keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Lakritsfestivalen ja uudistettu Viking M/S Gabriella


Viikonloppuna oli mieleistä ohjelmaa, kun sain kutsun bloggaajamatkalle* Tukholman Lakritsifestivaaleille. Minua on kiinnostanut tutustua Lakritsfestivaleniin jo parina vuotena, mutta aiemmin matka Tukholmaan tuona ajankohtana on jäänyt tekemättä. Samalla oli hyvä tilaisuus tutustua uudistuneeseen Viking M/S Gabriellaan risteilyn merkeissä. Menomatkalla oli lähes tyyntä ja aurinkokin näyttäytyi.

M/S Gabriella oli juuri edellisenä päivänä, eli perjantaina, saapunut telakalta mittavia uudistuksia kokeneena. Koko ravintolamaailma oli laitettu uuteen uskoon ja noin 100 comfort- ja premium-hyttiä oli uudistettu täysin. Uudistuksissa oli onnistuttu mielestäni erittäin hyvin, yleisilme oli valoisa, harmoninen ja moderni.

Ravintolamaailmassa on varaa valita, kun laivalla on nyt peräti 8 uutta ruoka- ja viihderavintolaa Viking Buffet ja á la carte ravintola Food Gardenin lisäksi.  No name - ravintolassa tarjotaan 7 ja 9 ruokalajin maistelumenuita.



Grill -ravintola on nimensä mukaisesti keskittynyt grilliherkkuihin. Rento ravintola tarjoilee hampurilaisten ja pihvien lisäksi myös kala- ja kasvisvaihtoehtoja. Ravintolaan ei tarvitse tehdä pöytävarausta, joten sinne voi poiketa nälän yllättäessä.


Bistrotek on meren antimia tarjoileva ravintola, jonka annokset on sunniteltu jaettavaksi pöytäseurueen kesken. Bistrotekissa voit nauttia myös Food Gardenin äyriäisvadin herkuista.


Yllämainittujen lisäksi laivalta löytyy vielä Wine Bar -viinibaari, Club Mar yökerho, Upstairs Pub, jossa alkuillasta musisoi trubaduuri ja loppuillan menosta vastaa DJ sekä olohuonemainen Living Room ja Coffee & Joy -kahvila.

Laivaan tutustumisen lomassa saimme pienet maistiaiset No name -ravintolan tarjonnasta. Confattu ankansydän oli erityisen maukasta. Illallinen menosuunnassa oli laivan Buffet -ravintolassa, jonka tarjontaa on uudistettu ja modernisoitu mukavasti ja makuja löytyy ympäri maailman, perinteisistä buffet -herkuista hiukan eksoottisempiin makuihin, mm. cevicheeen ja sushiin, eli jokaiselle jotakin. Koska valinnanvaraa ja makuja on paljon, olin ilahtunut  mm. jälkiruokien pienestä koosta. Makeaa kuin ei määrällisesti välitä syödä paljon, mutta on kiva maistella eri makuja.


Aamupala molempiin suuntiin meillä oli Food Garden -ravintolassa, jossa oli  runsas valikoima ja väljä tunnelma. Kahvi ja tee tarjoiltiin pöytiin (teekannussa ja kahvitermarissa) ja aamupalaan kuuluu myös lasillinen kuohuviiniä. Ei ollenkaan pöllömpi tapa aloittaa aamu.



Rantauduttuamme meillä oli bussikuljetus Lakritsfestivaleniin, jotka olivat Annexet -keskuksessa. Jos kävit viime syksynä Lakritsi- ja salmiakkifestivaaleilla Wanhassa Satamassa, voit kertoa tapahtuman koon melko suurella kertoimella, kun sitä verrataan Tukholman festivaaleihin. Tukholman Lakritsfestivalen, joka järjestettiin jo 8.tta kertaa, on maailman suurin lakritsitapahtuma. Näytteilleasettajia oli viitisenkymmentä ja lakritsia ja salmiakkia löytyi muodossa jos toisessakin.




Haupt Lakritsin Söt Chok. Lakrits on yksi monista suosikeista, johon tutustuin jo viime vuonna Wanhassa Satamassa. Lakritsijauheen peittämä suklaakuorrutettu pehmeä lakupallo vie kielen mennessään. Heillä on myös lakritsirouhetta (jota minä typerys en nyt ostanut) ja monenlaista lakritsijauhetta. Tyylikäs pakkaus on aina plussaa. Lakritsijauhetta minulla oli kotona jo tarpeeksi, joten sitä ei tällä kertaa tullut ostettua. Lakritsijauhe on ihanaa erityisesti leivonnassa ja jälkiruoissa, mutta eri valmistajien lakritsijauheessa on melko paljon eroja. Haupt Lakritsin ja Lakritsfabrikenin lakritsijauheet ovat käyttämistäni lakritsijauheista omia suosikkeja.


Gammelstads Knäck och Karamell myi mm. Super Salty Salmiakkia, joka oli saanut vuoden 2016 Salmiakki Finlandia Awardsin. Nimi piti paikkansa, se on todella suolaista, mutta ihanan venyvää ja pehmeää. Kovin suurta palaa tätä herkkua ei kyllä mielellään syö kerralla. 3 pötköä tätä herkkua taitaa riittä melko pitkälle meidän perheessä.


Kol-Art oli mielenkiintoinen tuttavuus. Taiteilija Danilo Stankovicin Sult -nimisen pronssipatsaan mallin mukaan, on Kol-Art tehnyt syötävää taidetta yhdessä taiteilijan kanssa. Lakritsia on kahdessa maussa, Salt lakrits ja Rökt lakrits, jossa tosiaan on kiva savun maku. Taiteilija on ollut mukana suunnittelemassa sekä makujen että pussin ulkonäköä.  Lakristifestivaaleilta olisi voinut ostaa allanäkyviä numeroituja teoksia, joita oli muistaakseni 66 kappaletta.


Me pitäydyimme kuitenkin perinteisemmässä muodossa ja ostimme Sulteja pusseissa. Molemmat maut oli tosi hyviä. Tai oikeammin ostimme pari laatikkoa, joissa molemmissa oli 1 x Rökt lakrits + 2 x Salt lakrits.


Kuvista ei kauhean hyvin näe paikan kokoa, mutta saa edes jotain suuntaa. Muutama muukin lakritsinystävä oli päätynyt paikalle.


Suomalaisiakin näytteilleasettajia paikalta löytyi, tässä Huhtasrinteen lakritsihunajaa, jota maistelun jälkeen oli ostettava purkki mukaan.


Ja sitten Ett Chokladerin Salmiakbomb! Voi äly miten hyvää. Ostin 4 kpl, jokaiselle perheenjäsenelle yhden, mutta helposti olisin syönyt nuo neljä yksinkin. Ei ihme, että kyseinen tuote oli valittu Lakritsfestivalenin kävijöiden toimesta Ruotsin Suosikkilakritsiksi 2016. Grattis! Toivottavasti tätä saadaan syksyllä myös Wanhaan Satamaan.


Muutamaa (?) lakritsi ja salmiakkiherkkua maisteltua, Suomalainen Real Snacks oli mukavaa vaihtelua. Heiltä tarttui mukaan pussillinen lakritsijauheella maustettuja perunalastuja (Salty Licorice Chips). Heille ei käynyt kortti, eikä meillä ollut kruunuja, mutta onneksi ostos onnistui euroilla.


Kiteytettynä sanoisin, että ellei Lakritsfestivalenin valikoimista löytänyt jotain ostettavaa, eipä taida olla kovin suuri lakritsin tai salmiakin ystävä.


Tässä vielä ostoksia, joiden joukossa aiemmin mainitsemieni tuotteiden lisäksi on myös Lakritskockenin Lakritsi Glazea purkki. Täytyypä kokeilla kohtapuoliin sitä esim. ribsien viimeistelyyn grillissä.


Gabriellan uudistetut hytit olivat kauniisti sisustettuja ja erityistä plussaa annan hyvästä pehmeästä tyynystä. Laivalle palattuamme, saimme vielä ennen iltaruokailua pienet maistiaisannokset Bistrotek -ravintolan tarjonnasta. Merisiilin mätiä, aiolia ja grillattua leipää sekä confattua tursasta, escabechea ja romescoa laivan shampanjan kera. Tursas oli sekä minun että matkakumppanina olleen mieheni suosikki näistä kahdesta.



Amuse Bouchena dinnerillä Food Garden ravintolassa saimme fenkolipannacottaa tattimoussella ja tateilla.


Alkuruokana oli uudistettu Toast Skagen mallia 2016


Pääruokana karitsanpotkaa, auringonkukansiemenrisottoa ja vuohenjuustoa. Karitsa oli hyvää, mutta ehkä omaan makuuni karitsan osuus olisi saanut olla pienempi ja lisukkeita hiukan enemmän.


Jälkiruokana oli raparperia kolmella tapaa.


Matka oli erittäin onnistunut ja oli mukava taas tavata muita ruokabloggareita hyvän ruoan ja ohjelman merkeissä. Kiitos järjestelyistä ja huolenpidosta Tiinalle, Laurille ja Julialle!

Koska Lakritsfestivalenin tarjonta oli sen verran laaja, ettei tällä kerralla ollut oikein aikaa muuten Tukholmalle, suunnittelimme jo mieheni kanssa kesäistä Tukholman reissua samaisella laivalla. Ehkä perheen nuoret miehetkin voisi ottaa mukaan, edellisestä koko perheen Ruotsin reissusta on vierähtänyt muutama vuosi.

*Viking Line ja Lakritsfestivalen tarjosivat matkan, ruoan ja vierailun Lakritsfestivaleniin

2 kommenttia:

  1. Moikka beach housesta! Olipa kiva tutustua & lukea matkakertomustasi, oma tulee tässä piakkoin : )Aivan upea matka ja mitkä ruoat, festivaalista puhumattakaan! Toivottavasti näemme blogitapahtumissa ennen Suomen vastaavia lakritsifestareita syksyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, oli tosiaan mukava tutustua :). Matka oli kyllä hieno ja ruoat maukkaita. Tukholman lakritsifestivaalit yllättivät hiukan kokoluokallaan, olivat niin paljon suuremmat kuin viime syksynä Wanhassa Satamassa. Kohta siis pääsee lukemaan blogisi kirjoituksen matkasta. Hauskaa vappua ja aurinkoa alkukesään Beach Houseen :)

      Poista