torstai 18. kesäkuuta 2015

Kesä pullossa - Syreenimehu




Liiloista pihasyreeninkukista tehty mehu on todella kauniin väristä ja maku on kesäisen kukkea, vähän kuin pullotettua kesää joisi.  Jalosyreenit/unkarinsyreenit eivät käy tämän mehun valmistukseen, vaan nimenomaan vanhanajan pihasyreenit. Valkoisestakin pihasyreenistä voit mehua tehdä, mutta silloin luonnollisesti kaunis liila väri jää mehusta uupumaan. Osalla syreenien kukinta alkaa olla varmaan jo ohi, mutta viileän alkukesän ansiosta (onhan siinä jotain hyvääkin), osa syreeneistä kukkii täyttä häkää vielä Etelä-Suomessakin. Mehu tehdään sitruunahapolla uuttamalla, joten mitään erikoisvarusteita et mehun tekoon tarvitse. Tarjoiltaessa mehu laimennetaan joko tavallisella vedellä tai kuplivalla vedellä maun mukaan.

Syreeni kuuluu ehdottomasti omiin kukkasuosikkeihin ja sen tuoksu on yksi parhaista kesän tuoksuista. En yleensä raaski kauheasti omasta pihasta kerätä kukkia maljakkoon. En esimerkiksi koskaan ole ottanut syreeneistäni oksia maljakkoon, mutta kun on kyse jostain syötävästä tai juotavasta, jota voi tehdä pihan antimista, asia on ihan toinen. Lisäksi kun mehun tekoon käytetään vain kukat, ei tänä vuonna komeasti kukkivasta syreenistä juuri huomaakaan, että siitä on kukkaterttuja napsittu.

  
 
SYREENIMEHU (Reilu litra laimennettavaa mehutiivistettä)

35 syreeninkukintoa
1 L vettä
585 g sokeria (n. 6,5 dl)
1 (luomu)sitruuna
20 g sitruunahappoa (n. 2 rkl)

HUOM! Jos tiedät pitäväsi makeasta mehusta, lisää sokerin määrää noin 85 g/1 dl.
Itse en pidä kauhean makeasta juomasta, mutta perheen nuorison mielestä mehu oli liian hapanta

Levitä syreeninkukinnot ensiksi valkoisen pyyhkeen/lakanan päälle, jotta saat suurimman osan mahdollisista öttiäisistä pois. Laita kukinnot sitten runsaaseen kylmään veteen, jotta saat loputkin ei toivotut asukit pois kukista.

Riivi kukat kukkarangoista pois ja laita ne kattilaan tai muuhun kuumuutta kestävään astiaan.

Pese sitruuna hyvin kuumalla vedellä, siivuta se ohuiksi renkaiksi ja kerrosta syreeninkukkien kanssa kattilaan/astiaan.

Kuumenna vesi ja sokeri kiehuvaksi. Sekoittele, jotta kaikki sokeri sulaa. Ota pois lämmöltä ja sekoita sitruunahappo sekaan. Kaada kuuma liemi kukka-sitruunaseokseen ja anna seoksen jäähtyä peittämättä huoneenlämpöiseksi.

Sekoita seosta ja peitä astia kannella/kelmulla ja vie kylmään tekeytymään vuorokaudeksi.  Seosta kannattaa sekoittaa välillä pari kertaa.Voit jättää sen tekeytymään kahdeksikin vuorokaudeksi, mutta silloin kannattaa ottaa sitruunaviipaleet vuorokauden jälkeen pois, ettei niiden kuoresta tule kitkerää makua mehuun.

Siivilöi seos ja pullota se puhtaisiin (mielellään kuumennettuihin) pulloihin. Säilytä kylmässä. Mehu säilyy noin viikon sellaisenaan jääkaapissa. Jos haluat säilyttää mehua kauemmin, se kannattaa pakastaa.

Laimenna mehu tarjoiltaessa joko vedellä tai kuplivalla vedellä maun mukaan, kutakuinkin 1 osa mehua 3-4 osaa vettä, jääpalat sopivat hyvin mukaan.

En ole testannut, mutta voisin kuvitella, että syreenimehusta saisi aika ihanan tervetulodrinkin kuohuviinin kanssa. Myös muihin juomasekoituksiin se varmasti sopii hyvin. Ehkä pitäisi  kokeilla myös syreenisorbettia mehusta.

Tein myös syreenimarmeladia syreeninkukista, mutta sitä en ole vielä kerennyt maistamaan. Saas nähdä millaista siitä tuli.

OIKEIN IHANAA JUHANNUSTA - NAUTTIKAAHAN VALOSTA JA LUONNON KAUNEUDESTA !  

-Raili 



2 kommenttia:

  1. Voi miten kauniin väristä mehua! Makua on kyllä vaikea kuvitella, se on varmasti asioita jotka pitää vaan kokea :) Syreeni on mun lemppari kukkia ja tänään tyttären 1-vuotisvalokuvauksessa mulla oli iso lilan syreenin oksa mukana. Toivottavasti kuvat onnistui! :) Hyvää juhannusta Raili sinulle ja perheellesi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, aika uskomatonta, että syreeninkukista tulee noin vahvan väristä mehua. Totta, makua on vaikea myös kuvailla, kesäinen se kuitenkin on :). Syreeni on myös minun lempparikukkiani. Toivottavasti tulee ihania kuvia. Kiitos! Hyvää juhannusta myös sinulle ja perheellesi Taru :)!

      Poista