lauantai 20. kesäkuuta 2015

Juhannuksen pienet suklaakakut

 


 

Leivoin juhannukseksi pieniä suklaakakkuja, joissa oli kauden marjoja ja syötäviä kukkia koristeena. Marja-aikaan saa helpolla näyttäviä kakkuja aikaiseksi ja lisäksi marjat raikastavat tuhdin suklaisia kakkuja mukavasti. Kaksi kakuista oli halkaisijaltaan 18 senttisiä ja yksi 12 senttinen minikakku. Samalla ohjeella saat tehtyä halutessasi yhden suuren 26-28 senttisen kakun tai esimerkiksi kaksi n. 20 senttiä halkaisijaltaan olevaa kakkua.  Kakku kannattaa leipoa jo tarjoilua edeltävänä päivänä valmiiksi, jotta se ehtii jähmettyä. Pohjaosa on nimittäin mutakakkumainen, muttei ihan niin kostea eikä niin tiivis, kuin perinteinen mutakakku. Itse leivoin pikkukakut vasta tarjoilupäivänä, mutta niiden halkaisijan ollessa niin pieni, siirto onnistui leivontapäivänäkin ihan hyvin.  Kuorrutus ja koristelu kannattaa levittää kuitenkin vasta hiukan ennen tarjoilua kakuille, jotta marjat ovat mahdollisimman freesejä tarjolle tuotaessa.


PIENET SUKLAAKAKUT (2x18 cm ja 1x12 cm pikkukakut)

200 g tummaa suklaata (70 %), sulatettuna
200 g voita, huoneenlämpöistä
1,5 dl fariinisokeria
1,5 dl sokeria
4 kananmunaa
2 tl espresso -jauhetta
1 dl vehnäjauhoja
1 dl makeuttamatonta kaakaota (Fazer/Van Houten tai vastaava)
1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl ruokasoodaa
1 tl vaniljasokeria
4 rkl turkkilaista jogurttia (tai kreikkalaista, kuitenkin paksua jogurttia)

KORISTELUUN:

Mascarponevaahto

1 prk Flora Vispiä
n. 200 g Mascarponea
0,5 tl vaniljajauhetta/2 tl vaniljasokeria
n. 3 rkl tomusokeria

Reilusti kauden marjoja, vadelmia, mansikoita, mustikoita, kirsikoita tms.tuoretta minttua muutamia lehdyköitä ja halutessasi syötäviä kukkia

Kakkupohjat:

Ota voi ajoissa huoneenlämpöön pehmenemään.

Laita uuni kuumenemaan 175-asteeseen, kiertoilma 155-asteeseen. Vuoraa irtopohjavuokien pohjat leivinpaperilla pingottamalla pohjan ja reunan väliin leivinpaperi. Voitele vuoan reunat kevyesti.

Paloittele suklaa pienehköön astiaan ja sulata se mikrossa puoliteholla pari minuuttia. Jätä odottamaan.

Vatkaa kulhossa sähkövatkaimella voi ja sokerit. 

Sekoita kuivat aineet, eli jauhot, kaakao, espresso -jauhe, leivinjauhe, ruokasooda ja vanilja keskenään.
Laita ruokalusikallinen jauhoseosta muanvaahtoon ja lisää yksi kananmuna. Vatkaa se kunnolla sekaisin. Lisää taas lusikallinen jauhoseosta ja yksi muna vatkaten. Toista sama, kunnes kaikki neljä munaa on lisätty. 

Lisää sitten loppu jauhoseoksesta ja jogurtti ja nostele ne seokseen sekaisin nuolijalla. Lisää viimeiseksi sulatettu suklaa ja nostele se myös seokseen nuolijalla.

Lusikoi taikina tasaisesti kakkuvuokiin ja paista uunin alatasossa n. 20 minuuttia. Minulla sopiva paistoaika oli kiertoilmalla 155-asteessa 19 minuuttia. Kakun keskusta saa vielä hiukan hyllyä, kun otat ne uunista. Nosta kakku vuokineen ritilälle jäähtymään. Kakku loppukypsyy vielä hiukan uunista oton jälkeen ja kiinteytyy jäähtyessään. Anna kakkujen jäähtyä kokonaan paistovuoassaan mielellään seuraavaan päivään (peitettynä, kun kakku on jäähtynyt), ennen kuin siirrät ne tarjoilualustalle ja koristelet ne.

VINKIT: 
Riippuen siitä, kuinka mutakakkumaiseksi kakkusi haluat, voit säädellä sitä paistoajalla. Jos haluat kakut hyvin pehmeäksi ja tahmeaksi/taikinamaiseksi, niitä kannattaa paistaa melko lyhyen aikaa, jolloin sisus jää pehmeäksi.

Voit paistaa takinasta yhden suuren n. 26-28 senttiä halkaisijaltaan olevan kakun. Paista kakku silloin samassa lämmössä, mutta paista sitä noin 30 minuuttia.

Kakusta saa helposti gluteenittoman, vaihtamalla vehnäjauhot gluteenittomaan jauhoseokseen. Tarkista silloin, että suklaa ja kaakao ovat varmasti gluteenittomia.

Suklaakakun alkuperäisen ohjeen kehitin viime elokuun Ravintolapäivän kahvilaamme ja kakusta tulikin heti hittituote. Tällä kertaa vaihdoin alkuperäisen ohjeeni ruokosokerin fariinisokeriin ja tavalliseen sokeriin, toimi yhtälailla. Kurkkaa Ravintolapäivän suklaakakut täältä.  Tuon linkin takaa löydät myös toisenlaisen koristelun ja kuorrutuksen mascarponevaahdon lisäksi.

Mascarponevaahto + koristelu:

Vatkaa kulhossa sähkövatkaimella tai yleiskoneessa Flora Vispi ja mascarpone sekä tomusokeri ja vanilja keskenään vaahdoksi. Maista seosta ja lisää tarvittaessa mascarponea tai tomusokeria oman makusi mukaan ja vatkaa vielä aineet uudestaan sekaisin.

Lusikoi seos suklaakakkujen päälle ja koristele kakut runsaasti kauden marjoilla sekä halutessasi vielä mintun lehdyköillä ja syötävillä kukilla. Mm. syreeninkukat ovat leivonnaisten koristelussa erinomaisia, koska ne kestävät leivonnaisten päällä hyvin, eivätkä nuupahda helposti.




6 kommenttia:

  1. Mitä kaunokaisia, nam! Oikein hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
  2. "Onpa hyvää kakkua!" Siirin sanoin. :) Ihanan suklaista!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että kakku maistui :). Täytyyhän se suklaakakun suklaalle maistua.

      Poista
  3. Mistä löysit lopulta pienet vuoat? :) Ihanan näköisiä kesäkakkuja! Tein vähän saman tyylisiä juuri näillä pienillä vuoilla juhliini viikko sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annis ja kiitos myös vuokavinkistä, Hong Kongissa oli vielä pikkuvuokia :). Tosin vain 1 näistä on tehty sellaiseen pikkuruiseen vuokaan, 2 kakkua on tehty minulla jo aiemmin olleisiin 18 sentin vuokiin, joita käytän kaikista eniten kakkuihin. Nyt tuo minikokoinen kakku jäi kotiin ja kaksi kakuista meni vielä kahteen eri osoitteeseen.

      Poista