keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Terveyshillo mustikoista & Chian siemenistä




Kun hillon tekee suomalaisista metsämustikoista, Chian siemenistä ja pienestä määrästä luomuhunajaa (vaahterasiirappi tai agave -siirappikin kävisi makeutukseen), otsikon lupaus terveyshillosta ei ole yhtään liioiteltu. Chian siementen uskomaton kyky imeä itseensä nestettä mahdollistaa niiden käyttämisen myös hillon tekoon. Blogista löytyy jo aiemmin Chian siemeniä sisältäviä ohjeita, mutta huomasin, että Chian siemenillä hyydytetyn hillon ohjetta ei vielä blogissani ollut. Eli nyt pakastimen kätköistä mustikat esiin ja hilloa pyöräyttämään esim. aamupuuron/jogurtin maustajaksi ja lisäbuustaajaksi.

Hillo on helppo ja nopea tehdä ja se säilyy viikon verran jääkaapissa. Jos teet mustikan satokaudella hilloa tuoreista mustikoista, kannattaa lisätä hiukan vettä marjojen sekaan, jotta siihen tulee tarpeeksi nestettä, jonka Chian siemenet voivat hyydyttää.

MUSTIKKA-CHIA HILLO (n. 2 dl valmista hilloa)

500 g (pakaste)mustikoita
1 rkl luomuhunajaa (tai vaahterasiirappia/agave -siirappia)
1,5 rkl Chian siemeniä (tarvittaessa hiukan enemmän)

Mittaa kattilaan jäiset mustikat. Anna kuumentua kiehuvaksi. Ota pois lämmöltä ja sekoita Chian siemenet ja hunaja sekaan.

Sekoittele silloin tällöin ja tarkista, että hyytyy mieleiseesi paksuuteen. Voit tarvittaessa lisätä hiukan Chian siemeniä lisää, ellei hillo ala hyytymään tarpeeksi. Se hyytyy hiukan lisää kyllä parin tunnin sisällä, kun Chian siemenet imevät itseensä nestettä.

Säilytä hillo jääkaapissa ja käytä viikon kuluessa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti