maanantai 30. kesäkuuta 2014

Lettukakku Nutellalla ja vadelmilla



Suurin osa varmaan tekee ensin jälkiruoan/leivonnaisen ja etsii sitten siihen sopivan tarjoiluastian. Minä tein tällä kertaa juuri päinvastoin, ostin uuden pienen kakkuvadin ja tein siihen sopivan jälkiruoan. Letut ovat aina hyviä, mutta nyt halusin tarjoilla ne hiukan eri muodossa, joten tein niistä kakun. Lettujen välissä on Nutellaa ja päällä kotimaisia pakastevadelmia sekä Nutellasta tehty spiraali.

Kuvista ei samalla tavalla saa kuvaa mittasuhteista, mutta kyseessä on halkaisijaltaan vain 15-senttinen Miss Ètoilen kakkuvati, joten myös lettujen halkaisija on minulla noin 15 senttiä. Tässä lettukakussa minulla oli 18 kerrosta.



Jos haluat letuistasi pitsireunaisia, käytä paistamisessa pannussa hiukan voita joka letun paistossa. Voit myös lisätä hiukan voisulaa/öljyä taikinaan, jolloin letut ovat helpompi kääntää. Jos teet suurehkoja lettuja, lisää yksi kananmuna vielä taikinaan, jolloin lettujen käsittely on helpompaa. Minulla oli tosiaan vain noin 14-senttinen pannu, jolloin letut on helppo kääntää pehmeämmästäkin taikinasta.

Lettutaikina kannattaa aina turvottaa noin 1/2 tuntia ennen paistoa, jolloin taikinassa oleva vehnäjauho hiukan turpoaa ja letut on helpompi paistaa. Jos paistat letut samantien, lisää hiukan jauhojen määrää.

Huom! Koska lettujen väliin tuleva Nutella on makeaa, en laittanut lettuihin ollenkaan sokeria. Jos paistat letut sellaisenaan syötäväksi, ripauta joko paistetun letun päälle hiukan hienoa sokeria tai lisää lettutaikinaan hiukan sokeria.

LETUT (n. 30 kpl halkaisijaltaan 15-senttistä lettua)

7,5 dl kevytmaitoa
3 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa
(voisulaa/öljyä hiukan taikinaan)

Voita paistamiseen

Kerrosten väliin/koristeeksi:
Nutellaa n. 1/2 prk
Kotimaisia (pakaste)vadelmia

Paista kaikki letut ja kasaa lettukakku vasta sitten, koska Nutella sulaa kuumien lettujen välissä. Totesin helpoimmaksi tavaksi kasata kakun niin, että levitin Nutellaa veitsellä ohuesti letun päälle ja vasta sitten nostin letun edellisen letun päälle. Näin lettukasa pysyi hyvin kasassa, eikä siitä tullut Pisan kaltevaa tornia, vaikka se olikin aika korkea.

Lämmitä tarvittaessa Nutellaa hetki mikrossa, jolloin se pehmenee ja on helpompi levittää letuille.

Jos paistat letut suurinpiirtein samankokoisessa pannussa kuin minä, kasaa letut haluamasi korkuiseksi kakuksi ja herkuttele loput letut vaikka hillon kanssa. Minulla lettukakussa siis 18 kerrosta. Mikäli pannusi on suurempi, tarvitset varmaankin kaikki letut kakkuun, jotta siitä tulee tarpeeksi korkea.

Lettukakun päälle pursotin Nutellaa spiraaliksi pienestä pakastuspussista, jonka kulmaan olin leikannut reiän. Lämmitin pussia hiukan mikrossa, jolloin sain Nutellan juoksevammaksi. Kakun päälle laitoin vielä vadelmia koristeeksi. 



perjantai 27. kesäkuuta 2014

Tahmeat kanelipullat tuorejuustokuorrutuksella




Meillä leivotaan aika usein pullaa, kun perheessä on kaksi pullahiirtä.  Ja on se tuore pulla kyllä minunkin mielestäni hyvää. Nyt leivoin pullaa kuitenkin sen tähden, että näin telkkarista ohjelman Huippusalaiset reseptit, jossa yritettiin tehdä Cinnabon -pullasta mahdollisimman tarkka kopio. Varmaan useimmille kyseinen jenkkipulla on tuttu ainakin nimeltä, vaikkei koskaan olisi sitä maistanutkaan. Jotenkin se kuuluisin Cinnamon Roll/Sticky Bunn jäi pyörimään mieleen tuon ohjelman jälkeen ja päätinkin tehdä sitten oman versioni tuosta kuuluisasta pullasta. Nyt kyse siitä kanelipullasta, jonka päällä on makea tuorejuustokuorrutus. Cinnabonilla on useita versioita pullasta, mm. pulla, jossa tuorejuustokuorrutteisen pullan päällä on vielä karamellia ja pekaanipähkinöitä, mutta nyt halusin tehdä nimenomaan tuorejuustokuorrutteisen pullan. En ole itse maistanut alkuperäistä Cinnabon -pullaa, enkä sitä edes täysin yrittänyt kopioida, vaan tehdä hiukan samantyylisen pullan. Tekotapa minulla oli hyvin pitkälle samanlainen kuin perusbostonissa. Kivaa vaihtelua, vaikka olikin kyllä omaan makuuni aika makea.

Kokonaiset kardemummanpalot ja kokonaiset kanelitangot ovat parhaita pullan mnaustajia, koska niissä aromit ovat paremmin tallella kuin valmiiksi jauhetuissa mausteissa. Tietenkin se vaatii hiukan näpertelyä lisää (kardemummapalot pitää kuoria ja sitten morttelissa jauhaa siemenet ja kaneli jauhaa), mutta suosittelen kokeilemaan.

TAHMEAT KANELIPULLAT TUOREJUUSTOKUORRUTUKSELLA (12 KPL)

2,5 dl kevytmaitoa (tai täysmaitoa)
1 kananmuna
1 rkl kardemumma
1 dl sokeria
ripaus suolaa
100 g voita (huoneenlämpöistä)
n. 7 dl vehnäjauhoja
1 pss kuivahiivaa (11 g)

Pullien voiteluun:
Kananmuna

Täyte:
110 g voita
1,5 dl fariinisokeria
2 rkl kanelia
(muskottipähkinää 0,5 tl)

Kuorrutus:
1 dl tomusokeria
1/2 dl tuorejuustoa, huoneenlämpöistä
1 rkl voita, huoneenlämpöistä

Lämmitä maito kädenlämpöistä lämpimämmäksi eli 42-asteiseksi. Tee taikina käsin taikinakulhossa tai yleiskoneessa. Sekoita kuivahiiva 3 desiin vehnäjauhoja  ja lisää maidon sekaan. Lisää kananmuna, suola, sokeri ja kardemumma ja sekoita.

Lisää jauhoja pikkuhiljaa koko ajan samalla alustaen. Lisää alustamisen loppuvaiheessa voi ja alusta taikinaa, jotta saat siihen varmasti kunnon sitkon ja pullista tulee kuohkeita. Lisää vielä tarvittaessa jauhoja. Taikina saa olla napakahkoa, mutta kuitenkin pehmeähköä. Kohota taikinaa muovilla/muovipussilla peitettynä lämpimässä paikassa n. 40 minuuttia.

Vuoraa suurehkon n. 20x30 cm (minimikoko, voi olla myös hiukan suurempi) kokoisen suorakaiteen mallisen vuoan pohja ja reunat leivinpaperilla ja voitele leivinpaperi.

Kumoa kohonnut taikina leivinpaperoidulle ja kevyesti jauhotetulle työtasolle. Kauli taikina ohuehkoksi levyksi, kuten tekisit korvapuusteja.

Levitä kaulitulle levylle ensin pehmeä voi veitsellä ja ripottele sitten voin päälle fariinisokeri, johon olet sekoittanut kanelin ja halutessasi msukottipähkinän. Kääri taikina rullalle, kuten kääretorttu pitkältä sivulta alkaen.. Leikkaa rulla 12 samansuuruiseen suoraan palaan ja nosta palat leikkauspinta ylöspäin vuokaan. Pullat saavat olla melko harvasti vuoassa, koska ne nousevat melko paljon.

Peitä pullat leivinliinalla ja kohota niitä n. 40 minuuttia tai kunnes ne ovat kunnolla kohonneet.

Laita uuni kuumenemaan 175-asteeseen, kiertoilma 155-asteeseen.

Voitele pullat kevyesti munalla ja paista niitä uunin keskitasolla n. 25 minuuttia.

Anna pullien jäähtyä vuoassaan n. 10-15 minuuttia ja koristele ne sitten tuorejuustokuorrutuksella.

Tuorejuustokuorrutus:
Laita kaikki kuorrutuksen aineet kulhoon ja vatkaa niitä sähkövatkaimella minuutti-pari, jotta saat niistä kuohkean kuorrutuksen. Levitä kuorrutusta vielä hiukan lämpimille pullille esim. veitsellä. Kuorrutus hiukan sulaa, koska pullat ovat vielä lämpimiä. Anna hetkisen jähmettyä.

Parasta pulla oli vielä hiukan lämpöisenä, jolloin sekä pulla ja kuorrutus oli vielä tahmeaa. Jos joisin maitoa, tämän herkun kanssa olisi maistunut lasillinen kylmää maitoa.

Tuorejuustokuorrutus jähmettyy säilytettäessä. Jos säilytät pullia pidempään, kannattaa säilyttää niitä jääkaapissa, koska kuorrutuksessa on tuorejuustoa.


tiistai 24. kesäkuuta 2014

Juhannuksen vakiherkku = savustuspöntössä savustettu lohi

Meillä itsesavustettu lohi kuuluu juhannuksen vakiherkkuihin. Kaupastakin saa valmiina ihan kelvollista lämminsavulohta, mutta ei se silti pärjää itsesavustetulle. Kiitos appiukon, meillä on happoteräksestä valmistettu savustuspönttö, joka palvelee uskollisesti vuodesta toiseen.


Meillä ei ole mökkiä, mutta mökkitunnelmaan pääsee hyvin helposti pihan yhdessä osassa, joka on jätetty osittain lähes luonnontilaan. Pihassamme on paljon kalliota ja olemme pyhittäneet yhden kallionkolon puhtaasti savustuspaikaksi. Kuistilla, kaikki herkut omaavassa hyökkäysvaunuweberissämme (näin nimitän massiivisen kokoista Weber -kaasugrilliämme), on myös savustusta varten oma paikkansa, johon saa näppärästi savustuspurut, mutta savustus hoidetaan lähes yksinomaan tuossa kallionkolossa savustuspöntöllä. Siinä on ihan oma fiiliksensä, kun laittaa nuotion palamaan ja nostaa siihen savustuspöntön. Oi mitkä tuoksut ja mikä tunnelma.

Kaikista parasta itsesavustettu lämminsavulohi on lähes suoraan savustuspöntöstä tultua, joten kun vietimme juhannuksen veljeni perheen luona, lohet savustettiin meillä vasta juuri ennen lähtöä. Savustushetkellä ei onneksi satanut, joten savustuspuuha oli mukavampi hoitaa kuivana.

Näin meidän juhannuslohemme valmistettiin:

LÄMMINSAVUSTETTU LOHI 

n. 2,5 kiloa merilohifileitä (kirjolohikin käy)
n. 2 rkl sormisuolaa tai merisuolaa per kalakilo
4 sokeripalaa
(3 pientä katajanoksaa (n. 5 cm:n oksia))
n. 3 kourallista leppäpurua

Meidän savustuspönttömme on aika tilava, joten meillä mahtui melkein kolme kiloa lohta savustumaan kerralla. Jos savustuspönttösi on pienempi, savusta vähemmän kalaa tai savusta kaksi satsia peräkkäin, välillä uudet savustuspurut ym. vaihtaen.

Mielestäni kala on parasta savustaa niin tuoreena kuin mahdollista. Siksi en upota kalaa suolaliuokseen, kuten moni tekee edellisenä päivänä, vaan suoraan kaupasta tultua suolaan kalan reilusti ja annan sen lämmetä noin puoli tuntia ennen savustusta. Suolamäärä riippuu aika paljon siitä, kuinka paksuja kalafileesi ovat. Melko reilusti suolaa saa kuitenkin laittaa. Nyrkkisääntönä voisi pitää, että mitä paksumpi kalafile, sitä enemmän suolaa, jotta suolaa riittää koko fileeseen.

Jos sinulla on kokonainen lohi tai kirjolohi, melko samalla tavalla senkin savustus sujuu. Suolaa saa olla vain vielä reilummin ja sitä kannattaa hieroa myös kalan sisään (sisälmykset poistettu).

Katajahan on rauhoitettu, mutta meillä on omassa pihassa kataja, josta napsimme savustusta varten pieniä oksia juuri sellaisista kohdista, joka on katajalle oikeastaan hoitoleikkausta. Jos sinulla ei ole katajaa omasta takaa, jätä kataja pois kokonaan, kauhean suurta merkitystä sillä ei ole.

Savustuspuruja laitetaan niin, että savustuspöntön pohja peittyy tasaisesti, joten riippuu savustuspönttösi koosta, paljonko puruja tarvitset.

Meillä savustuspöntössämme on lämpömittari, joten savustus sen kanssa on melko helppoa. Kalat savustuspöntön ritilälle, pöntön pohjalle purut ja mausteet. Laitamme savustuspöntön suoraan tulille ja kun lämpömittari näyttää 80-astetta, siitä laskien katsomme savustusajan noin puoli tuntia pitäen lämpötilan 80-100-asteen välillä. Välillä savustuspönttö pitää nostaa tulilta pois, koska lämpötila ei saisi nousta yli 100-asteeseen kuin korkeintaan hetkellisesti. Muuten kala saa liikaa lämpöä. Ilman lämpömittaria kalan savustus sujuu oikeastaan näppituntumalla oma savustuspönttö tuntien.

Joskus on hauska myös savustuksen yhteydessä hyödyntää nuotio ja paahtaa tikussa samalla vaahtokarkkeja. Eipä voisi kauheasti lähemmäs mökkitunnelmaa päästä. Vaatteetkin haisevat savustuksen jälkeen sen verran savulle, että voisi luulla viettäneensä aikaa leirinuotiolla.

Jos kalaa jää yli, jääkaappikylmää kalaa kannattaa lämmittää mikrossa tai uunissa ennen syöntiä, jolloin se on enemmän vastasavustetun oloista kuin kylmänä.

Tästä ei kauheasti kesäherkku parane, jos minulta kysytään.


maanantai 23. kesäkuuta 2014

Salted Caramel Cupcakes


Näitä cupcakeja tein Ravintolapäivään, mutta silloin en ottanut kuorrutteen ainemääriä ylös. Nyt kun tein näitä uudestaan juhannukseksi, otin nuo ainemäärät ylös, jotta saan näiden ohjeen nyt tänne blogiin. Nämä saivat koko perheeltä hyväksynnän ja kakkuosana on jo aiemmin julkaisemani suklaacupcake -ohjeeni. Laitan kuitenkin nyt pohjaosan ohjeen tähän samaan, ettei tarvitse pomppia useampaan linkkiin.

Lämpötilaa ja muutenkin säätilaa katsoessa on vaikea uskoa, että nyt on keskikesä, sen verran viileää ja sateista se nyt on ollut parisen viikkoa. No, eipä ole nurmikkoa ja perennoja tarvinnut kastella ja mikään ei ole kärähtänyt pihassa. Käänteisesti taas kesäkukista osa on alkanut homehtua pystyyn, kun osa niistä ei kestä ainaista vesisadetta. Samoin epäilen, ettei tänä kesänä pienestä kasvihuoneestani kauheasti ehdi satoa tulla ainakaan tomaateista, kurkuista ja paprikoista, jotka tarvitsisivat enemmän lämpöä ja aurinkoa.

Kun kesällä on hellettä, sitä välillä tulee välteltyä leivontaa ja uuninkäyttöä, ettei nosta lisää sisälämpötilaa. Tänä kesänä ei ainakaan toistaiseksi ole ollut tuota ongelmaa...

SUKLAA -CUPCAKES (n. 16 normaalikokoista) 

3 dl sokeria
2,5 dl + 2 rkl vehnäjauhoja
1 dl kaakaota (tummaa, makeuttamatonta)
0,75 tl leivinjauhetta
0,75 tl ruokasoodaa
0,5 tl suolaa
1,5 kananmunaa
1,5 dl kermamaitoa
1 dl (hiukan vajaa) (rypsi)öljyä
 1 tl vanilja-aromia
1,5 dl kiehuvaa vettä johon sekoitettu 1/2 stickiä Nescafé Espresso -jauheesta
(tai vahvaa kahvia)

Laita uuni kuumenemaan 180-asteeseen.

Mittaa kulhoon sokeri, jauhot, kaakao, leivinjauhe, ruokasooda, suola ja vanilja-aromi. Sekoita ainekset keskenään.

Lisää jauhoseokseen munat, kermamaito ja öljy ja vatkaa niitä noin minuutin verran.

Kiehauta vesi ja sekoita siihen Espresso -jauhe. Lisää kahviseos taikinaan ja sekoita aineet keskenään.
Taikina on todella löysää, älä pelästy, että olet tehnyt jotain väärin. Sen kuuluu ollakin hyvin löysää.

Koska taikina on niin löysää, sitä on hankala lusikoida muffinivuokiin, eli ota joku kannu, jossa on nokkaosa ja kaada taikina siihen. Siitä kaada sitten taikinaa suoraan muffinsipellillä oleviin paperivuokiin n. 3/4 täyteen muffinsipaperia. Jos teet ilman muffinsipeltiä, muffinsipaperien pitäää olla tosi tukevia.

Paista uunin keskiosassa n. 20 minuuttia. Kokeile kypsyyttä tikulla, jos taikinaa ei tartu tikkuun, ovat ne kypsiä. Jäähdytä hetki muffinsipellillä ja jäähdytä ne loppuun ritilällä.

Kuorruta cupcaket vasta täysin jäähtyneenä.


SALTED CARAMEL -KUORRUTUS

Kuorrutuksessa ja kuorrutuksen päälle koristeeksi tulevan Salted Caramel -kastikkeen ohjeen löydät täältä

75 g voita, huoneenlämpöistä
n. 4 dl tomusokeria
100 g tuorejuustoa
3 rkl Salted Caramel -kastiketta

Päälle koristeeksi:
Salted Caramel -kastiketta
Pretzeleitä

Vatkaa huoneenlämpöinen voi vaaleaksi kuohkeaksi vaahdoksi.

Lisää voivaahdon sekaan tomusokeri ja vatkaa se sekaisin. Lisää sitten Salted Caramel -kastike ja tuorejuusto suoraan jääkaapista. Vatkaa vielä kuohkeaksi. Voit tarvittaessa lisätä hiukan tomusokeria, kunnes saat sopivanpaksuisen kuorrutuksen. Olen huomannut, että eri tuorejuustomerkkejä käytettäessä, niiden koostumuksessa on hiukan eroja. Minä käytän normaalisti Philadelphiaa ja jos käytän esim. Mascarponea, mainitsen sen ohjeessa.

Lusikoi pursotusta pursotinpussiin tai tukevaan pakastepussiin ja pursota kuorrutusta tyllan avulla tai pursotuspussin/pakastepussin kulmaan leikkaamasi reiän kautta cupcakien päälle (tai levitä kuorrutusta veitsellä/lusikalla cupcaken päälle). Valuta kuorrutteen päälle vielä Salted Caramel -kastiketta ja paina halutessasi cupcakeen vielä pieni Pretzel koristeeksi. Jääkaappikylmän Salted Caramel -kastikkeen saat juoksevammaksi lämmittämällä sitä hetki mikrossa. Lusikoi esim. pieneen pakastepussiin pieni määrä Salted Caramel  -kastiketta, lämmitä sitä hetki mikrossa ja leikkaa sitten pussin kulmaan pieni reikä, josta pursotat kastiketta cupcaken päälle.

Säilytä cupcaket jääkaapissa. Pretzelit pehmenevät jääkaapissa, joten jos teet cupcaket jääkaappiin valmiiksi, paina niihin Pretzel vasta tarjolle laitettaessa.


keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Suklaakakku mansikoilla koristeltuna





Esimerkiksi juhannuskakuksi sopiva suklaakakku, jonka makua raikastaa päälle kasatut puolitetut kotimaiset mansikat. Kakussa on suklaakakkupohjien välissä ja päällä suklaaganachea, jossa on sekä tummaa- että maitosuklaata. Mansikoiden päälle spritsasin koristeeksi vielä hiukan sulatettua valkosuklaata. Kakku on melko helppo tehdä, vaikka se ei näytä kovin helppotekoiselta. Mutta hiukan kärsivällisyyttä suklaaganachen levitys kakun päälle ja reunoille kyllä vaatii.

Kakkupohjina on samat kakkupohjat, kuin aiemmin blogissa julkaistussa Rocky Road suklaakakussa. Paistoin kakkupohjat kahdessa 18-senttisessä irtopohjavuoassa ja halkaisin pohjat puoliksi. Tähän kakkuun käytin vain 3 kakkupohjista.  Jos teet kakkupohjat 20-senttisessä vuoassa, voit ehkä kasata kakkuun kaikki neljä kakkupohjaa.

SUKLAAKAKKU MANSIKOILLA KORISTELTUNA

3-4 kakkupohjaa (kahdesta kakkupohjasta puolitettuna)
Kakkupohjiin ohje täällä

SUKLAAGANACHE

1,5 dl kuohukermaa
100 g tummaa suklaata (74 %)
100 g maitosuklaata
2,5 rkl voita

Koristeluun:
n. 250 g Mansikoita (mielellään kotimaisia)
3 palaa valkosuklaata


Kasaa kakku joko suoraan tarjoilualustalle niin, että olet laittanut tarjoilualustan päälle leivinpaperista suikaleet kakun ja tarjoilualustan väliin, jolloin ylimääräisen valuneen suklaaganachen saa poistettua tarjoilualustaa sotkematta leivinpaperisuikaleiden kanssa. Vaihtoehtoisesti voit kasata kakun ritilälle, jonka alle olet virittänyt leivinpaperin, jolloin ylimääräinen kuorrutusganache valuu ritilän läpi leivinpaperille.

Paloittele molemmat suklaat. Kuumenna kerma mikroaaltouunissa tai levyllä kattilassa lähes kiehumapisteeseen. Minulla kesti mikrossa 50 sekuntia täysteholla. Lisää kerman sekaan paloiteltu suklaa ja voi. Voi ei ole välttämätön, mutta se antaa suklaaganachelle kauniin kiillon ja suklaaganache jää aavistuksen pehmeämmäksi sen ansiosta. Anna seoksen olla noin 40 sekuntia ja sekoittele se sitten tasaiseksi.

Kakkupohjia ei tarvitse kostuttaa, koska ne ovat melko kosteita. Levitä kakkupohjien väliin ohuehko kerros suklaaganachea. Kaada sitten melko paljon ganachea kerrallaan kakun päälle ja siirrä ganachea varovasti reunoille päin lusikalla keskustasta reunoihin, jotta sitä valuu myös kakun reunoille. Lisää tarvittaessa lisää ganachea kakun päälle ja toista sama. Jätä sitten kakun päällinen rauhaan, jotta saat sille sileän pinnan.

Käytä mielellään palettiveistä tai vastaavaa kakun reunoille ganachea levittäessäsi. Lisää tarvittaessa lisää ganachea ja vedä palettiveitsellä reunaa pitkin pystysuunnassa. Varo osumasta kakun päälliseen. Tasoita reunoja ja lisää kuorrutusta tarvittaessa lisää.

Jos teit kakun suoraan tarjoilualustalle ja sinulla on leivinpaperi tarjoilualustaa suojaamassa, nostele kakun reunojen yli valunutta suklaaganachea takaisin kakun reunoille. Jos teet kakun ritilän päällä, ylimääräinen suklaa valuu ritilän läpi, joten suklaaganachea kuluu hiukan enemmän.

Nosta kakku hetkeksi jääkaappiin jähmettymään. Jos teit kakun tarjoilualustalle, jonka suojasit leivinpaperisuikaleilla, vedä leivinpaperisuikaleet kakun hiukan jähmetyttyä varovasti pois. Jos taas teit kakun ritilän päälle, nosta se tarjoilualustalle.  Koristele kakku puoliksi leikatuilla mansikoilla kasaamalla niitä kakun keskustaan kerroksittain.

Sulata sitten valkosuklaa pienessä pakastepussissa mikrossa puoliteholla n. 50 sekuntia tai tarvittaessa hiukan pidempi aika. Leikkaa pussin kulmaan pieni reikä ja spritsaa suklaasulaa koristeeksi mansikoiden päälle.

Pihalla omissa mansikoissa on vasta pieniä raakileita, mutta mansikanlehtiä niistä sai sentään kakkuvadinn koristeeksi. Yhtälailla koristeeksi voisi käyttää vaikka minttua tai sitruunamelissaa.


Toivotaan, että juhannuksena saadaan nauttia auringostakin, vaikka sääennusteet eivät kovin hyvää ilmaa lupailekaan. Nautitaan kuitenkin kesästä ja ulkonaolosta ilmasta huolimatta - Hauskaa juhannusta!

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Nopea broiler-kasviswokki


Arkena nopeat ja helpot ruoat ovat paikallaan. Wokkiruoat kypsyvät nopeasti ja kun valmistelet ainekset pilkkomalla ennen kypsennystä, itse ruoanvalmistus sujuukin sitten todella nopeasti.

NOPEA BROILER-KASVISWOKKI (n. 4:lle hengelle)

2 rkl rypsiölyä
1 rkl seesamöljyä
4-5 kpl broilerin maustamattomia ohutfileitä

2 rkl rypsiölyä
1 rkl seesamöljyä
n. 2 cm pala tuoretta inkivääriä
1 punainen chili siemenet + kalvot mukana
1 tl punaista Thai -chilitahnaa
1 valkosipulin kynsi
1/2 kesäkurpitsaa, keskusta pois
1 keltainen paprika
2 rkl soijakastiketta
2 rkl miriniä
1 rkl Thai kalakastiketta
mustapippuria jokunen pyöräytys myllystä
2 tl kookospalmusokeria
1 dl vettä 
n. 10 lehteä korianteria/maun mukaan
n. 8 lehteä basilikaa
1 limen mehu
2 kevätsipulin vartta

vettä nuudelien keittoon
1/2 pkt munanuudeleita, n. 200 g (esim. Yeo´s Ezy-Cook ilmakuivatut nuudelit, lähes rasvattomia)

Ota broilerin fileet lämpenemään huoneenlämpöön mielellään noin puoli tuntia ennen ruoanlaittoa. Paloittele broilerfileet saksilla pienehköiksi suikaleiksi.

Valmistele kaikki muutkin ainekset pilkkomalla ne sopiviksi suikaleiksi/paloiksi, jotta kypsennys tapahtuu nopeasti. Kuori inkivääri ja jätä se palaksi tässä vaiheessa (inkiväärin saa helpoiten kuorittua raaputtamalla kuori pois pikkulusikalla), se kannattaa raastaa sitten suoraan pannuun ruokaa tehdessä.


Kuumenna rypsi-+seesamöljy pannussa ja ruskista siinä broilersuikaleita n. 5 minuuttia sekoitellen.
Ota broilerit pois pannulta ja pesaise pannu.

Laita kattilaan vesi kiehumaan nuudeleita varten.

Laita pannu uudestaan kuumenemaan ja lisää siihen taas rypsi+seesamöljyä. Freesaa kuumalla pannulla hienonnettu chili, kuorittu ja raastettu inkivääri, thai -chilitahna, hienonnettu valkosipuli, suikaloitu kesäkurpitsa ja paprika.

Mausta seos soijakastikkeella, mirinillä, Thai -kalakastikkeella, mustapippurilla ja kookospalmusokerilla.

Lisää pannulle broilerisuikaleet, vesi, hienonnettua korianteria ja basilikaa, limen mehu ja suikaloidut kevätsipulin varret.

Kypsennä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan.

Tarkista broiler-kasviswokin kypsyys ja maku ja lisää makusi mukaan vielä tarvittaessa mausteita.
Annostele lautasille ensin nuudeleita ja sitten broiler-kasviswokkia. Koristele annos vielä korianterin lehdillä.

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Ananas-nektariinivartaat grillissä



Tuoreet hedelmät ovat toki hyviä ihan sellaisenaankin, mutta  vaihteeksi ne voi vaikka grillata, jolloin ananaksesta ja nektariinista tulee vielä makeampia ja pehmeämpiä. Kun keihästät paloitellut ananakset ja nektariinit grillivartaisiin, niin että jokainen syöjä saa oman vartaansa, niitä on myös helppo käännellä grillissä. Meillä oli vartaiden kanssa tarjolla jäätelöä ja  suolakaramellikastiketta, jonka ohjeen löydät täältä. Tai keitä vartaiden seuraksi nopea kinuskikastike, ohje siitä alempana.

ANANAS-NEKTARIINIVARTAAT GRILLISSÄ (4:lle hengelle)

1 tuore ananas
4 nektariinia

Sivelyyn:
ruokosokerisiirappia TAI vaaleaa siirappia tms.

Poista ananaksesta kuori ja kannat ja paloittele se 16 palaan. Poista nektariineista kivet ja paloittele ne noin 12 palaan. Pujota neljään grillivartaaseen vuorotellen ananas- ja nektariinipaloja, aloittaen ananaksesta.




Grillaa grillissä silloin tällöin käännellen, kunnes hedelmät saavat väriä ja hiukan pehmenevät, noin 5-10 minuuttia. Sivele vartaita grillausajan loppupuolella valitsemallasi siirapilla.

KINUSKIKASTIKE

1 dl fariinisokeria
1 dl kuohukermaa
(ripaus suolaa)

Laita kattilaan fariinisokeri ja kuohukerma ja keittele kohtalaisella lämmöllä, kunnes kastike hiukan sakenee. Kinuski kuohuu melko voimakkaasti, joten älä tee sitä ihan  pikkuriikkisessä kattilassa. Sekoita silloin tällöin.
Mausta halutessasi suolaripauksella, joka leikkaa hiukan kinuskikastikkeen makeutta.

Tarjoile hedelmävartaat lämpiminä jäätelön ja valitsemasi kastikkeen kanssa.


Sivelin hedelmävartaat makutuliaisina reissuilta tuodulla vaniljalla maustetulla ruokosokerisiirapilla, joka on selkeästi juoksevampaa ja koostumukseltaan ja maultaan aika erilaista kuin ainakin pääosin Suomesta saatava ruokosokerisiirappi.  Näihin vartaisiin tosin käy melkein paremmin Suomesta saatava ruokosokerisiirappi, koska se on paksumpaa. Jos reissullasi tulee vastaan tämän tyylistä ruokosokerisiirappia, kannattaa ostaa, ainakin jos trooppiset cocktailit ovat makuusi. Se on mm. monissa karibialaisissa juomasekoituksissa tärkeässä roolissa.

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Rocky Road suklaakakku




Toukokuussa herkuteltiin tällä suklaanystävän unelmakakulla nuoremman pojan syntymäpäivän kunniaksi. Täyteläisen suklaakakun välissä ja päällä on suklaakreemiä, jossa on sekä tummaa suklaata että maitosuklaata. Kakun päälle kasasin vaahtokarkkeja, paahdettuja saksan- ja pecanpähkinöitä, suolakaramellikastiketta ja vielä sulatettua tummaa suklaata ja kookoslastuja. Aika namu!

Koko meidän perhe, sekä kakkua jakamassa olleet isovanhemmat, pitivät tästä, joten jos suklaiset kakut kuuluvat omiin suosikkeihisi, kannattaa kokeilla tätä. Kakkupohja on helppo ja nopeahko tehdä ja suolakaramellikastike voi odottaa valmiina jääkaapissa kakun kasausta. Myös pähkinät voi paahtaa aiemmin päivällä, eli varsinainen kakun viimeistely on nopeaa.

Kakku voi odottaa kuvun alla valmiina jääkaapissa, mutta se kannattaa ottaa minimissään puoli tuntia ennen tarjoamista huoneenlämpöön, jotta sen maku on kohdallaan ja suklaakreemi ehtii pehmetä, jolloin kakkua on helpompi leikata.

Suolakaramellikastike on hyvä lisä kakkuun, mutta sen valmistus on ainoa hiukan hankalampi vaihe kakun valmistuksessa, joten sen voit halutessasi jättää pois. Varmaan sen tilalla voisi käyttää jotain kaupan valmista kinuskikastikettakin (johon ripauttaa vähän suolaa sekaan) tai vaihtaa vaikka kakun päälle spritsattava tumma suklaa maitosuklaaksi.

ROCKY ROAD SUKLAAKAKKU (n. 10:lle hengelle)

4 dl vehnäjauhoja
2 dl fariinisokeria
1 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
2 dl kaakaota (tummaa makeuttamatonta, Fazer/Van Houten tms.)
170 g voita, huoneenlämpöistä
2 dl turkkilaista jogurttia
2 munaa, isoa
2 tl vaniljauutetta
2 dl kiehuvaa espressoa (1/2 Nescafé Espresso tikusta/pussista veteen sekoitettuna)

SUOLAKARAMELLIKASTIKE - SALTED CARAMEL SAUCE (n. 2,5 dl) 

3 rkl glukoosisiirappia
2 dl sokeria
35 g voita, huoneenlämpöistä
1 dl kuohukermaa, huoneenlämpöistä
n. 1 rkl suolaa (Fleur de Sel)
SUKLAAKREEMI

150 g maitosuklaata
100 g tummaa suklaata (70 %)
180 g voita, huoneenlämpöistä
1 dl makeuttamatonta kaakaojauhetta (Fazer/Van Houten tms.)
2 dl tomusokeria
125 g Mascarponea (= 1/2 purkkia)

Kakun koristeluun:
n. 1/2 kourallista saksanpähkinöitä (paahdetaan)
n. 1/2 kourallista pecanpähkinöitä (paahdetaan)
isoja ja minivaahtokarkkeja
n. 1 rkl kookoslastuja
n. 3 palaa tummaa suklaata sulatettuna

Kakkupohjat:
Laita uuni kuumenemaan 175-asteeseen, kiertoilma 155-asteeseen.

Pingota kahden n. 20 senttiä halkaisijaltaan olevan irtopohjavuoan pohjan ja reunan väliin leivinpaperi. Voitele vuokien reunat.

Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe, ruokasooda, kaakao ja sokerit keskenään.

Sekoita pehmeän voin joukkoon munat, jogurtti sekä vaniljauute ja sekoita ne kuivien aineiden sekaan.

Vatkaa sähkövatkaimella taikinaa noin minuutti.

Kiehauta vesi joko mikrossa tai kattilassa ja sekoita siihen espressojauhe. Kaada espresso taikinan sekaan ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.

Jaa seos vuokiin ja paista uunin alatasolla n. 35 minuuttia. Vaihda tarvittaessa vuokien paikkaa noin puolivälissä paistoa.

Tarkista kakkupohjien kypsyys tikulla, mikäli tikkuun ei tartu taikinaa, pohjat ovat kypsiä.

Nosta kakkupohjat vuoissaan jäähtymään ritilälle 10 minuutiksi ja kumoa ne sitten jäähtymään loppuun.

Pähkinöiden paahtaminen:
Kakkupohjien paistuessa voit paahtaa pähkinät. Ota noin puoli kourallista saksanpähkinöitä ja puoli kourallista pecanpähkinöitä ja laita ne kuumaan kuivaan paistinpannuun. Paahda pähkinöitä välillä sekoitellen melko maltillisella lämmöllä, kunnes niistä tulee paahtunut tuoksu. Varo, ettet käräytä pähkinöitä. Kaada paahtuneet pähkinät lautaselle jäähtymään.

Tee kakkupohjien jäähtyessä suklaakreemi kakun täytteeksi ja kuorrutteeksi:
Paloittele suklaat mikronkestävään kulhoon ja sulata niitä puoliteholla mikrossa minuutin verran. Sekoita ja jatka sulatusta n. 30 sekunnin jaksoissa aina välillä sekoittaen. Vaihtoehtoisesti voit sulattaa suklaan kattilassa vesihauteessa. Jätä suklaasula jäähtymään.

Vatkaa huonennenlämpöinen voi sähkövatkaimella kuohkeaksi ja vaaleaksi vaahdoksi. Lisää voivaahdon sekaan kaakao ja tomusokeri ja vatkaa hitaalla nopeudella ensin, sitten kovemmalla hetki.

Lisää Mascarpone kerralla ja vatkaa kuohkeaksi. Lisää lopuksi suklaasula ja vatkaa vielä pieni hetki, jotta saat tasaisen koostumuksen.

Kakun täyttö, kuorrutus ja koristelu:
Leikkaa molemmat kakkupohjat puoliksi, jolloin saat neljä kakkupohjaa. Nosta ensimmäinen kakkupohja tarjoilualustalle ja levitä sille kerros suklaakreemiä. Nosta toinen kakkupohja päälle ja levitä taas suklaakreemiä päälle. Toista samoin kaikkien pohjien kanssa ja levitä viimeisen kakkupohjan  päälle ja reunoille suklaakremiä. Jos haluat tasaisen pinnan, levitä joko palettiveitsellä tai vastaavalla kreemi. Pursota vielä kakun päälle tähtityllalla tähtipursotuksia vieri viereen, jolloin saat tehtyä kakun päälle renkaan, jonka sisälle kasaat sitten kakun koristeet. Laita tässä vaiheessa kakku jääkaappiin n. 15 minuutiksi, jotta suklaakreemi jähmettyy. Näin koristelu on helpompaa.

Ota kakku jääkaapista ja kasaa kakun päälle vaahtokarkkeja, paahdettuja pähkinöitä ja kookoslastuja kerroksittain. Lämmitä suolakaramellikastiketta 1-2 rkl pienessä pakastepussissa ja leikkaa kulmaan sitten reikä ja valuta koristeiden päälle. Tee samoin suklaan kanssa.

Laita kakku kuvun alle jääkaappiin. Ota kuitenkin minimissään puoli tuntia ennen tarjoilua huoneenlämpöön, jotta suklaakreemi kerkeää lämmetä ja pehmetä sopivasti.

HUOM! Minä tein kakun kahteen 18-senttiseen irtopohjavuokaan, jolloin yksi kakkupohja on paksumpi. Siksi leikkasin pohjat puoliksi ja käytin vain kolme pohjaa tähän kakkuun, koska meillä syöjiä ei ollut kauheasti. Koska kakkua ei kostuteta, yhden kakkukerroksen ei ole hyvä olla kovin paksu, etei kakku ole liian kuiva. Kun pohjat ovat ohuehkot, täyte antaa sille sopivasti kosteutta. Tosin jos pidät kosteista kakuista, voit halutessasi kostuttaa kakkupohjia kevyesti esim. kaakaolla.


torstai 12. kesäkuuta 2014

Suolakaramellikastike - Salted Caramel Sauce


Olen tehnyt suolakaramellikastiketta monia kertoja eri ohjeilla ja blogissakin olen julkaissut ohjeen siihen muiden ohjeiden yhteydessä. Mutta tämä on nyt oma ohjeeni, joka on muotoutunut eri ohjeita ja valmistustapoja ja ainemäärien suhteita muuttelemalla, kunnes sain omaan makuuni sopivan suolakaramellikastikkeen, jossa on kunnolla paahtuneen sokerin makua.

Sokeria kuumennettaessa on parasta käyttää esimerkiksi teräskattilaa, jossa sokerin paahtumisen näkee kunnolla sokerin väristä. Muutenkin sokeria paahtaessa lämpötilat ovat sen verran kovia, etten senkään puolesta suosittele mitään pinnoitettua kattilaa.

SUOLAKARAMELLIKASTIKE - SALTED CARAMEL SAUCE (n. 2,5 dl) 

3 rkl glukoosisiirappia
2 dl sokeria
35 g voita, huoneenlämpöistä
1 dl kuohukermaa, huoneenlämpöistä
n. 1 rkl suolaa (Fleur de Sel)

Kun alat valmistamaan suolakaramellikastiketta, ota voi ja kuohukerma hyvissä ajoin huoneenlämpöön tai vaihtoehtoisesti lämmitä niitä hetki mikrossa. Voi ja kerma kuohuu voimakkaasti, kun ne lisätään paahdetun sokerin sekaan ja mitä suurempi on lämpötilaero, sitä enemmän ne kuohuvat.

Mittaa kattilaan glukoosisiirappi ja kuumenna sitä hetki. Lisää sekaan sen jälkeen sokeri ja sekoittele seosta hiljakseen, kunnes sokeri on kokonaan sulanut ja se on nestemäistä. Anna sokerin paahtua, sitä varovasti ihan hiukan silloin tällöin sekoittaen. Glukoosisiirappi helpottaa karamellin tekoa, eikä sokeri kristallisoidu niin helposti.

Jotta karamelliin saadaan makuun tarpeeksi syvyyttä, sokerin pitää paahtua tarpeeksi. Valitettavasti se myös silloin kärvähtää helposti, joten oikea ajoitus on tärkeää. Sokeri muuttuu ensin kirkkaasta kellertäväksi, mutta nyt siihen halutaan tummempi punertavanruskea väri. Jos karamelli jää melko vaaleaksi, se on toki käyttökelpoista, mutta siitä puuttuu mausta se tietty syvyys, jota ollaan tähän hakemassa. Jos sinulla on digitaalimittari, karamelli paahdetaan 175-asteeseen. Ilman mittaria karamellin sopivaa tummuutta pitää arvioida silmämääräisesti. Kun se alkaa muuttua pihkanvärisestä punertavanruskeaksi kauttaaltaan ja samalla siitä tulee paahtunut tuoksu, ota kattila heti pois levyltä pannunalusen päälle. Muuten saat pohjaanpalanutta sokeria ihan hetken kuluttua ja silloin se on pilalla, koska siihen tulee kitkerä maku. Karamellin lämpötila jatkaa vielä hetken nousua levyltä poisoton jälkeenkin, joten kippaa nopeasti koko voi karamellin sekaan ja sekoittele. Varo, se kuohuu voimakkaasti. Sen jälkeen kaada kermaa koko ajan sekoittaen sekaan ja varo taas kuohumista.

Nimensä mukaisesti karamellikastike sisältää suolaa, mutta suolan määrä kannattaa maistella mieleiseksi. Eli lisää ensin vajaa ruokalusikallinen, maista ja lisää sitten omaan makuusi sopiva määrä. Suola saa kuitenkin ihan reilusti maistua, koska muuten karamellikastike maistuu helposti vain ylimakealta kinuskilta. Varo käräyttämästä kieltäsi, kun otat kuumaa karamellia lusikkaan ja maistat sitä. Pysyy nimittäin aika pitkään tosi kuumana.

Anna suolakaramellikastikkeen jäähtyä hetki ja purkita se sitten puhtaaseen kannelliseen astiaan. Suolakaramellikastike säilyy pari viikkoa jääkaapissa. Se jähmettyy kylmässä aika paljon, joten riippuen siitä, mihin sitä käytät, voit lämmittää kastiketta hetken mikrossa, jolloin se muuttuu takaisin juoksevampaan muotoon.


Suolakaramellikastike on hyvää jälkiruoissa ja leivonnassa. Oikeastaan vain mielikuvitus asettaa sen käytölle rajoituksen. Blogissani löytyy jo aiemmin ohjeita, joissa olen käyttänut suolakaramellikastiketta, mutta lisäksi ainakin näihin herkkuihin tulossa ohjeet blogiin, joissa olen kaikissa käyttänyt suolakaramellikastiketta. Tosin muutamassa kuvassa olevassa herkussa on selkeästi vaaleampaa suolakaramellia, kuin nyt tällä ohjeellani tuleva, koska ne on tehty aiemman ohjeen mukaan:


tiistai 10. kesäkuuta 2014

BBQ -ribsit ja broilerin koivet + lisukkeita


Lupasin eilisen Cola Barbeque -kastikeohjeen yhteydessä laittaa lähipävinä BBQ -ribsien ja broilerin koipien ohjeen, joten tässäpä nämä muutaman lisukeohjeen kera.

Kesällä meillä grillataan paljon ja käytän grilliä aika monipuolisesti. Esimerkiksi pizzasta saa lähes kiviarinauunipizzan veroista grillissä ja muurinpohjaletut taas valmistuvat nopeasti grillillä ja käryt haihtuvat ulkona nopeasti. Molempia on tullut jo tänä kesänäkin tehtyä, vaikken niistä blogiin päivitystä ole laittanutkaan. Tosin saatan jossain vaiheessa niistä ohjetta blogiinkin laittaa, kun seuraavan kerran niitä teen.

Kun meidän kesä on niin lyhyt, mutta ah, niin ihana, pyrin maksimoimaan ulkonaoloajan kesällä niin, että hoidan ruoanlaitosta suuren osan ulkona. Tällä kertaa vuorossa oli hyvinkin perinteistä grillausta, ribsejä, broileria ja muuta grillin kautta pöytään nostettavaa. Nämä ovat enimmäkseen sormisyötäviä, eikä sieltä siisteimmästä päästä syötäviä, joten kannattaa kattaa pöytään mieluummin paperiservetit, kuin ne kaikista kauneimmat ja hienoimmat perintöservetit. Talouspaperirullakaan ei ole kaikista huonoin idea.

Kauhean paljon yhdessä ribsissä ei ole syötävää, joten ribsejä kannattaa varata aika reilusti per ruokailija.
Cola BBQ -kastike antaa sekä ribseihin että broilerinkoipiin mukavasti lisämakua. Voit haluatessasi tehdä molempia tai vain toista lajia, oma valinta.

BBQ -RIBSIT

n. 1,5 kg porsaan maustamattomia ribsejä
2 rkl suolaa
n. 10 pyöräytystä mustapippuria myllystä
n. 2 dl  Cola BBQ -kastiketta, ohje täällä

Ota ribsit huoneenlämpöön lämpenemään noin 30-45 minuuttia ennen valmistusta.

Laita uuni kuumenemaan 195-asteeseen, kiertoilma 175-asteeseen.

Nostele ribsit uunipellille ja suolaa ja pippuroi ne molemmin puolin.

Nosta uunin keskitasoon ja kypsennä n. 40 minuuttia.

Voitele heti kuumina reilusti BBQ -kastikkeella molemmin puolin, ja grillaa kohtalaisella lämmöllä välillä käännellen n. 10 minuuttia tai kunnes ovat saaneet kauniisti väriä ja liha kypsää.

Jos pidät voimakkaasta BBQ -kastikkeen mausta, voitele ne uudestaan vielä kastikkeella. Voit myös kattaa kastiketta pöytään, niin sitä voi kukin lisätä halutessaan annokseensa.

Jos haluat tehdä myös broilerin koipia, voit kypsentää ne samaan aikaa uunissa, kuin ribsitkin ja myös sama aika grillissä.

BBQ -BROILERIN KOIVET

1 pkt marinoimattomia broilerin koipipaloja (n. 8 kpl/700 g)
1 rkl suolaa
n. 5 pyöräytystä mustapippuria myllystä
n. 1/2 dl Cola BBQ -kastiketta, ohje täällä

Ota broilerinkoivet huoneenlämpöön lämpenemään noin 30-45 minuuttia ennen valmistusta.

Laita uuni kuumenemaan 195-asteeseen, kiertoilma 175-asteeseen.

Nostele broilerinkoivet uunipellille ja suolaa ja pippuroi ne molemmin puolin.

Nosta uunin keskitasoon ja kypsennä n. 40 minuuttia.

Voitele heti kuumina reilusti BBQ -kastikkeella molemmin puolin, ja grillaa kohtalaisella lämmöllä välillä käännellen n. 10 minuuttia tai kunnes ovat saaneet kauniisti väriä ja liha kypsää.


Kotimaiset uudet perunat ovat hyviä sellaisenaankin keitettynä, mutta joskus niistäkin on kiva tehdä hiukan erilaisia. Minulla oli ruotsalaisia uusia perunoita, jotka eivät vedä vertoja meidän omille perunoillemme. Siksi niitä oli kiva hiukan virittää, jotta niihin saa lisää makua. Näitä kannattaa varata enemmän kuin tavallisia keitettyjä uusia perunoita per syöjä, ainakin niiden menekin mukaan meidän perheen kesken.


UUNIPAAHDETUT UUDET PERUNAT 

n. 800 g uusia perunoita
1 rkl merisuolaa
vettä perunoiden keittoon

n. 1/4 dl oliiviöljyä
mustapippuria myllystä n. 10 pyöräytystä
n. 1 rkl suolaa (Fleur de Sel)
n. 1 rkl Herbes de Provence -yrttiseosta
1/2 limen mehu

Pese perunat hyvin.

Laita uuni kuumenemaan 215-asteeseen, kiertoilma 195-asteeseen.

Keitä perunoita n. 10 minuuttia merisuolalla maustetussa vedessä. Kaada puolikypsät perunat siivilään valumaan hetkeksi ja tee sillä välin uunivuokaan perunoille mausteseos.

Laita uunivuokaan oliiviöljyä, pippuria, suolaa, Herbes de Provencea ja  limen mehu. Paloittele kuumat perunat 2-4 osaan, kääntele ne mausteseoksessa ja kypsennä välillä käännellen n. 20 minuuttia.


Kevätsipuli tai sipulinvarret ovat ihania esimerkiksi salaatin seassa. Sipulin maku, mutta huomattavasti hienovaraisemmassa muodossa, kuin jos pilkkoisi raakaa sipulia salaatin joukkoon. Yksi monen vuoden takainen suosikki sipulinvarsien sesonkiaikaan on tämä tomaatti-sipulisalaatti, joka käy monen ruoan lisukkeeksi.

TOMAATTI-SIPULISALAATTI

4 isohkoa tomaattia 
4-5 sipulin vartta
pari pyöräytystä mustapippuria myllystä
ripaus suolaa (Fleur de Sel)
oliiviöljyä
balsamicoa

Pese ja leikkaa tomaatit paksuhkoiksi siivuiksi ja asettele ne laakean lautasen/vuoan pohjalle. Leikkaa sipulinvarret renkaiksi ja ripottele ne tomaattisiivujen päälle. Ripauta suolaa, mustapippuria, oliiviöljyä ja balsamicoa päälle. Oliiviöljystä ja balsamicosta riittää ihan pieni määrä.

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Cola Barbeque -kastike


BBQ -kastike käy hyvin esim. ribseihin tai broileriin grillissä. Ribsit/broileri kannattaa esikypsentää esim. uunissa ja vain loppukypsentää grillissä BBQ -kastikkeella siveltynä. Tai vaihtoehtoisesti, jos haluat kypsentää ribsit/broilerin kokonaan grillissä, ne kannattaa grillata lähes kypsäksi ennen BBQ -kastikkeella sivelyä. BBQ -kastike käy myös esim. hodarin tai hampurilaisen maustekastikkeena tai Pulled Porkin valmistukseen.

COLA BARBEQUE -KASTIKE (n. 5 dl)

1 pienehkö punasipuli
2 rkl (oliivi)öljyä
4 dl colaa (Cokista/Pepsiä tms., minulla Pepsi Maxia)
1 rkl suolaa (Fleur de Sel)
n. 8 pyöräytystä mustapippuria myllystä
2 cm pala tuoretta inkivääriä raastettuna
hiukan tuoretta persiljaa, timjamia ja meiramia (kaikkia vain muutama lehdykäinen)
2 tl savupaprikaa
2 rkl fariinisokeria
1 rkl punaviinietikkaa
1 rkl balsamicoa
3 rkl ketsuppia
3 tl Chipotle salsa -kastiketta
1/2 limen mehu

Hienonna punasipuli ja kuumenna paistokasarissa/kattilassa oliiviöljy. Freesaa punasipulipaloja öljyssä hetki käännellen.

Lisää kaikki muut aineet sekaan ja anna kiehua maltillisella lämmöllä n. 20-30 minuuttia, kunnes kastike sakenee ja maut syvenevät. Tarkista vielä suola ja lisää tarvittaessa hiukan suolaa.

Surauta BBQ -kastike sauvasekoittimella tasaiseksi.

Laitan lähipäivinä ohjeen näistä grillatuista ribseistä ja broilerin koivista, joissa käytin tätä BBQ -kastikettani.


Säilytä BBQ -kastike jääkaapissa. Tein tätä tänään, joten en uskalla antaa kauhean tarkkaa aikaa tämän säilyvyydestä, mutta kyllä se varmaan ainakin viikon jääkaapissa säilyy esim. puhtaassa kannellisessa lasipurkissa.


sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Raparperipaistos - helppo ja nopea jälkiruoka



Alkukesällä raparperit ovat herkullisimmillaan ja ne kypsyvät nopeasti paistoksessa, piirakassa tai kiisselissä. Valitettavasti meidän pihalla raparperit eivät rehota kauheasti, koska tonttimme on niin kuiva ja aurinkoinen ja kallio on monin paikoin niin pinnassa, ettei se ole otollisin raparperin kasvatukseen. Minulle sopisi hyvin, että raparperia saisi pihasta yllin kyllin, sen verran monipuolinen raparperi keittiössä on.

Raparperipaistos on helppo ja nopea jälkiruoka, mutta sen lisäksi se on tosi hyvää esimerkiksi jäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa. Raparperin kanssahan olisi hyvä syödäkin jotain maitotuotetta, raparperin sisältämän oksaalihapon takia. Tässä paistoksessani raparperi saa makuparikseen kaurahiutaleiden lisäksi kookoshiutaleita, jotka mielestäni komppaavatkin kivasti raparperin maun kanssa.

Paistokseen käyvät hyvin myös esimerkiksi mustikat, omenat, persikat, nektariinit jne., tosin osan kanssa jättäisin kanelin silloin pois ja makeiden hedelmien & marjojen kanssa kannattaa vähentää sokerin määrää, raparperihan on aika hapokasta.

RAPARPERIPAISTOS (4:lle hengelle)

hiukan voita vuoan voiteluun
3 keskikokoista raparperin vartta tai 2 isoa
100 g voita, sulatettuna
2,5 dl kaurahiutaleita
1 dl kookoshiutaleita
1 dl fariinisokeria
1 tl kanelia
1 tl vaniljasokeria

2 rkl vaaleaa siirappia

Laita uuni kuumenemaan 210-asteeseen, kiertoilma 195-asteeseen.

Voitele uunivuoka, johon paistoksen teet voilla. Sulata paistokseen tuleva voi mikrossa tai kattilassa ja sekoita siihen muut aineet raparperia ja vaaleaa siirappia lukuunottamatta.

Pese ja huuhdo raparperi ja kuori se tarvittaessa. Alkukesällä raparperin kuori on yleensä niin ohut, ettei sitä tarvitse kuoria. Paloittele raparperi ohuehkoiksi paloiksi ja lado raparperinpalaset voideltuun uunivuokaan.

Kaada muruseos raparperien päälle ja tasoittele pinta lusikalla. Valuta päälle vielä vaaleaa siirappia raidoiksi.

Paista uunin keskitasolla, kunnes paistos ruskistuu kauniisti, eli noin 15-20 minuuttia keskimäärin.

Nauti lämpimänä esimerkiksi jäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa.



Itselleni mieluisimmat ostokset reissuilta ovat yleensä jossain määrin keittiöön liittyvät tuotteet, joko nopeasti katoavat tuotteet, eli erilaiset syötävät, tai sitten jotain hiukan säilyvämpää, kuten tämä kivikeramiikasta tehty vuoka, johon tein paistoksen. Pari vuotta sitten Provencen lomalta palattuamme minun käsimatkatavarani taisivat ylittää sallitun painorajan, kun olin sullonut reppuuni kolmen sarjan näitä kivikeramiikkavuokia, joista tämä on kaikista pienin. Vuoat menevät näppärästi sisäkkäin, mutta kun suurin vuoista on halkaisijaltaan 30-senttiä, astetta pienempi 27 senttiä ja tämä pienin 23 senttiä, ja kaikki painavaa kivikeramiikkaa, voitte kuvitella, että  niistä tuli reppuun aika roimasti painoa. Repun läpivalaisun jälkeen reppuni myös aukaistiin ja luulinkin, että tulliinko nuo hankinnat sitten jäävätkin. Mutta onneksi eivät, tullin naiset vielä ihastelivat vuokia, ennen niiden takaisin reppuun laittamista.

Tässä kuvassa tuo vuoka ei kauhean hyvin näy, mutta vuokien pohjalla on Provencen alueelle tyypillinen koriste, eli oliivipuun oksat kohokuvioina kiertämässä vuoan pohjaa. Nämä vuoat olivat hyvä hankinta niiden monikäyttöisyyden takia ja torilla nämä olivat sen lisäksi yllättävän edullinenkin hankinta.

lauantai 7. kesäkuuta 2014

Vesimeloni-minttujuoma - Aqua fresca



Latinalaisessa Amerikassa, erityisesti Meksikossa ja osalla Karibian saarista, Aqua Frescas -juomia on tarjolla hyvin laajalti. Ne ovatkin loistavia janonsammuttajia hellepäivänä. Aqua Frescas juomia tehdään hyvinkin monenlaisista hedelmistä ja jopa kukista ja siemenistä. Aqua Frescassa on soseutetun makuaineen (hedelmä tai muu makuaine) lisäksi yleensä vettä ja sokeria tai muuta makeutusainetta ja jäitä tai jäämurskaa. Ne voidaan tarjoilla joko siivilöimättöminä, jolloin soseutettu hedelmäliha on mukana tai siivilöitynä, jolloin juomasta saadaan kauniin kirkasta. Makuasia, kummanlaisena oman juomansa haluaa tehdä. Minä jätin soseutetun vesimelonin ja hienonnetun mintun mukaan juomaan, mutta voit halutessasi siivilöidä valmiin juoman.

Jos et pidä mintusta, sen voi jättää hyvin pois juomasta. Minä pidän mintusta ja se rehottaa jo alkukesästä pihalla melkoisesti, joten käytän sitä aika paljon.

Vesimelonin vesipitoisuudessa ja maussa on aika paljon eroja, joten säädä tarvittaessa veden määrää ja makeuden astetta makusi mukaan. Agave -siirapin sijaan voit käyttää halutessasi makeutukseen esim. hunajaa tai sokeria (voit keittää vaikka sokerisiirapin 1 osa vettä, 1 osa sokeria)

VESIMELONI-MINTTUJUOMA - AQUA FRESCA (n. 2-3 suurta korkeaa lasillista)

1/2 pienestä vesimelonista tai 1/4 suuremmasta, mielellään siemenetön meloni
3,5 dl kylmää vettä
n. 15 tuoreen mintun lehteä
1/2 limen mehu
2 rkl agave -siirappia

jääpaloja

Jos vesimelonisi on siemenellinen, kaiva siemenet pois.

Lataa blenderiin paloiteltu vesimelonin liha esim. lusikalla kovertaen, mintunlehdet, vesi, limen mehu ja agave -siirappi. Surauta tasaiseksi.

Kaada korkeaan lasiin, lisää jääpaloja ja koristele vielä vaikka vesimeloninlohkolla ja mintulla. Lisää juomaasi vielä pilli, niin sinulla on kaunis ja raikas kesäjuoma käsissäsi.

Halutessasi voit lisätä myös jäät joukkoon ennen soseutusta, jolloin saat jäämurskaa juomasi sekaan.

Tämä jakoi taas meidän perheen mielipiteet, osa tykkäsi, osa ei. Minä kuuluin tästä pitävien joukkoon. Miten mahtaisi teillä käydä?