keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Grilliruoan kylkeen kikherne-fetasalaatti



Viime aikoina blogiin on päätynyt pelkästään leivonnaisia, joten laitetaanpas välillä vähän muutakin. Kyllä meillä syödään ihan kunnon ruokaa(kin), eikä vain kakkuja ja muita herkkuja. Tosin samaan hengenvetoon joudun toteamaan, että hyvin monta leivonnaispostausta odottaa jo jonossa vuoroaan.

Tämä kikherne-fetasalaatti on grillikauteen hyvin sopiva lisukesalaatti, jonka pyöräyttää nopeasti kasaan, vaikka pihvien grillautuessa, kuten minä tein tänään. Kikherneet ja punasipuli marinoidaan ensin salaattikulhossa ja sitten perään lisätään muut salaattiaineet, jolloin marinointiliemestä tulee samalla salaatille kastike.

KIKHERNE-FETASALAATTI (4-6 hengelle)

1 prk/540 g säilöttyjä kikherneitä
1 punasipuli, puolikuun mallisina renkaina
2 rkl punaviinietikkaa
2 rkl oliiviöljyä
n. 6 pyöräytystä mustapippuria myllystä
Hiukan suolaa
1 tl Herbes de Provence -yrttiseosta
1/2 kurkkua
3 tomaattia
2 porkkanaa
2 avokadoa
2-3 rkl limenmehua
1 pkt/200 g fetajuustoa
n. 20 kpl Kalamata oliiveja
6 lehteä basilikaa silputtuna

Huuhdo ja valuta kikherneet siivilässä. Kuori ja leikkaa punasipuli puolikuun mallisiksi ohuiksi renkaiksi.

Mittaa salaattikulhoon punaviinietikka, oliiviöljy, mustapippuri, suola ja yrttiseos. Lisää valutetut kikherneet ja punasipulisiivut. Pyöräytä sekaisin.

Huuhdo tomaatit, kurkku ja porkkana. Kuori porkkana ohuelti ja höylää kuorimaveitsellä porkkanasta ohuita pitkiä suikaleita salaattikulhoon. Paloittele kurkku ja tomaatti pienehköiksi paloiksi ja lisää ne salaattikulhoon. Nostele salaatti sekaisin.

Lisää lopuksi käsin paloiteltu feta, oliivit ja basilika. Rouhaise vielä hiukan mustapippuria fetapalojen päälle.

VINKIT:
- Jos haluat, salaatin sekaan voi lisätä ruukullisen jääsalaattia

- Mikäli haluat esivalmistella salaatin, tee se muuten valmiiksi, mutta lisää vasta hiukan ennen tarjoilua avokado, limenmehu, feta ja basilika.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti