen Pop-Tartsiin tarvitset kaksi leikattua neliötä, toinen pohjaksi, toinen kanneksi. Levitä toisen neliön keskelle lähes koko pituudelta marmeladia ja vaahtokarkkeja. Nosta toinen neliö päälle ja painele reunat kiinni haarukalla, kuten tekisit pasteijaa. Voit tarvittaessa hiukan muotoilla käsin. Leivinpaperoi pelti ja nosta pellille sitä mukaa, kun saat tehtyä yhden valmiiksi. Toista samoin koko taikinan kanssa. Kun olet tehnyt kaikki, pistele Pop-Tartseja melko tiheään haarukalla. Laita kylmään n. 15 min.


Laita uuni kuumenemaan 190-asteeseen, kiertoilma 170-asteeseen. Paista keskitasolla n. 14 minuuttia.

Vedä leivinpaperin kanssa ritilälle hetkeksi jäähtymän. Voit kuorruttaa vielä lämpimänä.


Kuorrutus+koristelu:
Laita kulhoon, jossa voit vatkata sähkövatkaimella, valkuainen ja vatkaa sitä hetki sähkövatkaimella, ensin hiljaisella nopeudella ja sitten nopeutta nostaen. Lisää valkoviinietikka ja suurin osa tomusokerista ja vatkaa kuohkeaksi. valkoiseksi marengiksi. Lisää lopuksi vadelma-aromi ja hiukan pinkkiä pastaväriä ja sekoita tasaiseksi.

Levitä Pop-Tartsin pintaan kuorrutetta esimerkiksi veitsen avulla ja ripottele heti strösseleitä pintaan. Anna jähmettyä hetki.

VINKIT:

Jos haluat tehdä useamman makuisia Pop-Tartseja, tässä muutama täytevaihtoehto:

Mikäli teet eri makuja ja haluat kuorrutteen eriväriseksi ja erimakuiseksi eri makuisiin Pop-Tartseihin, jaa kuorrutus useampaan osaan ja värjää ja myös mausta halutessasi osat erikseen. Itse maustoin pinkin vadelma-aromilla, mutta valkoisen ja vihreän jätin maustamatta.


Vihreä/Omena-Salted Caramel Sauce: Pehmitä pannulla pienessä voimäärässä ohuita omenasiivuja, jotka maustat kanelilla.

Täytä Pop-Tarts latomalla omenasiivuja toiselle puoliskolle ja valuttamalla Salted Caramel Saucea omenasiivujen päälle

Valkoinen/Mustikka-Marshmallow: Vaihda vadelmahillo mustikkahilloon. Tee muuten samoin kuin vadelmaversio

- Pohjataikinan voit tehdä pari päivää aiemmin jääkaappiin valmiiksi
- Jos Pop-Tartseja jää yli, säilytä ne huoneenlämmössä peitettynä. Säilyvät hyvin minimissään 1-2 päivää. Meillä ne eivät säilyneet kuin yhden päivän teon jälkeen kun ne syötiin. Siksi en uskalla luvata pidempää säilyvyysaikaa.