perjantai 20. joulukuuta 2019

Painekattila - iso apu jouluruokien kanssa


ParaistenpiparkakutCT4U.jpg
Paraisten piparit ovat mielestäni ne parhaat piparit (Blogita löytyy näiden ohje)

Joulu tulla jolkottaa ja jouluvalmistelut siinä samalla. Painekattilaa tulee käytettyä melko paljon muutenkin, mutta korvaamaton apu ja ajansäästäjä se on erityisesti jouluruokia valmistaessa. Lantut, punajuuret, porkkanat, perunat, bataatit, riisi jne. kypsyvät murtoajassa siitä, mitä tavallisella kattilalla kypsennettäessä menisi aikaa.

Painekattilassa on mielestäni yksi huono puoli ja se on se, ettei aina pysty kovin tarkkaan tietämään, milloin kattilassa kypsyvä tuote on valmista. Paineen saa toki nopeasti laskettua niin, että nostaa koko kattilan sellaisenaan lavuaariin ja laskee kylmää vettä kattilan päälle. Paine laskee silloin nopeasti ja kannen voi avata ja tarkistaa, onko lopputulos tarpeeksi kypsä. Ellei ole, kansi takaisin kiinni, levylle, paineet uudestaan päälle ja uusi tarkistus vähän myöhemmin.

Jokunen vuosi sitten otin ylös, kauanko joululaatikoita ja mm. rosollia varten kypsennetyt juurekset vaativat aikaa kypsyäkseen. Laitan tähän nuo ajat ylös, jos niistä olisi jollekin muullekin painekattilaa käyttävälle hyötyä. 

Lantut, lohkot - 20 minuuttia
Lantut, kuutiot - 14 minuuttia

Porkkanat, palat - 14 minuuttia
Porkkanat, kokonaiset - 18 minuuttia

Perunat, isot, kokonaiset - 16 minuuttia

Bataatit, lohkot - 9 minuuttia

Punajuuret, pienehköt, kokonaiset - 40 minuuttia

Riisi, pyöreäjyväinen (porkkanalaatikkoa varten) - 9 minuuttia

Painekattilan sain useampi joulu sitten toivelahjana ja se onkin mielestäni yksi parhaista joululahjoista, jonka olen koskaan saanut. Palapaistit, Pulled  Porkit, Pulled Chickenit, Porsaanposket jne. kypsyvät siinä nopeasti ja kuin itsestään. Ja nyt taas jouluruokia kohta valmistaessa mietin, miten ihmeessä laatikot ja rosolli voivat valmistuakin niin nopeasti painekattilaa hyödyntäen.

Jokos teillä on jouluvalmistelut käynnissä. Itse annan paljon ruokalahjoja, joten jouluvalmistelut ovat olleet "päällä" viikon verran ja lähipäivinä ennen joulua vauhti vain kiihtyy. Vaikka muuten olenkin melko kokeilunhaluinen ruoanlaitossa, niin jouluna tietyt ruoat kuuluvat meillä itseoikeutetusti joulupöytään, mm. perinteiset laatikot ja kinkku, sekä tietyt kalaruoat ja esimerkiksi ilman itsetehtyä saaristolaisleipää, joululimppua ja joulusinappia en voisi kuvitellakaan joulua.

Joulusinapin, jonka maustan konjakilla, tein jokusen päivää sitten ja sitä teenkin aina useamman purkillisen, koska oman perheen lisäksi sitä tulee annettua jokuseen muuhunkin kotiin. Blogista löytyy tarvittaessa ohje konjakkisinappiin

JoulusinappiCT4U.jpg

Mukavia jouluvalmisteluja jokaiseen kotiin :). Ja muistakaa, että joulu se on ensi vuonnakin, joten jos nyt tälle joululle ei ehdi tehdä kaikkea, niin ehkä ensi vuonna sitten. Joulusta ei kannata ottaa turhaa stressiä, vaan nauttia läheisten kanssa olosta ja tietty joulun herkuista.