lauantai 17. syyskuuta 2016

Mehua, hilloa ja hyytelöä marja-aroniasta


Kesä ja syksy on ollut minulla hyvin keruu- ja säilöntäpainotteista, marja-ajasta (mustikka, vadelma, mansikka, herukat jne.) syksyn omena-, sieni-, puolukka- ja aronia-aikaan. Olen pakastanut, hillonnut. mehustanut, ja kuivattanut kaikkea oikein urakalla. On kiva tietää, että vaikka kesä alkaa olla auttamattomasti ohi, niin ruokapöytään saa kesäistä makua itse säilötyillä herkuilla syksyä ja talvea varten. Ja sieniaikahan se jatkuu edelleen.


Marja-aronia on erittäin teveellinen ja satoisa marja. Sellaisenaan marja-aroniaa ei viitsi montaa marjaa syödä, mutta siitä saa tehtyä vaikka mitä. Itselläni ei ole marja-aroniaa, mutta kävin keräämässä naapurilta suuren määrän marja-aroniaa, joista tein raakamehua sitruunahapolla uuttamalla ja höyrymehua Mehumaijalla sekä hilloa ja hyytelöä. Ja osan pakastin sellaisenaan mm. smootheja varten.

Tässä marjamäärässä riitti puuhaa muutamaksi päiväksi ja pullojakin piti käydä ostamassa usemman kerran lisää.



Marja-aroniaa sisältäviä ohjeita löytyy blogistani jo aiemmin vuoden 2014 syksyltä, mutta linkitän tähän alle ohjeet, jos jollain muullakin on mukavasti marja-aroniaa käytettävissä:


Marja-aroniamehu Mehumaijalla ja aronia-omenahillo

Marja-aroniahyytelö ja smoothiet

Raakamehu marja-aroniasta


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti