tiistai 15. heinäkuuta 2014

Synttärikakku - CT4U täytti vuoden


Eilen tuli tasan vuosi täyteen blogin aloituksesta, JEI! Blogin kirjoitus on ollut yllättävän kivaa ja vuosi on hurahtanut vauhdilla blogin parissa. On ollut hienoa huomata, että blogilla ja blogin FB-sivulla on lukijoita ja erityisen ilahduttavaa on ollut lukea kommentteja sekä kuulla, että ohjeillani on onnistuttu. Blogista on tässä vuoden aikana tullut itselle tärkeä osa elämää, joten toivottavasti te blogini jo löytäneet pysytte vastaisuudessakin mukana, enkä pistäisi pahakseni, vaikka blogiin eksyisi lisääkin lukijoita. Jos teillä on jotain toiveita, mitä haluaisitte blogista löytyvän, viestitelkää, niin pyrin ottamaan toiveet huomioon.

Tekninen toteutus blogissani on aika lapsenkengissä, koska tunnustan olevani aika käsi noiden asioiden kanssa. Mutta elän toivossa, että leivonnan ja ruoanlaiton välissä jossain vaiheessa saan ahaa-elämyksiä ja intoa opiskella myös tuolla saralla.  Suurin osa kanssabloggaajista taitaa olla myös Instagramissa, Twitterissä, Pinterestissä ja mitä näitä onkaan, mutta itselle jo pelkän FB-sivun avaaminen blogille oli edistysaskel tuolla saralla, koska minulla ei itselläni ole esim. FB-tiliä.

Ja mitäpä ne synttärit olisivat ilman synttärikakkua, joten kakkuahan sitä piti eilen teen kanssa saada. Mansikka-aikaan loistava ja maukas kakku olisi ihan sellainen perinteinen mansikkakakku, mutta nyt halusin kakusta hiukan erilaisen, joten päällystin sen  marenkivoikreemillä. Sain lisäksi käytettyä jo aiemmin tekemäni pikkumarengit tähän kakkuun. Ja kyllä niitä mansikoita kakussa oli, sisällä ja päällä maun raikastukseen. Olen joskus miettinyt, miten ankeaa olisi, jos olisin mansikoille allerginen. Sen verran paljon mansikoita tulee syötyä parhaaseen mansikka-aikaan.

Kakkupohjat paistoin kahdessa 18-senttisessä korkeareunaisessa vuoassa, jotka leikkasin paiston jälkeen puoliksi. Alempaan kakkuun laitoin kolme kakkukerrosta ja kokosin ylemmän kakun puolikkaasta kakkupohjasta sopivan kokoiseen purkkiin, jonka olin vuorannut tuorekelmulla kumoamisen helpottamiseksi.

Jos et halua tehdä kerroskakkua, näillä pohjilla, täytteillä ja kuorrutuksella saisit  4-kerroksisen korkean 18-senttisen täytekakun aikaiseksi.


KERROSKAKKU

Kakkupohjina käytin jo aiemmin hyväksi havaitsemaani pohjaa Painted by Cakes -blogista, jossa oli tehty kerroskakku 15 ja 20 senttisiin vuokiin. Tein lähes 1:1 ohjeen mukaan, mutta vaihdoin vehnäjauhoista pienen määrän perunajauhoihin ja lisäsin mukaan yhden raastetun sitruunan kuoren tuomaan lisämakua kakkuun.

Sokerikakkutaikinan vaahdosta saa erityisen kuohkeaa käyttämällä hienojakoista Siro sokeria, mutta tavallinenkin sokeri käy.

KAKKUPOHJAT ( 2 X 18 cm korkeareunaiseen vuokaan)

150 g voita, sulatettuna
7 kananmunaa
2,5 dl (Siro) sokeria
3,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 (luomu)sitruunan kuori raastettuna

MANSIKKAMOUSSE/TÄYTE

5 kpl liivatelehteä
3 rkl sitruunamehua
2 dl kuohu-/vispikermaa
200 g tuorejuustoa
4 rkl kreikkalaista/turkkilaista jogurttia
1,5 dl kevyesti sokeroitua  mansikkasurvosta (n. 3 dl mansikoita + 1 rkl sokeria)
1 rkl tomusokeria

HUOM! Jos et kuorruta kakkua makealla kuorrutuksella (esim. marenkivoikreemillä tai kaulittavalla kuorrutuksella), lisää hiukan tomusokerin määrää mansikkamousseen. Jätin tämän tarkoituksella hyvin vähämakeaksi tasapainottamaan makeaa kuorrutusta.

KOSTUTUS:
4 rkl sitruunamehua
1 rkl sokeria
1 dl vettä

Sekoita kaikki keskenään esim. lasissa

MARENKIVOIKREEMI

3 valkuaista
70 g  (Siro) sokeria
1/2 rkl valkoviinietikkaa
250 g voita, huoneenlämpöistä
1/2 sitruunan kuori raastettuna
3 rkl sitruunanmehua
n. 10-15 dl tomusokeria

Kakkupohjat:
Pingota vuokien pohjan  ja reunan väliin leivinpaperi ja voitele vuokien reunat. Laita uuni kuumenemaan 175-asteeseen, kiertoilma 155-asteeseen.

Sulata voi ja jätä se jäähtymään.

Vatkaa kananmunat ja sokeri keskenään hyväksi vaaleaksi vaahdoksi, joko sähkövatkaimella isossa kulhossa, tai yleiskoneessa pallovatkaimella.

Sekoita vehnäjauhot, perunajauhot ja leivinjauhe keskenään ja lisää seoksesta munavaahtoon n. 2/3 siivilän läpi. Nostele varovasti esim. nuolijalla, jotta munavaahdon kuohkeus säilyy. Lisää sitten sulatettu voi ja nostele se vaahdon joukkoon. Lopuksi lisää vielä loput jauhot siivilän läpi ja sen jälkeen raastettu sitruunan kuori. Sekoita nuolijalla nostellen varovasti.

Jaa kakkutaikina tasaisesti vuokiin ja paista uunin alatasolla n. 30-40 minuuttia. Kokeile tikulla, jos taikinaa ei tartu tikkuun, pohjat ovat kypsiä, muuten paista vielä hetki.

Jäähdytä kakkuja ritilällä vuoissaan n. 5 minuuttia ja kumoa ne sitten ritilän päälle jäähtymään. Valmistele kakkupohjien jäähtyessä marenkivoikreemi ja mansikkamousse.

Leikkaa jäähtynyeet kakut varovasti  kahteen osaan.

Kasasin isomman kakun pestyyn ja tuorekelmulla vuorattuun paistovuokaan siis kolmesta kerroksesta ja pienemmän yhdestä kakkulevystä sopivan kokoiseen purkkiin, jonka myös vuorasin tuorekelmulla. Annoin niiden hyytyä täytettynä jääkaapissa pari tuntia. Ne voisi hyvin täyttää jo edellisenä päivänä jääkaappiin, jolloin maku ja kosteus tasaantuisivat vielä paremmin.

Mansikkamousse:
Vähäsokerinen täyte tasapainottaa makeaa kuorrutusta.

Laita liivatelehdet kylmään veteen kulhoon pehmenemään noin 5-10 minuutiksi.

Vatkaa kerma ja tuorejuusto sähkövatkaimella napakaksi vaahdoksi. Lisää jogurtti, tomusokeri ja mansikkasurvos ja vatkaa vielä sekaisin.  Kuumenna 3 rkl sitruunamehua kuumuutta kestävässä kulhossa mikrossa ja liota kuumaan sitruunamehuun käsin kuivaksi puristamasi liivatelehdet. Anna liivateliemen jäähtyä hetkisen ja  lisää liivateliemi ohuena nauhana koko ajan samalla sekoittaen moussen joukkoon. Jätä mousse hetkeksi sivuun.

Marenkivoikreemi:
Ellei sinulla ole valmiina valkuaisia, erottele valkuaiset ja keltuaiset toisistaan ja säästä keltuaiset johonkin muuhun.

Käytä mielellään Siro sokeria, joka on pienikiteistä ja sokerikiteet sulavat helpommin. Tavallinenkin sokeri kyllä käy.

Laita valkuaiset ja sokeri sekä valkoviinietikka kuumuutta kestävään kulhoon, mielellään teräksiseen, joka sopii kattilan päälle.

Ota kattila ja laita siihen noin 5 senttiä vettä ja nosta teräskulho, jossa on valkuaisseos sen päälle. Kuumenna kattilassa oleva vesi, mutta älä pidä levyä kauhean kovalla, ettei valkuainen ylikuumene. Kulhon pohja ei saa osua kiehuvaan veteen. Vatkaa valkuaisseosta koko ajan, kunnes sokerikiteet liukenevat ja valkuaisista alkaa muodostua kuohkea valkoinen vaahto ja valkuaisseos tunttu selkeästi lämpöiseltä. Kun arvelet sokerikiteiden olevan sulanut, ota seosta puhtaiden sormien väliin vähän. Jos sokerikiteet tuntuvat edelleen, jatka vielä kuumentamista ja vatkaamista. Kaikenkaikkiaan tässä voi mennä 10 minuuttia.

Kaavi sitten valkuaisvaahto yleiskoneen kulhoon tai kulhoon, jossa vatkaat sen sähkövatkaimella kuohkeaksi ja valkoiseksi jäähtyneeksi vaahdoksi. Tässä vaiheessa seos on tosi tahmeaa. Vatkaa n. 5 minuuttia.

Lisää vaahdon sekaan pieni määrä huoneenlämpöistä voita koko ajan vatkaten. Tarkista, että voi sekoittuu kunnolla, ennen kuin lisäät taas pienen määrän voita. Jatka, kunnes koko voimäärä on kunnolla sekoittunut joukkoon ja seos on kuohkeaa. Lisää sitten tomusokeria erissä pienellä nopeudella vatkaten. Älä lisää kaikkea tomusokeria, vaan lisää välillä sitruunanmehu ja -kuori edelleen koko ajan vatkaten. Lisää vielä tomusokeria, kunnes saat kuorrutukseen mieleisesi koostumuksen. Koostumuksen pitäisi olla melko samanlaista kuin tavallinen voikreemi, eli melko paksua, kuitenkin vielä levitettävää. Vatkaa lopuksi vielä suuremmalla nopeudella kreemi kuohkeaksi ja ilmavaksi.

Kakun kasaus:
Laita tuorekelmulla vuorattuun vuokaan kakun ylin osa ja kostuta se kevyesti sitruunavedellä pullasudin avulla. Levitä pohjan päälle täytettä ja sen päälle seuraava kakkukerros. Kostuta taas ja levitä täyte päälle, kunnes sinulla on käytetty kolme kakkukerrosta, jos haluat tehdä pienen kerroskakun.

Tai täytä kakku neljäkerroksiseksi täytekakuksi täyttämällä kaikki kerrokset samaan kakkuun. Painele kakkua hiukan, jotta saat tasaiset kerrokset. Käännä loput tuorekelmusta kakun päälle ja laita kakku kylmään vetäytymään minimissään pariksi tunniksi, mielellään seuraavaan päivään.

Jos teet pienen kerroskakun, vuoraa sopivan kokoinen purkki tuorekelmulla ja tee viimeisestä kakkupohjasta siihen kerrokset. Joudut käyttämään osittain irtopaloja, muttei se haittaa, kun kakku hyydytetään kylmässä, jolloin osat takertuvat hyvin yhteen. Toimi, kuten isomman kakun kanssa, eli laita kylmään hyytymään.


Koristelu:
Laita tarjoilulalustalle leivinpaperisuikaleet suojaamaan alustaa.

Kumoa suurempi kakku tarjoilualustalle  tai yksi korkea kakku, jos teit kakun 4-kerroksisena  Levitä kakun päälle ja reunoille marenkivoikreemiä ohuehko kerros esimerkiksi palettiveitsellä. Tee samoin pienemmän kakun kanssa, mutta laita se vaikka lautaselle. Laita kakut kylmään noin 15-30 minuutiksi.

Aseta pienempi kakku varovasti suuremman kakun keskelle. Koska nyt on kyseessä hyvin pieni kerroskakku, kakkua ei tarvitse erikseen tukea. Suuremmat kerroskakut vaativat tuen, jotta ylempi/ylemmät kerrokset eivät paina alinta kakkua kasaan. Levitä toinen kerros marenkivoikreeniä kakkujen päälle ja sivuille. Jos haluat hyvin viimeistellyn pinnan, toista vielä uudestaan kylmäänlaitto ja levitä vielä kolmaskin kerros sitten. Mikäli et kaipaa täysin sielää pintaa, pari kerrosta riittää kyllä.

Koristele kakku mieleiseksesi vaikka pursottamalla osa marenkivoikreemistä kakulle, mansikoilla tai millä haluat. Minulla mansikoita, pieniä marenkeja ja kaulintamassasta tehtyjä koristeita.

Täytekakkujen ohjeesta tulee aina kauhean pitkiä ja kun ohjetta vilkaisee, se vaikuttaa kovin monimutkaiselta. Tässä haastavin osa on tuon marenkivoikreemin teko, joka ei ole vaikeaa, muttei kovin nopeaa. Muut osuudet ovat hyvinkin helppoja ja nopeita.

Marenkivoikreemi jähmettyy hiukan jääkaapissa, mutta siitä ei tule kylmässäkään häiritsevän kovaa, kuten esimerkiksi suklaavoikreemistä, joka pitää ottaa hyvissä ajoin huoneenlämpöön pehmenemään.

Ainakin pari mansikkaa sisältävää ohjetta on vielä tulossa blogiin, mm. pienet pavlovat ja nopeat mansikkawienerit, jotka on tehty ennen eilistä synttärikakkua.  Tosin ohjeiden kirjoitus on niiltä(kin) osin vähän vaiheessa vielä. Onneksi mansikka-aika kuitenkin jatkuu vielä jonkin aikaa.

6 kommenttia:

  1. Paljon onnea yksivuotiaalle! :) Upea kakku (ja kiva V&B:n tee/kahviastiasto)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rommirusina :). Saatiin tuo V&B:n tee-/kahviastiasto häälahjaksi parikymmentä vuotta sitten. Sen jälkeen astiasarjaa tulikin täydennettyä itse aika urakalla ;).

      Poista
  2. Aurinkoiset synttärionnittelut 1-vuotiaalle blogillesi! Olen todella iloinen, että löysin hiljattain blogisi. Se on aarre ja nämä sinun päivityksesi ovat ihan mahtavia. Kiitos ja menestystä blogillesi jatkossakin!

    VastaaPoista
  3. Voi kiitos Krisse. On ihana kuulla, että blogistani on iloa muillekin kuin itselle. Menestystä myös Kakkukioskin taipaleelle vastaisuudessakin! -R-

    VastaaPoista
  4. Paljon onnea ihanalle 1-vuotiaalle blogille ja toivotaan paljon uusia vuosia lisää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru. Sinun blogistasi on tullut yksi seuraamistani blogeista, vaikka melko vähän blogeja itse seurailenkin. Toivottavasti sinun herkkujasi saadaan ihailla blogin kautta jatkossakin, vaikka perhe kasvoi.Täytyykin käydä kurkkaamassa, joko olet ehtinyt päivittää ristiäistarjoiluja blogiisi ;).

      Poista