keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Falafelit



Vähän kaikenlaista on tullut vuosien varrella keittiössä väkerrettyä, mutta koska arvasin, ettei falafelit koukuta perheen muita yksilöitä, niitä ei ole aiemmin tullut tehtyä itse. Kun törmäsin vanhaa Glorian ruoka&viini  -lehden numeroa 2/2013 selaillessani israelilaissyntyisen valokuvaajan Uzi Varonin ohjeeseen falafeleistä, päätin kuitenkin kokeilla, miten ne meidän perheessä uppoavat. Minun mielestäni niistä tuli hyviä, mutta eipä muut niistä innostunut. Ja ei varmasti ollut ohjeen vika, eivät vain muuten niistä innostuneet. No, jäipähän kokille enemmän, vähän liikaakin, joten heivasin osan valmiista falafeleista pakkaseen, vaikka ovatkin parhaimmillaan vastapaistettuina. Nämä olivat yllättävänkin helppotekoisia, ihanan rapsakoita, mutta kuten aina, kun tekee jotain friteerattua, ruoanlaitosta jää turhan pitkäksi aikaa leijumaan frittauksen tuoksut. Onneksi kesällä voi luukuttaa tuoksuja hiukan nopeammin ulos ikkunoita ja ovia aukomalla ilman, että itse muuttuu jääpuikoksi.

Uzin perheessä falafelit uppoavat selkeästi meidän perhettä paremmin, koska ohjeen mukaisesta määrästä kuivattuja kikherneitä (kokonainen kilo), olisi tullut 6 annosta. Minä käytin vain 400 g kuivattuja kikherneitä, ja silti silläkin määrällä kikherneitä, falafeleja tuli arviolta noin 30 kappaletta.

Pidemmittä puheitta, tässä ohjetta, tosin hiukan muunneltuna. Jos haluat tehdä täysin 1:1 Uzi Varonin alkuperäisen ohjeen mukaan, kaiva jostain Glorian ruoka&viini 2/2013.

FALAFELIT (n. 30 kpl)

400 g kuivattuja kikherneitä
7 tuoretta sipulin vartta (tai 1 pienehkö sipuli)
1/2 yksikyntisestä valkosipulista (kutakuinkin 3 valkosipulinkynttä)
2 kourallista hienonnettua persiljaa
vajaa kourallinen hienonnettua korianteria
1 tl juustokuminaa
3/4 rkl suolaa
2 rkl sitruunamehua
n. 3 pyöräytystä mustapippuria myllystä
n. 1/4-1/2 dl vehnäjauhoja (paista ensin 1 falafel ja lisää tarvittaessa jauhoja)

n. 1/2 litraa rypsiöljyä paistamiseen

Huuhtele kuivatut kikherneet siivilässä juoksevan veden alla. Kaada kikherneet suureen kulhoon/kattilaan, johon saat mahtumaan runsaasti raikasta vettä. Anna niiden liota yön yli, tai noin 8 tuntia. Huuhtele kikherneet uudestaan siivilässä juoksevan veden alla.

Alkuperäinen ohje huutelee lihamyllyn perään, mutta vaikka ostinkin juuri sellaisen kapistuksen itselleni, en sitä nyt vielä tähän hätään kaivellut paketista.  Ohjeen perässä olikin maininta, että massan voi jauhaa myös monitoimikoneessa.  Kuulosti helpommalta, joten kippasin kaikki aineet monitoimikoneen kulhoon, jossa oli leikkuuterä ja ajelin massan sopivaksi. Massa kannattaa jättää rakeiseksi, eikä ajaa liian hienoksi, karkeammasta massasta saat rapeammat ja suutuntumaltaan paremmat falafelit aikaiseksi. Laita massa jääkaappiin noin 45 minuutiksi tekeytymään, mutta ota se kuitenkin noin 20 minuuttia ennen paistoa huoneenlämpöön.

Kuumenna pannussa kunnon kerros rypsiöljyä 170-180-asteiseksi. Paista koepyörykkä öljyssä ja lisää jauhoja, jos rakenne hajoaa paistettaessa.

Muotoile käsin ja/tai lusikan avulla lättäniä pyöryköitä painaen sormilla taikinamassaa lusikkaa vasten ja irrottamalla pyörykkä varovasti. Omasta mielestäni helpoin tapa saada koossapysyviä falafeleja oli ensin puristaa massaa käsin pallukaksi ja sitten painaa se lusikkaan. Kokeile, mikä itsellesi toimii.

Paista falafelit molemmilta puolilta, yhteensä noin 4-5 minuuttia. Tarkkaile, ettei öljy kuumene liikaa, jotta falafelit kypsyvät sisältä, eivätkä ruskistu liikaa. Minä pidin digitaalimittaria öljyssä koko ajan, jolloin sen lämpötilaa oli helppo tarkkailla. Muistathan pitää varalla kannen, jolla tukahduttaa mahdollinen leimahtava öljy, jos se kuitenkin pääsee ylikuumenemaan.

Nostele valmiit falafelit reikäkauhalla lautaselle, jonka pohjan olet vuorannut talouspaperilla, niin ylimääräinen öljy imeytyy paperiin. Falafelit voisi paistaa myös uunissa, jolloin niistä saisi vähärasvaisempia, mutta koska en kokeillut sitä tapaa, en siihen myöskään ala tarkempaa ohjetta tässä antamaan.

Tarjoa mahdollisimman vastafriteerattuna valitsemiesi lisukkeiden kera. Hyviä lisukkeita ovat esimerkiksi salaatti, pitaleivät, hummus, tsatziki jne. Hummuksen ja tsatzikin ohjeet jo laitoinkin edelliseen postaukseen, pitaleipien ohjeen voisin laittaa myös lähiaikoina.


Koska falafelejä oli yhteen syömiseen minulle liian paljon, enkä kaikkia ylijäämiä halunnut pakastaa, lämmitin seuraavana päivänä falafelejä hiukan mikrossa ennen syöntiä. Ihan hyvin toimi lämmitettynäkin, vaikkei ne tietenkään ihan niin rapeita enää olleet kuin vastapaistettuina.

Ohjeessa oli maininta, että falafel -massan voi myös pakastaa, jos haluat tehdä pienempiä kerta-annoksia. Heh, tosin ohjeessa myös luki, että Uzi pitää välillä kollegansa kanssa falafel -talkoot, jossa he liottavat 14 kiloa kuivattuja kikherneitä, jauhavat massan, jakavat sen puoliksi ja pakastavat kilon pusseissa. Taitaapa noissa perheissä kulua falafel poikineen vuositasolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti