tiistai 26. tammikuuta 2021

Muotonsa pitävät keksit - Ystävänpäivä

 


Nämä keksit sopivat loistavasti pikeerillä koristeluun ja ovat siitä näppäriä, ettei taikinaa sen teon jälkeen, tarvitse laittaa jääkaappiin tekeytymään. Ne voi leipoa samantien, kun taikina on valmis. Olen tehnyt koristeltavia keksejä useilla ohjeilla, mutta suurin osa niistä on vaatinut jääkaapissa käyttämisen ennen leivontaa. Nämä keksit pitävät myös hyvin muotonsa paistaessa eikä näistä tule liian kovia. Näiden ohjeen löysin In Katrina's Kitchen -blogista  Hänen sivuillaan on maininta, että nämä voi tehdä myös gluteenittomana, vaihtamalla vain tavalliset jauhot  samaan määrään gluteenittomia jauhoja. Itse en ole gluteenittomana näitä vielä ehtinyt kokeilla, mutta aion kyllä kokeilla jossain vaiheessa.

Laitan tähän samaan postaukseen myös linkin pikeeriohjeeseeni sekä wet on wet -tekniikkaan keksien koristelussa  Nämä kuvien sydänkeksit ovat juuri tuolla wet-on-wet -tekniikalla koristeltuja, eli nämä ovat suht nopeita koristella, kun tuo koristeosuus laitetaan samantien märän pikeerin päälle, eli ei tarvitse odotella kuivumisia.

MUOTONSA PITÄVÄT KEKSIT/EIVÄT VAADI JÄÄKAAPPIVIILENNYSTÄ (N. 35 KEKSIÄ)

226 g voita, huoneenlämpöistä

200 g sokeria

1 tl vanilja-aromia

(0,5 tl manteliaromia)

1 kananmuna (L-kokoa)

2 tl leivinjauhetta

0,5 tl suolaa

360 g vehnäjauhoja

Punnitse voi ja sokeri yleiskoneen kulhoon ja vaahdota minimissään 3 minuuttia. Voit myös tehdä tämän sähkövatkaimella kulhossa.

Lisää muna ja aromi(t) samalla sekoittaen. Itse tein ensimmäisellä kerralla vanilja ja manteliaromeilla maustettuja keksejä, toisella kerralla pelkällä vaniljalla maustettuja. Itse pidin enemmän pelkällä vaniljalla maustetuista kekseistä. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja suola keskenään eri kulhossa . Laita yleiskone hiljaisemmalle nopeudelle ja lisää jauhoseos pienissä osissa samalla vatkaten. Taikinan kuuluu irrota kulhon reunoista.

Jos taikina näyttää liian kuivalta tai liian jäykältä koneelle, siirrä taikina työtasolle. Kostuta kätesi kevyesti ja viimeistele taikina. Vastaavasti, jos taikina vaikuttaa liian löysältä, lisää siihen hiukan jauhoja ja työstä ne käsin taikinaan. Olen nyt tehnyt 2 kertaa näitä keksejä tällä ohjeella ja molemmilla kerroilla taikinasta on tullut heti koneessa hyvä koostumukseltaan, eikä ole tarvinnut lisätä nestettä eikä jauhoja.

Kaaviloi kevyesti jauhotetun leivinpaperin päällä 2-3 osassa taikina ja ota muotilla haluamasi mallisia keksejä. Jätä keksit melko paksuksi noin 0,6 cm paksuudeltaan.

Siirrä varovasti lastan avulla pellille ja paista uunin keskitasolla175-asteessa, kiertoilmalla 155-asteessa 6-8 minuuttia. Anna jäähtyä pellillä, kunnes pystyt siirtämään jäähdytysritilälle.

Koristele keksit jäähtyneenä. Pikeerillä koristellut keksit vaativat monta tuntia kuivuakseen, ennen kuin ne voi pinota päällekkäin. Keskimäärin 10 tuntia, riippuen tietenkin pikeerikerroksen paksuudesta.

Keksit säilyvät muutaman viikon ilmatiiviisti pakattuna huoneenlämmössä.

Teen ystävänpäiväksi herkkubokseja (ennakkotilattavissa 7.2. klo 18.00 mennessä), jossa osana on tällaisia sydänkeksejä macaronien, Cakesiclejen, donitsien,  jne. lisäksi. Pohjalla pehmusteena käsintehtyjä vadelmavaahtiksia. Minä ainakin ilahtuisin saadessani tällaisen henpeän herkkuboksin.


Vietätkö sinä ystävänpäivää? Katsoin juuri, että tänä vuonna ystävänpäivä sattuukin samalle päivälle kuin laskiaissunnuntai, joten meidän perheessä on ainakin laskiaispullia. Ja meillä ne on fuusiopullia, eli hilloa, mantelimassaa ja kermavaahtoa  samassa laskiaispullassa. Kuulutko itse mantelimassan, hillon vai molempi parempi kannattajiin? No nyt alkoi hirveesti tehdä mieli laskiaispullia ;)


2 kommenttia:

  1. tosi hyvä resepti mutta hey dayn keksit on paremmat niinkuin pokemonin

    VastaaPoista
  2. Miten Railissa on yli neljäkymmentä naista

    VastaaPoista