torstai 27. helmikuuta 2014

Köyhät ritarit - French toast


Köyhät ritarit ovat omia lapsuudenkodin kerkkuja, ja ne tuntuvat olevan ruokamaailmassa nyt pinnalla, on nimenä sitten French toast tai Pain perdu jne., vähän siitä riippuen, missä päin maailmaa liikutaan. Ainakin hotellien aamupalalla tai jossain brunssilla näihin on varmaan jokainen törmännyt jossain päin maailmaa, ellei ole itse kotona näitä tehnyt. Itselle nämä edustavat lähinnä jälkiruokaa, normiaamuina syön mieluummin ruisleipää tai puuroa tai jotain muuta vastaavaa, ei niinkään makeaa.

Omassa lapsuudessa kuvissa olevia Köyhiä ritareita nimitettiin meillä kyllä Rikkaiksi ritareiksi, kun lisukkeena on muutakin kuin hilloa. Hillon kanssa Köyhiä ritareita, hillo tms. + jätski tai kerma = Rikkaat ritarit. Silloin nämä tehtiin joko hiukan vanhentuneesta pullasta tai esim. ranskanleivästä. Nämä tein nyt itseleivotusta briossista (briossileivän ohjeen laitan jossain vaiheessa blogiini), mutta lähes mikä tahansa vaalea leipä tai pulla käy näihin. Leipä pitäisi olla hiukan kuivahtanutta, koska silloin se imee munamaitoa hyvin ja siihen tulee oikea koostumus. Tämä onkin hyvä tapa saada käytettyä päivän-kaksi vanhaa leipää, tosin siihen ohje on alunperin kehitettykin joskus muinoin.

KÖYHÄT (RIKKAAT) RITARIT  - FRENCH TOAST (4:lle)

Huom! Jos teet Köyhät ritarisi pullasta, vähennä sokerin määrää, ettei niistä tule ylimakeita

8 paksuhkoa siivua päivän-pari vanhaa leipää

3 dl maitoa TAI kermamaitoa
4 kananmunaa
1/2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria

öljyä ja voita paistamiseen

Lisukkeeksi:
Vaahterasiirappia
hilloa, marjoja, hedelmiä oman maun mukaan
kermavaahtoa tai jäätelöä oman maun mukaan

Vatkaa kulhossa, jossa voit imeyttää useamman leipäpalan kerrallaan maito, munat, sokeri ja vaniljasokeri keskenään sekaisin. Laita leipäviipaleet muna-maitoseokseen imemään nestettä vähintään pariksi minuutiksi.
Kaikki 8 siivua ei varmaan mahdu pannuusi kerralla, joten tee kahdessa erässä leivät.

Kuumenna paistinpannussa öljyä ja lisää sekaan voita. Öljyä on hyvä olla voin mukana, koska sokeri kärähtää muuten helpommin pannuun kiinni. Nosta muna-maitoseoksessa liotettuja leipäpaloja hetki ylimäääräistä nestettä kulhon päällä valuttaen pannulle niin monta, kuin järkevästi kerrallaan mahtuu ja paista kullanruskeaksi molemmilta puolilta, noin 2-3 minuuttia per puoli.

Riippuen, mitä leipää käytät, leipä imee aika erilaisen määrän muna-maitoa. Eli lisää tarvittaessa muna-maitoa astiaan, jossa liotat leipiäsi.

Tarjoile lämpiminä valitsemiesi lisukkeiden kera joko annoksina tai kata pöytään erilaisia lisukkeita, joista jokainen voi poimia mieleisensä omaan annokseensa.



Tein viimeksi pari eri versiota Köyhistä ritareista. Allaolevassa kuvassa lisukkeena oli appelsiinista ja karamellista (vesi-sitruunamehu-sokeri paahdettu kattilassa) sekä sitruunamehusta tehtyä sitrussalaattia ja kumkvattiviipaleita, jotka olin keittänyt ensin kolmessa vedessä ja sitten vesi-sokeriliemessä kypsentänyt, jäätelöä ja minttua. Leipä on samaa briossia kuin ylemmissäkin kuvissa, mutta leikkasin reunat pois. Leikkasin leivät myös kolmioiksi. Aika erimakuinen ja näköinen annos siis melko samoista aineksista.


maanantai 24. helmikuuta 2014

Cronut - Vuoden 2013 leivontahitti


Tämä kohuleivonnainen sai alkunsa toukokuussa 2013, kun New Yorkilainen kokki Dominique Ansel, joka on kehittänyt tämän fuusioleivonnaisen, alkoi Sohossa myydä niitä leipomossaan. Cronuteissa Croissant -tyylinen taikina leivotaan donitsin muotoon ja friteerataan, sokeroidaan, täytetään ja kuorrutetaan, jolloin saadaan Cronut.

Oli pakko kokeilla, mikä Cronutissa on niin ihmeellistä, että se saa ihmiset jonottamaan tuntikaupalla saadakseen omansa. Lisäksi kerrallaan niitä myydään yhdelle ostajalle korkeintaan 6 kappaletta. Kappalehinta on 5 dollaria, mutta mikä huikeinta, pimeillä markkinoilla Cronuteista pyydetään jopa 100 dollaria kappale. Jaa-a, täytyisi kyllä olla aikamoinen Cronut -himo, ennenkuin suostuisin maksamaan jostain pienestä leivonnaisesta 100 dollaria. Cronut on muuten tavaramerkkisuojattu ja sillä nimellä niitä saa myydä vain tuotteen kehittäjän Dominique Ansellin konditoriassa Sohossa New Yorkissa. Siksi varsinkin Nykissä on paljon Cronutista väännettyjä imitaatioita tarjolla hiukan eri nimellä.

Alkuperäinen Cronut tehdään Croissant -tyylisestä taikinasta, jossa taikinan tekeminen kestää 3 päivää, kuten monissa Croissanteissakin. Löysin kuitenkin ohjeen, jossa Cronutin teossa menee vain päivä, joten kärsimätön kun olen, kokeilin näitä sitten sillä ohjeella. Ohje on Food52 -sivuilta, jossa ne löytyvät nimellä
homemade-cronuts-croissoughnuts

CRONUTS (n. 10 kpl)

Huom! 1 cup=2,5 dl

3/4 cup maitoa, lämmitettynä 42-asteeseen
1 rkl kuivahiivaa
1/3 cup sokeria
2 kananmunaa, isoja
1 tl vaniljasokeria
3 1/2 cup jauhoja (1/4 cup käytetään voin kanssa!)
1 tl suolaa
1 cup voita, huoneenlämpöistä (n. 160 g)

Vaahterasiirapikuorrute

1/2 cup tomusokeria (laitoin itse puolet tavallista tomusokeria, puolet mansikanmakuista tomusokeria)
3 rkl vaahterasiirappia
1-2 rkl maitoa

Lisäksi tein Cronutteihini täytteeksi vaniljakiisselitäytteen

Crème pâtissiére
2 keltuaista
0,5 dl sokeria (hiukan vajaa)
1/4 dl vehnäjauhoa
1,5 tl maissitärkkelystä
1,5 dl maitoa (hiukan vajaa)
1 tl vaniljasokeria

Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaaleahkoksi vaahdoksi, vatkaa jauho sekaan.

Kuumenna kattilassa maito lähes kiehumapisteeseen. Vatkaa maito keltuaisseokseen ohuena nauhana.

Laita kattila takaisin levylle ja keittele sekoitellen, kunnes kiisseli paksunee. Poista levyltä, sekoita vaniljasokeri joukkoon ja kaada kiisseli jäähtymään kulhoon. Laita kiisselin pintaan tuorekelmu, ettei se kuoretu. Kun jäähtynyt jonkun verran, laita jääkaappiin.

Cronut -taikina:
Lämmitä maito mikrossa tai kattilassa levyllä 42-asteiseksi, eli selkeästi kättä lämpimämmäksi. Sekoita maitoon hiiva. Sitten munat, sokeri ja vaniljasokeri, sekoita hyvin.

Lisää cupillinen jauhoja ja suola. Lisää sitten vähitellen 2 1/4 cupia jauhoja ensin sekoitellen ja sitten vaivaten muutama minuuti. Tein itse taikinan KitchenAidillä, mutta yhtä hyvin, voit tehdä sen käsin taikinakulhossa.

Vaivaa, kunnes pehmeää ja elastista, vielä hiukan tarttuvaa. Kääri tuorekelmuun tai folioon ja laita jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi.

Vatkaa sillä välin voi ja loppuosa (1/4 cupia) jauhoista sähkövatkaimella kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi.

Ota taikina kylmästä, kauli se kevyesti jauhotetulla työtasolla n. 33x33 cm suorakaiteeksi ja levitä voi-jauhoseos sille.

Taita taikinan vasen kolmasosa keskustaan ja sitten taikinan oikea kolmasosa sen päälle. Kääri kelmuun ja laita taas kylmään minimissään puoleksi tunniksi.

Kauli, taita ja jäähdytä taikina vielä 2 kertaa.

Viimeisen taittelukerran jälkeen laita kylmään minimissään tunniksi tai yön yli.


Kauli taikina 2,5 - 5 cm paksuiseksi ja ota siitä pyöreällä muotilla paloja. Ota sitten pyöreällä pienemmällä muotilla keskustasta pala, jolloin saat donitsin mallisen taikinapalan. Itselläni oli pyöreä keksimuotti, joka oli sopivan kokoinen isoon ympyrään ja pienempään ympyrään käytin vastaavasti tyllaa.

Friteeraa kypsäksi paksupohjaisessa kattilassa/padassa rypsiöljyssä. Kypsyminen vie noin 1-2 minuuttia per puoli. Kypsennä pari kerrallaan, ja nosta sitten reikäkauhalla lautaselle, jossa on talouspaperi imemässä ylimääräistä rasvaa. Kypsennä myös keskustapalat ja "hukkapalat", jotka syntyivät ympyröitä leikatessa.

Kierittele halutessasi sokerissa tässä vaiheessa.

Jäähdytä, täytä ja koristele.

Vaahterasiirappikuorrutus:
Sekoita kaikki kuorrutusaineet keskenään tasaiseksi suht paksuksi kuorrutukseksi. Lusikoi kuorrutus vahvaan pakastepussiin.

Cronutin kokoaminen:
Lusikoi jäähtynyt Crème Pâtissieré pursotinpussiin/pakastepussiin, jonka kulmassa on tylla, jossa on pitkähkö putki. Paina tyllan pää sitten noin neljään kohtaan Cronutin päältä sisään ja purista täytettä sisään.
Täytä kaikki Cronutit ja kuorruta sitten vielä päälliosa äsken tekemälläsi vaahterasiirappikuorrutuksella. Eli leikkaa kuorrutuspussin kulmaan pieni reikä, josta pursotat kuorrutuksen Cronutien päälle.

Vaikeaa näiden leipominen ei ollut, mutta aikaa se vei. Näitä oli siis ihan kiva kokeilla, mutta lopputulemana sanoisin, että ei kyllä ollut mikään supermahtava leivonnainen omasta mielestä, kun ottaa huomioon, kuinka kauan näiden leipomisprosessi kesti.  Syön mieluummin Croisanttini sellaisenaan. Ihan tarpeeksi niissä on rasvaa ilman friteeraustakin ja omasta mielestä Croisantin muotokin on kauniimpi kuin donitsin. Tosin en ole mikään kovin suuri friteerattujen donitsien ystävä, mieluummin syön uunissa paistettuja donitseja. Mutta jos perinteiset friteeratut donitsit ovat lähellä sydäntäsi, varmaan innostut Cronutseistakin minua enemmän.

lauantai 22. helmikuuta 2014

Banoffee -letut



Räiskäleet, lätyt, ohukaiset, letut, crepes, plätyt, krepsit... rakkaalla lapsella on monta nimeä. Nimitti näitä nyt sitten miten tahansa, niin yleensä ne uppoavat hyvin vauvasta vaariin. Letut ovat olleet omia suosikkijälkkäreitä ihan lapsuudesta alkaen, söi ne sitten yksinkertaisesti pelkän hillon kanssa tai vähän enemmän viritettynä. Tällä kertaa oli vuorossa viritetyt letut, ohuen letun sisään kätkeytyi siivutettua banaania ja vispattua Flora vispiä vaniljasokerilla ja hyvin kevyesti tomusokerilla makeutettuna. Päälleen kääritty lettu sai samaa vaahtoa kuin sisälleen ja kaveriksi valmista purkkikinuskia kondensoidusta maidosta, banaanisiivuja ja vielä ripauksen makeuttamatonta tummaa kaakaota. Hyvää! Tuo kinuski on tosi makeaa, siksi ei kannata paistovaiheessa ripotella lettujen päälle sokeria eikä makeuttaa vaahtoa kuin ripaus.

BANOFFEE -LETUT (n. 20 kpl)

4 munaa
ripaus suolaa
7 dl kevytmaitoa
3 dl vehnäjauhoja
1,5 tl vaniljasokeria
(hiukan sulatettua rasvaa)

Täyte + päälle
2 banaania, kypsiä
1 prk valmista kinuskia kondensoidusta maidosta
1 Flora vispi vatkattuna, sekaan 2 tl vaniljasokeria + ripaus tomusokeria
pari rkl kaakaota (ripottele pieni määrä per lettu sihdin läpi käärityn ja täytetyn letun päälle)

Sekoita kulhossa keskenään 2,5 desiä maitoa, munat, suola, jauhot ja vaniljasokeri. Vatkaa vaikka käsivatkaimella, jotta saat sileän taikinan.

Lisää 4,5 desiä maitoa ja vatkaa tasaiseksi. Voit halutessasi lisätä tässä vähän hiukan sulatettua rasvaa taikinan sekaan. Anna taikinan turvota minimissään 1/2 tuntia, se helpottaa paistamista.

Paista noin 20 senttiä halkaisijaltaan olevassa pannussa letut melko kuumalla levyllä, lisäten silloin tällöin voita pannuun ennen taikinan lisäystä. Pyri paistamaan melko ohuita lettuja ja pinoa valmiit letut päällekkäin, jotta ne pysyvät lämpiminä.

Kata pöytään joko lettupino ja tykötarpeet tai täytä halutessasi valmiiksi.

Jos lettuja jää yli, säilytä ne jääkaapissa. Kannattaa lämmittää mikrossa lettua ennen syöntiä, jos se on jäähtynyt/syöt seuraavana päivänä.

torstai 20. helmikuuta 2014

Juustoiset kierresämpylät



Minulla oli jääkaapissa kohta vanhaksi menevää punaleimaista Emmental -juustoa. Juustohan käy vaikka mihin, mutta kun meillä ei ollut tuoretta leipää, päätin käyttää juustoa sämpylöihin. Osaan ripottelin ennen paistoa kananmunalla voidellun sämpylän päälle juustoraastetta, osaan seesaminsiemeniä.

JUUSTOISET KIERRESÄMPYLÄT (24 kpl)

6 dl vettä
1 pussi kuivahiivaa (11 g)
3 dl ohrajauhoja
2 dl kauraleseitä
2 rkl hunaja
1 tl suolaa
3 dl hiivaleipäjauhoja
1/4 dl öljyä
n. 5 dl vehnäjauhoja

Täyte:
100 g tuorejuustoa
200 g punaleimaista Emmentalia raasteena ( tai muuta melko vahvaa juustoa)

Sämpylöiden päälle ennen paistoa:
Kananmuna voiteluun
Osa yllämainitusta juustoraasteesta sämpylöiden päälle ennen paistoa
Halutessasi osaan sämpylöistä seesaminsiemeniä sämpylöiden päälle ennen paistoa

Laita yleiskoneen kulhoon, tai käsin taikinaa tehdessäsi taikinakulhoon, 6 dl 42-asteista vettä, eli selkeästi kättä lämpimämpää. Sekoita kuivahiiva ohrajauhojen joukkoon ja lisää taikinanesteeseen. Käynnistä yleiskone tai sekoita taikinakulhossa esim. puuhaarukalla sekaisin. Lisää kauraleseet, hunaja, suola ja hiivaleipäjauhot.

Sekoittele voimakkaasti hetken, jotta taikinaan sitoutuu ilmaa. Tässä vaiheessa taikina on vielä vellimäistä.
Lisää nyt taikinan sekaan vehnäjauhoja, mutta älä lisää kaikkia jauhoja kerrallaan, vaan pikkuhiljaa samalla alustaen. Lisää melko loppuvaiheessa öljy ja lisää vielä jauhoja, kunnes saat pehmeän taikinan aikaiseksi. Kovin napakaksi taikinaa ei kannata alustaa, koska pehmeästä taikinasta saa maukkaimmat sämpylät aikaiseksi. Tarvittaessa voit lisätä jauhoja vielä leivontavaiheessa, mikäli tarvitsee.

Nostata taikinaa puoli tuntia peitettynä lämpimässä paikassa.

Kumoa kohonnut taikina leivinpaperoidulle ja jauhotetulle työtasolle.  Jaa taikina kahtia ja kauli taikinapala kerrallaan levyksi (n.20x40 cm), kuten tekisit korvapuusteja. Levitä taikinalevylle veitsellä tuorejuustosta noin puolet ja ripottele juustoraasteesta hiukan alle puolet taikinalevyn päälle tasaisesti. Kääri rullaksi ja leikkaa terävällä veitsellä rulla n. 3 cm paloiksi. Nosta leivinpaperoiduille pelleille leikkauspinta ylöspäin kohoamaan. Tee samoin toisen levyn kanssa, mutta jätä nytkin hiukan juustoraastetta jäljelle. Sitä ripotellaan sämpylöiden päälle ennen paistoa.

Kohota leivinliinalla peitettynä puoli tuntia. Laita uuni kuumenemaan nostatusajan loppupuolella 230-asteiseksi, kiertoilma 210-asteiseksi.

Voitele kohonneet sämpylät ennen paistoa ensin päältä kananmunalla ja ripottele sitten osaan juustoraastetta ja osaan halutessasi seesaminsiemeniä.

Paista n. 12 minuuttia, kunnes sämpylät ovat kypsiä ja hiukan ruskistuneet. Jäähdytä ritilällä.



tiistai 18. helmikuuta 2014

Broileri-nuudelikeitto


Arkena on joskus ruoalla kauhea hoppu ja silloin turvaudun osittain valmiisiin ainesosiin, jotta ruoka saadaan nopeasti pöytään. Kuten tässä keitossa pakaste wokvihanneksiin ja valmiiseen punaiseen Thai currytahnaan. Meillä ei kuitenkaan syödä eineksiä (paitsi ehkä 2 kertaa vuodessa maksalaatikkoa), enkä koskaan osta esimerkiksi valmiiksi marinoitua kalaa tai lihaa. Tämä keitto valmistuu nopeasti, vaikka ainesosia onkin aika paljon, ja sen tulisuutta voit säädellä tuon punaisen Thai currytahnan määrällä.

BROILERI-NUUDELIKEITTO (n. 6:lle hengelle)

1,7 l vettä
n. 3 tl punaista Thai currytahnaa
1 tl sitruunaruohotahnaa
3 kaffirlimen lehteä (kuivattuja, löytyy markettien maustehyllyistä)
3 cm pala tuoretta inkivääriä
1/2 dl + 1 rkl soijakastiketta
4 rkl Thai kalakastiketta
4 rkl miriniä (japanilaista makeaa riisiviinietikkaa, marketeissa yleensä sushi -tuotteiden lähellä)
3 rkl Kookospalmusokeria tai palmusokeria hiukan vähemmän (fariinisokerikin käy hätätilanteessa)
3 broilerin rintafilettä tai vastaava määrä broilerin filesuikaleita
1/2 ruukkua korianteria (jätä muutama lehti annosten koristeluun)
6 lehteä basilikaa

n. 200 g itämaisia pakaste wokvihanneksia (näissä oli soijapavun ituja, vesikastanjaa, paprikaa, purjoa, mustasientä, valkosipulin versoja...)
1 limen mehu
n. 75 g riisinuudeleita (= n. 1/3 225 gramman riisinuudelipaketista)

Mittaa isohkoon kattilaan vesi kiehumaan. Lisää Thai currytahna, sitruunaruohotahna, kaffirlimen lehdet, kuorittu ja raastettu inkivääri, soijakastike, kalakastike, mirini ja kookospalmusokeri. Anna kiehua ja paloittele sitten saksilla kiehuvaan liemeen broilerin rintafileet pienehköiksi paloiksi (tai lisää broilerin filesuikaleet, mikäli käytät niitä keittoon).

Anna kiehua n. 10 minuuttia. Poista sitten lusikalla keiton pinnalle muodostunutta vaahtoa.

Lisää hienonnettu basilika ja korianteri ja wokvihannekset ja anna kiehua n. 5 minuuttia.

Lisää lopuksi riisinuudelit ja purista vielä  limen mehu sekaan.  Anna kiehua vielä pari minuuttia, annostele lautasille ja ripottele koristeeksi muutama korianterinlehti.

lauantai 15. helmikuuta 2014

Nutella -boston, mustikkapullia ja PB -boston


Meidän perheessä on yksi Nutella -fani, jonka mielestä Nutella on hyvää jopa paahdetun ruisleivän päällä ;). Itse en ole maistanut Nutellaa ruisleivän kanssa, ei kuulosta kovin houkuttelevalta yhdistelmältä... Mutta bostonpullan täytteenä Nutella on hyvää.

Boston -pulla näyttää hyvältä näinkin, suoraan uunista ilman tomusokerikuorrutusta...


 mutta on tämä silti astetta herkumpi tomusokerikuorrutuksen kera sekä maultaan, että ulkonäöltään, eikö?


Kannattaisi aina tarkistaa ennen leipomaan ryhtymistä, että kaikkia tarvikkeita on tarpeeksi, ennen kuin alkaa leipomaan. Huomasin tuon asian (jälleen kerran), kun aloin leipomaan näitä pullia. Tarkoituksena oli tehdä 2 Nutella-kanelitäytteistä bostonpullaa, mutta koska perheen Nutellarohmu olikin syönyt Nutella -purkin sisällöstä oletettua enemmän, teinkin sitten kolmenlaisia pullia: Nutella-kaneli  bostonia, mustikkapullia ja Peanut Butter-suklaa bostonia.


NUTELLA -BOSTON, PB BOSTON JA MUSTIKKAPULLIA (2 bostonpullaa, pyöreiden vuokien halkaisijat 18 ja 20 cm sekä 9 kpl mustikkapullia)

2,5 dl kevytmaitoa
1 kananmuna (säästä puolet pullien voiteluun)
1 rkl kardemumma
1 dl sokeria
ripaus suolaa
100 g voita/margariinia (huoneenlämpöistä)
n. 7 dl vehnäjauhoja
1 pss kuivahiivaa (11 g)

Nutellabostoniin
n. 1 dl Nutellaa
n. 1,5 tl kanelia ripoteltuna levitetyn Nutellan päälle

Peanut Butter -bostoniin
Peanut Butteria n. 1/2 dl
20 g raastettua suklaata
3 rkl sokeria

Mustikkapulliin
n. 1 dl itsetehtyä mustikkahilloa
(tai kaupan paistonkestävää hilloa)

Lämmitä maito kädenlämpöistä lämpimämmäksi eli 42-asteiseksi. Tee taikina käsin taikinakulhossa tai yleiskoneessa.Sekoita kuivahiiva 3 desiin vehnäjauhoja  ja lisää maidon sekaan. Lisää kananmuna, suola, sokeri ja kardemumma ja sekoita.

Lisää jauhoja pikkuhiljaa koko ajan samalla alustaen. Lisää alustamisen loppuvaiheessa voi ja alusta taikinaa, jotta saat siihen varmasti kunnon sitkon ja pullista tulee kuohkeita. Lisää vielä tarvittaessa jauhoja. Takina saa olla napakahkoa, mutta kuitenkin pehmeää. Pehmeästä taikinasta tulee maukkaimmat pullat. Kohota taikinaa muovilla/muovipussilla peitettynä lämpimässä paikassa puoli tuntia.

Leikkaa vuokien pohjalle leivinpaperista vuoan pohjan kokoiset pyöreät leivinpaperipalat ja voitele ne kevyesti.

Kumoa kohonnut taikina leivinpaperoidulle ja kevyesti jauhotetulle työtasolle. Jaa taikina kolmeen osaan, ja kauli 1 levy kerrallaan ohuehkoksi levyksi, kuten tekisit korvapuusteja.

Levitä jokaiselle levylle eri täyte ja kääri tiukalle rullalle. Leikkaa 2 levyä n. 3 cm paksuiksi paloiksi ja nostele palat leikkauspinta ylöspäin toiseen vuokaan nutella -pullat, toiseen PB -pullat. Pullat saavat olla hyvin harvasti vuoassa, koska ne nousevat melko paljon.

Leikkaa viimeinen levy n. 4 cm paksuiksi paloiksi ja nostele leikkauspinta ylöspäin pellillä oleviin paperivuokiin.

Peitä pullat leivinliinoilla ja kohota niitä puolisen tuntia. Laita uuni kuumenemaan 200-asteeseen, kiertoilma 180-asteeseen.

Voitele mustikkapullat munalla ja paista niitä uunin keskitasolla n. 10 minuuttia. Laske paistoajan loppupuolella uunin lämpö 175-asteeseen, kiertoilma 155-asteeseen. Ota kypsät mustikkapullat pois, voitele bostonpullat ja paista niitä n.25 minuuttia.

Anna pullien jäähtyä ja koristele ne sitten halutessasi tomusokerikuorrutuksella.


TOMUSOKERIKUORRUTUS (riittää kaikkiin pulliin)

1 rkl valkuaista
12 tl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria

Sekoita tasaiseksi, ja lusikoi kuorrutus pieneen pakastepussiin. Leikkaa kulmaan pieni reikä ja pursota pullien päälle. Anna jähmettyä.

Minulla oli Peanut Butter -bostonissa vain 1 rkl sokeria ja se ei ollut tarpeeksi makeaa. Siksi muutin ohjeeseen sokerimääräksi 3 rkl. Korjasin makeuden puutetta ripottelemalla bostonin päälle vielä tomusokeria, se toimikin ihan hyvin.


keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Red Velvet Cake + Cupcakes



Tässä Red Velvet -kakussani olen käyttänyt  raastettua punajuurta sekä värin, että sen mehevyyttä lisäävän ominaisuuden takia. Lisäsin kuitenkin myös hiukan punaista elintarvikeväriä, koska en halunnut, että punajuuri maistuisi liikaa. Jos haluat omasta kakustasi oikein punaisen, etkä tällaista ruskeanpunaista, laita enemmän elintarvikeväriä kakkutaikinaasi.

Red Velvet Cake on erityisesti Jenkeissä ja Canadassa jo pitkään ollut yksi suosituista kakuista ja varsinkin ystävänpäivän tienoilla siitä tehtyjä variaatioita kakuista cupakeihin on tarjolla runsaasti. Kakkutaikinasta on paljon erilaisia muunnelmia, lähes kaikissa käytetään kuitenkin etikkaa ja ruokasoodaa. Osa niistä on suorastaan shokeeraavan punaisia, jolloin elintarvikeväriä pitää laittaa melko paljon ja yleensä myös kaakaota on silloin taikinassa vähemmän.

RED VELVET CAKE (n. 20 cm pyöreään kakkuvuokaan)

1 raaka kuorittu punajuuri hienoksi raastettuna
1 tl punaista pastaväriä (geelimäinen elintarvikeväri) tai enemmän, jos haluat voimakkaan punaisen
2 munaa
2 dl öljyä
2,5 dl luonnonjogurttia TAI piimää
4,5 dl vehnäjauhoja
3 tl vaniljasokeria
3 dl sokeria
ripaus suolaa
3 rkl kaakaota (makeuttamatonta tummaa kaakaota)
1/2 rkl espresso -jauhetta ( noin 1/2 Nescafe Espesso stickistä)

2 tl valkoviinietikkaa
1,5 tl ruokasoodaa

Täyte/Kuorrutus:
150 g voita, huoneenlämpöistä
n. 4 dl tomusokeria
3 tl vaniljasokeria
400 g maustamatonta tuorejuustoa (Philadelphia)
n. 3 rkl kuohukermaa

Minulla riitti tästä kuorrutuksesta kakun väliin täytteeksi, kakun päälle ja reunoille sekä cupcakeihin (6 kpl)

Laita uuni kuumenemaan 175-asteeseen, kiertoilma 155-asteeseen. Jos käytät irtopohjavuokaa, vuoraa pohjan ja reunan väli leivinpaperilla ja voitele pohja ja reunat kevyesti. Mikäli käytät tavallista kakkuvuokaa, voitele pohja ja reunat huolellisesti.

HUOM! Tein oman kakkuni 18 senttiä halkaisijaltaan olevaan korkeaan kakkuvuokaan, jolloin taikinaa jäi sen verran yli, että sain siitä vielä 6 cupcakea. Taikina kävikin erinomaisesti cupcakeihin, ja niistä tuli kakkuakin mehevämpiä. Voit siis hyvin halutessasi tehdä koko taikinasta cupcakeja tai puolittaa taikinan ja tehdä siitä cupcakeja, jolloin saat hiukan maltillisemman määrän niitä. Mikäli sinulla on tuo ohjeeseen mainitsemani noin 20 cm kokoinen vuoka tai aavistuksen suurempi, koko taikina menee vuokaasi. Kakku kuitenkin nousee aika paljon, joten kovin täyteen ei kakkuvuokaa kannata laittaa. Paista siis tarvittaessa taikinasta samalla muutama cupcake.

Kannattaa suojata kädet kertakäyttöhanskoilla, kun kuorit ja raastat punajuurta, on melko värjäävää. Kuori ja raasta punajuuri hienoksi ensimmäiseksi kulhoon. Lisää sekaan kaikki märät aineet, eli munat, öljy, jogurtti/piimä ja elintarvikeväri. Sekoita keskenään tasaiseksi.

Sekoita toisesa kulhossa keskenään kuivat aineet, eli jauhot, sokerit, suola, kaakao ja espresso -jauhe. Lisää kuivat aineet märkien aineiden sekaan ja sekoita tasaiseksi.

Laita lasiin ensin ruokasooda ja mittaa sen päälle viinietikka. Sekoita. Seos kuohuu melko voimakkaasti, ja niin sen kuuluukin tehdä. Kaada seos samantien kakkutaikinan sekaan ja sekoita vielä tasaiseksi.

Kaavi taikina esivalmisteltuun kakkuvuokaan ja paista uunin alatasolla 175-asteessa, kiertoilma 155-asteessa n. 30-45 minuuttia, kunnes kakku on kypsä, mutta vielä mehevä. Anna jäähtyä kakkuvuoassa noin 10 minuuttia, ennen kuin kumoat kakun pois vuoastaan.

Leikkaa kakku täysin jäähtyneenä kolmeen tai neljään kerrokseen ja täytä ja koristele se. Leikkaa tarvittaessa hiukan kakun pinnasta pois, mikäli se on liian kupera.

CUPCAKES

Jos teet myös/vain cupcakeja, tee taikina ja kuorrutus kuten kakussa.

Laita muffinsipellille paperiset muffinsivuoat, täytä ne noin puoliväliin paperivuokaa taikinalla ja paista 175-asteessa, kiertoilma 155-asteessa n. 20 minuuttia.

Jäähdytä cupcaket täysin ennen kuorrutusta. Kuorruta samalla kuorrutuksella kuin kakkukin.

Koristele mieleiseksesi.



Kakkuun ja/tai cupcakeihin - Tee täyte/kuorrutus:

Vatkaa sähkövatkaimella korkeahkossa kulhossa tai yleiskoneen kulhossa voi vaaleaksi kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää suurin osa tomusokerista ja kylmä tuorejuusto suoraan jääkaapista. Sekoita ensin hiljaisella nopeudella, ettei tomusokeri pöllyä ympäriinsä ja vatkaa taas kuohkeaksi. Lisää sitten vielä tomusokeria ja kuohukermaa sen verran, että saat mieleisesi koostumuksen. Saa olla melko paksua. Vatkaa vielä kuohkeaksi.

Jos et jo aiemmin leikannut kakkuasi, leikkaa se nyt kolmeen tai neljään kerrokseen. Levitä täytettä joka kerroksen väliin, paina seuraava kakkulevy päälle ja taas täytä ja kerrosta. Kuorruta lopulla kuorrutuksella kakku päältä ja halutessasi reunoilta. Koristele makusi mukaan.


HELPOT SYDÄNKORISTEET - KAKKU/CUPCAKES


Käytä joko vaahtokarkkimassaa, sokerimassaa tai marsipaania koristeisiin. Jos käytät marsipaania, se on sen verran pehmeää, että koristeet pitäisi tehdä useampi päivä etukäteen, mikäli haluat laittaa sydämet tikkuihin, kuten minulla. Minulla oli sekä sokerimassaa että vaahtokarkkimassaa. Pärjäät hyvin yhdelläkin värillä, minulla oli nyt kolmea - punaista, vaaleanpunaista ja hiukan valkoista.

Koristeet voi hyvin ja kannattaisikin tehdä jo monta päivä etukäteen. Säilytä ne niiden kuivahdettua ilmatiiviisti pölyltä suojattuna. Sitten vain laitat ne valmiiden leivonnaisten päälle. Hyvää etukäteisvalmistelua.

Kauli käyttämäsi massa ohuehkoksi levyksi tomusokeroidulla alustalla ja ota siitä erikokoisilla sydänmuoteilla kuvioita. Jätä ne kuivahtamaan joksikin aikaa. Sokerimassa kuivuu todella nopeasti, eli se ei tarvitse juurikaan kuivumisaikaa, vaahtokarkkimassa tarvitsee enemmän kuivumisaikaa ja marsipaani kaikista eniten, kuten tuossa yllä jo kerroin.

Kun sydänkuviot ovat kuivahtaneet, voit halutessasi kiinnittää ne grillitikkuun, pilleihin tai vastaaviin esimerkiksi sulatetulla valkosuklaalla ( tai pikeerillä), jolloin saat pystyyn laitettavan koristeen. Kakkuun laittamani sydämet tein kaksipuolisena, eli otin yhden sydämen, sivelin siihen sulatettua valkosuklaata, painoin grillitikun kiinni ja painoin heti toisen sydämen päälle kohdistaen sydämet kohdakkain. Jätin koristeet kuivumaan alustalle, kunnes suklaa jähmettyi. Näin grillitikku jäi siis kahden sydämen sisään ja kakkua katsellessa molemmat puolet koristeesta ovat samanlaiset. Itse tein kolmea eriväristä sydäntä, yhden punaisen, yhden vaaleanpunaisen ja yhden marmoroidun puna-valkoisen.

Massaa saa helposti marmoroitua, kun sekoittaa kahta massaa puolihuolimattomasti keskenään.Sitten vain kaulin sen levyksi ja otin muotilla siitä sydänkoristeita.

Erilaisia yhdistelmiä käyttämällä näin yksinkertaisillakin koristeilla saisi paljon erilaisia kakkuja aikaiseksi. Voit vaikka asetella erivärisiä ja/tai erikokoisia sydänkuvioita kakun pinnalle ja reunoille.

Cupcakeihin tein sydänkoristeet vastaavalla tavalla. Punaisessa sydämessä oleva kirkkaanpunainen tikku on ohutta pilliä, jonka olen leikannut lyhyemmäksi, vaaleanpunaisessa sydämessä vastaavasti lyhennetty grillitikku. Osaan laitoin suoraan sydänkoristeet päälle.

Erilaisilla strösseleillä tai muilla koristerakeilla, suklaalastuilla tms. saa lisää omaa näkemystään kakkuun. Nykyään jo marketeistakin saa paljon erilaisia koristeita ja massoja valmiina. Laita mielikuvitus lentämään ja tee juuri omannäköisesi kakku/cupcaket!


Ystävänpäivänähän ei voi olla liikaa sydämiä, vai voiko? Jos minulta kysytään, niin ei voi.
Ylläolevaan herkkukimaraan kasattu Red Velvet -kakun ja cupcakien lisäksi aiemmin tekemäni sydämenmalliset vaniljavaahtokarkit sekä sydämelliset appelsiini-konjakkikeksit.


tiistai 11. helmikuuta 2014

Vaniljavaahtokarkit


Vaahtokarkkeja on melko helppo tehdä itse, mutta tarvitset elektronisen mittarin, jolla voit mitata tarkasti sokeriliemen lämpötilan. Minulla on ollut vaahtokarkit tehtävien asioiden listalla jo jonkun aikaa. Lisäkannustimena toimi se, että mieheni pitää vaahtokarkeista.

Ystävänpäivän läheisyys muokkasi näistä vaahtokarkeista nyt hempeän vaaleanpunaisia ja sydämenmallisia. Yhtähyvin voit jättää vaahtokarkkimassan värjäämättä ja leikellä sen paloiksi tai pursottaa massasta yksittäisiä vaahtokarkkeja. Elektronisen mittarin lisäksi tarvitset mielellään yleiskoneen tai ainakin sähkövatkaimen.














VANILJAVAAHTOKARKIT (n. 80 kpl)

Ohjeen näihin otin DanSukkerin sivuilta ohjetta kuitenkin jonkun verran muokaten.


7 liivatelehteä
3 munanvalkuaista
2 rkl tomusokeria
(pinkkiä elintarvikeväriä)
2 1/4 dl sokeria
2 rkl glukoosisiirappia
1/2 dl vettä
3 rkl vettä (liivatteiden liuottamiseen)
2 tl vanilja-aromia

Sekoita keskenään, sihdataan vaahtokarkkimassan alle + kieritellään seoksessa:
1,5 dl tomusokeria
1,5 dl maissitärkkelystä

Laita liivatelehdet likoamaan runsaasen kylmään veteen. Vuoraa n. 25 X 30 cm kokoinen vuoka leivinpaperilla niin, että se ylettyy myös jonkun matkaa reunoille.

Sekoita tomusokeri ja maissitärkkelys keskenään ja sihtaa reiluhko kerros valmistelemasi vuoan pohjalle ja reunoille. Loppuosa seoksesta käytetään myöhemmin.

Vaahdota valkuaiset ja tomusokeri kestäväksi vaahdoksi yleiskoneen kulhossa tai suuressa kulhossa sähkövatkaimella. Jos haluat, voit lisätä elintarvikeväriä, jotta saat vaahtokarkeistasi hempeän vaaleanpunaisia. Pastavärissä riittää ihan pari tippaa. Jätä valkuaisvaahto odottamaan, sitä vatkataan kohta lisää.

Mittaa kattilaan vesi, glukoosisiirappi ja sokeri ja anna kiehua, kunnes seos on 127-asteista. Käytä mittaamiseen digitaalista mittaria. Kaada kuuma sokeriliemi valkuaisvahtoon samalla koko ajan vatkaten. Varo kaatamasta suoraan vatkainosiin, ettei kuuma sokeriliemi roisku.
Jatka vatkaamista ja laita sitten kattilaan, jossa teit sokeriliemen 3 rkl vettä ja käsin kuivaksi puristamasi liivatelehdet. Jos kattila on ehtinyt jäähtyä, eivätkä liivatteet sula siihen heti, kuumenna kattilaa ihan hetki levyllä. Kaada myös liivateliemi sitten ohuena nauhana valkuaisvaahdon joukkoon edelleen koko ajan vatkaten. Lisää vanilja-aromi joukkoon.

Vatkaa vielä kunnes seos on kiiltävää ja kiinteää ja alkaa jäähtyä. Siihen menee melko kauan, saattaa mennä jopa 10 minuuttia.

Levitä valmis vaahtokarkkimassa aiemmin valmistelemaasi vuokaan esim. öljytyllä nuolijalla suht tasaiseksi kerrokseksi. Tai jos haluat, voit täyttää pursotuspussin tai napakan pakastepussin vaahtokarkkimassalla ja pursottaa yksittäisiä vaahtokarkkeja leivinpaperille, johon on ripoteltu tomusokeri-maissitärkkelysseosta. Tai pursota pitkiä tankoja ja leikkaa ne niiden kuivahdettua paloiksi. Jätä huoneenlämpöön kuivumaan useaksi tunniksi tai yön yli.

Sihtaa vaahtokarkkilevyn päälle kevyesti tomusokeri-maissitärkkelysseosta ja paina massasta keksimuotilla kuvioita tai leikkaa se haluamasi mallisiksi paloiksi pizzaleikkurilla tai veitsellä/saksilla. Työvälineet kannattaa kevyesti öljytä, ettei tahmeahko massa tartu niihin kiinni. Keksimuottia voi kastaa välillä tomusokeri-maissitärkkelyseokseen. Tämän vaiheen voit muuten hypätä yli, mikäli olit aiemmin pursottanut yksittäisiä vaahtokarkkeja, mutta sihtaa kuitenkin niidenkin pinnalle kerros tomusokeri-maissitärkkelysseosta.

Jos otit levystä muotilla paloja, siitä jäi reunapaloja. Leikkele ne saksilla pieniksi paloiksi. Ne ovat sopivan pieniä paloja esim. kuuman kaakaon päälle ripoteltaviksi. Minä otin reunapaloista myös minikokoisella sydänmuotilla paloja. 


Pyörittele valmiit palat vielä tomusokeri-maissitärkkelysseoksessa ja kaada ne sitten siivilään ja ravistele. Pakkaa vaahtokarkit ilmatiiviiseen purkkiin. Säilytä huoneenlämmössä.

Huomenna blogiin tulossa vielä yksi erityisesti ystävänpäivään sopiva ohje, Red Velvet Cake.

Ylijääneistä keltuaisista aion tehdä jääkaapissa jo valmiiksi odottavien keltuaisten kanssa crème brûléetä, varmaankin limellä maustettuna. Laittelen siitä siis lähiaikoina ohjetta. Välillä vain ohjeiden kirjoitus jää leivonnan/ruoanlaiton jalkoihin, joten ohjeet tulevat joskus viiveellä blogiin tekopäivään nähden.

lauantai 8. helmikuuta 2014

Sydämelliset Appelsiini-konjakkikeksit



Ystävänpäivä taitaa kuulua samaan kategoriaan Halloweenin kanssa, eli osa on sitä mieltä, että ne on turhaan rantautunut Jenkeistä Suomeen. Itse olen sitä mieltä, että on kiva, kun on tullut lisää juhlia Suomeen.

Nyt kun ystävänpäivä lähestyy, leivoin sydämellisiä appelsiini-konjakkikeksejä. Pakkaa nätisti ja anna vaikka ystävänpäivälahjaksi. Sydämenmalliset pikkuleivät käyvät sekä ystävälle että omalle rakkaalle.
Keksit kannattaa leipoa jokunen päivä aiemmin, koska koristeluun ja niiden kuivumiseen pitää varata ainakin vuorokausi.

SYDÄMELLISET APPELSIINI-KONJAKKIKEKSIT (n. 50 kpl riippuen keksien koosta)

130 g voita, huoneenlämpöistä
2,5 dl sokeria
1,25 dl perunajauhoja
5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 muna
1 (luomu)appelsiinin kuori
2 rkl konjakkia

Vaahdota voi + sokeri sähkövatkaimella vaaleaksi kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää muna ja raastettu appelsiininkuori sekä konjakki ja vatkaa vielä noin minuutin verran.

Sekoita keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe ja siivilöity perunajauho.

Sekoita kaikki yhteen taikinaksi. Laita taikina jääkaappiin noin 1/2 - 1 tunniksi.

Laita uuni kuumenemaan 175-asteeseen, kiertoilma 155-asteeseen. Leivinpaperoi pelti valmiiksi.

Kauli taikina leivinpaperi kaulimen ja taikinan välissä parissa erässä leivinpaperoidun ja jauhotetun työtason päällä ohuehkoksi levyksi ja ota siitä haluamasi mallisilla muoteilla keksejä.

Nosta leivinpaperoidulle pellille ja paista uunin keskitasossa n. 8 minuuttia. Jäähdytä valmiit keksit ritilän päällä.

KUORRUTUS /ROYAL ICING/PIKEERI

2 valkuaista
n. 4 dl tomusokeria
2 rkl appelsiinimehua
3 rkl sitruunamehua
(1,5 rkl glukoosisiirappia)

Jos haluat koristella vain osan kekseistä tai käytät vain yhtä väriä, puolikas annos pikeeriä riittää, eli puolita ainemäärät.

Vatkaa valkuainen ja tomusokeri keskenään hyväksi valkoiseksi kuohkeaksi vaahdokli. Siihen menee sähkövatkaimella noin 3 minuuttia.

Lisää appelsiini- ja sitruunamehu ja halutessasi glukoosisiirappi ja vatkaa vielä ketken. Glukoosisiirappia käytän nykyään kuorrutteessa, jottei pikeeri kovettuisi ihan kivikovaksi ja halkeilevaksi. Mielestäni se toimii hyvin pikeerissä. Se ei ole kuitenkaan mitenkään välttämätön ainesosa, eikä kuulu normaalisti pikeerin sekaan.

Voit säädellä pikeerin koostumusta lisäämällä siihen joko tomusokeria tai sitruunanmehua tai vettä sen mukaan, haluatko siitä paksumpaa vai notkeampaa. Pikeeri kuivuu todella helposti, joten peitä aina astiat, joissa on pikeeriä ja sulje pursotuspussit/pakastepussit, joissa sinulla on pikeeriä.



SYDÄNPIPARIEN KORISTELU WET ON WET -TEKNIIKALLA

Tein nämä keksit ystävänpäivää ajatellen, ja käytin vain kolmea väriä, valkoista, vaaleanpunaista ja kirkkaanpunaista. Jätin osan pikeeristä värjäämättä =valkoinen, osan värjäsin vaaleanpunaisella ja osan punaisella. Jaoin pikeerin useampaan lasiin, ja värjäsin pikeerit pasta-/geelielintarvikeväreillä. Muissa väreissä riittää yleensä pienenpieni määrä halutun värin aikaansaamiseksi, mutta kun haluaa kirkkaanpunaista, sitä on laitettava moninkertainen määrä muihin väreihin verrattuna, jotta saa tarpeeksi intensiivisen värin.

Tein joka väristä vain yhtä paksuutta, eli melko juoksevaa (noin ohuehkon shampoon paksuista), koska koristelin keksit wet on wet -tekniikalla. Nimensä mukaisesti siinä laitetaan pohjaväri ja sitten samantien märän pohjavärin päälle tehosteet/kuviot, jolloin lopputuloksesta tulee tasainen pinta, kun koristeet uppoavat vielä märkään pintaan. Wet on wet -tekniikka on siitä kiva, että koristelut saa kerralla tehtyä alusta loppuun. Näihin sydänkekseihin tämä tekniikka oli mielestäni erittäin sopiva, jolloin sai suht nopeasti kerralla valmiiksi koristeltuja keksejä. Erilaisella tekniikalla saa kolmiuloitteisempia keksejä aikaiseksi. Se tekniikka vaatii kuitenkin välikuivatuksia, eli enemmän aikaa (ja kärsivällisyyttä). Siitä sitten toisessa postauksessa tuonnempana.

Kaikista tarkinta jälkeä saat käyttämällä tyllia pursotuspussin ja liittimen kanssa, mutta tukevilla pakastepusseillakin pärjää, kun leikkaa pussien kulmaan tarpeeksi pienen reiän.

Tee ensin ääriviivat sillä värillä, jolla täytät keksin, eli suurin väripinta. Täytä sitten samantien samalla värillä koko keksi. Ota sitten toinen/toiset värit, joilla teet koristeita/tehosteita pohjavärin päälle. Yksinkertaisin ja helpoin on tehdä pilkkuja, jolloin saat polkadot -keksejä. Yksinkertainen tapa, mutta tuo polkadot vetoaa kyllä ainakin minuun.

Samassa kuvassa oleva hiukan hämähäkinverkkoa muistuttava kuvio on tehty niin, että valkoisella on pursotettu sisäkkäisiä ympyröitä vaaleanpunaisen märän kuorrutuksen päälle.Mitä ulommas siis mennään, sen suurempi ympyrä. Sitten hammastikulla vedetty oikealla puolella keksiä ulospäin keskustasta ulkoreunaa kohti (joka välissä hammastikku paperiin putsaten), vasemmalla puolella vastaavasti vedetty päinvastaiseen suuntaan, eli ulkoreunasta keskustaan päin.  Tässä siis käytetty molempiin suuntiin vetoja, normaalisti yhdessä keksissä vedot vain joko ulos- tai sisäänpäin. Melko helppoa, eikö, vaikka näyttää hankalammalta.

Tyylitellyt sydänrivit syntyvät seuraavasti: Märän pohjavärin päälle pursotetaan isohkoja pilkkuja ylhäältä alaspäin suuntautuviin riveihin. Vedetään samantien cocktailtikulla ylhäältä alaspäin. Joka vedon jälkeen putsataan tikku.

Tässä valkoisen pohjavärin päälle on pursotettu pieniä pilkkuja seuraten sydämen muotoa. Sen jälkeen vedetään cocktailtikulla koko matka kerrallaan jokaisen ympyrän keskeltä. Saadaan aikaiseksi kranssimainen kuvio. Punaisessa pienemmässä sydämessä pilkut ovat siis isohkoja, tässä pieniä. Tulee melko erilainen kuvio, vaikka tekniikka on periaatteessa ihan sama.


Kaunista kuviota saat myös pursottamalla märän pohjavärin päälle vaakasuoria tai kaarevia raitoja ja sitten vedät cocktailtikulla joka toisen vedon ylhäältä alas, joka toisen vedon alhaalta ylös. Tässä sydämessä on ensin vedetty vasemmalta lähtien alas, sitten ylös jne.


Kokeile itse eri tekniikoita ja saat monenlaisia koristeita aikaiseksi wet on wet -tekniikalla.

Keksien säilytys

Anna pikeerin kuivua kunnolla, ennen kuin siirrät keksit kannelliseen rasiaan, minimissään noin 6 tuntia. Säilyvät ainakin noin viikon huoneenlämmössä maun kärsimättä. Kuvat otin aika samantien, kun olin koristellut keksit. Kokonaan kuivuttuaan keksit eivät valitettavasti säilytä tuota lasimaista kiiltoaan, vaan kiilto vähenee huomattavasti. Kuitenkin tuo käyttämäni glukoosisiirapin lisäys pikeerissä säilyttää kekseissä jonkun verran kiiltoa, eli niistä ei tule ihan mattapintaisia.

Lähipäivinä blogiin tulossa muitakin hempeitä juttuja, jotka sopivat hyvin ystävänpäivään. Ja tietenkin sopivathan ne muulloinkin, kuten nämä keksitkin. Eikös kaunis leivonnainen piristä joskus kivasti  ihan normaalia arkipäivääkin eikä vain juhlia ja juhlapäiviä?

torstai 6. helmikuuta 2014

Brownie+Cookie=Brookie

Brookie, siinäpä aikamoinen yhtälö. Tahmea brownie, rapea cookie yhdessä, kuulostaa... hyvältä. Pari päivää sitten ystäväni kysyi Facebook -sivullani, olenko jo tehnyt tuota herkkua. Hän oli maistanut sitä ja hehkutti sen makua. Totesin, etten ole vielä tehnyt sitä. Enkä keksinyt yhtään hyvää syytä, miksen, joten sitähän piti kokeilla.



Ei ole kovin yllättävää, että tämä yltäkylläinen herkku on Jenkeistä lähtöisin. Brooklyniläinen leipomo Baked kuuluu olevan tämän herkun takana. Siellä sitä nimitetään myös Brooksteriksi (yksittäinen Brookster on kuten mazariinivuoassa leivottu brownie, jonka sylissä lepää Cookie). No, kummin vain, kun  yhdistää kaksi hyvää leivonnaista, niin eihän siitä voi tulla muuta kuin hyvää. Kun tutkiskelin asiaa, niin oli hiukan erilaisia versioita, osa leivottu muffinipellin syvennyksiin, osa pellillä jne. Oli myös Brookie -Cookie, jossa Brownie -taikina oli leivottu pellillä kuten Cookiet.

Luin aiheesta myös HS.fi -sivuilla Kiusauksessa -blogin ohjeen , joka vaikutti hyvältä. Koska minulla on kuitenkin toimivat ohjeet molemmista (cookie ja brownie), pitäydyin omissa ohjeissa. Mutta tuon brownie -taikinan kylmään laittamisen otin onkeeni tuosta kyseisestä ohjeesta.

Tässä oma viritelmäni aiheesta, johon olen yhdistänyt oman cookie -ohjeeni sekä brownie -ohjeeni.  HUOM! Cookie -taikinasta noin puolet menee tähän Brookiesiin ja lopusta puolikkaasta saat noin 12 cookiesia paistettua (paista Cookiesit 175-asteessa n. 10 minuuttia). Mikäli haluat tehdä vain Brookiesin, puolita Cookie -ohjeen aineosat.

Ja tämä ei sitten todellakaan ole kalorikammoisen herkku, yhdestä palasta saa aikamoisen määrän päivän energiatarpeesta! Mutta syntisen hyvää tämä oli. Ja muistathan, että tumma suklaa on terveellistä.

BROOKIES (n. 20x30 cm kokoinen suorakaidevuoka, josta saat 12 isoa palaa tai , n. 20 sivistyneemmän kokoista palaa)

Brownie -taikina
170 g voita, huoneenlämpöistä
200 g tummaa suklaata (minulla 74 %:sta)
2,5 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
3 munaa

Sulata paloiteltu suklaa + voi keskenään. Voit tehdä sen joko mikrossa puoliteholla (n. 1,5 minuuttia) tai kattilassa matalalla lämmöllä levyllä. Älä ylikuumenna, ettei suklaan rakenne kärsi. Sekoita keskenään.

Ota isompi taikinakulho ja kaada voi-suklaseos siihen. Lisää sokeri, sekoita keskenään lusikalla/lastalla. Tee samoin jauhojen kanssa. Lisää lopuksi munat ja sekoita taikina tasaiseksi. Vältä liian voimakasta sekoitusta, ettei brownie -taikinastasi tule liian kakkumaista. Siihen ei ole tarkoitus sitoutua ilmaa, vaan valmiin brownien on tarkoitus olla tahmea.

Vuoraa suorakaiteen mallinen n. 20x30 cm kokoinen vuoka leivinpaperilla ja rasvaa se kevyesti. Kaada brownie -taikina siihen ja levitä se lastalla tasaiseksi. Laita vuoka jääkaappiin n. tunniksi.

Voit tehdä samassa kulhossa ilman välipesua cookies -taikinan.

Cookies -taikina
200 g voita, huoneenlämpöistä
1 dl fariinisokeria
1 dl sokeria
1,5 tl vaniljasokeria
2 rkl siirappia
1 muna
4 dl jauhoja
2 tl leivinjauhetta
1,5 dl karahiutaleita
n. 100 g rouhittua tummaa suklaata (minulla 74 %:sta)

Vatkaa taikinakulhossa sähkövatkaimella voi ja sokerit+siirappi vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää muna vatkaten joukkoon. Lisää keskenään sekoitetut vehnäjauhot, leivinjauhe ja kaurahiutaleet. Älä enää vatkaa, vaan sekoita aineet lusikalla/lastalla.

Rouhi suklaa esim. veitsellä haluamasi kokoisiksi paloiksi ja lisää taikinaan. Sekoita ja laita myös cookies -taikina kylmään.

Kun on kulunut noin 50 minuuttia, laita uuni kuumenemaan 175-asteeseen, kiertoilma 155-asteeseen.

Ota brownie -vuoka ja cookie -taikina jääkaapista. Levitä jähmettyneen brownie -taikinan päälle cookie -taikina. Voit levittää sen joko tasaiseksi kerrokseksi brownie -taikinan päälle tai muodostaa palloja cookie- taikinasta. Minä kauhoin omani cookie -kauhalla brownie -taikinan päälle, koska halusin, että lopullisessa leivonnaisessa cookies -kohdat erottuvat, kuten olisi brownien päälle laitettu cookieseja.

 Eikö näytäkin hyvältä jo ennen uuniin menoa?


Paista uunin keskitasossa n. 20 minuuttia. On tarkoitus, että brownie jää tahmeaksi sisältä, mutta kuitenkin cookies -kohdat ovat rapeahkoja. On tietenkin makuasia, kuinka tahmeaksi brownien haluaa jättää, siksi tarkkaa paistoaikaa on vaikea sanoa. Itse paistoin omaani kiertoilmalla 155-asteessa 18 minuuttia ja tuli juuri itselle mieleinen lopputulos. Brookie jäähdytetään paistovuoassaan, joten se jälkikypsyy vielä hiukan uunista oton jälkeen.

 Ja juuri sellainen oli lopputulos, johon pyrinkin. Cookie -kohdat erottuvat selkeästi valmiista leivonnaisesta.


Kun Brookie on jäähtynyt, nosta se pois paistovuoasta ja leikkaa haluamasi kokoisiin paloihin. Jos olet maidonjuoja, kylmä maito käy tämän herkun kanssa yhteen upeasti.



tiistai 4. helmikuuta 2014

Amaretto -sydämet



Joskus on vaikea päättää, miten nimetä leivonnaiset. Nämä ovat lähellä cake popseja, mutta kun eivät ole tikussa, niin en nimennyt näitä cake popseiksi (vaikka laitan nämä myös cake pops -kategoriaan), olkoon siis Amaretto -sydämiä. Kukaanhan ei estä tekemästä näitä pallon malliseksi ja halutessaan myös tikuttamaan niitä. Silloin voit katsoa cake popsien teosta ohjetta vaikka blogini cake pops -kategorian alta.

AMARETTO -SYDÄMET (n.12 kpl)

130 g suklaakakku- TAI suklaamuffinsimuruja
2 rkl Amarettoa (Disaronno Amaretto -mantelilikööriä)
1 rkl maustamatonta tuorejuustoa
2 rkl mantelijauhoa (Risenta)
(n. 1/2 tl punaista pasta- geelielintarvikeväriä)

Kuorrutukseen
n. 150 g suklaata

Voit kuorruttaa kaikki samalla suklaalla, tai käyttää useampaa laatua. Jos kuorrutat yli kahdella suklaalla, lisää hiukan suklaan määrää, koska muuten on hankala kuorruttaa, jos suklaata on liian vähän kupissa/lasissa, johon kastat kuorrutettavat sydämet/pallot. Itse kuorrutin suurimman osan valkosuklaalla, jota kului n. 120 g. Tummaa 74 %:sta käytin noin 30 grammaa ja sillä kuorrutin vain muutaman. Aika erimakuisia olivat riippuen, kummalla suklaalla oli kuorrutettu. Valkosuklaalla kuorrutetut olivat lempeämmän ja makeamman makuisia, ja niissä Amareton maku tuli paremmin oikeuksiinsa. Vastaavasti bitterillä tummalla suklaalla kuorrutetut olivat vähemmän makeita ja enemmän suklaisen makuisia. Osa makuraadista piti tummaa suklaakuorrutusta liian bitterinä. Kumpikohan olisi sinulle mieleinen?

Laita ensin kakku-/muffinsipalat monitoimikoneeseen ja pyöräytä ne murumaiseksi. Voit myös murustaa käsin kakku-/muffinsipalat murumaiseksi.

Lisää muut aineet sekaan ja pyöräytä tasaiseksi massaksi. Jos haluat, voit lisätä hiukan punaista väriä, niin saat massasta Red Velvet -tyylistä.



Minulla oli käytössä silikoninen suklaakonvehtimuotti, jonka syvennyksiin painelin massan tiiviisti. Sain 12 sydämenmallista ja pyörittelin kaksi pyöreää, jotka eivät mahtuneet muottiin tästä massamäärästä. Voit sopivan muotin puuttuessa pyöritellä koko massasta käsin noin lihapullan kokoisia palloja.




Laita muottisi/pyöritellyt pallosi pakastimeen pakastamista kestävän alustan kanssa n. 45 minuutiksi. Kunnolla kylmät sydämet/pallot on paljon helpompi kuorruttaa sulalla suklaalla, koska suklaa jähmettyy niihin melko nopeasti.

Sulata sitten mikrossa pienissä kupeissa/laseissa haluamasi suklaata varovasti varoen ylikuumennusta. Minä sulatin valkosuklaata 600 W -teholla hiukan vajaa 2 minuuttia, tummaa 74 %:sta suklaata samalla teholla hiukan yli 2 minuuttia. Voit toki sulattaa suklaan vesihauteessakin kuumuutta kestävässä kulhossa, jonka laitat poreilevan vesikattilan päälle, varoen, ettei vesihöyryä mene suklaan joukkoon.

Ota sydämet/pallot pakastimesta ja kuorruta yksi kerrallaan. Sydämet oli mielestäni helpointa kuorruttaa niin, että otin sydämen haarukkaan ja pikkulusikalla valelin sydämen päälle sulaa suklaata. Pallot vastaavasti on helpompi pudottaa sulaan suklaaseen, pyöritellä suklaasulassa ja poimia sieltä varovasti haarukalla ylös. Tarkista että kuorrutusta on joka puolella ja valuta hetki ylimääräistä suklaata pois kupin/lasin päällä ennen ritilälle nostoa.


Nosta ne ritilälle, jonka alla on leivinpaperi jähmettymään ja nosta sitten jääkaappiin hetkeksi. 


Nosta valmiit sydämet /pallot tarjolle ja nautiskele. Koristelin omat sydämeni sulatetulla punaisella Candy Meltsillä. Sulatin mikrossa pienessä Minigrip -pussissa muutaman Candy Melts napin, leikkasin pussin kulmaan pienen reiän ja pursotin valmiille sydämille/palloille koristeita. Nyt kun ystävänpäivä on lähestymässä, koristelin ne hiukan siihen teemaan sopivaksi pursottamalla osan päälle sydämenmallisen koristeen. Samalla se korostaa tuota sydämenmallia Amaretto -sydämessä. Alla ensin valmiita koristelemattomia ja sitten punaisella Candy Meltsillä koristeltuja.

Koska olin laiska, enkä jaksanut temperoida suklaata, nämä kannattaa säilyttää jääkaapissa. Vielä parempia ja kauniimpia saisi suklaa temperoimalla. Silloin kuorrutuksessa on kaunis kiilto, sen rakenne on rapsahtavaa eikä se sula näpeissä heti ja ne voi säilyttää huoneenlämmössä. Suklaan temperoinnista ehkä sitten joku toinen kerta...