torstai 5. kesäkuuta 2014

Yo-juhlat ja lakkiaistarjottavia

Viime lauantaina meidän perheessä juhlittiin nuorimmaisen pojan lakkiaisia.  Katoin tarjottavat kolmeen eri pisteeseen, suolaiset omaansa, makeat omaansa ja juomat omaansa. Näin ei tarvinnut kaikkia tarjottavia ahtaa ihan vieri viereen ja kun on enemmän vieraita kerrallaan, yhden pöydän ympärille ei muodostu kohtuutonta ruuhkaa.

Tässä makeat tarjottavat. Tein suurimman osan tarjottavista minikokoisena. Annoskoot saavat olla mielellään pieniä, kun tarjottavia lajeja on paljon.


Allaolevassa kuvassa etualalla näkyy Mini Hallon Grottonit, niiden taustalla turkoosit Macaronit sekä Mini Cupcaket. Macaronien kuoret tein pari päivää aiemmin ja niiden kanssa meinasikin sitten tulla pieni ongelma täyttövaiheessa. Olin laittanut parit kuorista aina valmiiksi vastakkain (eli suht samankokoiset puolikkaat), jotta täyttö sujuisi nopeammin. Mutta koska olin laittanut ne niin nopeasti paiston jälkeen yhteen, ja ilma oli todella kostea, ne olivatkin sitten takertuneet kiinni ihan huolella toisiinsa. Lopputuloksena niiden irrotuksessa meni huomattavasti enemmän aikaa, kuin olisi mennyt parien etsimisessä täyttövaiheessa. Lisäksi aika paljon kuoria rikkoutui niitä irrottaessa. Onneksi teen aina kaikkia tarjottavia niin paljon, että macaronitkin riittivät hyvin hävikistä huolimatta. Tosin jouduin käyttämään sellaisiakin kuoria, jotka muuten eivät olisi päätyneet juhlapöytään, eli ei ihan täydellisen mallisia.


Kaupasta sai jo kotimaisia mansikoita, tietenkin vielä kasvihuonekasvatettuja, eikä avomaalta. Siksi päädyin tekemään mansikkahyydykekakkuun, jossa täytteessä oli mm. viimekesän itsepoimituista mansikoista tehtyä mansikkasurvosta, kotimaisista tuoreista mansikoista tehdyn hyydykkeen. Koristeen tein noin viikkoa aiemmin vaahtokarkinmakuisesta valkoisesta kaulintamassasta, josta osan värjäsin turkoosilla ja osan vihreällä, alustaa ja kukkia sekä lehtiä varten. Mustat osat yo-hatussa ovat marsipaania ja hatun koristeena on kullanvärinen sokerihelmi. Pursotin koristeen alle keon kermavaahtoa, koska kiilteen päällä koriste sulaa alta aikayksikön. Koristeen taustan olisi voinut päällystää myös esimerkiksi valkosuklaalla, joka olisi eristänyt kosteutta. Tekstit on kirjoitettu elintarviketussilla.


 Alla kuvassa Mustikka-valkosuklaajuustokakku.


Valkosuklaapannacotan mansikkasalsalla tein pieniin kertakäyttöshottilaseihin. Mansikkasalsassa raikastuksena ja lisämakuna limea ja basilikaa. Näitä oli helppo täydentää pöytään menekin mukaan, kun valkosuklaapannacotat olivat valmiina shottilaseissa (minulla on kannellisia isoja rasioita, joihin mahtui 24 lasia yhteen) ja mansikkasalsa omassa purkissaan. Tarjolle laitettaessa lusikoi vain mansikkasalsaa pannacotan päälle.


Tässä sitruunaista herkkua: Lemon Bars. Minikokoisia paloja näissäkin. Minulla oli tarkoituksena koristella nämä laittamalla pieni nokare kermaa näihin päälle sekä sitruunakuorta, mutta sen verran kiire tuli kuitenkin tarjottavien esillelaitossa, että skippasin sen kokonaan.


Myös suklaiset browniet olivat minikokoa. Päällä kermavaahtoruusuke, jonka päällä kotimainen pakastevadelma. Suklaa ja vadelmat käyvät hyvin yhteen.


Jos käytät kermavaahtoa koristeena, kuten esimerkiksi minulla minibrowniessa, niin kannattaa hiukan jämäköittää kermavaahtoa joko vaniljakreemijauheella tai rahkalla tai tuorejuustolla, laittaa valmis kermavaahto ennen vieraiden tuloa valmiiksi pursotuspusiin, jossa on sopiva tylla ja laittaa tyllallinen pää muovipussiin sekä sulkea pursotuspussin toinen pää esim. kuminauhalla. Silloin on nopea pursottaa koristeet tarjottavien päälle ja tarjottavien täydennys käy siististi, nopeasti ja helposti.  Kun keitin kahvit ja teet vielä suuriin termareihin, joista vieraat saivat itse ottaa kahvia ja teetä, ei ketään tarvinnut kahvin- ja teen kaatajiksi.

Ja eihän sitä pelkällä makealla elä. Tässä suolaisista tarjottavista kuvia. Koska pyöritin tarjoiluja yksin (tosin onnittelumaljoista kantoi päävastuun mieheni), eikä minulla ole minkäänlaista lämpöhaudetta, olin valinnut tarjottavat niin, että lähes kaikki  oli kylmänä tarjottavaa. Tarjottavien viereen olin laittanut nimilaput, jotta näkee, mitä on tarjolla.

Välillä piti tietenkin täydentää tarjottavia pöytään, mutta kun jääkaapeissa olevissa rasioissa oli kansiin maalarinteipillä merkattu, mitä on missäkin, niin sekin sujui suht kivuttomasti, ja pystyin itsekin seurustelemaan vieraiden kanssa. Jos esimerkiksi tarjoat salaatteja, kannattaa pilkkoa omiin rasioihinsa kurkut, tomaatit, paprikat jne., niin ne pysyvät freesinä, ja niistä on helppo täydentää tarjottavia.  Näissä kuvissa muutama tarjottava näyttää vielä puuttuvan pöydästä, eli ihan valmiista pöydästä ei näköjään ollut kuvia.



Broiler Sliderien sämpyläosan tein briossia muistuttavasta taikinasta ja täytteenä oli broileri ja punakaalislaw. Myös Broilersliderit  olivat suupalan kokoisia, kuten kuvasta näkyy, kun mansikat ovat "mittatikkuna".



Osa tarjottavien ohjeista on jo blogissa, ja linkitin menulistauksessa niiden ohjeisiin. Pyrin kirjoittelemaan ainakin suurimman osan muistakin tarjottavien ohjeista pikkuhiljaa tänne blogiin. Tosin osan tein niin lennossa, ettei minulla ole niistä muistiinpanoja. Tällaisia oli tarjolla lauantaina:

MENU 31.5.2014

Parsa-peruna-pekonisalaatti , ohje täällä
Broileri-ananas-pastasalaatti,ohje täällä
Vihersalaatti
Savulohi
Aasialaissävytteinen porsaanfile
Tortilla Espanõla, ohje täällä
Broiler Sliderit
Marinoidut artisokansydämet
Oliiveja
Kirsikkatomaatteja
Vesimelonilohkoja
Tuoreita mansikoita
*
Focacciaa
Saaristolaisleipää, ohje täällä
Cocktailkarjalanpiirakoita
Savulohitahnaa
Oivariinia

***

Mini Lemon Bars
Mini Brownies
Mansikkahyytelökakku
Mustikka-valkosuklaajuustokakku, ohje täällä
Mini Cupcakes
Macarons, ohje täällä
Mini Cookies
M&M Crunchy -karkkeja
Mini Hallon Grottor, ohje täällä
Valkosuklaapannacotta+mansikkasalsa

Juu, tiedän, vähempikin riittäisi hyvin. Mutta kun on intoa ja paloa keittiöpuolelle, niin jotenkin tuo kohtuus meinaa sitten aina unohtua. Suosittelen kuitenkin valitsemaan hiukan vähemmän lajeja juhlapöytään jo pelkästään säilytyksen ja ajankäytön takia. Ei meinaan keretty isännän kanssa nukkumaan edellisenä yönä ollenkaan. Tosin eipä se sinänsä mitään haitannut. Miten se vanha sananlasku menikään: "Älkää tehkö niin kuin minä teen, vaan tehkää  niin kuin minä sanon".

Sininen on ylioppilaan lempiväri ja pöytiin koristekukiksi valkoitui tällä kertaa iiriksiä, poimulehteä ja murattia. Tässä vain yhdestä kuva. Juhlakalulla oli turkoosi kravatti ja taskuliina ja siksi päädyin koristeissa ja serveteissä samaan väriin. Kun tuo värimaailma oli aika merihenkinen, niin käytin koristeena ja maljakoiden yms. vakauttajana lisäksi rantakoristekiviä. Tigerista löytää välillä mukavia pieniä somisteita, esimerkiksi nämä turkoosit pikkumaljakot/pullot ovat sieltä. Pullonsuuhun laitoin koristeeksi samaa juuttinarua, jota käytin juomien nimilappujen sitomisessa. Tosin juomapöydästä ei kuvaa ollutkaan napattu.


Kaksi vuotta aiemmin vanhemman pojan lakkiaisiin hankittu ylimääräinen jenkkikaappi varastossa, sekä iso Ravintolapäivää varten hankittu kylmäarkku, olivat taas tarpeen. Esimerkiksi kakut ovat hankalia säilytettäviä niiden suuren tilantarpeen takia. Vähän viileähkö ja epävakainenhan tuo ilma oli varsinkin aamupäivällä, muttei kuitenkaan tarpeeksi kylmä, jotta olisi voinut osaa kylmäsäilytystä vaativista tarjottavista pitää ulkona.

Samoin kaksi vuotta sitten vanhemman pojan lakkiaisiin hankittiin pihalle puutarhapaviljonki, mutta silloin ilma oli ihan karsea, joten ulkona ei oltu ollenkaan. Nytkin paviljonki nökötti tyhjänä koko juhlien ajan, koska meidän kuistille paistoi aurinko ja kaikki vieraat, jotka sinne mahtuivat (onneksi iso kuisti), olivat tietenkin siellä :), loput sisällä.

Ylioppilaan isoveli hoiti pääosan kuvauksista juhlissa, mutta näistä kuvista suurin osa on omaa käsialaa ja osaan nakitin juhlakalun itsensäkin kuvaamaan ohjeideni mukaan. On se juhlissa aina vähän sellaista härdelliä, että kuvaaminen meinaa jäädä muiden asioiden jalkoihin.

Ylioppilas itse ei oikein etukäteen välittänyt koko juhlista, ihmetteli, miksi sellaisia pitää järjestää, mutta jälkeenpäin totesi, että ihan kivat juhlathan ne kuitenkin oli. Hyvä näin :).

2 kommenttia:

  1. Aivan mahtavat tarjoilut!!! Kyllä vieraiden kelpasi, minä olisin ainakin mielelläni herkutellut näillä sapuskoilla :) Uskomatonta miten olet jaksanut näin upeat herkut loihtia, ei ihme että yöunet jäi! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Taru. Rakastan juhlien järjestämistä ja vähän välillä tuppaa mopo karkaamaan käsistä noiden tarjottavien kanssa ;). Hyvällä suunnittelulla ehtii lyhyessäkin ajassa tekemään yllättävän paljon ja jos ei tarvitsisi siivota sotkuja, jotka tulee, kun keittiössä häärää, olisi ehtinyt nukkumaankin vähän.

    VastaaPoista