perjantai 14. elokuuta 2015

Mustikka-kookosmarenkipiirakka




Kävin keräämässä mustikoita Ravintolapäivän leivonnaisia varten ja koska metsäretken saaliiksi päätyi melko paljon mustikoita, pyöräytin meille nopeasti mustikasta piirakan. Minulla ei ollut aikomusta laittaa ohjetta blogiin, mutta piirakkaa maistettuani totesin, että ohjehan kannattaa jakaa. Rapea piirakkapohja, lämpimänä vielä valuva mustikkatäyte (jähmettyy jäähtyessään) ja unelmanpehmeä ohut kookosmarenkikerros olikin yllättävän toimiva yhdistelmä.

Piirakka on ehdottomasti parhaimmillaan leivontapäivänä, jolloin pohja on rapea ja marengin rakenne muuttumaton. Ajattelin ensin, että näitähän voisi leipoa muutaman myös Ravintolapäivän kahvilaamme (FB:n tapahtumasivu), mutta koska tätä ei kannata leipoa vielä lauantaina ja aion leipoa sunnuntaiaamuna sekä munkkirinkilöitä että minipizzoja kahvilaamme varten, totesin, että ei taida onnistua tällä kertaa.

MUSTIKKA-KOOKOSMARENKIPIIRAKKA (24 cm:n irtopohjavuokaan)

Piiraspohja:
4 dl vehnäjauhoja
0,5 dl tomusokeria
125 g voita (jääkaappikylmää)
2 munankeltuaista

Täyte:
n. 1 L tuoreita mustikoita
1,5 rkl maissitärkkelystä
0,5 dl hillo-marmeladisokeria

Kookosmarenki:
2 munanvalkuaista
tippa valkoviinietikkaa/sitruunamehua
1 dl (jätä aavistus vajaaksi) tomusokeria
1 dl kookoshiutaleita

Piiraspohja:
Laita monitoimikoneeseen vehnäjauhot, tomusokeri ja jääkaappikylmä voi, jonka olet paloitellut pienemmiksi paloiksi. Käytä konetta hetken aikaa, kunnes seoksesta muodostuu ryynimäistä. Erottele kananmunista keltuaiset valkuaisista ja lisää kananmunan keltuaiset monitoimikoneeseen. Valkuaiset käytetään päälle tulevaan kookosmarenkiin, joten siirrä ne jo odottamaan suoraan kulhoon, jossa voit vatkata ne marengiksi. Käytä konetta vain sen aikaa, että taikinasta muodostuu pallo. Siirrä taikina pakastepussiin ja littaa se ohueksi levyksi. Laita jääkaappiin noin 20 minuutiksi tai pidempään (säilyy jääkaapissa noin 4 päivää).

Jos sinulla ei ole monitoimikonetta, voit tehdä taikinan myös käsin. Nypi jauhojen  ja tomusokerin sekaan voikuutiot, kunnes saat seoksesta ryynimäistä. Lisää sitten keltuaiset ja sekoita taikina tasaiseksi. Laita kylmään, kuten yllä selostettu.

Laita uuni kuumenemaan 190 asteeseen, kiertoilma 170 asteeseen.

Pingota irtopohjavuoan pohjan ja reunan väliin leivinpaperi. Vuokaa ei tarvitse voidella.

Ota taikina kylmästä ja kauli taikina, esimerkiksi leivinpaperin päällä, ohuehkoksi pyöreäksi levyksi. Nosta taikina vuokaan ja n. 3/4 reunoille. Painele taikina tiiviisti reunoille. Taikinaa jää hiukan yli. Pohjaa ei esipaisteta, vaan täyte tehdään samantien pohjan päälle.

Täyte:
Sekoita mustikat, maissitärkkelys ja 1/2 dl hillo-marmeladisokeria keskenään. Lusikoi taikinan päälle.

Paista 190 asteessa, kiertoilma 170 asteessa 15 minuuttia. Kookosmarenki lisätään vasta myöhemmin piirakan päälle.

Kookosmarenki:

Vatkaa valkuaiset + tippa valkoviinietikkaa/sitruunamehua marengiksi. Lisää 1 dl tomusokeria + 1 dl kookoshiutaleita ja nostele nuolijalla sekaisin.

Ota piirakka uunista, levitä kookosmarenki nuolijalla päälle tasaisesti. Paista vielä n. 15 minuuttia samassa lämmössä.

Jos pidät valuvasta täytteestä, tarjoile vielä lämpimänä, kun mustikkatäyte on valuvaa ja marenki pilvimäisen pehmeää. Jäähdyttyään mustikkatäyte kiinteytyy, joten jos pidät enemmän kiinteämmästä täytteestä, anna piirakan jäähtyä ennen syöntiä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti