sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Yo-kakun kukkakoriste



Viikonloppuna vietettiin monessa kodissa lakkiaisia, valmistujaisia ja koulun lukuvuoden päättymistä. Se on siis virallisesti kesä avattu. Sain kunnian tehdä entisen työkaverini Milla -tyttären lakkiaisiin tarjottavia, suuri kiitos luottamuksesta. Itsellä jäi kuvaaminen tarjoilujen tekemisen jalkoihin ja kamerakin unohtui lähtötohinassa kotiin, joten toivon että saan kuvia tarjoiluista Millan perheeltä, jotta saisin tänne blogiini joitakin ohjeita.Nämä kaksi kuvaa on nimittäin ainoat kuvat, jotka kerkesin nopeasti napata ennen lähtöä.

Tein mm. valkoisella vaahtokarkkimassalla päällystetyn kakun, johon Milla toivoi pitsiä ja jotain sinistä koristeeksi. Koska kakkuun tuli pitsiä sekä alareunaan että kakun päälle, halusin pitää muut koristeet selkeänä. Päädyin tekemään kakkuun noin 8,5 senttiä halkaisijaltaan olevan ison kukan.  Itselläni kukka on sokerimassan ja kukka-/muotoilumassan sekoitusta, mutta kukan voi tehdä oikeastaan mistä tahansa kaulittavasta massasta.

Käytin kukan teossa ruusun tekoon tarkoitettuja painomuotteja. Isompi oli 90 mm ja pienempi 75 mm. Kauli ensin massa tomusokeroidun alustan päällä ohueksi levyksi. Ota painomuotilla molemmat kukka-aihiot. Laita toinen koriste odottamaan muovin alle, ettei se kuivu ja nosta isompi kukka-aihio muotoilusienten päälle. Ohenna pallotyökalulla terälehtiä.

Muotoile terälehtiä joko frilla muotoilutyökalulla tai coktail -tikulla joko muotoilusienen päällä tai suoraan pöytätasolla, jotta saat terälehtiin aikaiseksi poimuja. Käy kaikki terälehdet läpi. Nosta kukka sen jälkeen jonkun aavistuksen kuperan alustan päälle, minulla tässä muffinsipaperi, jonka painoin matalaksi.


Ota seuraavaksi pienempi kukka käsittelyyn ja ohenna taas palloraudalla terälehdet ja tee poimut terälehtiin. Kostuta isomman kukan keskustaa siveltimen avulla hiukan ja nosta pienempi kukka isomman kukan päälle ja paina kesketä varovasti, varmistaaksesi kukan kiinnityksen.


Revi sitten talouspaperista pieniä suikaleita ja aseta ne pienemmän kukan terälehtien alle (esim. coktail -tikkua voi käyttää apuna), jotta saat terälehtiä jäämään hiukan koholle. Pyörittele sitten valkoisesta massasta pienehkö pallo ja paina se siivilää vasten litteäksi. Kostuta pienemmän kukan keskustaa ja paina litistetty pallo kukan keskustaan. Leikkaa litistettyä palloa pienien saksien kärjillä suoraan kohtisuoraan alaspäin, jotta saat keskustaan sopivasti tekstuuria. Anna kuivua mielellään seuraavan päivään ja poista sitten varovasti talouspaperisuikaleet.


Kaulittavista massoista tehdyt koristeet kannattaa tehdä hyvissä ajoin valmiiksi ja kuivuttuaan säilyttää pölyltä suojattuna kannellisessa rasiassa. Ne voi hyvin tehdä jo viikko-parikin ennen valmiiksi. Kuivuneen koristeen saa kiinnitettyä kakkuun esimerkiksi tomusokerikuorrutuksella.

VINKKI: Ohuet koristeet ovat melko herkästi hajoavia, joten kannattaa tehdä ainakin yksi varakappale.

tiistai 26. toukokuuta 2015

Kinkkuvoileipäkakut x 2

 



Tein kaksi kinkkuvoileipäkakkua, suurempi kakuista on halkaisijaltaan 26 senttinen, pienempi 18 senttinen. Suurempi voiliepäkakku meni ystäväni tyttären ristiäisiin, pienempi jäi itselle. Yhteensä arvioisin näiden riittävän noin 30:lle hengelle. Tietenkin riippuu paljon muista tarjottavista.

Meidän perhe ei ole koskaan oikein lämmennyt voileipäkakuille, siksipä blogissakaan ei ole aiemmin yhtään voileipäkakun ohjetta. Ohjeen otin sekä Tarun taikakakuista, täältä että Pullahiireltä, täältä. Taru oli ottanut ohjeen alunperin Pullahiireltä, tehden siihen pieniä muutoksia. Kiitos molemmille, tämä oli voileipäkakuksi hyvää. Minulla nämä voileipäkakut on molempien ohjeiden yhdistelmä + vielä omat muutokset päälle.

KINKKUVOILIEPÄKAKUT (n.  30:lle hengelle, 26 cm ja 18 cm halkaisijaltaan oleviin vuokiin)

2,5 pkt Ruispaahtoleipää (á 700 g)

Täyte 1:
250 g maustamatonta tuorejuustoa
250 g yrttituorejuustoa
150 g Créme Fraîchea
2 rkl majoneesia
350 g Ohuen ohutta palvikinkkua
1 maustekurkku/2 pientä
ruukku ruohosipulia
mustapippuria

Täyte 2:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
150 g Créme Fraîchea
2 rkl majoneesia
1 punainen suippopaprika (Ramiro)
20 cm:n pala kurkkua
mustapippuria, suolaa

Kostutus:
n. 3-4 dl liha-/kana-/kasvislientä

Kuorrutus:
3 dl vispikermaa
300 g maustamatonta tuorejuustoa
suolaa, mustapippuria

Koristeluun esim:
Ohuen ohutta palvikinkkua
kirsikkatomaatteja
tuoretta kurkkua
jääsalaattia
herneenversoja

Kuumenna 0,5 litraa vettä ja liha-/kana-/kasvisliemikuutio tai fondi. Jätä jäähtymään.

Vuoraa 26 cm ja 18 cm vuoat tuorekelmulla niin, että kelmua riittä hyvin reunojen yli.

Täyte 1:
Pilko kinkkusiivut, maustekurkku ja ruohosipuli pienehköiksi paloiksi. Sekoita niiden sekaan tuorejuustot, Créme Fraîche, majoneesi ja mustapippuri.

Täyte 2:
Pilko paprika pieniksi paloiksi. Raasta kurkku karkeaksi raasteeksi ja valuta siitä ylimääräistä nestettä pois. Sekoita paprikapalat, kurkkuraaste ja tuorejuusto, Créme Fraîche, majoneesi ja mustapippuri sekä suola keskenään tasaiseksi massaksi.

Kasaus:
Leikkaa leivistä terävällä veitsellä ohuesti reunat pois. Lado vuokiin ensimmäinen kerros leipäsiivuja, niin että pohja peittyy. Osan paloista joutuu leikkaamaan pienempiin paloihin.

Kostuta leipäkerroksia pullasudin avulla. Lisää leipäkerrosten päälle puolet Täyte 1:stä niin, että isompaan vuokaan tulee tietenkin enemmän täytettä. Lado seuraavat kerrokset leipiä, kokstuta ja lisää nyt koko Täyte 2 jaettuna isompaan ja pienempään vuokaan. Lisää taas leipäkerros, kostuta ja sitten loput Täytteestä 1. Viimeiseksi lado vielä leipäkerros ja kostuta myös se. Taita tuorekelmun liepeet kakun päälle, painele kakkua kevyesti ja laita kevyehkö paino kakun päälle. Peitä hyvin ja nosta kylmään tekeytymään seuraavaan päivään.

Koristelu:
Vatkaa tuorejuusto ja vispikerma keskenään vaahdoksi sähkövatkaimella. Vaahdosta tulee sen verran napakkaa, että sitä voi halutessaan pursottaa.

Kumoa kakku tarjoilualustalle ja poista varovasti tuorekelmut. Levitä kakun päälle ja reunoille ohuehko kerros vaahtoa. Koristele kinkkusiivuilla, tuoreella kurkulla, kirsikkatomaateilla jne. Salaatinlehdet kannattaa repiä/leikata ohuehkoiksi siivuiksi, jotta kakusta on helpompi leikata paloja.
Voileipäkakun kokoamisesta löydät tarvittaessa Tarulta hyvät vaihekuvat täältä.

Kakkuun käy hyvin myös basilika, rucola tms. koristeeksi.


lauantai 23. toukokuuta 2015

Mehevä lime-kookoskakku - Gluteeniton ja maidoton



 

Ihanan mehevä gluteeniton ja maidoton kakku, jossa maistuu sekä lime että kookos. Vaikka kakku sopiikin erikoisruokavalioihin, ei mausta eikä rakenteesta huomaa, että se on maidoton/gluteeniton, ainakaan negatiivisessa mielessä, joten sopii hyvin kaikille tarjottavaksi. Kakku on lisäksi helppo- ja nopeatekoinen. Koristelukin käy kädenkäänteessä, kun koristelee kakun kauden marjoilla. Minulla kakussa lisäksi pikkumarenkeja koristeena.

Kakussa käyttämääni kookossiirappia (Modo merkkistä makusiirappia) voi olla hankala löytää. Joskus aikoinaan sitä löytyi ainakin Citymarketista, mutta nyt en ole ainakaan niissä Citymarketeissa,  joissa olen asioinut, sitä viime aikoina nähnyt. Itse löysin sitä Heinon tukusta. Se ei ole kuitenkaan välttämätön kakussa. Voit korvata sen laittamalla sen sijaan kookosmaitoa.

HUOM! Kookoskermasta saa hyvän kestävän kuorrutuksen, mutta kookoskerman pitää olla hyvin kylmää, ennen kuin se vaahdottuu hyvin. Laita se siksi useammaksi tunniksi tai mielellään jo edellisenä päivänä jääkaappiin viilenemään. Kuorrutusta voi erinomaisesti myös pursottaa ja se käy hyvin myös esimerkiksi kuppikakkujen kuorrutteeksi.

GLUTEENITON JA MAIDOTON LIME-KOOKOSKAKKU (18 cm kakku - n. 8:lle)

Kakkupohja:
3 kananmunaa
0,75 dl sokeria
0,5 dl kookosmaitoa
1 dl + 2 rkl öljyä
0,5 tl vaniljajauhetta/1 tl vaniljasokeria
2 rkl kookossiirappia (tai kookosmaitoa)

1 dl kookosjauhoa
1 dl + 2 rkl mantelijauhoa
0,5 tl ruokasoodaa
0,5 tl leivinjauhetta
1 (luomu)limen raastettu kuori
1 (luomu)limen mehu
 
Kuorrutus+koristelu:

2 prk kookoskermaa á 200 ml (Kara merkkinen ainakin hyvä tähän tarkoitukseen)
2 rkl tomusokeria (tai maun mukaan)
0,5 tl vaniljajauhe/1 tl vaniljasokeri

tuoreita mansikoita
tuoreita (pensas)mustikoita
tai muita kauden marjoja
mintun-/sitruunamelissan lehtiä

Kakkupohja:
Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen, kiertoilma 155 asteeseen.

Vuoraa pyöreä 18 senttiä halkaisijaltaan oleva irtopohjavuoka, pingottamalla reunan ja pohjan väliin leivinpaperi. Suihkaise pohja ja reunat vuokasprayllä tai voitele ne kevyesti.

Mittaa vatkauskulhoon kananmunat, sokeri, kookosmaito, öljy, vanilja ja kookossiirappi. Vatkaa sähkövatkaimella pari minuuttia.

Sekoita toisessa kulhossa keskenään kookosjauho, mantelijauho, ruokasooda ja leivinjauhe. Lisää niiden sekaan hyvin pestyn limen raastettu kuori. Sekoita sekaisin.

Yhdistä munaseokseen jauhoseos nuolijalla nostellen ja lisää sekaan myös limenmehu. Laita taikina esivalmisteltuun vuokaan ja paista uunin alatasolla n. 30 minuuttia tai kunnes tikkuun ei tartu taikinaa kakkua kokeiltaessa. Minulla kesti keirtoilmalla 25 minuuttia. Paista vielä pari minuuttia, mikäli tikkuun tarttuu taikinaa. Kypsä kakku on kuitenkin kostea kypsänäkin, joten älä ylikypsennä sitä.

Nosta kakku jäähtymään ritilälle noin 5:ksi minuutiksi ja kumoa se sen jälkeen tarjoilualustalle jäähtymään loppuun.

Kuorrutus+koristelu:
Jos käytät jotain muuta kuin Kara -merkkistä kookoskermaa, saatat joutua valuttamaan löysää lientä hiukan pois ennen kookoskerman vatkaamista. Eri merkeissä on nimittäin eroja. Vatkaa KYLMÄ kookoskerma, tomusokeri ja vanilja sähkövatkaimella, kunnes seos paksuuntuu ja vaahdottuu. Levitä esimerkiksi palettiveitsellä kakun päälle ja reunoille. Voit myös pursottaa seosta. Levittämällä seosta, sitä saattaa jäädä hiukan yli.

Koristele kauden marjoilla ja halutessasi tuoreella mintun-/sitruunamelissanlehdillä. Myös syötävät kukat tai pikkumarengit ovat hauskoja koristeita. Jos haluat vahvistaa limenmakua, voit vielä raastaa hiukan limenkuorta kakun päälle.


keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Teriyaki -lohta ja seesamikasviksia grillin parilalla


Grillin parilalla valmistuu näppärästi sekä lohi että kasvislisuke sille. Jos grillissäsi on sivukeitin, saat koko aterian kypsennettyä samaan aikaa ulkona, kun kypsennät lisukkeeksi valitsemaasi riisiä kattilassa sivukeittimellä. Muuten keitä lisukeriisi sisällä. Aterian voi toki valmistaa myös pannulla paahtaen, mutta mielestäni grillin parilalla tästä tulee kaikista paras tulos.

TERIYAKI-LOHI (4:lle)

500 g lohifilettä
2 rkl Teriyaki -kastiketta
1/2 punaisesta chilistä siemenineen
2 rkl seesamiöljyä
1 rkl Miriniä
2 rkl makeaa soijakastiketta
n. 2 cm:n pala tuoretta inkivääriä raastettuna
1 rkl (hiukan vajaa) tuoretta korianteria hienonnettuna

n. 1/2 dl seesaminsiemeniä

Aloita ruoanvalmistus nostamalla kala lämpenemään ja paloittele lohi sopivan kokoisiin annospaloihin. Tee kalalle marinadi sekoittamalla kaikki marinadin aineet lasissa keskenään. Jätä marinadista noin 5 rkl lasiin (tulee tarjolle ruoan valmistuttua), ja kaada loppu marinadi paloiteltujen lohipalojen päälle. Kääntele lohipaloja marinadissa, jotta marinadia leviää joka puolelle. Jätä maustumaan n. 25 minuutiksi.

Paahda  seesaminsiemeniä kuumahkossa pannussa noin puoli desiä (tai enemmän, koska paahdetut seesaminsiemenet käyvät esimerkiksi moniin salaatteihin tai ruokiin ripoteltuna antamaan lisämakua). Kovin kauaa paahdettuja siemeniä ei kannata kuitenkaan säilyttää, jotta niiden maku on parhaimmillaan. Kun paahdat seesaminsiemeniä, kääntele niitä samalla ahkerasti pannulla, etteivät ne pala. Kun niistä alkaa tulla paahtunut tuoksu ja ne alkavat aavistuksen savuta, ota ne pois levyltä ja kaada ne lautaselle jäähtymään ja odottamaan.

Kuumenna grillin parila ja öljyä se kevyesti. Kypsennä lohi parilalla ja kun lohi on lähes kypsää, kypsennä myös seesamikasvikset, jotta ruoka valmistuu samaan aikaan.

SEESAMIKASVIKSET

1 pienehkö kesäkurpitsa
1 Ramiro paprika (suippopaprika)
3 porkkanaa
6 sipulinvartta/kevätsipulia

2 rkl seesamiöljyä
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
pieni ripaus suolaa
mustapippuria pari pyöräytystä myllystä

Tarjolle:
Limenlohkoja
Tuoretta korianteria
Punaista chiliä renkaina

Huuhtele ja kuivaa kasvikset. Leikkaa kesäkurpitsa, porkkana ja paprika tikkumaisiksi suikaleiksi.
Sekoita seesamiöljy, hienonnettu valkosipuli, suola ja mustapippuri keskenään.

Sekoita kasvissuikaleet ja öljyseos keskenään kulhossa sekaisin. Paahda kasvissuikaleita grillin parilalla, kun lohi on jo lähes kypsää. Kääntele kasviksia välillä. Leikkaa kasviksien sekaan sipulinvarret/kevätsipuli renkaiksi ja kääntele vielä hetki.

Nosta kasvikset tarjoululautaselle ja ripottele niiden päälle paahdettuja seesaminsiemeniä.

Nosta lohi ja annokset tarjolle. Kata tarjolle myös limelohkoja, tuoretta korianteria ja punaista chiliä renkaina sekä loppumarinadi, jota voi kaataa lohipalojen päälle. Meillä ei kukaan kaivannut loheensa suolaa, mutta kannattaa kattaa suola pöytään, jos joku annokseensa sitä kaipailee.

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Ravintolapäivän tunnelmia

Eilen vietettiin Ravintolapäivää ajoittain viileähkössä ja kuurosateisessa ilmassa.  Ravintolapäivä on syntyvuodestaan 2011 kasvanut koko ajan suuremmaksi tapahtumaksi, ollen nykyään maailman suurin ruokafestivaali, jota vietetään neljä kertaa vuodessa. Jos ei tietäisi, ei ehkä äkkipäältään uskoisi, että tapahtuman syntyjuuret ovat Suomessa. Ravintolapäivän aikana tuhannet ihmiset ympäri maailmaa voivat perustaa ravintolan yhden päivän ajaksi. Me olimme mieheni kanssa yksi tuosta joukosta. Tämä oli jo meidän 6.s kertamme, kun osallistumme Ravintolapäivään pop-up kahvilamme pystyttäen.


Kokemus on aina ollut todella mukava ja kojulla käy ihania ihmisiä, osa uusia tuttavuuksia, osa jo aiemmista Ravintolapäivistä tuttuja nk. kanta-asiakkaita. Lämmittää sydäntä ja mieltä, kun kuulee, että nimenomaan meidän kojullemme on suunnattu varta vasten. SUURI KIITOS kaikille kävijöille!

Ainoa asia, mikä jäi hiukan harmittamaan eilisen osalta oli se, että osa kojulle tulleista asiakkaista jäi ilman kaipaamaansa suklaakakkua. Tällä kertaa se olikin kojumme nk. hittituote, joka myytiin loppuun melko nopeasti. Uskaltaako tätä viime elokuuksi kehitettyä leivonnaista enää jättää valikoimasta poiskaan...? Kun laittaa samaan kakkuun reilusti suklaata, voita, tuoreita marjoja... vaikeahan tuosta yhdistelmästä on huonoa saada aikaseksikaan. Jos reseptiä kaipailet, se löytyy jo aiemmin blogistani Ravintolapäivän suklaakakut, täältä. Tässä kakun nro 4 (ja samalla viimeisen kakun) päälle juuri menossa raidallisia minimarenkeja koristeeksi, ennen loppusilausta, eli tuoreita mintunlehdyköitä.




Raidallisten lakritsimarenkien ohjeen löydät täältä. Nuo ylemmässä kuvassa olevat punavalkoraidalliset marengit ovat vadelmamarenkeja, joita saat, kun jätät lakritsimarengin ohjeesta pois lakritsijuuren ja laitat sen tilalle luontaista vadelma-aromia noin 2 tl. Väriksi sitten mustan tilalle tietenkin punaista, minulla näissä rosan väristä pasta- eli geelimäistä elintarvikeväriä.

Tällä kertaa tein tarjolle myös Mini Cupcakeseja, kaikki samoissa mauissa kuin isoveljensäkin: PB Lover, Salted Caramel (ohje täällä) ja Berry Dream. Tässä kuvassa sulassa sovussa iso- ja pikkuveljet.


Auringon paistaessa huomasi, miten sää vaikuttaa ihmisten liikkumiseen.  Auringon paistaessa kojulla oli ihan hyvin asiakkaita, pöydän ääressä kahvittelijoita ja välillä jopa pientä jonontynkää, mutta heti kun hiukan sateli, Kaivari tuntui tyhjentyneen kuin taikasauvan iskusta. Jso ilma olisi ollut tällainen koko ajan, ihmisiä olisi ollut varmasti enemmän liikkeellä.


 Hyvä esimerkki siitä, miten sade vaikuttaa myös eri tuotteiden menekkiin, oli viime elokuun suosituin tuote Pink Lemonade. Se loppui elokuussa alta aikayksikön, joten tällä kertaa olin tehnyt sitä puolet enemmän, mutta sitä menikin vain murto-osa, koska suurin osa halusi jotain lämmintä juotavaa. No nytpä täällä sitten nesteytetään itseämme tuolla ylimäärällä. Muuten meillä ei juurikaan sokeria sisältäviä juomia harrasteta, kun tuota sokeria tulee syötyä enemmän kuin tarpeeksi leivonnaisten muodossa. Pakkohan niitä omia viritelmiä on maistaa, ennen kuin julkaisee blogiin ohjeita. Eikös se ole oikeanlaista laadunvalvontaa?


 Myös näitä rapeita riisimuroherkkuja eli Rice Krispies Treatsejä on ollut aiemminkin kojullamme. Näin herkkujen leipojan vinkkelistä mukavia tarjottavia, ne kun voi tehdä pari päivää aiemmin, eikä vasta Ravintolapäivää edeltävänä päivänä tai Ravintolapäivän aamuna.


Ohjeet jo aiemmin blogissa Blueberry Cheesecake Pies/Mustikka-juustokakku piiraisiin että Lime tartaletteihin/Key Lime Pies.


Ilman apukäsiä kahvilan pitäminen olisi melko hankalaa, joten suuri kiitos taas myös miehelleni Jarille panostuksesta vaimon harrastukseen!


Toivottavasti tavataan taas tulevina Ravintolapäivinä :). Aurinkoista alkukesää kaikille toivottaen,

CT4U/Raili ja "apupoika" Jari


P.S. Tänään on näköjään Kansainvälinen leivontapäivä - World Baking Day. Vaikka leivontaa rakastankin, jätän leivonnan tällä kertaa väliin, koska meillä on noita eilisiä leivonnaisia syötäväksi ihan riittävästi. Vai...pitäisikö kuitenkin pyöräyttää pojan (kylläkin jo aikuinen) huomisille synttäreille synttärikakku ;).

-Raili


torstai 14. toukokuuta 2015

Ravintolapäivä 16.5.2015 - CT4U mukana 6:tta kertaa



Tulevana  lauantaina olen mieheni kanssa pyörittämässä kahvilakojuamme Merisatamanrannassa, Kaivopuistossa klo 11 - 16. Helmikuun Ravintolapäivään emme osallistuneetkaan, koska meillä ei ole peräkärryssä talvirenkaita, joten onkin nyt taas mukava päästä osallistumaan. Olemme mukana nyt jo tosiaan 6:tta kertaa. Olen aiemminkin hehkuttanut, miten tällainen tapahtuma sopii ruoka-/leivontabloggarille kuin nenä päähän. Saa toteuttaa itseään ja leipoa sydämensä kyllyydestä, tapaa ihania uusia ja jo tutuksi tulleita ihmisiä. Mikäs sen mukavampaa. 


Valkoisen puutarhakatoksen alla tarjolla perinteiden mukaan makeaa ja suolaista leivonnaista kahvin, teen ja Pink Lemonaden kera. Tervetuloa poikkeamaan paikan pääälle!

Kuvissa osa kahvilakojuumme tulevista herkuista, ainakin tällaisia tulee olemaan tarjolla:

MENU

Pies - Key Lime and Blueberry-Cheesecake

Chocolate Cake with Mascarpone-Cream and Berries (GLUTEN FREE)

Cupcakes - PB Lover, Berry Dream and Salted Caramel

Merinques - Liquorice and Raspberry
& VEGAN Merinques in Vanilla Flavour

Cookies - Chocolate Chips Cookies

Rice Krispie Treats

Quiches - Smoked Salmon and Feta-Veggie

Hot Coffee, Tea and cold Pink Lemonade

Otamme jälleen mukaamme myös pöydän ja tuoleja, jotta voit istahtaa alas. Toivottavasti saadaan hyvä sää Ravintolapäiväksi!

Myös Take away - mahdollisuus (varaamme rasioita mukaan).

TERVETULOA - WELCOME! t.Raili & Jari


Tällä kertaa yritän varautua mm. Pink Lemonaden menekkiin paremmin, koska edellisellä kerralla kun sitä oli, se loppui varmaan tunnissa. Tosin silloin oli ihanan lämmin päivä, joten varmasti kylmän juotavan menekki oli senkin takia suuri. Lauantaille on luvassa aika mukava ilma, joten se suosii tapahtumaa ja erityisesti meitä ulkosalle Ravintolapäivän pisteensä pystyttäjiä. Toivotaan, että sääennuste pitää paikkansa, eikä ainakaan saada kauheasti vettä niskaan.

Jos itse mietit, pitäisikö osallistua Ravintolapäivään "ravintoloitsijana", niin ehdottomasti kannattaa minun mielestäni. Se on tosi kivaa. Minä ainakin olen pitänyt kokemusta joka kerta mukavana ja niin miehenikin. Univelkaahan siinä tosin aina tuppaa tulemaan, ainakin itsellä, kun leivonnaisista suurin osa pitää tehdä edellisenä päivänä tai Ravintolapäivän aamuna, mutta on se mielestäni sen arvoista. Eikä univelka enää tunnu siinä vaiheessa, kun saa kojun pystyyn ja pääsee höpisemään mukavia kojulla käyville ihmisille. Kurkkaapa siis lisätietoa Ravintolapäivästä täältä. Vielä ehtii osallistua lauantainkin Ravintolapäivään, kun laittaa töpinäksi suunnittelujen kanssa ;).

FB -tapahtumasivulta löytyy uusinta tietoa kahvilaamme liittyen, saatta nimittäin olla, että mopo karkaa taas käsistä ja kahvilaamme tulee muitakin herkkuja tarjolle, mitä tuohon olen listannut. Pyrin päivittämään blogiin Ravintolapäivän tarjottavia pikkuhiljaa Ravintolapäivän jälkeen. Osa ohjeista on tosin jo blogissa.

Mukavaa tulevaa Ravintolapäivää kaikille, sekä kiertelijöille/nautiskelijoille että yhden päivän ravintoloitsijoille!

tiistai 12. toukokuuta 2015

Mansikkakakku



Äitienpäivään tuli tehtyä myös pari kakkua, toinen anopille ja toinen itselle. Löin nk. kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja leivoin molemmat kakkupohjat samaan aikaan ja laitoin kakkuihin myös samanlaisen täytteen, eli näiden teko oli oikeestaan yhtä helppoa ja nopeeta, kuin yhdenkin kakun teko.  Kakuissa täytteenä mansikkamoussea, johon olin sekoittanut tuoreita mansikanpaloja sekaan. Anopin kakun kuorrutin ja koristelin ohuesti laktoosittomalla kerma-tuorejuustoseoksella, pintaan tuoreita mansikansiivuja. Klassista, mutta mansikkakakkuhan toimii aina. Oman äitienpäiväkakkuni kuorrutin itsetehdyllä vaahtokarkkimassalla (laitan ohjeen jossain vaiheessa blogiin).

Perustäytekakkupohjat (sokerikakkupohjat) teen nykyään useimmiten punnitsemismetodilla, jolla kakkupohja tuntuu onnistuvan joka kerta erinomaisesti, riippumatta munien koosta. Kulhoon rikotut huoneenlämpöiset munat punnitaan digitaalivaa'alla ja lukema kerrotaan 0,7:llä. Tuo lukema on sokerin ja jauhojen määrä. Eli sekä sokeria että jauhoja laitetaan sama määrä. Jauhoista osa voi olla perunajauhoja, jolloin kakkupohjasta tulee pehmeä ja pumpulinen. Eli vehnäjauhoja jauhojen määrästä noin 70 %:a, perunajauhoja 30 %:a. Kakkupohjista tulee hyvin kohonneita, korkeita ja helposti käsiteltäviä. Leivinjauhetta kannattaa laittaa 1 tl, jolloin pohjista tulee erityisen muhkeita ja korkeita. Jos ei halua käyttää leivinjauhetta, munien määrää kannattaa hiukan lisätä. Ohjetta olen joskus ennen blogia käyttänyt, mutta olin hiukan unohtanut tuon tavan, ennen kuin löysin tuon teko-ohjeen Tarulta, Tarun Taikakakuista. Kiitos Taru, tällä tavalla saa ihan mahtavat kakkupohjat aikaiseksi. Taru on muuten löytänyt ohjeen Ulla Svenskin kirjasta Lempileivonnaiset (2009).

HUOM! Allaolevalla ohjeella saat 2 x 18 cm halkaisijaltaan olevaa korkeaa täytettyä kakkua, jotka molemmat saa leikattua kolmeen kerrokseen, väleissä paksuhko kerros mansikkamoussea. Jos sinulla on matalareunaiset kakkuvuoat, suosittelen 20-22 cm halkaisijaltaan olevia vuokia, ettei kakkutaikina paistu uunissa yli vuoan reunojen. Ainemäärät puolittamalla saat tehtyä yhden kakun.
Jos haluat, voit tehdä näillä ainemäärillä yhden suuremman kakun. Silloin kakusta saisi 26 cm halkaisijaltaan olevan kakun, leikattuna 2-3 kerrokseen.

KAKKUPOHJAT (2 X 18 CM pyöreisiin, korkeisiin kakkuvuokiin tai 1 x 26 cm pyöreään vuokaan)

5 munaa rikottuna kulhoon (yleiskoneen kulhoon tai kulhoon, jossa vatkaat ne sähkövatkaimella)
Laita digitaalivaaka päälle ja tarkista, että lukema näyttää nollaa
Ota lukema ylös, esim. minulla nämä 274,5 g, eli pyöristettynä 275 g
Kerro lukema 0,7:llä, eli 275 x 0,7=192,5
Sokeria siis 192,5 g eli 193 g
Jauhoja sama 193 g, joista noin 70 % on vehnäjauhoja ja 30 %:a perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen, kiertoilma 155 asteeseen. Voitele ja jauhota vuoka/vuoat. Jos käytät irtopohjavuokia, kannattaa pohjan ja reunan väliin pingottaa leivinpaperi.

Vatkaa munia ensin hiljaisella nopeudella yleiskoneessa, sähkövatkaimella kulhossa hetken aikaa. Lisää sitten sokeri, samalla koko ajan vatkaten. Vatkaa todella hyväksi vaahdoksi. Tarpeeksi vatkattu muna-sokerivaahto on hyvän kakkupohjan edellytys. 

Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään. Siivilöi jauhoseos parissa erässä muna-sokerivaahdon sekaan varovasti pallovispilällä tai nuolijalla nostellen. Vältä turhaa sekoittamista, ettei munavaahto laske.

Jaa seos kahteen vuokaan tai yhteen vuokaan, kuten yllä on selostettu. Paista uunin alatasolla, 18 senttisiä pohjia noin 25 minuuttia tai kunnes tikulla kokeiltaessa, tikkuun ei enää tartu taikinaa. Suurempi pohja vaatii noin 35-40 minuutin kypsennyksen.

Nosta kakkupohjat sitten noin 5:ksi minuutiksi jäähtymään ritilälle ja kumoa ne sitten varovasti ritilän päälle, jossa on leivinpaperi, jäähtymään.

Leikkaa vasta jäähtyneenä kerroksiin.

TÄYTE (riittää kahteen väliin 2 x 18 cm:n kakkuihin tai yhteen isompaan 26 cm:n kakkuun)

5 liivatelehteä
1 vispikerma
1 prk/250 g Mascarponea
4 rkl tomusokeria
0,5 tl vaniljajauhetta/1 tl vaniljasokeria
1,5 dl turkkilaista jogurttia
3 dl kevyesti sokeroitua mansikkasurvosta (n. 1 l mansikoita, 1/2 rkl sokeria)
2 rkl sitruunamehua

n. 1/2 litraa tuoreita mansikoita paloiteltuna

Laita liivatteet pehmenemään kylmän veteen 5-10 minuutiksi.

Vatkaa kulhossa sähkövatkaimella vispikerma, Mascarpone, tomusokeri ja vanilja vaahdoksi.

Kuumenna 2 rkl sitruunamehua mikrossa kulhossa ja sulata siihen käsin kuivaksi puristamasi liivatelehdet. Jätä hetkeksi jäähtymään.

Lisää vaahdon sekaan turkkilainen jogurtti ja pyöräytä sekaisin. Lisää sitten mansikkasurvos ja sen jälkeen liivateliuos, ohuena nauhana, koko ajan samalla hiljaa vatkaten.

Anna täytteen hetken jämäköityä ja leikkaa sillä välin kakkupohjat sopiviin kerroksiin.

KAKUN TÄYTTÖ

KOSTUTUS
4 rkl sitruunamehua
3/4 dl vettä
2 rkl sokeria

Sekoita kostutusaineet keskenään sekaisin.

Pese ja kuivaa vuoat/vuoka, jossa kakkupohjat paistoit. Vuoraa vuoat tuorekelmulla niin, että se peittää pohjan ja reunat ja liepeet jäävät yli. Helpointa on mielestäni laittaa kaksi palaa ristikkäin.

Leikkaa kakkupohjat/kakkupohja kolmeen kerrokseen. Tasoita tarvittaessa paistopintaa hiukan. Kokoa kakku nurinpäin vuokaan, koska se kumotaan täytettynä, eli päällimmäiseksi kerrokseksi tulee vuokaan ensimmäiseksi laitettu kerros. Kannattaa laittaa silein kerros pohjalle, eli se pinta, joka on ollut vuokaa vasten. Nosta se vuokaan, kostuta kevyesti silikonisutia apunasi käyttäen. Lusikoi pohjan päälle puolet täytteestä, ripota täytteen päälle puolet mansikanpaloista ja paina seuraava pohja täytteen päälle, kostuta se ja lusikoi sen päälle loput täytteestä sekä loput mansikanpalat. Paina päällimmäinen pohja täytteeseen kiinni ja kostuta sitäkin kevyesti.

Käännä tuorekelmun liepeet kakun päälle, painele kakkua kevyesti käsilläsi, jotta saat kerroksista tiiviihköt ja tasaiset. Nosta sitten kakku kylmään seuraavan päivään tai minimissään noin 4:ksi tunniksi.


KAKUN KORISTELU

Kumoa kylmässä olleet kakut tarjoilualustoille ja poista tuorekelmut varovasti.

Mansikka-kermakakut /2 x 18 cm kakkuun tai 26 cm:n kakkuun:

4 dl vispikermaa (minulla laktoositonta)
200 g tuorejuustoa (minulla laktoositonta Violan maustamatonta tuorejuustoa)
2 rkl tomusokeria
0,5 tl vaniljajauhetta/1 tl vaniljasokeria

Näillä ainemäärillä tulee ohuet kerrokset kerma-tuorejuustoa, jos haluat esim. pursottaa enemmän, tuplaa ainemäärät.

Mittaa aineet kulhoon ja vatkaa sähkövatkaimella tai yleiskoneessa vaahdoksi. Levitä kakun päälle ja reunoille ohuehko kerros vaahtoa palettiveitsellä ja pursota loppu vaahdosta haluamallasi tavalla.
Minä levitin mansikka-kermakakun reunoille hiukan paksumman kerroksen ja vedin sahalaitaisella raapalla reunoihin raitakuviot. Päälle asettelin mansikoita ja kakun päälle reunaan pursotin avoimella tähtiyllalla (Wiltonin M1 tylla) pursotuspussista koristereunuksen.

Jos haluat kuorruttaa kakun kaulittavalla massalla, toimi näin:

Vaahtokarkkimassalla kuorrutettu kakku (HUOM! 1 x 18 cm:n kakkuun)

n. 600 g  vaahtokarkkimassaa/kaulintamassaa
1 dl vispikermaa
1/2 rkl tomusokeria

Luulenpa, että oma äitienpäiväkakku jää aika hyvin mieleen.... Ensimmäisessä kuvassa kakku näyttää vielä ihan lupaavalta ja suunnittelin koristelevani sen hempeän kauniiksi. Mutta kuinkas sitten kävikään, mämmikoura iski mukaan kuvioihin ja ensimmäistä kertaa elämässäni onnistuin pudottamaan kakun. Onneksi kakku putosi pöydälle, eikä lattialle, joten se voitiin kuitenkin syödä. Nauroin, että tästähän tuli varsinainen 3:n sekunnin äitienpäiväkakun koristelu. Kakku oli ihan hyvää, vaikka sitä lusikoitiinkin lautasille suoraan tuosta muovipurkista :). Joskus näköjään sattuu ja tapahtuu.


Vaahtokarkkimassan alle riittää kerma, mutta jos päällystät kakun marsipaanilla tai sokerimassalla, kuorrutteen alle kannattaa tehdä sokerikreemi tai marenkivoikreemi Ne eristävät kosteutta, eikä massa ala pehmenemään eikä hikoilemaan, vaan pysyy ryhdikkäänä ja kauniina kakun päällä.

Vatkaa kerma ja tomusokeri vaahdoksi sähkövatkaimella. Levitä kakun pintaan ja reunoille kermavaahtoa tasaiseksi kerrokseksi palettiveitsen avulla. Yritä saada pinnasta mahdolisimman tasainen. Kermavaahto vaahtokarkkimassan alla antaa hiukan anteeksi epätasaisuuksia, koska se on sen verran pehmeää, että se muokkautuu.

Jos käytät sokerikreemiä, sen tasoituksen kanssa kannattaa olla tarkempi, jotta saat siistin pinnan aikaiseksi.

Kauli vaahtokarkkimassa reilusti tomusokeroidun silikonialustan päällä tasaiseksi pyöreäksi levyksi, joka peittää reilusti kakun. Nosta massa varovasti joko rullaamalla se kaulimen ympärille ja siitä kakun päälle tai käsien avulla, laittamalla kädet varovasti massan alle ja nostamalla se kakun päälle.

Tasoittele massa ensin päältä ja sen jälkeen reunoilta. Jaa poimut suht tasaisesti kakun ympärille, niin siitä on helpompi saada tasainen. Vedä/venytä massaa hiukan varovasti ulospäin ja painele se kakun reunaan kiinni. Käy koko reuna läpi samoin. Tasoita massa kakulle joko käsin tai silottajalla ja leikkaa sitten kakun alareunasta ylimääräinen massa pois. Voit tehdä kakkuun siitä koristeita, mutta sitä ei voi säilyttää eikä käyttää myöhemmin, koska siihen on luultavasti tullut hiukan kakun täytettä, joka pilaa massan säilytettäessä.

HUOM! Massalla kuorrutettuja kakkuja ei saa säilyttää kakkukuvun alla, vaan ne tulee säilyttää jääkaapissa peittämättä. Muuten massa alkaa hikoilemaan ja pehmenemään.

Tässä alkaa jo odottaa ihania kotimaisia mansikoita, mutta kyllä nuo ulkolaisetkin menee paremman puutteessa.

perjantai 8. toukokuuta 2015

Äitienpäiväleivokset




Äitienpäiväkakun sijaan äitiä voi sunnuntaina ilahduttaa vaikka näillä suht nopea- ja helppotekoisilla kääretorttuleivoksilla. Nämä ovat vähän kuin koristeltuja pikkukakkuja.

KÄÄRETORTTULEIVOKSET (6 kpl)

Kääretorttupohja:
4 munaa
1,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
2 liivatelehteä
65 g Mascarponea (hiukan yli 1/4 purkillinen/250 g purkki)
0,5 dl + 1 rkl kuohukermaa
3 rkl tomusokeria
0,5 tl vaniljajauhetta/1 tl vaniljasokeria
2 dl omenasosetta (vähäsokerista. Jos makeaa, jätä tomusokeri pois)
(Omenasoseen tilalle käy hyvin vaikka mansikkasurvos)
0,5 dl + 1 rkl turkkilaista jogurttia
1 rkl sitruunamehua

Koristeluun:
 n. 300 g valkoista vaahtokarkkimassaa/kaulintamassaa/sokerimassaa
ruusunpunaista pastaväriä
vihreää pastaväriä
TAI valmiiksi vihreää ja vaaleanpunaista massaa
 TAI massakoristeiden sijaan tuoreita mansikoita

2 dl vispi-/kuohukermaa
2 rkl tomusokeria

Koristeet:
Jos haluat koristella leivokset pienillä ruusuilla ja ruusunlehdillä, koristeet kannattaa tehdä mielellään päivää aiemmin, jotta ne ehtivät kuivua, jolloin ne kestävät paremmin. Jos teet ne samana päivänä, kuin koristelet leivokset, kannattaa laittaa ne paikalleen hetki ennen tarjoilua. Koristeet voi tehdä jo viikko-parikin ennen koristelua ja säilyttää ne ilmatiiviissä rasiassa kuvumisen jälkeen.

Nopeisiin pikkuruusuihin et tarvitse mitään muottia.  Ne tehdään yksinkertaisesti rullaamalla toisesta päästä levenevä vaalenpunainen suikale rullalle. Jätä rulla hiukan löyhälle ja voit vielä hiukan taivuttaa osaa reunoista ulospäin. Kauli massa ensin tomusokeroidun tason päällä ohueksi levyksi ja leikkaa siitä sitten n. 5 cm pituisia suikaleita, jotka levenevät toiseen päähän, rullaa ja ruusu on valmis.

Lehtikoristeet on tehty ruusunlehtiejektorimuotilla. Kauli vihreä massa ohueksi levyksi ja paina ruusunlehtimuotilla siihen kuvio. Paina sitten kuvio pois ejektorin avulla. Voit taivuttaa osaa lehtien reunoista hiukan, jolloin saat tehtyä hiukan erimallisia lehtiä.

Kääretorttupohja:
Laita uuni kuumenemaan 220 asteeseen, kiertoilma 200 asteeseen. Leivinpaperoi uunipelti.

Vatkaa yleiskoneessa tai sähkövatkaimella kulhossa munat ja sokeri hyväksi, vaaleaksi vaahdoksi. Kannattaa vatkata munia ensin hetken ilman  sokeria hiljaisella nopeudella, sitten lisätä nopeutta ja sokeri. Näin saat parhaimman vaahdon aikaiseksi. Vaahdota tarpeeksi kauan munavaahtoa.

Sekoita vehnäjauhot, perunajauhot ja leivinjauhe keskenään sekaisin.

Siivilöi jauhoseos parissa erässä munavaahtoon ja sekoita varovasti nuolijalla sekaisin. Levitä taikina tasaiseksi pellille ja paista uunin keskitasossa noin 7 minuuttia tai kunnes tikulla kokeiltaessa tikkuun ei tartu taikinaa.

Kumoa kääretorttulevy sokeroidun leivinpaperin päälle. Rullaa se löysähkösti rullalle ja jätä jäähtymään. Kun kääretorttulevun rullaa jäähtymään, se on helpompi rullata täytettynä, eikä se murru niin helposti.

Täyte:
Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen 5-10 minuutiksi.

Vatkaa Mascarpone ja kuohukerma sekä tomusokeri ja vanilja keskenään vaahdoksi sähkövatkaimella kulhossa. Sekoita vaahdon sekaan jogurtti ja omenasose.

Kuumenna sitruunamehu esimerkiksi mikrossa pienessä kulhossa ja sulata siihen sitten käsin kuivaksi puristamasi liivatelehdet. Anna liivateliemen jäähtyä hetken ja sekoita se sitten täyteseokseen ohuena nauhana koko ajan samalla vatkaten.

Avaa kääretortturulla auki ja levitä kääretorttulevylle täyute tasaisesti. Rullaa tiukalle rullalle ja laita jääkaappiin tekeytymään minimissään pariksi tunniksi.

Leivosten kasaus:
Leikkaa kääretorttulevyn keskikohdasta haluamasi korkuisia leivoksia 6 kpl. Minulla leivokset olivat noin 5 cm korkeita. Kääretorttua jää hiukan yli, ellet halua todella korkeita leivoksia, mutta se on hyvää sellaisenaankin.

Vatkaa vispikerma ja tomusokeri sähkövatkaimella vaahdoksi. Levitä ohut kerros kermavaahtoa rullan sivuille kaulittavan massan tarttumapinnaksi. Nämä leivokset kannattaa tarjoilla samana päivänä, kuin teet ne, ettei massa pehmene. Vaahtokarkkimassa kestää kermavaahdon päällä pehmenemättä seuraavaankin päivään, mutta esimerkiksi sokerimassa pehmenee melko nopeasti. Jos teet kääretorttuleivosten pintaan sokerikreemin , joka eristää kosteutta paremmin, sokerimassankin voi laittaa jo edellisenä päivänä.

Kauli massa ohueksi levyksi tomusokeroidun tason päällä. Mittaa kääretorttuleivoksesi korkeus ja leikkaa levystä samankorkuinen suikale, joka ylettyy kääretorttupalan ympäri. Kiinnitä suikale kääretorttupalan ympärille painelemalla se kermavaahtoon kiinni.

Tee samoin kaikkien leivosten kanssa. Lusikoi sitten loppu kermavaahdosta pursotuspussiin, jonka päähän olet laittanut esimerkiksi avoimen tähtityllan (Wilton M1) ja pursota kääretorttuleivosten päälle ruusukkeet.

Laita kermaruusukkeiden päälle pikkuruusut ja ruusunlehtiä koristeeksi, mikäli teit niitä koristeeksi. Myös mansikat käyvät kääretorttuleivosten koristeeksi.

Nämä leivokset kävisivät hyvin myös prinsessa-aiheisten lastenjuhlien tarjoiluksi.


HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ!

torstai 7. toukokuuta 2015

Munattomat letut - Aquafaba Pancakes



Tein munattomia marenkeja Aquafabasta jokusen päivää sitten, kun törmäsin internetissä tuohon uutta kohua herättäneeseen kananmunan korvaavaan papuliemeen. Marengit onnistuivat erinomaisesti ja halusinkin nyt kokeilla tuota Aquafabaa muuhunkin kananmunaa korvaamaan. Aquafabasta luettuani, löysin tiedon, että 3 rkl Aquafabaa = kutakuinkin 1 kananmuna. Siltä pohjalta tein tämän lettutaikinani ja onnistui erinomaisesti. Helposti käännettäviä lettuja, jotka muistuttivat pitkälle Pancakesejä, ollen kuohkeampia kuin perusletut. Vähän miedomman makuisia kuin perusletut, muuten erinomaisia. Suosittelen!

Tietoa, mihin kaikkeen Aquafabaa voi käyttää,  löytyy aquafaba.com virallisilta sivuilta.

MUNATTOMAT MUSTIKKALETUT/BLUEBERRY AQUAFABA PANCAKES 
(10 kpl n. 14 cm pyöreitä lettuja)

6 rkl Aquafabaa eli kikhernepurkin lientä tai papupurkin lientä
3 dl kevytmaitoa
2,5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl vaniljajauhetta/1 tl vaniljasokeria
2 rkl rypsiöljyä

Lisäksi:
Pensasmustikoita jäisenä suoraan pakastimesta (tai tuoreita)
Voita lettujen paistoon
Sokeria ripoteltavaksi lettujen päälle
Vaahterasiirappia
Tomusokeria

HUOM! VEGAANIT letut saat vaihtamalla kevytmaidon esimerkiksi mantelimaitoon tai soijamaitoon tai vastaavaan. Ja käyttämällä lettujen paistoon voin tilalla esim. kookosöljyä tai muuta kasviöljyä.

Mittaa kulhoon Aquafaba eli papuliemi. Vatkaa hetki käsivispilällä, jotta Aquafaba hiukan vaahtoutuu. Lisää suurin osa maidosta, vehnäjauhot, vanilja ja vatkaa hetken käsivispilällä. Lisää sitten loput jauhot ja öljy ja vatkaa vielä tasaiseksi.

Kuumenna pienehkössä paistinpannussa hiukan voita ja lisää sitten lettutaikinaa n. 3/4 dl pannulle.
Ripota heti sen päälle n. 8-10 pensasmustikkaa. Käännä lastalla, kun pinnalle alkaa muodostua kuplia ja paista myös toiselta puolelta.

Aquafaba -lettutaikina käyttäytyy paistaessa hyvin pitkälle kuin Pancakes -taikina, johon on lisätty leivinjauhetta, ollen kuohkeampi, kuin perinteinen lettutaikina.

Nosta valmis lettu lautaselle ja ripota sen päälle hiukan sokeria. Paista kaikki letut ja pinoa ne lautaselle.

Tarjoile vaahterasiirapin, pensasmustikoiden ja tomusokerin kanssa.

TAVALLISIA LETTUJA SAAT JÄTTÄMÄLLÄ PENSASMUSTIKAT PAISTOVAIHEESSA POIS. 


Tarjoile letut silloin esimerkiksi mansikkahillon ja kermavaahdon kanssa.


keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Uunipaahdetut uudet perunat 2:lla tapaa, savupaprikadippi ja kalkkunafilettä



Kotimaisia uusia perunoita odotellessa, ulkolaiset uudet perunat maistuvat erinomaisilta, erityisesti uunissa paahdettuina ja maustettuina. Helppoakin niiden valmistus on. Kun teet niille lisukkeeksi vielä nopean savupaprikalla maustetun dippikastikkeen, se nostaa perunat vielä uudelle tasolle. Kannattaakin valmistaa perunoita reilusti, koska tuon dippikastikkeen kanssa niitä tulee syötyä enemmän, mitä alunperin oli aikeissa.

Kalkkunafileen lisukkeeksi kannattaa kypsentää jotain kasvista. Meillä oli kalkkunan kanssa tällä kertaa lisukkeena kasariklassikkoa, eli herne-maissi-paprikaa, ihan suoraan pakasteesta mikron kautta ruokapöytään. En tiedä onko nostalgiaa, mutta minun tekee joskus mieli herne-maissi-paprikaa.

 
UUNIPAAHDETUT UUDET PERUNAT KAHDELLA TAPAA

Pese uudet perunat hyvin ja anna niiden kuivua puhtaan keittiöpyyhkeen päällä.

KOKONAISENA PAAHDETUT PERUNAT
n. 1 kg uusia perunoita
n. 2 rkl oliiviöljyä
n. 2 rkl tuoretta rosmariinia tai timjamia hienonnettuna
Suolaa, mustapippuria

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen, kiertoilma 180 asteeseen.

Laita kuivatut perunat kokonaisina uunipellille ja ripota niiden päälle pari ruokalusikallista öljyä. Lisää suolaa sekä pari ruokalusikallista hienonnettua rosmariinia tai timjamia. Kääntele hyvin sekaisin.

Paista uunin keskitasolla, välillä käännellen, noin 40 minuuttia tai kunnes perunat haarukalla kokeiltaessa ovat kypsiä.

PALOINA PAAHDETUT PERUNAT

n. 1 kg uusia perunoita
n. 2 rkl oliiviöljyä
1/2 sitruunan mehu
1 rkl kuivattua oreganoa
suolaa, mustapippuria

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen, kiertoilma 180 asteeseen.

Lohko perunat 2-4 osaan, koosta riippuen ja laita syvälle uunipellille. Ripota päälle n. 2 rkl oliiviöljyä (perunoiden määrästä riippuen, suuri määrä kaipaa hiukan enemmän öljyä), 1/2 pienen sitruunan mehu, 1 rkl kuivattua oreganoa, suolaa ja mustapippuria

Paista uunin keskitasolla, välillä käännellen, noin 30 minuuttia tai kunnes perunat haarukalla kokeiltaessa ovat kypsiä.

SAVUPAPRIKADIPPI (n. 6:lle)

1 prk Créme Fraîchea
3 rkl majoneesia
hiukan Srirachaa
4 tl savupaprikaa (maun mukaan)
Mustapippuria, suolaa

Sekoita kaikki dipin aineet keskenään ja anna sen tekeytyä hetken. Säilyy jääkaapissa pari päivää, eli voi tehdä hyvin etukäteen jääkaappiin maustumaan.

HUOM! Perunoiden kanssa samaan aikaan saa uunissa näppärästi kypsennettyä vaikka kalkkunafileen, jolloin koko ateria valmistuu helposti samaan aikaan. Silloin vain uunin lämpötilan kanssa pitää hiukan veivata, koska perunoille olisi hyvä olla kovempi lämpö kuin kalkkunalle. Alla ohje paloina paahdetuille perunoille ja kalkkunafileelle, jotka kypsennetään samaan aikaan uunissa. 

Jos olisin kypsentänyt pelkän kallkunafileen uunissa, olisin laittanut uuniin fileen 160 asteeseen, kiertoilmalla 140 asteeseen ja kypsentänyt sen sitten 75 asteiseksi.

KALKKUNAN FILEE JA UUNIPAAHDETUT PERUNAT

N. 1200 g kalkkunafile
1 rkl kuivattua oreganoa
3 rkl sitruunamehua
n. 2 rkl oliiviöljyä
Mustapippuria, suolaa

Katso perunoiden osalta yltä ohje paloina paahdetuista uusista perunoista uuniin laittoon asti. Noudata kuitenkin tässä allaolevia aikoja ja lämpötiloja.

Ota kalkkunarulla lämpenemään 1/2 - 1 h ennen kypsennystä. Solmi kalkkunafile tarvittaessa paistinarulla. Sekoita lasissa keskenään mustapippuri, aavistus suolaa, oregano, sitruunamehu ja oliiviöljy. Hiero seos tasaisesti kalkkunafileen pintaan.

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen, kiertoilma 155 asteeseen

Laita paistomittari kalkkunafileeseen ja paista uunin keskitasolla sopivankokoisessa astiassa 40 minuuttia. Lisää sitten perunat ja nosta lämpö samalla 195 asteeseen, kiertoilma 175 asteeseen. Kypsennä vielä n. 30 minuuttia tai kunnes paistomittari näyttää 75 astetta (paistoaika n. 1 h/kg. Voit kokeilla, onko kypsää painamalla veitsellä kallkunan keskelle. Jos ulos tuleva lihaneste on kirkasta, liha on kypsää).

Ota kalkkuna pois uunista ja kääri se folioon vetäytymään. Nosta lämpö 225 asteeseen, kiertoilma 205 asteeseen ja anna perunoiden vielä ruskistua sen aikaa, kun kalkkuna vetäytyy.

Myös kypsistä uunissa paahdetuista perunoista tulee hyviä. Eli jos keitettyjä uusia perunoita jää yli, ne kannattaa paloitella ja maustaa ennen paahtoa. Niiden paahtoaika on luonnollisesti lyhyempi kuin raakapaahdettujen perunoiden.

tiistai 5. toukokuuta 2015

Paahdetut kurpitsansiemenet ja kikherneet


Kaipaatko kisakatsomoon jotain naposteltavaa? Näitä pikkusuolaisia voi napsia suht hyvällä omalla tunnolla, koska sekä kurpitsansiemenet että kikherneet ovat terveellisiä. Kuorettomat kurpitsansiemenet on nopea paahtaa pannussa, mtta kikherneiden paahtamiseen menee huomattavasti kauemmin aikaa, joten ne valmistetaan uunissa. Paahdetut kurpitsansiemenet ovat hyviä myös salaatissa, mutta silloin ne voi kuivapaahtaa pannulla, ilman öljyä ja suolaa, jolloin ne ovat vieläkin terveellisempiä.

PAAHDETUT KURPITSANSIEMENET (n. 3 dl)

3 dl kuorettomia kurpitsansiemeniä
1/4 tl oliiviöljyä
Himalajan vuorisuolaa maun mukaan

Laita pannulle kurpitsansiement, öljy ja suolaa. Paahda kurpitsansiemeniä keskilämmöllä pannulla koko ajan sekoitellen, kunnes ne ovat paahtuneet sopivasti makusi mukaan. Aikaa siihen ei mene kuin pari minuuttia. Siemenet palavat melko helposti, joten ole tarkkana niiden kanssa.

Kaada lautaselle jäähtymään.

UUNIPAAHDETUT KIKHERNEET

1 tölkki/purkki suolaliemeen säilöttyjä kikherneitä
1 rkl oliiviöljyä
n. 1/2 rkl himalajan vuorisuolaa
1/2 tl savupaprikajauhetta

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen, kiertoilma 180 asteeseen.

Jos et muuten ole vielä kerennyt kokeilla, mitä saa aikaiseksi kikhernepurkin liemestä, niin kurkkaapa blogipostaukseni tuosta maailmalla kovasti kohutusta liemestä eli  Aquafabasta, täältä.

Valuta kikherneet siivilässä. Anna niiden olla siivilässä jonkun aikaa, jotta suurin osa nesteestä valuu pois.

Levitä pellille leivinpaperi ja sen päälle talouspaperia. Kaada kikherneet paperien päälle ja painele talouspaperilla kikherneiden päältä, jotta saat kikherneet mahdollisimman kuivaksi. Ota sitten niiden alta talouspaperit pois. Lisää öly, suola ja savupaprika ja sekoita ne hyvin kikherneisiin.

Paahda kikherneitä uunin keskitasolla noin 30-40 minuuttia, välillä niitä käännellen, jotta ne paahtuvat mahdollisimman tasaisesti. Kikherneet saavat paahtua rapeiksi asti. Minulla kesti kiertoilmalla 180 asteessa tasan 30 minuuttia.

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Munattomat marengit - Aquafaba muuhunkin kananmunaa korvaamaan



Joko olet ehtinyt kokeilla Aquafabaa eli kikhernepurkin (tai papupurkin) lientä kananmunan korvikkeena? Tuntuu oudolta, että kikherne-/papupurkin liemestä ja sokerista saa aikaiseksi esimerkiksi marenkeja.  Siis marenkeja ilman munanvalkuaista! Kuulostaa todella oudolta, joten sitähän oli ihan pakko kokeilla, vaikka kanamunia meidän taloudessa käytetäänkin. Ja kyllä se vain toimii, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin.

Vegaanipiireissä tieto Aquafabasta on levinnyt kovaa vauhtia sen jälkeen, kuin ranskalainen Joël Roessel keksi, että kikhernepurkin liemen voi vaahdottaa. Vähän myöhemmin Goose Wohlt USA:ssa keksi, että sokerin kanssa vaahdottamalla siitä voi tehdä uunissa paistettavia marenkeja.

Erityisesti kananmuna-allergikot ja vegaanit ovat varmasti ottaneet ilolla vastaan Aquafaban.  Yhden kananmunan voi korvata hyvin monessa paikassa 3 rkl:lla Aquafabaa. Tietoa, mihin kaikkeen Aquafabaa voi käyttää,  löytyy aquafaba.com virallisilta sivuilta. Sieltä löytyi tietoa, että Aquafabaa voi käyttää vaahdotettuna kypsentämättä esimerkiksi piirakan päällysteenä, erilaisissa vaahdoissa jne., kypsennettynä marenkeihin, macaroneihin jne. ja siitä voi tehdä vaahtokarkkeja, nougata ym. Myös esimerkiksi kakkuihin, kekseihin ja majoneesin tekoon se käy. Ja Aquafaballe kehitellään koko ajan uusia käyttötapoja.

Minä päätin nyt ensimmäiseksi testata nuo marengit, sen verran oudolta kuulosti, että periaatteessa kahdesta aineesta, eli kikhernepurkin liemestä ja sokerista vatkaamalla saa marenkeja aikaiseksi. Aineosien suhteen vedin hiukan hatusta, kun olin tutkinut asiaa sieltä täältä netin syövereistä. Aika vaihtelevia olivat nuo ainesuhteet eri puolella. Jossain luki, että mitä enemmän laittaa sokeria, sitä jämäkämpää vaahtoa saa aikaiseksi. Koska maustan marenkini usein vaniljalla, maustoin myös tämän marenkimassan vaniljalla, jotta makua olisi helpompi verrata tavallisten marenkien makuun. Maistoimme tuota marenkivaahtoa sellaisenaan ja se oli oikein hyvänmakuista, jopa parempaa, kuin paiston jälkeen marengit. Omasta mielestäni marengeista kyllä tuli ihan hyviä, jonkun verran erimakuisia kuin nk. normaalit marengit, mutta osa perheestä oli sitä mieltä, että ne maistuivat oudolle.

KANANMUNATTOMAT/VEGAANIT MARENGIT AQUAFABASTA (1 pellillinen, n. 35 pienehköä marenkia)

1 dl kikhernepurkin lientä
1,5 dl erikoishienoa Siro sokeria
1/2 tl valkoviinietikkaa
1/2 tl vaniljajauhetta/1 tl vaniljasokeria

Laita uuni kuumenemaan 100 asteeseen, kiertoilma 80 asteeseen.

Laita kaikki aineet samaan aikaan kulhoon ja vastkaa sähkövakaimella, kunnes marenkisi on tarpeeksi jämäkkää pursotettavaksi. Minulla kesti 7-8 minuuttia sähkövatkaimella.

Siirrä marenki pursotuspussiin ja pursota leivinpaperoidulle pellille haluamasi mallisia marenkeja. Minä pursotin nämä omat marenkini pursotuspussilla, johon olin laittanut pyöreäaukkoisen tyllan.


Paista uunin keskitasolla n. 1 h 40 min, tai kunnes marenkisi ovat sopivan kypsiä.

Anna jäähtyä ja säilytä ilmatiiviissä rasiassa.

Olisi mielenkiintoista tietää, mitenköhän tuo ranskalainen on alunperin saanut päähänsä kokeilla kikhernepurkin liemen vaahdottamista. Ei ehkä ihan ensimmäiseksi olisi tullut meikäläisen mieleen tuollaista kokeilla.

perjantai 1. toukokuuta 2015

Churrot - nopeat "munkkitangot"




Churrot valmistuvat nopeasti ja melkein yhtä nopeasti ne myös katoavat herkuttelijoiden suuhun. Ne ovat hyviä kaneli-sokerissa pyöriteltynä sellaisenaan, mutta perinteisesti ne nautitaan joko paksuhkon suurustetun kaakaon tai suklaadipin kera, joihin churroja dipataan. Espanjassa näitä syödään usein aamupalaksi, mutta itse herkuttelisin näillä ennemminkin jälkiruokana tai muuten erikoisherkkuna.

Koska munkkirinkilät tuli tänä vuonna paistettua jo ennen vappua, pyöräytin meille vappuaattona siman kylkeen satsin churroja. Vappuherkun lisäksi nämä käyvät hyvin vaikka lastenjuhlien herkuksi tai espanjalaisen/meksikolaisen ruoan jälkiruoaksi. Churrot ovat parhaimmillaan vielä hiukan lämpiminä, jolloin ne ovat ihanan rapeita päältä ja pehmeitä sisältä.

Churrotaikinaa on kahdenlaista, toinen on kuten tuulihattutaikina, toinen on vielä yksinkertaisempi aineosiltaan. Minä teen churroni aina tuulihattutaikinasta. Churroista saa perinteisen uurteisia pursottamalla churrotaikinaa kuumaan öljyyn tukevasta pursotuspussista, jonka päässä on tähtitylla. Toki ne voi pursottaa esimerkiksi tukevasta pakastepussista, jonka kulmaan on leikattu reikä. Silloin tangoista tulee tietenkin sileitä. Maun mukaan churrot voi pursottaa ohuiksi tai paksummiksi. Churrot paisuvat uppopaistettaessa, joten suosittelen korkeintaan keskikokoista tähtityllaa churrotaikinan pursotukseen. Minulla oli Wiltonin 1M -tähtiylla, jolla tuli omaan makuun juuri sopivan pulleita churroja.

CHURROT (n. 25 kpl kutakuinkin 10 cm pitkiä churroja)

2 dl vettä
100 g voita
ripaus suolaa
1 rkl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
3 munaa (M-kokoisia)

Lisäksi:
n. 1,5  L rypsiöljyä
n. 1 dl Siro erikoishienoa sokeria
3 tl kanelia 

Mittaa kattilaan vesi, voi, suola ja sokeri. Kuumenna seos kiehuvaksi ja lisää kaikki jauhot kerrallaan. Sekoita voimakkaasti puuhaarukalla, kunnes seos irtoaa kattilan reunoista. Anna olla vielä hetken lämmollä, jotta seos hiukan kuivahtaa ja sekoittele koko ajan. Ota pois levyltä, siirrä taikina kulhoon, jossa voit vatkata sähkövatkaimella ja jäähdytä viitisen minuuttia.

Kaada  lautaselle pari desiä Siro erikoishienoa sokeria  ja kaneli ja sekoita ne sekaisin. Churrot pyöritellään lämpimänä kaneli-sokerissa.

Vuoraa laakean astian pohja talouspaperilla. Saat nostettua siihen uppopaistetut churrot, jotta ylimääräinen öljy imeytyy paperiin.

Kaada laakeahkoon paksupohjaiseen kattilaan/pataan öljyä niin, että sitä tulee minimissään  n. 5cm:n kerros.

Lisää sitten hiukan jäähtyneeseen taikinaan munat yksitellen sähkövatkaimella vatkaten. Laita taikina pursotuspussiin, jonka päähän olet virittänyt pienen tai keskikokoisen tähtityllan.

Churrojen paisto:
Laita öljy kuumenemaan paksupohjaiseen kattilaan/pataan. Jos sinulla on lämpömittari, kuumenna öljy 180-asteiseksi, churrot vaativat aika kuuman lämmön. Ilman lämpömittaria voit tarkistaa oikean lämpötilan tipauttamalla pienen palan vaaleaa leipää kuumentuneeseen öljyyn. Mikäli leipäpala ruskistuu kauniisti noin minuutissa, lämpötila on oikea. Muuten säädä levyn lämpöä suuntaan tai toiseen. Paista vaikka pari churroa kokeeksi. Liian viileässä öljyssä ne imevät itseensä liikaa öljyä, eikä niistä tule rapeita.

Purista pursotuspussista churrotaikinaa haluamasi pituinen pötkö (n. 10 cm) ja leikkaa sitten taikina saksilla poikki. Kattilasi koosta riippuen, voit uppopaistaa kerrallaan n. 5-8 churroa. Ruskista ensin toiselta puolelta, käännä reikäkauhalla ja ruskista sitten myös toinen puoli. Kypsyminen vie noin 2 minuuttia per puoli.


 Nosta kypsät churrot valumaan vadille, jonka olit aiemmin vuorannut talouspaperilla, jotta ylimääärinen rasva imeytyy paperiin. Pyörittele vielä lämpimät churrot kaneli-sokerissa yksi kerrallaan ja pinoa ne sitten tarjoiluvadille.

Tarjoa lämpimänä kaneli-sokerissa pyöriteltynä sellaisenaan tai tee lisukkeeksi suklaakastike, johon churroja dippaillaan.


VINKIT:
Tuulihattutaikina ei pidä odottelusta, joten kannattaa laittaa kaikki tarvikkeet valmiiksi, ennen kuin alkaa tekemään taikinaa.

Vaihda tarvittaessa välillä puhtaat talouspaperit vadille, johon nostat churrot paiston jälkeen, jotta saat niihin kunnolla öljyn imeytymään.

Churrot ovat hyviä, mutta uppopaistaessa asuntoon tulee väistämättä rasvankäryä. Jos omistat ulkogrillin, jossa on sivupoltin, churrot paistuvat näppärästi ulkona ja kaikki käryt myös jäävät sinne. Hiuksiinkaan ei jää mitään tuoksua uppopaistosta, joka on iso plussa ainakin minun mielestäni. Siksi hoidankin mielellään uppopaistot/friteeraukset ulkona.

Kannattaa muistaa aina uppopaistaessa:
Ota varmuuden vuoksi kattilaan sopiva kansi lähelle. Jos jostain syystä ylikuumennat öljyn ja se leimahtaa, laita kansi kattilan päälle, jotta palo tukahtuu.

Muista, ettei öljyä saa kaataa viemäriin kuin ihan pikkurikkisen määrän. Eli uppopaistossa käytetty öljy pitää hävittää suljetussa astiassa sekajätteen seassa tai toimittaa öljynkeräyspisteeseen.

 
SUKLAAKASTIKE CHURROJEN DIPPAILUUN
1 dl kuohukermaa
1/4 dl kevytmaitoa
60 g maitosuklaaa
40 g tummaa suklaata

Rouhi suklaa pienehköiksi paloiksi.
Kuumenna kerma ja maito mikrossa tai kattilassa levyllä kiehumapisteeseen. Kaada kuuma kerma-maitoseos suklaan päälle ja anna seoksen olla noin 40 sekuntia. Sekoita tasaiseksi.

Kaada joka nautiskelijalle omaan pikku kulhoonsa suklaakastiketta, johon voi dipata churroja.