sunnuntai 3. elokuuta 2014

Mustikkapiirakka - Pala mummolaa




Kesän ensimmäinen mustikkapiirakka maistuu aina parhaalta ja on monenlaisia hyviä mustikkapiiraita. Tässä piirakassa tuoreet mustikat pääsevät kunnolla oikeuksiinsa, eikä tämä siksi mielestäni kaipaa lisukkeekseen esim. vaniljakastiketta tai jäätelöä. Toki halutessaan tämän voi syödä jommankumman kanssa. Tällä ohjeella mustikkapiirakkaa ei mielestäni kannata tehdä kuin tuoreista mustikoista, enkä ole tätä kokeillut edes pakastetuista mustikoista, mutta epäilen, että ne vetistävät pohjaa liikaa. Eikä pakastemustikan makukaan yllä tuoremustikan tasolle. Helppo mustikkapiirakan ohje, joka käy hyvin myös pakastettujen mustikoiden kanssa löytyy täältä.

Ajattelin olla ovela ja laittaa metsään mennessä, (mittarin huidellessa 29-astetta), hiukan ohuemmat housut jalkaan, ettei tulisi niin kuuma. No varmaan auttoi siihen, mutta kyllä tuli ikävä hiukan paksumpia/tiiviimpiä housuja, kuin ohuita trikoisia leggareita melkein heti metsään mentyäni. Hyttyset nimittäin huomasivat tuon leggareiden ohuuden myös välittömästi, sillä seurauksella, että nyt on jalat kutakuinkin joka puolelta täynnä hyttysenpuremia. Mutta sitkeästi keräsin koko astian mustikoita täyteen. Onneksi minulla ei kuitenkaan ollut ihan täysimittaista ämpäriä mukanani, vaan hiukan pienempi keräysastia. Sen verran mustikoita siis sain, että lähiaikoina blogiin tulossa muitakin mustikkaa sisältäviä ohjeita.


Mustikkapiirakan ohjeen olen saanut anopiltani ja tällä tulee piirakka, jossa murotaikinan päällä on runsas mustikkakerros. Alkuperäisessä ohjeessa täytteessä käytetään tavallista sokeria, mutta minä tykkään käyttää hillo-marmeladisokeria mustikkaleivonnaisissa, koska ne sitovat mukavasti mustikan kosteutta, samalla kuitenkin makeuttaen piirakkaa.

MUSTIKKAPIIRAKKA (10-12 palaa, pyöreä piirakkavuoka)

100 g voita/margarinia, huoneenlämpöistä
1/2-1 dl sokeria (laitoin hiukan yli 1/2 desiä)
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 kananmuna

Täyte:
1 L tuoreita mustikoita
4 rkl hillo-marmeladisokeria/maun mukaan
1/4 rkl perunajauhoja

Laita uuni kuumenemaan 200-asteeseen, kiertoilma 180-asteeseen.

Sekoita  vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään.

Vatkaa sähkövatkaimella voi ja sokeri keskenään kuohkeaksi, lisää kananmuna vatkaten.

Lisää seokseen vehnäjauhoseos ja sekoita aineet kunnolla sekaisin.

Painele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille tarvittaessa vähän jauhoja apunasi käyttäen.

Sekoita mustikat, perunajauhot ja sokeri keskenään ja kippaa ne pohjataikinan päälle. Tasoita mustikat tasaisesti vuokaan.


Paista uunin alatasolla 200-asteessa, kiertoilam 180-asteessa n. 30 minuuttia. Minulla kesti kiertoilmalla 25 minuuttia.



2 kommenttia:

  1. Mums mums, hyvältä näyttää ja varmasti myös maistuu!! Ihana mummola tunnelma kuvissa ja nuo astiat....aivan ihanat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krisse :). Astiat ovat itseasiassa oman mummoni vanhoja Arabian astioita. Minulla on molemmilta mummoiltani perittyjä ihania vanhoja astioita/tavaroita aika paljon.

      Poista