sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Marokkolaishenkinen kanatagine ja kvinoaa



Minulla ei ole tagine-pataa ja tein ruoan suuressa paistinpannussa, jonka kanneksi asetin toisen suuren paistinpannun. Myös kannellinen pata tai paksupohjainen kattila, johon sinulla on kansi, ajaa saman asian. Pääasia, että kun ruoka kypsennetään, ruonavalmistuksessa syntyvät höyryt ja nesteet valuvat takaisin ruoan sekaan, jolloin ruoka pysyy mehukkaana.

Tähän ruokaan säilötty sitruuna antaa ihan omanlaisensa aromin, joten suosittelen joko ostamaan säilöttyjä sitruunoita tai tekemään niitä itse. Niiden teko on todella helppoa, mutta niiden pitää tekeytyä noin kuukauden, joten pientä kärsivällisyyttä vaaditaan. Ne säilyvät tosi pitkään ja yksi purkki riittää melko moneen ruokaan, joten kannattaa kokeilla niiden tekoa itse. Blogistani niiden ohjeen löydät täältä

Ruoan lisukkeeksi halusin tehdä perinteistä couscousia terveellisemmän lisukkeen, eli keitin lisukkeeksi kvinoaa. Voit korvata sen halutessasi couscousilla.

MAROKKOLAISHENKINEN KANATAGINE OLIIVEILLA JA SITRUUNALLA 
(n. 4:lle hengelle)
1 pkt/6 kpl jyväbroilerin reisipaloja (luullisia ja nahallisia)
2 tl savupaprikaa
1,5 tl jeeraa
1 tl kanelia
0,5 tl kardemummaa
1 tl kurkumaa
mustapippuria myllystä reiluhkosti

2 rkl öljyä
n. 2 cm:n pala raastettua inkivääriä
1/2 kiinalaista yksikyntistä valkosipulia TAI 2 vs kynttä
1 iso keltasipuli

kanalientä n. 2,5 dl
1 säilötty sitruuna, vain kuoret, huuhtele kuorta
12 vihreää, kivetöntä oliivia
lopuksi tuoretta korianteria ja lehtipersiljaa hienonnettuna

Sekoita keskenään savupaprika, jeera, kaneli, kardemumma, kurkuma ja mustapippuri keskenään. Ripota mausteseos broilerien pintaan ja kääntele paloja niin, että mausteita tulee joka puolelle. Laita maustumaan jääkaappiin pariksi tunniksi. Ota noin 1/2 tuntia ennen kypsennystä huoneenlämpöön. Mikäli ruoanlaitolla on kiire, jätä broileri suoraan huoneenlämpöön ja kypsennä puolen tunnin päästä, kun broileri on lämmennyt.

Laita pannulle 2 rkl öljyä ja ruskista broileripalat molemmin puolin. Hienonna broilerin ruskistuessa sipuli ja valkosipuli. Ota broilerit hetkeksi pannulta pois, mutta älä pese pannua. Laita pannulle hienonnettu sipuli ja valkosipuli ja kuullota sipuleita hetki pannulla käännellen. Lisää raastettu inkivääri ja kääntele sekaisin. Lisää broileripalat takaisin pannulle.  Hienonna kylmällä vedellä huuhdeltu säilötyn sitruunan kuori ja lisää pannulle. Lisää kanaliemi ja laita pannulle/pataan/kattilaan kansi päälle. Kypsennä n. 30 minuuttia.

Lisää vielä oliivit ja kypsennä noin 10 minuuttia tai kunnes broileri on kypsää ja helposti luista irtoavaa.

Ripota valmiin ruoan pinnalle korianteria ja lehtipersiljaa.

KVINOA APRIKOOSILLA JA SULTANAS -RUSINOILLA
2 dl quinoaa
8 kuivattua aprikoosia paloiteltuna
kourallinen sultanas -rusinoita
4,2 dl vettä

tuoretta korianteria hienonnettuna

Huuhdo kvinoa kuumalla vedellä hyvin siivilässä. Mittaa kattilaan kvinoa ja vesi sekä aprikoosit ja sultanas -rusinat. Kypsennä kannen alla noin 20 minuuttia.

Tarkista kypsyys ja sekoita lopuksi  haarukalla ilmavaksi. Ripottele hienonnettua korianteria pinnalle. Tarjoile broileritaginen kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti