lauantai 7. marraskuuta 2015

Choco-Salted Caramel Cake=isänpäiväkakku




 
Mikäli isänpäiväkakkuresepti on vielä hakusessa ja kakun saaja tykkää suklaasta ja suolakaramellista, tässä hyvä vaihtoehto isänpäiväkakuksi. Kakku on melko helppotekoinen, täytteenä käytetään samaa suolakaramellibuttercreamia, jolla kakku päällystetään ennen suklaaganachea. Kakun nopea koristelu toistaa kakun makumaailmaa. Tein tämän kakun miehelleni isänpäiväkakuksi, mutta tämä syötiin jo ennen isänpäivää, koska huomenna on tarkoitus herkutella mieheni isälle leipomallani, huomattavasti perinteisemmällä isänpäiväkakulla.

Tällaiset jenkkityyliset kakut teen yleensä melko korkeiksi, jolloin kakkuun tulee useampia kerroksia. Paistoin tämän kakun kahdessa 18 senttisessä korkeareunaisessa vuoassa ja leikkasin ne paiston jälkeen puoliksi, jolloin sain kakusta nelikerroksisen. Kakkuvuokien tulee kuitenkin olla korkeareunaisia, jotta taikina mahtuu paistumaan niissä. Voit vaihtoehtoisesti tehdä kakun matalampana 2-3-kerroksisena kakkuna. Paista taikina n. 26 senttisessä vuoassa ja leikkaa se paiston jälkeen 2-3 kerrokseen. Paistoaikaa täytyy toki viilata hiukan vuoan koon mukaan. On tärkeää, että kakkupohjia ei paista liikaa. Kun kokeilet kypsyyttä tikulla, tikkuun saa jäädä hiukan kosteaa taikinaa, kakku kypsyy hiukan vielä uunista oton jälkeen.

CHOCO-SALTED CARAMEL CAKE (8-10:lle)

Kakkupohjat:
4 dl vehnäjauhoja
1 tl ruokasooda
1 tl leivinjauhetta
2 dl fariinisokeria
1 dl sokeria
2 dl kaakaota (tummaa makeuttamatonta, tyyliä Van Houten/Fazer)
3/4 tl vaniljajauhetta/2 tl vaniljasokeria
1 tl espresso -jauhetta
 ripaus suolaa

170 g voita, huoneenlämpöistä
2 kananmunaa, L-koko
3 dl turkkilaista jogurttia
2 rkl öljyä
1 dl kiehuvaa vettä

Salted Caramel Buttercream:
160 g voita, huoneenlämpöistä
n. 8 dl tomusokeria
170 g tuorejuustoa (Philadelphia)
6 rkl Salted Caramel Saucea

Suklaaganache:
3/4 dl kuohukermaa
50 g tummaa suklaata (74 % kaakaopitoisuus)
50 g maitosuklaata
reilu 1 rkl voita

Koristeet:
Pyöreitä suklaakaramelleja
Valmiita suklaakoristeita
Muutama Pretzel/suolatikku paloiteltuna/murusteltuna

Kakkupohjat:
Ota voi lämpenemään huoneenlämpöön.  Pingota 2 x 18 cm:n korkeareunaisen irtopohjavuokien pohjan ja reunan väliin leivinpaperi ja suihkaise vuoat lisäksi vuokasprayllä (tai 1 x n. 26 cm senttinen vuoka).

Laita uuni kuumenemaan 175-asteeseen, kiertoilma 155-asteeseen.

Sekoita kulhossa keskenään kuivat aineet eli jauhot, sooda, leivinjauhe, sokerit, kaako, vanilja, espresso ja suola.

Mittaa toiseen kulhoon pehmeä voi, kananmunat,jogurtti ja öljy. Vatkaa sähkövatkaimella sekaisin noin minuutin. Lisää sitten voiseokseen jauhoseos ja vatkaa taas hetki sähkövatkaimella. Lsiää lopuksi kiehuva vesi ja vatkaa vielä aineet kunnolla sekaisin.

Jaa taikina tasaisesti kahteen 18-senttiseen korkeareunaiseen vuokaan (tai yhteen isompaan) ja paista uunin alatasolla noin 40 minuuttia. Anna pohjien jäähtyä ritilällä vuoassaan noin 10 minuuttia ja kumoa ne sitten jäähtymään loppuun leivinpaperilla vuoratun ritilän päälle.

Salted Caramel Buttercream:
Vatkaa huoneenlämpöinen voi sähkövatkaimella korkeassa kulhossa vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää tomusokeria noin 6 dl ja vatkaa taas kuohkeaksi, alussa hiljaisimmalla nopeudella, jottei tomusokeri pöllyä ympäriinsä, sitten kovalla nopeudella.

Lisää jääkaappikylmä tuorejuusto, Salted Caramel Sauce sekä noin 1,5 dl tomusokeria ja vatkaa taas kuohkeaksi. Tarkista paksuus ja lisää tarvittaessa vielä tomusokeria ja vatkaa hetki. Kuorrutus saa olla melko napakkaa.

En tiedä, mistä johtuu, mutta omaan kuorrutukseeni jäi tomusokerista paakkuja, jotka hiukan pilasivat kakun ulkonäköä, kun ne näkyvät tuossa kuorrutuksessa. Onneksi kakku tuli oman perheen syötäväksi, joten ei kauheasti haitannut muita kuin minua. Nykyään en nimittäin enää sihtaa tomusokeria, eikä koskaan aiemmin ole noita paakkuja tullut. Tosin minulla oli uusi Kitchen Aidin sähkövatkaimeni käytössä, jossa nuo vatkaimet ovat eri malliset kuin edellisessä vatkaimessa. Tässä uudessa pyöreät ohuet, edellisessä lituskat, leveämmät. Vai olisiko tomusokeri ollut jotenkin kosteampaa kuin yleensä...

Kakun kasaus:
Kasaa kakku suoraan tarjoilualustalle. Kakkupohjat paistuvat hiukan kuperiksi, joten tasaa kakun päällikerros ensin tasaiseksi. Leikkaa pienemmät kakkupohjat yhteensä 4 osaan, suurempi 2-3 osaan. Jätä kakun päällimmäiseksi kerrokseksii kakun tasaisin osa, eli kakkuvuokaa vasten paistettu kohta. Nosta 1 kakkupohja tarjoilualustalle ja levitä sille osa Salted Caramel Buttercreamia esim. palettiveitsellä. Paina toinen pohja päälle, levitä taas kuorrutusta ja jatka, kunnes kaikki pohjat käytetty. Levitä kuorrutusta ohut kerros myös kakun päälle ja reunoille ja laita kakku noin 10 minuutiksi kylmään. Levitä sitten loppu kuorrutus tasaisesti kakun päälle ja reunoille. Laita kakku taas kylmään suklaaganachen valmistuksen ajaksi.

Suklaaganache.
Rouhi suklaat veitsellä peinehköksi rouheeksi. Kuumenna kerma ja voi kiehumispisteeseen, lisää suklaat sekaan ja anna olla sekoittamatta hetken. Sekoita sitten seos tasaiseksi suklaaganacheksi. Jos osa suklaasta jää vielä sulamatta, voit lämmittää seosta varovasti mikrossa miedolla teholla n. 10-20 sekuntia. Sekoita tasaiseksi.

Ota kakku kylmästä, lusikoi kakun päälle suurin osa suklaaganachesta ja työnnä lusikalla sieltä täältä ganachea varovasti reunoilta alaspäin, jotta saat ganachea valumaan sieltä täältä reunoille. Jos paistoit kakun 18-senttisissä vuoissa, ganachea jää hiukan yli, suuremmassa vuoassa paistettuun pohjaan nähden ganachea on siis riittävä määrä.

Koristelu:
Asettele vielä kostean suklaaganachen päälle kakun toiseen reunaan pyöreitä suklaakarkkeja, suklaakoristeita sekä pretzel/suolatikkupaloja/muruja. Laita kakku hetkeksi kylmään, jotta ganache jähmettyy.

Jos säilytät kakkua jääkaapissa ennen tarjoilua, ota se noin 1/2 tuntia ennen tarjoilua huoneenlämpöön, jotta se pehmenee sopivasti ennen tarjoilua.

VINKKI: Korkeasta kakusta saa helpoiten leikattua kauniita siivuja terävällä isolla veitsellä, jonka kuumennat kuumassa vedessä, kuivaat ja sitten leikkaat siivun. Toista sama ennen seuraavan palan leikkausta. Kakkulapiolla ei saa yhtä kauniita ja tasaisia siivuja.

HYVÄÄ ISÄNPÄIVÄÄ !



2 kommenttia:

  1. Älyttömän kaunis ja herkullisen näköinen kakku! Nam! ;D Mun ganachet ei menneet ihan putkeen isänpäivänä ja tuntuu, että tämä munailu on ihan joka päiväistä jo... hommat menee pieleen ja kaikkea putoilee ja lentelee lattialle... laitetaan lasten piikkiin, että äidin keskittyminen on nykyään aika vaihtelevaa ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru :). Piti heti käydä kurkkaamassa, onko blogissasi isänpäivältä postusta. Melko hyvältähän se ganache näytti, ainakin noissa kuvissa, ehkä hiukan paksulta mahdollisesti. Mutta, makuhan se on kuitenkin kaikkein tärkein juttu :). Joo, lasten piikkiin kannattaa mokailut laittaa ;)

      Poista