tiistai 7. heinäkuuta 2015

Hävikistä herkuksi - Rapeat leipätikut



Vältän yleensä mahdollisimman pitkälle heittämästä mitään käyttökelpoista pois, myös ruokatarvikkeissa. Voileipäkakkua tehdessä jää helposti iso kasa leivästä leikattuja reunapaloja yli, joita ainakaan meillä ei kukaan väliittänyt syödä sellaisenaan. Kokeilin paahtaa nuo reunapalat uunissa oliiviöljyllä ja mausteilla höystettynä ja niistä tulikin aika hyviä rapeita leipätikkuja. Kannattaa kokeilla!

Minulla reunapaloja oli melko paljon, koska tein pari voileipäkakkua samalla kertaa. Parista paketillisesta ruispaahtoleipää näitä leipätikkuja tuli yhteensä noin 1,5 litraa. Mausteita voi vaihdella omien mieltymysten mukaan, minä maustoin omani suolalla, pippurilla ja yrttimausteilla. Valkosipulin ystävä voisi hienontaa sekaan vaikka kynnen valkosipuliakin.

RAPEAT LEIPÄTIKUT

n. 1,5 L (ruis)paahtoleivistä leikattuja reunapaloja
n. 2 rkl oliiviöljyä
Suolaa, mustapippuria
n. 1 tl Herbes de Provence -yrttiseosta

Laita uuni kuumenemaan 210 asteeseen, kiertoilma 190 asteeseen. Päällystä uunipelti leivinpaperilla.

Levitä reunapalat tasaisesti pellille ja ripottele öljy ja mausteet päälle. Nostele paloja käännellen, jotta ne maustuvat tasaisesti joka puolelta.

Paahda uunissa noin 10-15 minuuttia, välillä käännellen, jotta palat paahtuvat tasaisesti joka puolelta ja rapeutuvat. Anna palojen jäähtyä pellillä.

Säilytä ylijääneet leipätikut huoneenlämmössä ilmatiiviissä rasiassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti