tiistai 8. syyskuuta 2020

Omena-kinuski Madeleinet


Meidän pihassa on kolme kääpiöomenapuuta. Niistä tulee aika kivasti syöntiomenia ja riittää niistä esimerkiksi muutamaan omenapiirakkaankin. Säilöntään asti omenia ei kuitenkaan niistä riitä, joten oli ihanaa, että tänä(kin) vuonna sain parilta naapurilta useamman kassillisen omppuja. Tein melko massiivisen määrän omenasosetta, josta osan pakastin, osan säilöin lasipurkkeihin. 


Viime aikoina olen leiponut omalle perheelle hyvin vähän, koska suurin osa vapaasta ajasta on mennyt tilausleivonnaisten parissa. Pari omenapiirakkaa olen leiponut tällä helpolla piirakkaohjeella, joka käy yhtä hyvin marjapiirakaksi, kuin esimerkiksi raparperi- tai omenapiirakaksikin. Omenapiirakkaa tehdessä siivuta omenat ja asettele ne limittäin piirakan päälle ja vaihda hillo-marmeladisokeri tavalliseen sokeriin ja ripota sitä sekä kanelia omenien päälle ennen paistoa.

Tänään halusin kuitenkin leipoa jotain uutta omenasta, joten kehittelin ohjeen näihin omenaisiin Madeleineihin. Taikinan ja taikinaan lisättävän omenaseoksen voi tehdä halutessaan jo edellisenä päivänä jääkaappiin odottamaan, mutta minimissään taikina kannattaa tehdä 1,5-2 tuntia ennen leivonnaisten paistoa jääkaappiin.




OMENA-KINUSKI MADELEINET n. 20 kpl

200 g voita, sulatettuna ja jäähdytettynä
200 g vehnäjauhoja
0,5 tl vaniljasokeria
10 g leivinjauhetta
4 rkl maitoa
3 munaa
140 g sokeria

Omenaseos:
3 kotimaista omenaa kuorineen
1 rkl voita
1 rkl fariinisokeriaa

Kinuski:
2 dl kuohukermaa
2 dl fariinisokeria
1 rkl voita

Sulata voi mikrossa tai kattilassa levyllä ja jätä jäähtymään. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri keskenään.

Vatkaa munat ja sokeri keskenään vaaleaksi vaahdoksi.

Lisää sulatettuun, jäähtyneeseen voihin maito ja sen jälkeen jauhoseos. Nostele lopuksi sekaan munavaahto parissa erässä esimerkiksi nuolijalla nostellen. Älä sekoita liikaa, ettei munavaahto laske. Laita peitettynä jääkaappiin 1,5-2 tunniksi tai  seuraavaan päivään.

Tee sillä välin omenaseos:
Laita pannulle voi ja fariinisokeri. Pilko sekaan omenat melko pieninä kuutioina. Kuumenna ja kypsennä omenaseosta sen aikaa, että omenapalat hiukan pehmenevät. Jätä jäähtymään.

Laita uuni lämpenemään 190-asteeseen, kiertoilma 170-asteeseen noin 10 minuuttia ennen kuin aiot paistaa Madeleinet. Voitele vuokasprayllä Madeleine vuoka/vuoat. Ota taikina kylmästä, sekoita omenaseos varovasti taikinan joukkoon ja lusikoi Madeleine vuoan syvennyksiin noin ruokalusikallinen taikinaa. Paista uunin keskitasolla 5 minuuttia ja sammuta uuni 2 minuutiksi (tällä tavalla Madeleineihin saadaan niihin kuuluva "kumpu"). Laita uuni sitten takaisin päälle, mutta vähennä lämpöä 180-asteeseen, kiertoilma 160-asteeseen ja paista vielä noin 7 minuuttia, kunnes tikulla kokeiltaessa tikkuun ei tartu taikinaa.

Nosta ritilän päälle jäähtymään hetkeksi, ennen kuin kumoat Madeleinet pois vuoastaan. 

Kinuski:
Mittaa pannulle kerma, fariinisokeri ja voi. Keittele seosta, silloin tällöin sekoitellen, noin 10-15 minuuttia, kunnes kinuski sakenee selvästi. Tee vesilasikoe: Laita lasiin kylmää vettä noin puoliväliin ja tiputa muutama pisra kinuskia veteen. Jos kinuski jähmettyy niin, että siitä pystyisi muotoilemaan pallon, eikä liukene veteen, se on valmista. Kuorruta Madeleinet lopuksi kinuskilla dippaamalla päälliosasta noin puolet kinuskiin ja ripota halutessasi strösseliä kinuskin päälle. Anna jähmettyä hetken ja nauti paistotuoreena.