torstai 26. helmikuuta 2015

Lion Bars

 

Helppotekoisia herkkupaloja ilman uunia. Maapähkinävoita, paahdettuja kookoshiutaleita, suklaata...  Nämä Lion Barsit jäivät kummittelemaan mieleen, kun näin jokin aika sitten Leila leipoo -ohjelmassa Leila Lindholmin tekevän näitä. Kun joku ohje jää kummittelemaan mieleen, paras tapa toimia, on tietenkin kokeilla kyseistä ohjetta mahdollisimman pikaisesti. Vaihdoin ohjeen valkoisen sokerin tilalle kookossokerin ja lisäksi vähensin sokerin määrää.  Mutta makeita näistä silti tuli, hyviä kylläkin. Kirjoitin sulkuihin Leilan alkuperäisen ohjeen määrät.  Patukoita tuli sen verran paljon tällä ohjeella, että ohjeen voisi hyvin puolittaa ja jähmettää massan yhdessä leipävuoassa.

LION BARS (n. 15 isohkoa, 30 pienehköä patukkaa)

3 dl Peanut Butteria (Crunchy, jossa pähkinänpaloja)
2 dl vaaleaa siirappia
0,5 dl kookossokeri (Leilan ohjeessa 1 dl valkoista sokeria)
1 tl vaniljajauhetta (Leilan ohjeessa 1 rkl vaniljaa)
3 dl kookoshiutaleita
5 dl Rice Krispies -muroja

Koristeluun:
250 g tummaa suklaata (70 % kaakaopitoisuus)

Vuoraa tuorekelmulla tai vastaavalla kaksi pitkulaista leipävuokaa.

Paahda kuivalla pannulla kookoshiutaleet, niitä lähes koko ajan sekoitellen. Anna niiden paahtua kullankeltaisiksi, mutta varo polttamasta niitä.  Jätä jäähtymään.

Sulata kattilassa Peanut Butter, siirappi ja sokeri. Ota pois lämmöltä ja sekoita vaniljajauhe sekaan.

Mittaa suureen kulhoon Rice Krispies -murot ja lisää niiden sekaan paahdetut kookoshiutaleet. Sekoita ne keskenään. Lisää sitten Peanut Butter -seos ja sekoita massaa, kunnes ainekset ovat kunnolla sekaisin. Sekoita kuitenkin sen verran hellävaraisesti, ettet riko muroja.

Nostele seosta lusikalla kahteen esivalmistelemaasi leipävuokaan. Älä tasoittele, vaan jätä pinnat rosoiseksi. Laita peitettynä jääkaappiin jähmettymään noin tunniksi.


Nosta tuorekelmun avulla jähmettyneet massat pois vuoistaan. Leikkaa terävällä veitsellä haluamasi kokoisiin paloihin.


Paloittele/rouhi suklaa. Sulata se, joko mikrossa puoliteholla pari minuuttia, silloin tällöin välillä sekoittaen, tai vesihauteessa miedolla lämmöllä. Dippaa suklaaseen joko palojen pohja tai toinen reuna ja nosta ritilän päälle, jotta ylimääräinen suklaa valuu ritilän läpi. Laita uudestaan kylmään jähmettymään.


Irrota Lion Barsit ritilältä, pakkaa ne kannelliseen rasiaan ja säilytä jääkaapissa.


4 kommenttia:

  1. Kaupan Lion-patukat on erittäin hyviä ja niin on varmasti myös nämäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä on ikuisuus, kun olen maistanut kaupan Lion-patukkaa. En ihan tarkasti muista sen makua, joten en voi sanoa, kuinka lähellä näiden maku on kaupan versioita. Mutta hyviä nämä kyllä oli. En osta karkkia ( tai siis esim. suklaata kyllä=leivontaan), mutta vastaavasti itsetehtyjä herkkuja tulee kyllä syötyä vähän liiankin kanssa :(.

      Poista
    2. En ole itsekään piiiiitkään aikaan Lioneita syönyt, mutta kaupan patukat eroavat ainakin siinä, että niihin ei tule kookosta:)

      Poista
    3. No näin minäkin hämärästi muistin, ettei kaupan versioissa ole kookosta. Kookos ei kuitenkaan maistu kovin hallitsevasti, vaikka sitä on aika paljon. PB on sen verran voimakkaan makuista. Joskus vois kokeilla vähentää kookoksen määrää ja laittaa tilalle kuivapaahdettuja suolapähkinöitä...

      Poista