perjantai 26. elokuuta 2016

Bounty Bars



 Jos pidät kookoksesta, kuten minä, pidät varmasti näistä helppotekoisista Bounty patukoista. Kondensoitu maito antaa näihin makeutta sen verran, että yhdelläkin patukalla lähtee makeanhimo mukavasti. Patukoiden kuorrutuksen suklaata ei temperoida, joten patukat säilytetään jääkaapissa. Kovin montaa päivää näitä patukoita ei kuitenkaan kannata säilyttää, koska kondensoitu maito-kookoshiutaleseosta ei kuumenneta.

BOUNTY BARS (15 kpl)
1 prk kondensoitua maitoa
210 g luomu kookoshiutaleita

Suklaakuorrutus:
125 g tummaa suklaata (70 %)
125 g maitosuklaata


Sekoita kondensoitu maito ja kookoshiutaleet keskenään. Vuoraa noin 20 x 20 cm kokoinen vuoka tuorekelmulla tai vastaavalla ja painele seos tasaiseksi vuokaan. Laita vuoka peitettynä kylmään minimissään 1/2 tunniksi.

Sulata rouhitut suklaat varovasti mikrossa tai vesihauteessa kattilassa.

Ota patukkavuoka kylmästä, kumoa puhtaalle leivinpaperille ja leikkaa levy 15 samankokoiseen palaan. Muotoile päätyjä sormin hiukan pyöreämmäksi.

Upota patukat yksi kerrallaan suklaasulaan ja nosta ne esimerkiksi haarukan avulla ritilän päälle jähmettymään. Voit nopeuttaa suklaan jähmettymistä laittamalla patukat jääkaappiin.

Nyt alkoi tehdä mieli Bounty patukoita. Nämä patukat on nimittäin syöty ajat sitten, kun tein näitä jo helmikuussa.

tiistai 16. elokuuta 2016

Punaherukka-vadelma juustokakku





Tänä vuonna, kun minulla oli punaherukoita normaalia enemmän, niistä riitti mukavasti myös leivontaan, säilönnän lisäksi. Tässä juustokakussa punaherukka ja vadelma ovat pinkin täyteosan makuna ja valkoinen vaniljainen, pehemän lohkeava, lempeästi valkosuklaalta maistuva hyytelöpinta tarjoaa kauniin tasaisen pinnan kakkua koristaville marjoille.

Tein juustokakkuun vaihteeksi sokerikakkupohjan, keksipohjan sijaan, jonka paistoin lopullista kakkua hiukan pienemmässä vuoassa. Näin valmiissa kakussa pohja tulee näkyviin vasta kakkupalaa leikatessa ja punaherukka-vadelma täytekerros ulottuu reunoille asti pohjaa myöten. Toki voit halutessasi kasata kakun myös samaan vuokaan, jossa paistat pohjan, jolloin pohjakerros tulee näkyviin ja punaherukka-vadelmatäyte tulee kokonaan sen päälle.

Paistoin pohjan 16 cm halkaisijaltaan olevassa kakkuvuoassa, kakun kasasin vastaavasti 18 cm halkaisijaltaan olevaan vuokaan.

HUOM! Tarvitset kakkua tehdessäsi joko erityisen korkeareunaisen irtopohjavuoan (9-10 cm korkeilla reunoilla) tai sitten reunakalvoa tai vastaavaa, jolla saat tuettua kakkua. Matalaan 18 cm:n vuokaan täyte ja vaniljahyydykekerros eivät mahdu ilman reunakalvoa.

PUNAHERUKKA-VADELMA JUUSTOKAKKU (18 cm:n korkeareunaiseen irtopohjavuokaan tai matalampaan reunakalvojen kanssa)

Kakkupohja 
Paista pohja valintasi mukaan joko 16 cm halkasijaltaan olevassa vuoassa (kakkupohja ei näy, ennen kuin kakkua leikataan) tai 18 cm halkaisijaltaan olevassa vuoassa (kakkupohja näkyy ennen kakun leikkuuta):
1 kananmuna
Sokeria 70 %:a munien painosta
Jauhoja 70 %:a munien painosta (30 %:a jauhoista mielellään perunajauhoja)

Esim. minulla L-kokoinen kananmuna
Kananmuna 55 g
55 x 0,7=38,5 g sokeria
Saman verran jauhoja, joista vehnäjauhoja 27 g, perunajauhoja 11,5 g
Hyvin pieni ripaus leivinjauhetta

Täyte:
1 muna
2 dl vispikermaa
1,5 dl tomusokeria
1/2 prk (125 g) mascarponea
200 g paseerattua punaherukkaa
3 liivatelehteä
4 rkl maitoa, sekaan hiukan vaniljaa
(2 rkl vaniljamaidosta käytetään pohjan kostutukseen)

n. 25 kotimaista vadelmaa (5 paseerataan punaherukkasoseen sekaan)

Kakun päälle/vaniljahyytelö:
1,25 dl Flora Vanillaa
1 liivatelehti
20 g valkosuklaata, pieneksi rouhittuna

Koristeeksi:
Kotimaisia vadelmia
Pensasmustikoita
Punaherukkaterttuja
Herukanlehtiä
Valkosuklaata lastuina

Kakkupohja:
Jos käytät irtopohjavuokaa, pingota leivinpaperi irtopohjavuoan reunan ja pohjan väliin ja suihkaise reunat esim. vuokaspraylla. Jos et käytä irtopohjavuokaa, voitele ja tarvittaessa jauhota kakkuvuoan pohja ja reunat.

Vatkaa muna sokerin kanssa kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään ja lisää munavaahtoon siivilän läpi, nuolijalla nostellen.

Kaada esivalmisteltuun vuokaan ja paista uunin alatasolla 175-asteessa, kiertoilmalla 155-asteessa n. 15 minuuttia. Anna jäähtyä hetki ritilän päällä ja kumoa sitten ritilälle jäähtymään loppuun.

Tee pohjan jäähtyessä täyte:
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen ensimmäiseksi, jotta ne kerkeävät pehmenemään. Niiden olisi hyvä pehmetä n. 5-10 minuuttia.

Jos paistoit kakkupohjan 18 cm halkaisijaltaan olevassa vuoassa, eli vuoassa, johon kokoat kakun, pese ja kuivaa vuoka huolellisesti. Mikäli paistoit pohjan 16 cm halkaisijaltaan olevassa vuoassa, valmistele nyt 18 cm halkaisijaltaan oleva vuoka.

Kakku kannattaa koota suoraan tarjoilualustalle, koska sitä on hankala siirtää pehmeän pohjan ansiosta. Nosta tarjoilualustan päälle 18 cm halkaisijaltaan olevan irtopohjavuoan reuna tai jos sinulla on varsinainen ilman pohjaa oleva reunavuoka (vielä parempi kuin irtopohjavuoka tämäntyylisiin kakkuihin), käytä sitä.  Jos et käytä reunakalvoja, suihkaise vuoan reunat vuokaspraylla tai öljyä ne kevyesti ja ripauta reunoille tomusokeria. Jos käytät reunakalvoa, pingota ne vuoan reunoille valmiiksi. Suosittelen reunakalvoja.

Minulla oli aiemmin paseeraamaani punaherukkasosetta valmiina. Mikäli käytät kokonaisia punaherukoita, painele ne siivilän läpi ja käytä vain paseerattu sose täytteeseen. Paseeraa punaherukkasoseen sekaan myös 5 vadelmaa, jotta saat soseesta hiukan voimakkaamman väristä.

Erottele keltuaiset ja valkuaiset omiin kulhoihinsa. Vatkaa ensin valkuaiset napakaksi vaahdoksi ja jätä valkuaisvaahto odottamaan.

Vatkaa toisessa kulhossa, vatkaimia välillä pesemättä, kerma vaahdoksi.

Vatkaa keltuaiset ja molemmat sokerit keskenään kuohkeaksi vaahdoksi samoilla vatkaimilla, joita ei tarvitse välillä edelleenkään pestä.

Kuumenna 2 rkl vaniljamaidosta joko mikrossa tai kattilassa levyllä ja liota siihen liivatelehdet, joista olet puristanut käsin ylimääräisen veden pois. Sekoita ja tarkista, että ne liukenevat kunnolla, ettei juustokakkuun jää ikäviä liivateklimppejä. Jätä hetkeksi jäähtymään.

Lisää keltuais-sokerivaahtoon ensin mascarpone ja paseerattu punaherukkaose ja sekoita tasaiseksi. Lisää liivateliemi hitaasti sekaan kaataen ja koko ajan hiljaisella vatkaten, jotta liivateliemi jakautuu tasaisesti. Lisää seokseen aiemmin vatkaamasi kerma ja nostele se sekaan nuolijalla käännellen.
Viimeiseksi nostele sekaan valkuaisvaahto kevyesti nuolijalla nostellen ja varoen, ettei vaahto laskeudu.

Ota esivalmistelemasi tarjoilualusta, johon olet laittanut esivalmistelemasi reunaosan. Laita sokerikakkupohja vuokaan ja kostuta sitä lopulla 2 rkl:lla vaniljamaitoa.

Lusikoi täyteseos reunojen sisään pohjan päälle (jos 16 cm:n pohja, täytteen kuuluukin mennä pohjan yli) tasoita pintaa ja painele tasaisin välein loput vadelmat täytteeseen. Tasoita pinta ja kopauta tarjoilualustaa pari kertaa pöytää vasten napakasti, jotta ilmakuplat poistuvat. Hyydytä jääkaapissa minimissään 3 tuntia tai kauemmin.


Kakun päälle/vaniljahyytelö:
Laita liivate likoamaan kylmään veteen n. 5-10 minuutiksi

Rouhi valkosuklaa pieniksi paloiksi. Kuumenna Flora Vanilla mikrossa tai kattilassa kiehumispisteeseen. Lisää sekaan valksosuklaa ja käsin kuivaksi puristamasi liivatelehti. Sekoita tasaiseksi. Anna seoksen hyytyä jonkun verran, sitä välillä sekoitellen. Seos on sen verran löysää, että sen kannattaa tosiaan antaa hiukan hyytyä, ennen kuin se lisätään kakun päälle.

Ota kakku kylmästä ja valuta Vanilla-suklaa-liivateseos täytteen päälle varovasti lusikkaa apunasi käyttäen. Laita kakku kylmään hyytymään uudestaan noin tunniksi tai pidemmäksi aikaa.

Kakun koristelu:
Erityisesti jos et käyttänyt reunakalvoa etkä voidellut irtopohjavuoan reunoja öljyllä, niin laittaessasi kakkua esille, vedä veitsellä varovasti kakun reunan ja irtoreunan välistä, jotta kakku irtoaa kauniisti.
Irrota reunat ja koristele kakku tuoreilla marjoilla, lehdillä ja valkosuklaalastuilla

VINKKI:
Pidän melko pehmeistä juustokakuista ja käytän liivatetta pääsääntöisesti melko maltillisesti juustokakuissani. Jos pidät melko napakoista juustokakuista, lisää 1 liivatelehti kakun täytteeseen. Itse käytin kakkuun 2,5 liivatelehteä, mutta se oli aavistuksen verran liian pehmeää, siksi muutin ohjeeseen liivatemäärän 3:ksi liivatelehdeksi.


lauantai 13. elokuuta 2016

Currant curd -Herukkatahna puna- tai mustaherukasta



Blogista löytyy jo aiemmin useampi curd -ohje, joista tutuin tietenkin Lemon curd. Kaikki curdit/tahnat sopivat hyvin leivonnaisiin, esimerkiksi kakkujen/torttujen  täytteeksi tai pikkuleipien täyteeksi, paahtoleivän/sconesien kanssa tarjottavaksi jne. Viime syksynä tein puolukoista Lingonberry curdia ja mietin jo silloin, että varmaan herukoista tulisi myös hyvää curdia.

Kun minulla nyt oli sekä puna- että mustaherukoita mukavasti (kiitos naapurin Paulan :)), päätin tehdä molemmista curdia. Ohje on sama, mitä viimesyksyinen puolukka curd, puolukoiden sijaan vaihdoin vain punaherukka curdiin punaherukat, mustaherukka curdiin vastaavasti mustaherukat. Varmaan riippuen siitä, kummasta herukasta pitää enemmän, myös sen mukaan toinen curd on mieleisempi. Minulle upposi molemmat ihan mukavasti, kun pidän molemmista herukoista.

Kiireetön kesäaamu oli ihana aloittaa koko perheen yhteisellä pitkällä aamupalalla. Uunituoreet skonssit ja herukkacurdit kruunasivat aamupalan.


CURRANT  CURD/HERUKKATAHNA (n. 3 dl)

4 dl mustaherukoita TAI punaherukoita
1 dl tomusokeria
2 kananmunaa
75 g voita, kuutioina

Mittaa herukat korkeahkoon kulhoon, jossa voit surauttaa ne sauvasekoittimella hienoksi. Kun olet hienontanut herukat, paseeraa sose siivilän läpi kattilaan. Lisää tomusokeri ja kananmunat ja anna seoksen kuumentua kiehumispisteeseen, koko ajan sekoitellen. Keittele seosta samalla sekoittaen, kunnes se sakenee ja paksunee.

Ota sitten kattila pois lämmöltä ja lisää seokseen kuutioitu voi. Sekoittele, kunnes voi sulaa seokseen.
Purkita puhtaaseen purkkiin ja säilytä jääkaapissa.

Herukkatahna säilyy jääkaapissa noin 2 viikkoa.


Jos joku miettii, miksi blogin päivitystahti on ollut hitaanlainen normaaliin verrattuna, se johtuu pitkälti siitä, että olen ollut todella paljon marjassa ja sitä myöten erilaisissa säilöntähommissa. Olen kyllä puuhaillut muutenkin paljon keittiössä ja blogiin olisi uusia ohjeita jonoksi asti, mutta koneella on tullut oltua melko vähän, siksi myös uudet ohjeet ovat tipahdelleet hiljakseen blogin puolelle.