tiistai 13. elokuuta 2013

Kookos-mustikkakakku



Kerrankin tein jotain suoraan ohjeesta. Löysin Hembakat -lehdestä ohjeen tähän kookos-mustikkakakkuun.
Minulla oli vielä vähän jäljellä tuoreita mustikoita, joten päätin kokeilla tätä ohjetta.

Ei ollut mitenkään ylimakeaa, ja jos tykkää kookoksesta, niin tätä kannattaa kokeilla. Voin kuvitella tekeväni tätä joskus toistekin ihan hyvin. Minä tein tämän nyt siis tuoreista mustikoista, mutta ohjeessa luki, että pakastetutkin käyvät. Jos teen pakastemustikoista tätä joskus, aion kyllä ripauttaa mustikoiden päälle hillo-marmeladisokeria, jotta ne eivät painu kakkuosaan, vaan pysyvät siistinä kerroksena. Lisäksi uskon, että pakastettuja mustikoita tehdessä ne myös kaipaavat makunsa puolesta hiukan sokeria.

KOOKOS-MUSTIKKAKAKKU (12-14 palaa)

Kakkuosa:

75 g voita
3 munaa
2 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1,2 dl maitoa

Täyte:

1 dl kuohu- tai vispikermaa
1 muna
1/2 dl sokeria
1,5-2 dl kookoshiutaleita
2-3 dl mustikoita

1.Laita uuni lämpenemään 175-asteeseen. Voitele ja jauhota irtopohjavuoka, halkaisijaltaan 24-26 cm.

2.Sulata voi.Vispaa kulhossa sokeri ja munat hyväksi vaahdoksi.

3. Sekoita keskenään jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri. Sihtaa jauhoseos munavaahtoon ja lisää samanaikaisesti voi ja maito osissa. Sekoita varovasti tasaiseksi.

4. Kaada taikina vuokaan ja paista sitä uunin keskiosassa n. 20 minuuttia. Tee kakkuosan paistuessa täyte.

5. Vispaa kerma kuohkeaksi.

6. Vispaa muna ja sokeri eri kulhossa vaahdoksi. Sekoita munaseos ja kookoshiutaleet kermaan.

7. Ota kakku uunista ja jaa mustikat kakkuosan päälle. Levitä kermaseos tasaisesti mustikoiden päälle. Paista vielä uunin keskiosassa 20 minuuttia. Anna kakun jäähtyä ennen tarjoilua.



Itse pingotan lähes aina irtopohjavuoan reunan ja pohjan väliin leivinpaperin, jonka voitelen kevyesti. Voitelen myös reunat ja ripautan sitten jauhoja pohjalle ja reunoihin. Näin varmistaa sen, että kakku ei jää kiinni pohjaan. Voi tietenkin myös leikata sopivan kokoisen ympyrän vuoan pohjalle.

Okei, ehken sittenkään ihan orjallisesti noudattanut ohjetta, eli käytin voin tilalla juoksevaa kasvisrasvaa ja laitoin mustikoita n. 3,5 desiä. Kookosta laitoin 2 dl, ja sen verran suosittelen laittamaan, jotta kookoskin maistuu. Minä tein tämän kakun 24 senttiä halkaisijaltaan olevaan vuokaan. Jos sen tekee isompaan, uskon, että kookostäytettä saattaa olla aika vaikea saada levitettyä tasaisesti silloin, koska nytkään kookostäyte ei ollut kovin paksu. Paistoin itse kakun kiertoilmalla, jolloin 160 astetta oli minun uunissani sopiva aika ja tuolla asteella myös paistoajat olivat 20 minuuttia kakkuosa, 20 minuuttia täytteen kanssa lisää.

Huom! kaikki uunit ovat hiukan erilaisia. Tämän ohjeen kanssa kannattaa olla siinä kohden tarkkana, että kakkuosa on tarpeeksi kypsä ennen kuin lisäät mustikat ja kookosseoksen päälle. jotta kakku ei painu kasaan keskeltä. Eli jos kakkuosa "hyllyy", kannattaa sitä paistaa vielä hetki ennen täytteen lisäystä.
Harvoin myöskään uunit paistavat joka kohdasta yhtä tasaisesti, eli jos huomaat, että joku kohta ruskistuu enemmän, käännä kakkua välillä uunissa, jotta saat tasaisen paistotuloksen.


3 kommenttia:

  1. Moikka! Ajattelin kokeilla tätä kakkua, mutta pakastemustikoista. Luuletko, että mustikoiden päälle voisi siis suoraan ripotella hillosokeria?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! En ole tosiaan kokeillut tätä pakastemustikoista, mutta tosiaan ohjeessa luki, että niistäkin onnistuu. Sekoittaisin pakastemustikoiden sekaan hillo-marmeladisokeria. Ainakin mustikkapiirakassa ja mustikkapaistoksessa toimii hyvin sillä tavalla, eli sitoo kosteutta ja antaa tarvittavaa lisämakeutta. Pakastemustikathan ovat hiukan happamampia kuin tuoreet. Olisikohan 1/2 dl hillo-marmeladisokeria sopiva määrä. Tuo hillo-marmeladisokeri sitoo vielä paremmin kosteutta kuin hillosokeri... Toivottavasti saat toivotun tuloksen. Olisi kiva kuulla, miten ohje toimi pakastemustikoilla, niin voisi sitten editoida sen tuohon ohjeeseen.

      Poista
  2. Kiitos vastauksesta! Kokeilen tätä huomenna ja voin tulla kertomaan, miten pakastemustikoiden kanssa onnistui :)

    VastaaPoista