lauantai 16. tammikuuta 2016

Kanelikierrepannarit


Nämä kanelikierrepannarit ovat amerikkalaisten pancakesien ja suomalaisen pullan risteymä maultaan. Pannarin päälle paistovaiheessa pursotettava spiraali kaneliseoksesta karamellisoituu ihanasti pannaria paistaessa. Mutta kanelikierre tekee pannareista sen verran makeita, että parhaiten omasta mielestäni lisukkeeksi kävivät makeuttamattomat marjat. Tosin  kyllä nämä vähäsokerisen itsetehdyn mansikkahillonkin kanssa olivat hyviä.

Meillä oli aika monta pannarinsyöjää paikalla, joten paistoin ison satsin pannareita. Puolittamalla molemmat, sekä pannaritaikinan että kanelikierreainekset, saat hiukan maltillisemman määrän pannareita. Tällaiset jenkkityyliset pannarit ovat parhaimmillaan melko nopeasti paiston jälkeen, jolloin ne ovat pulleita ja kuohkeita. Säilytettäessä niiden rakenne hiukan lässähtää.

KANELIKIERREPANNARIT (n. 35 pienehköä pannaria)

Pannarit:
5 dl kevytmaitoa
1 prk/250 g kermarahkaa
ripaus suolaa
0,5 tl vaniljajauhetta/1,5 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa (L-kokoa, pienempiä laita 3 kpl )
4,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
0,5 tl ruokasoodaa
3 rkl öljyä
(0,5 tl kardemummaa)

Kanelikierre:
105 g voita, pehmeänä, ei ihan sulana
1,5 dl fariinisokeria
1 rkl tomusokeria
1 rkl + 2 tl kanelia

Aloita pannarien teko sekoittamalla kanelikierteen ainekset keskenään pienessä kulhossa. Jätä odottamaan. Voita ei kannata sulattaa, vaan jättää se aavistus vajaa sulamispisteestä. Näin rasva ei erotu kanelisokeriseoksesta, vaan seos pysyy tasaisena ja pursotuskelpoisena koko ajan.

Sekoita vehnäjauhojen joukkoon leivinjauhe ja ruokasooda.

Sekoita kulhossa puolet maidosta, kermarahka, suola, vanilja, munat ja vehnäjauhoseos ja öljy sekä halutessasi kardemumma keskenään. Lisää loppu maito ja sekoita tasaiseksi. Seos on selkeästi paksumpaa kuin lettutaikina.

Sekoita kanelikierre seos tasaiseksi ja lusikoi seos tukevaan pakastepussiin ja solmi se kiinni. Leikkaa toiseen kulmaan pienehkö reikä.

Kuumenna paistinpannu ja lisää siihen hiukan voita tai öljyä ennen ensimmäisen pancakes -erän paistoa. Laita pannulle kerrallaan paistumaan noin 2-3 pienehköä pannaria kerrallaan. Itse käytän pannaritaikinan annostelussa pientä kauhaa, jolla on helppo annostella samankokoisia pannareita. Kun pannariin muodostuu kuplia, pursota pannarin päälle kaneliseoksesta kierre. Aloita keskeltä ja jatka reunoille päin spiraalia. Älä pursota ihan reunoille asti. Anna paistua vielä hetki ja käännä sitten pannari varovasti ja paista toinen puoli.

Itse paistoin pannarit pinnoitetussa pannussa, joten en lisännyt ensimmäisen pannarierän jälkeen enää rasvaa paistaessa. Kannattaa pyyhkäistä pannua aika usein talouspaperilla, jotta pannulta saa kanelisokeriseoksen jäämät pois, ettei sokerinjäämät pala pannuun kiinni.




4 kommenttia:

  1. Voi, että mikä herkku ja herkullinen kuva :) Näitä on kyllä kokeiltava myös itse! Kiva idea ja toteutus vaikuttaa yksinkertaiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annis :). Idea ei ole kyllä oma, vaikka resepti onkin. Pancakesit on lähes aina herkkua, joten näitä kannattaa kyllä kokeilla.

      Poista
  2. Herkullisen näköisiä. :) Minä olen tehnyt vastaavanlaisia pannareita muffinipellillä ja ne oli kyllä erittäin hyviä, varsinkin tuoreeltaan. Myös seuraavana päivänä mikrossa lämmitettynä maistuivat hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jack B. Tuota mainitsemaasi muffinipeltiversiota voiskin joskus kokeilla. Tosin kun meidän perheessä on 3 miestä + meikäläinen, niin ei taitaisi 12 kpl pientä pannaria riittää meidän porukalle ;)

      Poista