maanantai 10. elokuuta 2015

16.8. Ravintolapäivä - CT4U mukana, nyt jo 7. kerta


Jes, tulevana sunnuntaina on taas Ravintolapäivä. Sain värvättyä jälleen"apupojan" mukaani kahvilakojuuni, joten löydät minut mieheni kanssa pyörittämässä kahvilakojuamme Merisatamanrannassa, Kaivopuistossa klo 11.30 - 17 aikavälillä. Tule ihmeessä moikkaamaan ja herkuttelemaan kahvilaamme!

Vaikea uskoa, että tämä on jo 7. kerta, kun pystytämme kahvilakojumme Ravintolapäivänä. Tällainen tapahtumahan sopii ruoka-/leivontabloggarille paremmin kuin hyvin. Saa toteuttaa itseään ja leipoa sydämensä kyllyydestä, tapaa ihania uusia ja jo tutuksi tulleita ihmisiä. Ja nyt ilmatkin on kääntynyt kesäiseksi ja sunnuntaille on luvattu upeaa ilmaa. Aivan mahtavaa!

Aiemmista Ravintolapäivän kerroista oppineena, aion  leipoa suklaakakkuja enemmän kuin aiemmin, koska se loppuu yleensä ensimmäiseksi kesken.  Ja koska säätiedotus lupaa hyvää, aion myös tehdä Pink Lemonadea reilusti, silläkin uhalla, että toukokuun Ravintolapäivän jälkeen joimme sitä useamman päivän urakalla. Tosin toukokuussa ilma oli hiukan heikohko, joten kylmä juotava ei tehnyt kauppaansa juuri ollenkaan.


Ainakin tällaisia meillä tulee olemaan kahvilassamme:

Suklaakakkua Mascarpone-kermalla ja marjoilla (GLUTEENITON)

Blueberry-Cheesecake Pies

Cupcakes - Choco Liquorice ja Salted Caramel

Brownie Bites suklaaganachella

Munkkirinkilöitä (sunnuntaiamuna leivottuja)


Rice Krispies Treats, Cookies...

Jotain suolaistakin tulee olemaan, kunhan saisi vielä pähkäiltyä loppuun... ehkä minipizzoja tai täytettyjä bageleita. Saa nähdä, mihin päädyn.


Kahvia, teetä ja kylmäksi juotavaksi Pink Lemonadea

Otamme jälleen mukaamme myös pöydän ja tuoleja, jotta voit istahtaa alas. Toivottavasti sää suosii tapahtumaa!

Myös Take away - mahdollisuus (varaamme rasioita mukaan).

TERVETULOA - WELCOME! t.Raili & Jari

 

Jos itse mietit, pitäisikö osallistua Ravintolapäivään "ravintoloitsijana", niin ehdottomasti kannattaa minun mielestäni. Minä ainakin olen pitänyt kokemusta joka kerta mukavana ja niin miehenikin. Univelkaahan siinä tosin aina tuppaa tulemaan, ainakin itsellä, kun leivonnaisista suurin osa pitää tehdä edellisenä päivänä tai Ravintolapäivän aamuna, mutta on se mielestäni sen arvoista. Eikä univelka enää tunnu siinä vaiheessa, kun saa kojun pystyyn ja pääsee höpisemään mukavia kojulla käyville ihmisille. Kurkkaapa siis lisätietoa Ravintolapäivästä täältä.

FB tapahtumasivulta löytyy uusin tieto kahvilaamme liittyen, saattaa nimittäin olla, että  kahvilaamme tulee muitakin herkkuja tarjolle, mitä tuohon olen listannut.

Mukavaa tulevaa sunnuntaista Ravintolapäivää kaikille, sekä nautiskelijoille että yhden päivän ravintoloitsijoille!


2 kommenttia:

  1. Voi kun pääsisinkin sun herkkuja maistamaan! Ihanan näköisiä kaikki! :)
    Jaksamista leipomisurakkaan ja onnea huomiselle! Varmasti on hyvät ilmat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru :). Äkkiähän sieltä pidemmältäkin tänne autolla hurauttaisi ;). Huomiselle on tosiaan luvattu hienoa ilmaa, mikä on tosi hieno juttu!

      Poista