lauantai 9. syyskuuta 2017

Vadelma-juustokakku piirakka





Tämä ohje on sekoitus marjapiirakkaa ja paistettua juustokakkua. Mascarpone antaa täytteelle ihanan pehmeyden ja maun. Marja-aika alkaa vääjäämättömästi lähestyä loppuaan, mutta vielä kaupasta ja metsästä saa kotimaisia tuoreita marjoja. Näihin piirakoihin käytin kotimaisia vadelmia, mutta niiden sijaan käy erinomaisesti mustikat, mustaherukat, punaherukat, puolukat jne. ihan sen mukaan, mitä marjoja sinulla sattuu olemaan. Myös pakastemarjat käyvät, mutta lisää ne täytteen päälle jäisinä suoraan pakastimesta juuri ennen paistoa. Huom! Älä kuitenkaan käytä tähän piirakkaan ulkolaisia pakastevadelmia, koska ne pitäisi kuumentaa kattilassa 5 minuuttia ennen käyttöä, jolloin niistä tulee turhan mössöisiä tähän piirakkaan.

EDIT/27.09.2017 Lukijalta tuli hyvä vinkki. Ulkomaisia vadelmia ei tarvitse erikseen kuumentaa, kun tämä piirakka paistetaan. Virukset tuhoutuu luonnollisesti paistaessa yhtälailla, joten voit laittaa myös ulkolaiset vadelmat suoraan pakastimesta jäisinä piirakkaan ennen paistoa.

Toinen piirakoista lähti kyläreissulle mukaan, toinen jäi kotiin oman perheen herkuttelua varten :)

VADELMA-JUUSTOKAKKU PIIRAKKA ( 2 x 18 cm:n irtopohjavuokaan tehtynä)

Piirakkapohjat:
4 dl vehnäjauhoja (hiukan vajaa)
125 g voita (jääkaappikylmää)
0,5 dl tomusokeria
1 kananmuna (L-koko)

Täyte:
1 prk/250 g Mascarponea
2 dl kermarahkaa
1 dl vispikermaa
1,5 dl sokeria
0,5 tl vaniljajauhetta 
2 munaa (L-koko)

n. 500 g tuoreita vadelmia



Piirakkapohjat:
Laita monitoimikoneeseen jauhot, paloiksi leikattu voi sekä tomusokeri ja käytä hetki, jotta aineet menevät sekaisin ja siitä tulee ryynimäistä. Lisää sitten kananmuna ja käytä sen aikaa, että taikinasta alkaa muodostua pallo. Jos teet taikinan käsin, nypi voi jauho-tomusokeriseokseen ja lisää sitten kananmuna ja sekoita tasaiseksi. Siirrä taikina pakastepussiin/tuorekelmuun ja laita se jääkaappiin n. 30 minuutiksi.


Pingota leivinpaperi kahden  2 x 18 cm:n kokoisen irtopohjavuoan pohjan ja reunan väliin. Voitele vuoan reunat kevyesti.  Ota taikina jääkaapista, jaa se kahtia  ja kauli puoli taikinaa kerrallaan leivinpaperoidulla työtasolla, joka on kevyesti jauhotettu vehnäjauhoilla, ohueksi pyöreäksi levyksi. Siirrä levy kaulimen avulla piirakkavuokaan ja painele sormin reunoille. Käytä tarvittaessa hiukan vehnäjauhoja apuna. Leikkaa ylimääräinen taikina reunoilta pois, jotta saat taikinaan tasaiset reunat. Toist asamoin toisen taikinapuoliskon kanssa.

Voit myös painella kylmästä otetun taikinan jauhotetuin sormin vuokiin

Nosta vuoat kylmään n. 15 minuutiksi. Laita uuni kuumenemaan 180-asteeseen, kiertoilma 160-asteeseen.

Pistele pohja haarukalla, noste ne uuniritilän päälle ja paista uunin alatasolla 10 minuuttia. Tee sillä välin täyte valmiiksi:

Täyte:
Mittaa kaikki täyteaineet kulhoon ja vatkaa ne sekaisin

Jaa täyte tasaisesti kahdelle esipaistetulle pohjalle ja ripottele vadelmat päälle. Paista vielä samalla lämmöllä alatasossa  n. 17 minuuttia. Nosta ritilälle jäähtymään. Täyte saa uunista otettaessa olla vielä melko pehmeän ja hiukan hyllyvän oloista, se kiinteytyy jäähtyessään.

Nautiskele vasta jäähtyneenä. Säilyy hyvin jääkaapissa seutraavaan päivään. Jääkaapissa säilytetty piirakka kannattaa ottaa n. 15 minuuttia ennen tarjoilua lämpenemään, jotta se ehtii hiukan pehmetä.


Oi, nyt alkoi tehdä jotain hyvää mieli teen kanssa kun muisteli tämän piirakan makua kuvia katsoessa. Taidanpa laittaa taas jauhot pöllyämään.  Itse olen ollut lähiaikoina lähes kaiken liikenevän vapaa-ajan metsässä marjassa tai sienessä.  Tänään sain sitten sateen ansiosta kirjoiteltua blogia, kun sataa niin paljon, etten tänään lähtenyt ollenkaan metsään, vaikka onkin vapaapäivä. Ihanaa viikonloppua!