sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Marja-aronia, osa IV - Raakamehu x 2, viinihapolla sekä sitruunahapolla



Marja-aroniasta saa myös ihanaa raakamehua, jossa on hyvin vitamiinit tallella, kun sitä ei kuumenneta.  Mehu on kauniin väristä ja hyvän makuista. Olen tehnyt raakamehua aiemmin esimerkiksi puolukasta tällä lähes samalla ohjeella. Aiemmassa ohjeessani survoksen annettiin tekeytyä kylmässä, mutta nyt oli viinihappopussin takana ohje, jossa survoksen annetaan tekeytyä huoneenlämmössä. Tein nyt siis sillä tavalla, koska se oli vielä helpompi, kun sain sekä survottua marja-aroniat, että annettua mehun tekeytyä, samassa 10 litran teräskattilassa. Meillä ei ainakaan näin syksyllä säilöntäaikaan ole jääkaapissa niin paljon tilaa, että 10 litran kattila menisi sinne heittämällä.

Tein koemielessä kaksi erää raakamehua, toisen viinihapolla ja toisen sitruunahapolla. En huomannut maussa mitään eroa, mutta sitruunahappoa käytettäessä mehua tuli hiukan enemmän. Välissä oli kyllä pakkasyö, eli voi olla, että mehua irtosi sen tähden paremmin sitruunahapolla uuttamalla, kun marjat olivat saaneet kylmäkäsittelyn. Mene ja tiedä. No, joka tapauksessa raakamehuun käy oman kokemukseni mukaan ihan kumpi tahansa hapoista, tekotapa molemmilla identtinen. Molempia saa normaalisti ainakin suuremmista marketeista syksyllä säilöntäaikaan.

Jostain olen lukenut, että mehun pitäisi säilyä kylmässä näin jouluun asti. Jos teet suuren määrän mehua, voit kuumentaa sen, jolloin säilyvyys paranee. Silloin tietenkin osa vitamiineista katoaa...

RAAKAMEHU MARJA-ARONIASTA (n. 2,5 l mehua)

2,5 kg marja-aronioita (n. 4 L)
2 L vettä
25 g (1 pss) viinihappoa TAI 25 g sitruunahappoa
HUOM! Sitruunahappopussi oli 40 g eli punnitse siitä tuo 25 g sitruunahappoa mehua tehdessäsi!

300 g sokeria per mehulitra tai maun mukaan

Pese ja puhdista marja-aroniat sekä riivi ne tertuista irti ja survo ne. Itse laitoin puhdistetut marja-aroniat 10 litran teräskattilaan ja ajelin ne survokseksi sauvasekoittimella suoraan kattilassa. Mutta survomistyyli on vapaa, pääasia, että marjoja murskataan niin, että niistä irtoaa mehua paremmin.

Liota viinihappo tai sitruunahappo 1/2 litraan vettä ja laita se loppuveden kanssa marjasurvoksen sekaan. Sekoita hyvin.

Jätä mehustumaan peitettynä kahdeksi vuorokaudeksi, mutta sekoita seosta välillä useamman kerran.

Siivilöi uutettu mehu siivilän läpi, jossa on puhdas sideharso. Sideharso siivilässä estää siementen ja muiden "roskien" menon mehuun ja siitä tulee kirkasta. Itselläni ei ollut tähän hätään kuin tiheä siivilä, mutta ihan ok silläkin tavalla mehusta tuli. Hiukan tuli sakkaa mukaan, mutta ei häiritsevästi.

Mittaa valmis mehu ja lisää sokeria 300 grammaa mehulitraa kohden tai makusi mukaan. Sekoita hyvin ja pullota puhtaisiin kuumennettuihin pulloihin (puhtaat pullot kuumennetaan uunissa 100 asteessa 10 minuuttia). Korkit voi kiehauttaa kattilassa.

Tarjoiltaessa laimenna mehua makusi mukaan raikkaalla vedellä.

Puolukasta raakamehua tehdessäni, teen tuosta siivilään jääneestä ylijäämämarjasoseesta hilloa sokerin kanssa keittämällä, mutta marja-aronia on niin kuituinen marja, että tuon ylijäämämarjasoseen jätin suosiolla hyödyntämättä.

Kuvissa lasissa olevaa mehua laimensin hiukan liikaa vedellä. Sopivalla sekoitussuhteella mehu on huomattavasti tummempaa, kutakuinkin sen väristä, mitä tuossa karahvissa oleva mehu on. Olin vain sen verran laiska, etten viritellyt uutta kuvauslasillista, vaan napsaisin kuvat nopeasti, ennen kuin pihavaahtera tiputteli lasiin lehtiä.


Vaikken ennen tätä syksyä ollut tehnyt mitään marja-aroniasta, kun en ollut niitä aiemmin saanut mistään käsiini, niin tänä syksynä, naapurien ansiosta, niistä tuli sitten tehtyä kaikenlaista. Hiukan mietinkin tässä, pitäisikö omaan pihaankin istuttaa pari marja-aroniaa... Nyt kuitenkin takaisin haravanvarteen saamaan hyötyliikuntaa :). Ja ehkä iltapäivällä vielä sienimetsälle, kun mm. suppiksia on jo aika kivasti metsässä.

13 kommenttia:

  1. Kiitos ohjeesta, tein pari päivää sitten ja nyt taas noukkimaan aronioita, lisää samanlaista. Hyvää syksyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos kommentista ja mukava kuulla, että pidit ohjeesta. Omasta mielestäni tämä hapolla uutettava raakamehu on parempaa kuin mehumaijalla tehty mehu. Sääli vain, ettei se säily yhtä kauaa kuin höyrymehu. Olin iloinen kun tänäkin syksynä sain käydä naapurin aronia-apajilla :). Reipasta syksyn jatkoa.

      Poista
    2. Kiitos yksityiskohtaisesta ohjeesta ja kuvista. Juuri nyt tarvitsin tätä tietoa

      Poista
    3. Kiitos kommentoinnista ja kiva kuulla, että löysit ohjeen tarvitessasi :). Reipasta syksyn jatkoa!

      Poista
    4. Kiitos ohjeesta.Olen tehnyt aroniasta omenan kanssa hilloja,nyt niitä oli niin paljon että kokeilin raakamehua.Vielä en tiedä tulikohyvää,juuri siivilöin ja laitan sokerin.

      Poista
    5. Hei! Mukavaa, että löysit ohjeen täältä. Itse pidän erityisesti juuri tästä raakamehusta, vaikka mehumaijallakin tehty mehu on hyvää.

      Poista
  2. Raahamehun voi pakastaa...

    VastaaPoista
  3. Hei!
    Olen tehnyt monesti tuota tuoremehua puolukka-aroniasta. Marjamassan pakastan myös ja siitä saa erinomaista puuroa keittämällä kaura-mannalla tai puolet mannanryyniä ja toinen puoli kauralesettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puolukka käykin aronian kanssa hyvin yhteen. Minulla on pakastimissa syksyisin aina niin paljon marjoja, että marjamassalle ei ole tilaa, mutta varmadti toimisi hyvin

      Poista
    2. Sama täällä ,mietin mitä tekis "mäskistä",pakkaseen ei mahdu.

      Poista
  4. Tänää sain pari sankoa omenia ja arvelin kokeilla tuota ohjetta.Olen joskus tehnyt nii n että raasta omenat karkeaksi raasteeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista 😍 Itse silloin kun saan omenia, niin olen niistä tehnyt mehua mehumaijalla

      Poista
  5. Olen tehnyt mehua, ja kuivasin loput sotkot kuivurissa. Helposti kuivui. Käytän jauhetta ruuanlaitossa esim.lihapullataikinassa, munakkaan päälle ym. Hyvältä maistuu

    VastaaPoista