lauantai 1. maaliskuuta 2014

Laskiaispullat poikineen




Meillä syödään yleensä laskiaispullia sekä laskiaissunnuntaina että laskiaistiistaina. En juurikaan pakasta leivonnaisia, mutta nyt leivoin sen verran paljon pullia, että laitoin osan pakkaseen laskiaistiistaita varten. Leivoin osan pullista melko normaalikoisiksi laskiaispulliksi ja osan minikokoisiksi. Nuo minit olivat omia suosikkeja. Jostain syystä pienet leivonnaiset vetoavat omaan silmään, onhan ne aika suloisia. Voisikohan näitä minejä nimittää Slider Laskiaispulliksi?

Laskiaispullissa on yleensä vannoutuneet hillo-kermavaahtotäytteisen pullan ystävät ja vastaavasti mantelimassa-kermavaahtotäytteisen pullan ystävät. Mutta meidän perheen suosikki laskiaispullassa on fuusiopulla, eli täytteenä on marmeladia/hilloa, mantelimassaa ja kermavaahtoa. Minkälaisesta laskiaispullasta sinä pidät?

Kävin Vanhan Porvoon puolella pari päivää sitten ostoksilla ja löysin kaikkia ihanuuksia blogia silmälläpitäen sieltä. Kannattaa käydä pyörähtämässä, koska Vanha Porvoo on toki muutenkin aivan ihana paikka. Blogikuvauksia varten Antique Housesta tarttui mukaan pari juttua (mm. aterimia ja tarjoiluvateja), Sasu´s Playhousesta jokunen (kierrätyspuisia lautoja ja kierrätyspuusta valmistettu laatikko jne.) sekä lisäksi Kretuliinistakin muutama tavara (mm. ihana Italialainen käsinmaalattu jalallinen kakkuvati). Näihin kuviin päätyi Sasu´s Playhousesta ostetut kierrätyspuiset laudat. Aivan mahtavat, kuvissa nuo minipullien alla olevat laudat. Nämä ovat monikäyttöistä kuvausrekvisiittaa, eli tulevat varmasti näkymään myöhemminkin kuvissani täällä blogin puolella. Jos kotiin mahtuisi huonekaluja tällä hetkellä, olisi mukaan tarttunut varmaan niitäkin Sasulta :-). Porvooseen oli tullut myös leivontatarvikkeisiin erikoistunut liike Juhlava, jossa oli osa tuotteista sellaisia, ettei niitä Suomesta saa ainakaan tällä hetkellä muualta. Tällä kertaa en käynyt muualla, mutta esimerkiksi Pieni Suklaatehdas on käynnin arvoinen paikka monen muun ihanan pikkuputiikin lisäksi.

LASKIAISPULLAT (n. 14 isoa ja 16 minipullaa)

5 dl kevytmaitoa
1 kananmuna
1 rkl kardemumma
2 dl sokeria
ripaus suolaa
150-200 g voita/oivariinia (huoneenlämpöistä)
n. 14 dl vehnäjauhoja
2 pss kuivahiivaa (11 g)

Pullien päälle:
kananmuna voiteluun
mantelilastuja ja/tai raesokeria

Pullien täytteeksi:
n. 1 dl vadelma- tai mansikkamarmeladia/hilloa
1 pötkö mantelimassaa (esim. Sallinen)
4 dl kuohukermaa
2 tl vaniljasokeria
n. 1 rkl tomusokeria tai maun mukaan


Laita uuni kuumenemaan 215-asteeseen, kiertoilma 195-asteeseen. Leivinpaperoi pari peltiä valmiiksi.

Lämmitä maito kädenlämpöistä lämpimämmäksi eli 42-asteiseksi. Tee taikina käsin taikinakulhossa tai yleiskoneessa. Sekoita kuivahiiva 3 desiin vehnäjauhoja  ja lisää maidon sekaan. Lisää kananmuna, suola, sokeri ja kardemumma ja sekoita.

Lisää jauhoja pikkuhiljaa koko ajan samalla alustaen. Lisää alustamisen loppuvaiheessa voi ja alusta taikinaa, jotta saat siihen varmasti kunnon sitkon ja pullista tulee kuohkeita. Lisää vielä tarvittaessa jauhoja. Takina saa olla melko pehmeää, koska pehmeästä taikinasta tulee maukkaimmat pullat. Tarvittaessa voit lisätä hiukan jauhoja leivontavaiheessa. Kohota taikinaa muovilla/muovipussilla peitettynä lämpimässä paikassa minimissään puolisen tuntia, max. tunti.

Kumoa kohonnut taikina leivinpaperoidulle ja kevyesti jauhotetulle työtasolle. Jaa taikina neljään osaan ja pyöritä palat tangoiksi. Jos teet kaikista pullista samankokoisia, leikkaa samankokoisiksi paloiksi, pyörittele pulliksi ja nosta leivinpaperoiduille pelleille kohoamaan. Vastaavasti jos teet isompia ja minikokoisia pullia, leikkaa osa suuremmiksi paloiksi ja osa pienemmiksi paloiksi ennen pulliksi pyörittelyä.

Peitä pullat leivinliinoilla ja kohota niitä puolisen tuntia. Laita uuni kuumenemaan 215-asteeseen, kiertoilma 195-asteeseen nostatusajan loppupuolella.

Voitele kohonneet pullat munalla ja ripottele niiden päälle mantelilastuja tai raesokeria ja paista niitä uunin keskitasolla n. 10 minuuttia, kunnes ne ovat kypsiä ja kauniisti ruskettuneet. Jos sinulla ei ole kiertoilmatoimintoa, kannattaa paistaa pelti kerrallaan, eli voitele silloin yksi pellillinen kerrallaan.

Nosta pullat jäähtymään ritilälle.

Kun pullat ovat jäähtyneet, vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta se. Jos pidät mantelimassasta pulliesi täytteenä, mantelimassan voi esimerkiksi raastaa vatkatun kerman joukkoon tai sitten voit leikata mantelimassasta pyöreitä kiekkoja, jotka laitat pullien väliin. Tietenkin voit myös tehdä mantelimassasta, pullan sisuksesta, tomusokerista ja ehkä kerma- tai maitotilkasta massankin pullan sisuksiin. Leikkaa pullista hattu pois ja täytä joko marmeladilla/hillolla ja vatkatulla kermalla tai mantelimassalla ja vatkatulla kermalla. Tai niinkuin meillä kaikilla edellämainituilla. Kauneimman kermapursotuksen saat pursotuspussia ja tyllaa käyttämällä. Se on myös nopein tapa kerman laittoon, jos pullia on monta, mutta voit toki lusikoidakin kerman pullien väliin.

Hernekeitolla ja pannukakulla ajateltiin herkutella laskiaistiistaina, joten niiden ohjeet tulossa blogiin lähipäivinä. Hitaasti hauduteltu hernekeitto (savupotkalla) ei ole nopeaa ruokaa, mutta helppoa se on, kunhan vain muistaa laittaa herneet likoamaan hyvissä ajoin. Kannattaa tehdä keitto jo sunnuntaina tai maanantaina valmiiksi, koska se on niitä ruokia, jotka oikeastaan vain paranevat lämmitettäessä.

Liukasta laskiaista!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti