lauantai 21. maaliskuuta 2015

Matcha Macarons






Japanilainen Matcha eli vihreä teejauhe sopii hyvin myös leivontaan. Matcha antaa makua ja väriä sekä macaronien kuoriin että täytteeseen, mitään lisäväriä en ole näihin käyttänyt. Jos kuitenkin haluat macaronien kuorista vahvemman vihreitä, voit lisätä aavistuksen vihreää elintarvikeväriä (mielellään pastaväriä eli geelimäistä elintarvikeväriä).

Olen aiemmin tehnyt macaronsit kiertoilmauunitoiminnolla, mutta nyt useampia macarons eriä tehtyäni, olen päätynyt siihen, että on kuitenkin parempi käyttää uunin ylä-/alalämpötoimintoa kiertoilman sijaan. Kiertoilmatoiminnolla macarons -kuorista tulee helposti liian rapeita, eivätkä ne jää sisältä samalla tavalla vaahtokarkkimaiseksi, kuin perinteisellä uunitoiminnolla.

Macaronsien tekoa pidetään yleisesti ottaen aika vaikeana, mutta kun tietää, miltä Macarons -taikinan pitää näyttää/tuntua koostumukseltaan, ne onnistuvat melko varmasti. Taikina ei saa olla liian löysää, muttei myöskään liian paksua. Sen tulee olla sen verran löysää, että pursottamisen jälkeen siihen ei jää huippuja (kuin korkeintaan hetkeksi), mutta kuitenkin niin paksua, että pursotetut keksit pitävät muotonsa.  Tämä ohje on melko suoraan Risentan mantelijauhopussista napattu, tosin olen tehnyt siihen jonkun verran omia muutoksia sekä ainemääriin että tekotapaan.



MATCHA MACARONS (n. 27 kpl valmiita macaroneja)

145 g tomusokeria
80 g mantelijauhoa
70 g  munanvalkuaista = n. 2 valkuaista L-kokoisista munista
15 g sokeria ( 2 rkl)
2 tl Matchaa
(elintarvikeväriä)

Käytän useimmiten munanvalkuaisia, jotka olen edellisenä päivänä erotellut keltuaisista. Säilytän niitä yön yli huoneenlämmössä lasissa, jonka olen peittänyt kelmulla/pakastepussilla. Olen kuitenkin tehnyt osan macaronseista heti valkuaiset ja keltuaiset eroteltuani, hyvin ne tuntuvat silläkin tavalla onnistuvan.

Nykyään, aiemmasta poiketen, myös mittaan tomusokerin ja mantelijauhon monitoimikoneeseen ja ajan seosta tasaisemmaksi. Näin mantelijauhoista jää hyvin vähän karkeampaa ainesta, joka jää siivilään. Voit myös sihdata suoraan seoksen, ilman hienontamista, mutta silloin siivilään jää todennäköisesti enemmän karkeaa mantelijauhoa, joka pitää korvata uudella mantelijauholla, joka menee siivilän läpi. Jos et sihtaa mantelijauhoa, et saa macaroneista kauniin sileitä pinnaltaan, vaan ne jäävät hiukan röpelöiseksi.

Vatkaa valkuaisia hetki yleiskoneen kulhossa/sähkövatkaimella kulhossa. Lisää tavallinen sokeri hiljakseen samalla vatkaten ja vatkaa, kunnes vaahto on kiinteää. Älä kuitenkaan ylivatkaa, vaahdon huippujen tulee olla vielä pehmeähköjä ja marengin kiiltävää. Kuitenkin sen verran napakka vaahto, että jos käännät kulhon ylösalaisin, marenki pysyy kulhossa.

Lisää marengin sekaan tomusokeri-manteliseos ja Matcha ja kääntele pari kertaa nuolijalla. Jos haluat lisävärjätä seoksen, lisää väri tässä vaiheessa. Älä käytä nestemäistä väriainetta, koska se saattaa löysentää seosta liikaa. Minä käytän lähes yksinomaan geelimäisiä pastaelintarvikevärejä, jotka ovat niin intensiivisiä väreiltään, että pieni määrä riittää värjäämään taikinan. Voit käyttää myös jauhemaisia elintarvikevärejä. Kääntele seosta vielä nuolijalla, kunnes saat siitä sopivan koostumukseltaan. Mitä enemmän kääntelet, sitä löysemmäksi taikina muuttuu. On vaikea kuvailla, minkälaista taikinan tulisi olla, mutta suurinpiirtein juuri keitetyn löysähkön mannapuuron paksuista. Voit testata, onko taikina tarpeeksi löysää: Laita teelusikallinen taikinaa lautaselle. Jos se tasoittuu noin 10 sekunnissa, on sopivaa. Mikäli jää huippuja, sekoita taikinaa vielä muutaman kerran lisää nuolijalla.

Lusikoi taikina pursotinpussiin tai pakastepussiin. Leikkaa pursotinpussin päähän /pakastepussin toiseen kulmaan reikä ja pursota leivinpaperoidulle pellille noin 2 euron kolikon kokoisia macaroneja. Macaronit leviävät hiukan, joten älä pursota liian tiiviisti niitä pellille. Kun olet pursottanut pellillisen, napauta koko peltiä muutaman kerran pöytää vasten, jotta saat mahdolliset ilmakuplat pois. Anna macaronien kuortua 20-40 minuuttia (tarvittaessa kauemmin) ennen paistoa. Voit testata, onko tarpeeksi kuortunut, eli paina kevyesti sormenpäällä macaronia. Ellei taikinaa tartu sormeen, on kuortunut tarpeeksi.

Paista uunin keskitasolla 140-asteessa n. 15 minuuttia. Jos uunisi paistaa epätasaisesti,  käännä pelti varovasti paiston puolivälissä ja jatka paistoa.  Jokainen uuni on kuitenkin yksilö, joten aikaja lämpötilakin on hiukan suuntaa-antava. Jos kuoret alkavat ruskettua, vähennä hiukan uunin lämpöä.

Kokeile paiston loppupuolella varovasti, miltä macaronit vaikuttavat ja tuntuuko siltä, että macaronit saa irti pelliltä. Jos ne ovat vielä todella löysiä sisältä, paista vielä minuutti-pari. Jäähdytä valmiit macaronit ritilällä noin 20 minuuttia, ennen kuin irrotat ne leivinpaperista varovasti ja käännät selälleen (lastaa/palettiveistä voit käyttää apuna).


MATCHA-VANILJATÄYTE 

35 g voita, huoneenlämpöistä
1 dl tomusokeria
1 tl Matchaa
25 g Mascarponea
0,5 tl vaniljajauhetta/1 tl vaniljasokeria

Vatkaa huoneenlämpöinen voi kunnolla kuohkeaksi ja vaaleaksi esim. sähkövatkaimella. Lisää tomusokeri  ja jatka vatkaamista ensin hiljaisella nopeudella, ettei tomusokeri pöllyä. Lisää sitten vauhtia ja vatkaa uudestaan kuohkeaksi. Mittaa sekaan Matcha, Mascarpone ja vinilja ja vatkaa vielä kuohkeaksi. Lisää tarvittaessa hiukan tomusokeria, mikäli seos tuntuu liian notkealta.

Lajittele kuoret niin, että saat aina kaksi lähes identtisen kokoista pariksi keskenään. Pursota/levitä täytettä veitsellä tai lusikalla toiselle puolikkaalle ja paina toinen puolisko varovaisesti päälle. Macaronit ovat parhaimmillaan odoteltuaan noin vuorokauden jääkaapissa, jolloin täyte hiukan pehmentää macaronia. Ota ne huoneenlämpöön kuitenkin hetki ennen tarjoilua.

Macaronin kuoriosat voit tehdä halutessasi muutama päivä aiemmin ja säilyttää niitä ilmatiiviissä rasiassa ennen täyttöä. Täyetyt macaronit ovat parhaimmillaan 1-2 päivää täyttämisestä. Itse en ole kokeillut pakastaa macaron -kuoria, mutta niitä voi kuulemma pakastaa.

Ja jos et ensimmäisellä kerralla saakaan macaroneistasi täydellisen näköisiä, maku on varmaankin kuitenkin kohdillaan. Luultavimmin seuraava erä onnistuu jo paremmin, ellei nyt tullut ihan nappisuoritusta.

Tein myös vaaleankeltaisia Lemon Macaronseja samalla kertaa. Niiden ohjeen laitan blogiin myös lähiaikoina, kunhan löydän muistilappuni, johon kirjoitin, mitä laitoin täyteeseen ja kuinka paljon. Pitäisi varmaan siirtyä tässäkin nykyaikaan ja naputella vaikka tabletille muistiinpanot samalla, kun leipoo/laittaa ruokaa. Mutta kun kätöset on usein jauhoissa/taikinassa tms., olen ainakin toistaiseksi kirjannut ohjeita irtolapuille, ennen koneelle puhtaaksikirjoitusta. Siinä on vaan se huono puoli, että irtolaput joutuvat joskus hukuksiin, ennen kuin ohje tulee kirjattua blogiin (nimimerkillä kokemusta on - rutkasti).

Nämä olivat itsellä oikeastaan koe-erä pääsiäiseksi, kuin aion tehdä vihreitä ja keltaisia macaronseja pääsiäiseksi. Tai koe-erä oikeastaan nimenomaan täytteistä. Hyviä olivat testiryhmän mielestä, joten näillä mennään sitten pääsiäiseksi.


2 kommenttia:

  1. Onpas hienon ja keväisen näköisiä macaronseja :) Kaksi kertaa olen macaronseja tehnyt ja molemmilla kerralla on sattunut onnistumaan. Useissa leivontaohjelmissa/kilpailuissa nämä tuntuvat olevan kuitenkin melkoinen kompastuskivi. Toisaalta onhan se paljon helpompi leipoa kotona ajan kanssa kuin kameroiden edessä tiukan aikarajan puitteissa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos :). Vähän hankalan leivonnaisen mainehan näillä on, mutta en kyllä allekirjoita sitä väitettä. Mutta voipi olla, että itselläkin moni leivonnainen, joka onnistuu helposti kotona, ei ehkä onnaisikaan samalla tavalla kilpailupaineessa tiukan aikataulun kanssa.

    VastaaPoista