tiistai 28. huhtikuuta 2015

Munkkirinkilät



Tuoreet pehmoiset munkkirinkilät maistuvat muulloinkin kuin vappuna, mutta erityisesti vappuna ne kuuluvat ainakin meillä usein vapun herkkuihin. Teen munkkirinkilät lähes samanlaisesta pullataikinasta, kuin esimerkiksi korvapuustit,  mutta munkkirinkilöiden teossa taikina kannattaa jättää vielä löysemmäksi kuin pullien leivonnassa. Se on erityisen mehevien ja pehmeiden munkkirinkilöiden salaisuus. Kun taikinan jättää tarpeeksi löysäksi, munkkirinkilät ovat jopa paistoa seuraavana päivänä lähes tuoreen veroisia. Mutta kaikista parhaimpia munkkirinkilät ovat toki vielä paistotuoreina, hieman lämpiminä.


Sima oli kuvaushetkellä vielä keskeneräistä, siksi nuo rusinat nököttävät pullojen pohjalla. Poreistakaan ei ollut vielä tietoa, vaikka teenkin aina Railin lentosimaksi nimitettyä simaa vapuksi. Nimi tulee siitä, kun pullojen avauksessa tulee noudattaa suurta varovaisuutta ja omata aimo annos kärsivällisyyttä avata ne hitaasti, ettei simat lennä kattoon. Meillä tykätään nimittäin erityisen poreilevasta simasta.

Munkkirinkilöiden sokerointiin kannattaa käyttää erikoishienoa Siro sokeria, joka tarttuu hyvin munkkien pintaan. Ja samasta taikinasta voi leipoa halutessaan myös pyöreitä munkkeja.

MUNKKIRINKILÄT (n. 20 kpl)

2,5 dl kevytmaitoa
2 tl kardemummaa
1 kananmuna
1 pss kuivahiivaa
80 g voita/margariinia (huoneenlämpöistä)
1 dl (hiukan vajaa) sokeria
ripaus suolaa
n. 6 dl vehnäjauhoja

Lisäksi:
n. 1,5 -2  L rypsiöljyä
Siro erikoishienoa sokeria munkkien sokerointiin

Lämmitä maito kädenlämpöistä lämpimämmäksi eli 42-45 asteiseksi. Tee taikina käsin taikinakulhossa tai yleiskoneessa. Sekoita kuivahiiva pariin desiin vehnäjauhoja  ja lisää maidon sekaan. Lisää kananmuna, suola, sokeri ja kardemumma ja sekoita.

Lisää jauhoja pikkuhiljaa koko ajan samalla alustaen. Lisää alustamisen loppuvaiheessa voi/margariini ja alusta taikinaa, jotta saat siihen varmasti kunnon sitkon ja pullista tulee kuohkeita. Lisää vielä tarvittaessa jauhoja. Takina saa olla todella pehmeää, koska pehmeästä taikinasta tulee maukkaimmat ja pehmeimmät munkkirinkelit. Kohota taikinaa muovilla/muovipussilla peitettynä lämpimässä paikassa minimissään puolisen tuntia, max. tunti.

Ota kohonneesta taikinasta pieni pallo ja pyörittele se käsin pyöreäksi palloksi leivinpaperoidun pellin päälle, kuten tekisit pikkupullia, mutta taikina siis löysempää kuin pullia leivottaessa. Tee samoin koko taikinan kanssa.

Peitä pellit leivinliinoilla ja anna taikinapallojen kohota puolisen tuntia.

Valmistele sillä välin tarvikkeet munkkirinkilöiden uppopaistoa varten:
Kaada syvälle lautaselle pari desiä Siro erikoishienoa sokeria munkkirinkilöiden sokerointia varten.

Vuoraa laakean astian pohja talouspaperilla. Saat nostettua siihen uppopaistetut munkkirinkilät, jotta ylimääräinen öljy imeytyy paperiin.

Kaada laakeahkoon paksupohjaiseen kattilaan/pataan öljyä niin, että sitä tulee sen verran reilu kerros (min. n. 5cm), että munkkirinkilät eivät osu pohjaan uppopaistettaessa.

Munkkirinkilöiden paisto:
Laita öljy kuumenemaan munkkien kohotusajan loppupuolella. Jos sinulla on lämpömittari, kuumenna öljy 170-180-asteiseksi. Ilman lämpömittaria voit tarkistaa oikean lämpötilan tipauttamalla pienen palan vaaleaa leipää kuumentuneeseen öljyyn. Mikäli leipäpala ruskistuu kauniisti noin minuutissa, lämpötila on oikea. Muuten säädä levyn lämpöä suuntaan tai toiseen. Liian kuumassa öljyssä munkkirinkilät kypsyvät pinnalta liian nopeasti ja sisus jää raa'aksi, vastaavasti liian viileässä öljyssä ne imevät itseensä liikaa öljyä.

Ota yksi kohonnut taikinapallo kerrallaan käsiisi ja pidä muiden taikinapallojen päällä leivinliina. Paina keskeltä sormi läpi. Kieritä sitten molempien sormien etusormilla reikää suuremmaksi ja laske varovasti samantien kuumaan öljyyn. Paista munkkirinkilöitä kattilasi koosta riippuen noin 5 munkkirinkilää kerrallaan.

Ruskista ensin toiselta puolelta, käännä reikäkauhalla ja ruskista sitten myös toinen puoli. Kypsyminen vie noin 2 minuuttia per puoli. Nosta kypsät munkkirinkilät valumaan vadille, jonka olit aiemmin vuorannut talouspaperilla, jotta ylimääärinen rasva imeytyy paperiin. Pyörittele vielä lämpimät munkkirinkilät sokerissa yksi kerrallaan ja pinoa ne sitten tarjoiluvadille.


VINKIT:
Munkkirinkilät voi myös pakastaa heti jäähdyttyään, ilman sokerointia. Tarjoilupäivänä kannattaa levittää jäiset munkkirinkilät leivinpaperoidulle pellille ja antaa munkkirinkilöiden sulaa sen aikaa, että uuni saavuttaa 200 asteen lämpötilan, kiertoilma 180 astetta. Paista munkkeja noin 5 minuuttia tai kunnes ne ovat läpisulaneita ja lämpöisiä. Kierittele ne sitten  heti lämpiminä sokerissa. Maistuvat näin lähes vastapaistetuilta.

Vaihda tarvittaessa välillä puhtaat talouspaperit vadille, joihin nostat munkkirinkilät paiston jälkeen, jotta saat niihin kunnolla öljyn imeytymään. Sokeriakin saatat joutua lisäämään lautaselle. Jos sokeriin imeytyy rasvaa enemmän, sokeri ei enää tartu niin helposti munkkirinkilöiden pintaan.

Munkit maistuvat hyvältä, mutta uppopaistaessa asuntoon (ja munkinpaistajan hiuksiin) tulee rasvankäryä. Jos omistat ulkogrillin, jossa on sivupoltin, munkit paistuvat näppärästi ulkona ja kaikki käryt myös jäävät sinne. Hiuksiinkaan ei jäänyt mitään tuoksua munkkien paistosta. Suosittelen lämpimästi!

Kannattaa muistaa aina uppopaistaessa:
Ota varmuuden vuoksi kattilaan sopiva kansi lähelle. Jos jostain syystä ylikuumennat öljyn ja se leimahtaa, laita kansi kattilan päälle, jotta palo tukahtuu.

Nopeat ja astetta kevyemmät vappuherkut ovat uunissa paistetut donitsit. Viime vappuna meillä herkuteltiin näillä kookosdonitseilla


 Kinuskikuorrutettujen omenadonitsien ohje vastaavasti täältä
 

Tai miten olisi nämä suklaakuorrutetut donitsit


 

2 kommenttia:

  1. Herkullisen näköisiä munkkeja! Minäkin tein nyt ensimmäistä kertaa uppopaistettuja munkkeja ja hienosti meni, kun oli lämpömittari apuna :) Leena-muorin ohjeella tein ja hyviä olivat. Hauskaa vappua sinulle ja perheellesi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru. Paistotuoreet munkit ovat kyllä maukkaita. Lämpömittarin kanssa on tietty kaikista helpointa toimia, kun näkee koko ajan öljyn lämpötilan. Hauskaa vappua myös teidän perheelle :)

      Poista