keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Shampanjapullo coolerissa -kakku - Hyvää Uutta Vuotta 2015


Jouluna tuli herkuteltua sen verran, ettei minulla ollut aikomusta leipoa mitään uutta vuotta varten, varsinkin kun uusi vuosi otetaan vastaan oman perheen kesken, ilman muita herkkujen syöjiä. Mutta kuinkas sitten kävikään...leivoinkin ex-temporena  coolerin shampanjapulloineen. Kaikki osat ovat luonnollisesti syötävää, myös tuo kakkoskuvassa läheltä näkyvä "jää".  Järkevä ihminen olisi suunnitellut kakun tietysti etukäteen. Leiponut kakkupohjat edellisenä päivänä ja täyttänyt ne, sekä tehnyt tuon shampanjapullon riisimuromassasta. Sellaista aikataulua minäkin suosittelen muille, vaikka itse teinkin kaiken samana päivänä.

Tällainen kakku kävisi hyvin myös syntymäpäiväkakuksi, jolloin shampanjapulloon voisi kirjoittaa synttärisankarin nimen ja iän tai syntymävuoden. Tässä on jonkun verran vaiheita, mutta loppujen lopuksi kakun teko on suht yksinkertaista, vaikka aikaa siinä toki menee.


SHAMPANJAPULLO COOLERISSA -KAKKU (korkea 18-senttiä halkaisijaltaan oleva 4 kakkupohjaa sisältävä kakku)

Shampanjapullo:
7,5 dl Rice Krispies -muroja
1,5 rkl voita
20 kpl vaahtokarkkeja

n. 100 g vihreää kaulinta-/sokeri-/vaahtokarkkimassaa
n. 10 g luonnonvalkoista kaulinta-/sokeri-/vaahtokarkkimassaa
kultaista/keltaista elintarvikeväriä
pätkä mansikanmakuista lakunauhaa rusettia varten

Kakkupohjat (2 x 18 cm irtopohjavuokaan leivottuna):
3 munaa
3 dl sokeria
150 g voita
1,5 dl vettä
1/2 (luomu)sitruunan kuori + mehu
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

Kostutus:
1 dl vettä
n. 1/2 sitruunan mehu
sokeria maun mukaan

Täyte:
1 prk/250 g Mascarponea
4 dl kuohukermaa
2 dl turkkilaista jogurttia
4 rkl tomusokeria
2,5 dl Lemon Curdia (ohjeen löydät täältä) tai kesäkurpitsasitruunahilloa (ohjeen löydät
täältä)
4 liivatelehteä
4 rkl sitruunamehua
5 ananasrengasta (tuoretta ananasta/säilykettä omassa mehussa)

lisäksi korkeaa reunakalvoa tai esim. piirtoheitinkalvoa avuksi kakkua täytettäessä

Tarttumapinta kaulinta-/sokeri-/vaahtokarkkimassalle+ reunapursotus:
3 dl vispikermaa
1 prk/250 g Mascarponea
2 rkl tomusokeria
3 rkl vaniljakreemijauhetta
pieni määrä turkoosia elintarvikeväriä

n. 300 g Kaulinta-/sokeri-/vaahtokarkkimassaa

mansikanmakuista lakunauhaa coolerin kahvoiksi

"Jää" cooleriin:
1 dl päärynämehua
2 liivatelehteä
hiukan sinistä kimallekoristeraetta "jään" alle ripoteltavaksi


Nämä kannattaa tehdä tarjoilua edeltävänä päivänä:

Kakkupohjat:

Laita uuni kuumenemaan 175-asteeseen, kiertoilma 155-asteeseen. Pingota leivinpaperi kahden 18-senttisen irtopohjavuoan pohjan ja reunan väliin ja voitele ja jauhota/korppujauhota vuoat.

Laita voi ja vesi kattilaan ja kiehauta ne.

Vatkaa munat+sokeri sähkövatkaimella kulhossa vaaleaksi kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita vehnäjauho ja leivinjauhe keskenään.

Lisää muna-sokerivaahtoon ensin kuuma rasvaseos ja sitten jauhoseos muutamassa erässä nuolijalla nostellen. Raasta lopuksi sekaan 1/2 pestyn (luomu)sitruunan kuoresta ja purista mehu sekaan. Sekoita ja jaa tasaisesti kahteen esivalmistelemaasi vuokaan.

Paista uunin keskitasolla noin 25 minuuttia tai kunnes kakun kypsyyttä kokeiltaessa tikulla, tikkuun ei tartu taikinaa.

Nosta vuoat ritilälle jäähtymään 5-10 minuutiksi ja kumoa ne sitten jäähtymään.

Shampanjapullo:

Tee riisimuromassa shampanjapulloa varten. Mittaa murot suureen kulhoon odottamaan. Laita voi ja vaahtokarkit pannuun ja sulata ne keskenään koko ajan sekoitellen. Kun vaahtokarkit ovat kunnolla sulaneet, sekoita vaahtokarkkiseos murojen kanssa yhtenäiseksi massaksi. Muotoile samantien shampanjapullon aihio niin, että teet yläosan pulloon ja osan alaosasta jätät tekemättä, jotta pullo on helpompi laittaa kakun päälle, eikä siitä tule liian korkea.  Kannattaa muotoilla pohjaosa hiukan viistoksi.

Jaa vihreä kaulinta-/sokeri-/vaahtokarkkimassa kahteen osaan. Kauli toinen  osa ohuehkoksi levyksi. Päällystä  shampanjapullo kaulitulla levyllä. Kun teet ensimmäisen kerroksen pulloa varten melko nopeasti shampanjapullon muotoilun jälkeen, massa tarttuu siihen hyvin kiinni. Itse päällystin shampanjapullon vain yhdellä vihreällä kerroksella, mutta suosittelen kahta kerrosta, koska muuten pullon pinnasta ei saa tasaista, koska murot näkyvät läpi. Jos päällystät pullon kahdella kerroksella, voit kostuttaa kevyesti pullon päällä olevaa massaa, jolloin toinen kerros tarttuu siihen hyvin kiinni. Voit tietenkin käyttää kiinnitykseen myös vaikka elintarvikeliimaa tai pikeeriä.

Tee luonnonvalkoisesta massasta pulloon etiketti kaulimalla massa ohueksi ja leikkaamalla siitä etiketti pulloon. Kiinnitä kostuttamalla etiketin takaosa ja kiinnitä se pulloon. Tee samasta kaulitusta massasta pulloon kapseli. Maalaa kapseli joko keltaisella tai kultaisella elintarvikevärillä.

Jätä pullo kuivahtamaan ja kovettumaan.

Kakun täyttö ja kostutus:

Vuoraa toinen pesty irtopohjavuoka kelmulla.

Leikkaa molemmat kakkupohjat kahtia, jolloin saat neljä kakkupohjaa.

Laita 4 liivatelehteä kylmään veteen pehmenemään n. 5-10 minuutiksi.

 Laita Mascarpone, kerma, jogurtti ja sokeri isohkoon kulhoon ja vatkaa ne vaahdoksi sähkövatkaimella. Lisää Lemon Curd tai sitruuna-kesäkurpitsahillo ja sekoita tasaiseksi.

Kuumenna sitruunamehu ja liota siihen käsin kuivaksi puristamasi liivatelehdet. Anna ihan hetkisen jäähtyä ja sekoita sitten kermaseokseen ohuena nauhana, samalla koko ajan sekoittaen. Jätä hetkeksi odottamaan.

Pilko ananasrenkaat pieniksi paloiksi.

Sekoita kostutusliemen ainekset keskenään.

Laita yksi kakkupohjista kelmulla vuorattuun irtopohjavuokaan ja kostuta se kostutusliemellä esim. pullasudin avulla. Lusikoi kostutetun pohjan päälle n. 1/4 täytteestä ja ripottele täytteen päälle n. 1/3 ananaspaloista (päällimmäisen kakkupohjan päälle ei levitetä kuin täyte, ei ananasta, tässä ei siis ole virhettä).

Laita seuraava pohja edellisen päälle ja toimi samoin kuin ensimmäisen pohjan kanssa. Toimi samoin myös kolmannen pohjan kanssa. Viimeistään tässä vaiheessa irtopohjavuoan reunat ovat liian matalat, joten pingota reunoille joko korkea reunakalvo tai esimerkiksi piirtoheitinkalvosta leikkaamasi palat, jotta saat jatkettua kakun täyttöä ylöspäin. Kakusta tulee nimittäin erittäin korkea.

Toimi muuten samoin viimeisen pohjalevyn kanssa, mutta laita vain täytettä pohjan päälle, älä enää ananaspaloja.

Laita kakku kylmään peitettynä mielellään seuraavaan päivään.


Nämä kannattaa tehdä tarjoilupäivänä:

Viimeistele shampanjapullo lisäämällä pullonkaulaan mansikanmakuisesta lakunauhasta tehty rusetti.

Kirjoita etikettiin elintarviketussilla haluamasi teksti.

"Jää" cooleriin:
Laita 2 liivatelehteä kylmään veteen pehmenemään.

Kuumenna päärynämehu ja liota siihen käsin kuivaksi puristamasi liivatelehdet. Kaada seos laakealle lautaselle ja laita se jääkaappiin kiinteytymään.

Tarttumapinta kaulinta-/sokeri-/vaahtokarkkimassalle+ reunapursotus:

Laita kerma, Mascarpone, tomusokeri ja vaniljakreemijauhe sekä elintarvikeväri isohkoon kulhoon ja vatkaa ne vaahdoksi esim. sähkövatkaimella.

Ota kakku kylmästä ja siirrä se tarjoilualustalle sekä poista reunakalvot. Voit muotoilla kakkua halutessasi alaosasta hiukan kapenevammaksi veistämällä siitä sahateräisellä veitsellä paloja.

Levitä kakun reunoille tarttumapinnaksi kerma-Mascarponevaahtoa palettiveitsellä. Yritä tasoittaa reunat mahdollisimman hyvin, jotta saat siistin pinnan, kun se päällystetään kaulittavalla massalla. Osa vaahdosta käytetään coolerin yläosan reunakoristepursotukseen.

Kauli kaulinta-/sokeri-/vaahtokarkkimassa ohuekoksi levyksi ja mittaa, että levy ulottuu kakun ympärille. Kakun pintaa ei päällystetä massalla, vaan siihen tulee syötävä "jää". Päällystä kakun reuna massalla ja leikkaa alaosasta ylimääräinen massa pois ja työnnä tarvittaessa massaa hiukan kakun alle esim. veitsenkärjellä.

Jos haluat tehdä cooleriin kahvat, letitä 3 lakunauhaa yhteen ja leikkaa sopiviksi pätkiksi letitetty lakunauha. Helpoin ja siistein tapa kiinnittää ne on tehdä leteistä sen verran pitkät, että ne saa työnnettyä kakun yläosaan kiinni, jolloin kaulittuun massaan ei tarvitse tehdä reikiä ja lettien kiinnityskohta jää coolerin yläosan reunapursotusten alle.

Lusikoi loppu kerma-Mascarponeseoksesta pursotuspussiin/tukevaan pakastepussiin, johon olet kiinnittänyt tähtityllan. Pursota ensin coolerin päälle ihan reunaan kerros tähtityllalla ja pursota sitten sen alle kakun reunaan toinen rivi.

Leikkaa tarvittaessa kakun keskeltä hiukan kakkua pois shampanjapullon kiinnityskohtaan. Asettele pullo paikoilleen.

Ota "jää" kylmästä ja leikkaa siitä veitsellä pienehköjä neliöitä.  Ripota kakun pinnalle shampanjapullon viereen hiukan sinistä kimallekoristeraetta. Ripottele lopuksi kakun pinnalle "jää". Mielestäni ehkä kaikista onnistuneien kohta omassa kakussa oli tuo jää. Siitä tuli yllättävän aidon näköistä, vaikka se olikin tosi helppo tehdä. Eikä se myöskään sekoita kakun makua, koska se on sen verran miedon makuista.

Tulipas tästä pitkä ohjesepustus.

Nyt haluankin enää toivotella kaikille HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!



2 kommenttia:

  1. Komea kakku! Ja tuo "jää" on kyllä ihan jään näköistä. Oikein hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista