tiistai 27. lokakuuta 2015

Halloween - Kurpitsadonitsit + muuta tarjottavaa





Nämä donitsit on paistettu uunissa donitsipellillä, mutta ellei sinulla ole donitsipeltiä, paista koko taikinamäärä joko minimuffinsipellin tai tavallisen muffinsipellin voidelluissa koloissa. Minä paistoin yhden setin eli 12 kpl  donitseja ja lopun taikinan pursotin minimuffinsipellin koloihin, jolloin taikinasta tuli donitsien lisäksi 14 kpl minikurpitsakakkuja. Jos paistat koko taikinan minimuffinsipellillä, saat aikamoisen määrän noita pikkukurpitsakakkuja.

Käytin taikinassa uunissa kypsentämääni Hokkaido -kurpitsaa eli japanilaista talvikurpitsaa, jonka soseutin sauvasekoittimella, mutta mikä tahansa nk. talvikurpitsalajike käy yhtä hyvin, esim. Butternut eli myskikurpitsa tai jättikurpitsa ("Halloween -kurpitsa"). Tähän taikinaan menee 1,5 dl kurpitsasosetta, joten luultavimmin sinulle jää kurpitsaosetta johonkin muuhunkin käytettäväksi. Tässä pari käyttövinkkiä: Kurpitsakeitto, naked kurpitsakakku tai Pumpkin Spice Cupcakes. Ylimääräinen sose säilyy jääkaapissa muutaman päivän ja sen voi tarvittaessa myös pakastaa.

Donitsitaikinan ohje on muunnelma blogissa jo aiemmin löytyvästä omenadonitsien ohjeestani sekä taikinan että kuorrutuksen osalta. Kuorrutukseen käytetyn kinuskin värjäsin pastaelintarvikeväreillä oranssiksi. Käytin sekä oranssia että hiukan keltaista väriä haluamani värin aikaansaamiseksi. Makuunhan tuo väri ei vaikuta, eli yhtä hyvin voit jättää kinuskin värjäämättä.

KINUSKIKUORRUTETUT KURPITSADONITSIT (n. 17 KPL)

Kuivat aineet:
3 dl + 1 rkl vehnäjauhoja
3/4 tl ruokasoodaa
3/4 tl leivinjauhetta
1,5 tl kanelia
1/2 tl muskottipähkinää
1/2 tl neilikkaa
1/2 tl vaniljajauhetta/1,5 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa

Kosteat aineet:
1 kananmuna
1 dl turkkilaista jogurttia
1 talvikurpitsa, josta takinaan käytetään 1,5 dl kypsennettyä kurpitsasosetta (kts. alla)
3 rkl rypsiöljyä
1 dl fariinisokeria
1/2 limen mehu

Kinuskikuorrutus:
2 dl kuohukermaa
1,5 dl fariinisokeria
n. 1,5 dl tomusokeria
(vähän oranssia ja keltaista pastaelintarvikeväriä)
(strösseliä koristeluun)

Kurpitsasose:
Aloita valmistus kurpitsasoseesta. Sen voi hyvin tehdä jo päivä-pari aiemminkin ja säilyttää jääkaapissa.
Pese ja puolita kurpitsa ja poista siemenet ja rihmainen sisus lusikalla/jäätelökauhalla. Lohko kurpitsa paloiksi.

Laita uuni kuumenemaan 200-asteeseen, kiertoilma 180-asteeseen. Levittele kurpitsapalat leivinpaperoidulle pellille ja ripota niiden päälle 1-2 rkl öljyä. Kypsennä uunin keskitasossa, välillä paloja käännellen, noin 30 minuuttia tai kunnes kurpitsapalat ovat kypsiä haarukalla kokeiltaessa. Anna palojen hetken jäähtyä, poista kuori veitsen avulla ja soseuta esim. sauvasekoittimella soseeksi. Ota taikinaa varten 1,5 dl erilleen ja laita loppu sose kannellisessa rasiassa jääkaappiin.

Donitsitaikina+paisto:
Laita uuni kuumenemaan 200-asteeseen, kiertoilma 180-asteeseen donitsipellillä paistaessasi. Jos paistat muffinsipellillä, kuumenna uuni 185-asteeseen, kiertoilma 165-asteeseen.

Sekoita kuivat ainet keskenään kulhossa. Sekoita toisesa kulhossa kosteat aineet keskenään. Yhdistä aineet ja kääntele ne sekaisin, liiallista sekoittamista välttäen, ettei donitseista tule sitkeitä.

Valmistele donitsipelti/muffinsipelti voitelemalla se. Helpoiten se käy vuokaspraylla.

Lusikoi taikina tukevaan pakastuspussiin, solmi pussi ja leikkaa saksilla toiseen kulmaan pienehkö reikä. Pursota taikinaa donitsipellin/muffinsipellin syvennyksiin noin 3/4 täyteen.

Paista donitsipellillistä uunin keskitasolla n. 13 minuuttia, minimuffinsipellilliselle riittää n. 9 minuuttia. Anna hetki jäähtyä, ennen kuin kumoat ritilälle jäähtymään loppuun. Jos donitsit eivät irtoa kumoamalla, kopauta pellin pohjaan kädelläsi, niin niiden pitäisi irrota kauniisti. Jos haluat paistaa vain donitseja, pese ja kuivaa donitsipelti välillä. Rasvaa se uudestaan ja paista loput donitsit samoin. Muuten alenna uunin lämpöä ja paista voidellulla muffinsipellillä loput.

Kinuskikuorrutus:
Mittaa pannulle kerma ja fariinisokeri. Keittele välillä sekoitellen, reilu 5 minuuttia, kunnes seos paksunee.

Ota pois lämmöltä, lisää halutessasi elintarvikevärejä ja siivilöi tomusokeria erissä sekaan, samalla koko ajan sekoitellen, kunnes saat paksuhkon kinuskin  aikaiseksi. Kokeile kinuskin paksuutta yhden donitsin kuorrutuksella ja lisää tarvittaessa vielä hiukan tomusokeria.

Kasta donitsit kauniimpi puoli alaspäin (donitsipellin pohjaa vasten ollut puoli) kinuskikuorrutukseen ja valuta hetki ylimäääristä kuorrutusta pois. Nosta ritilälle, ripota halutessasi strösseliä tai muita koristeita pintaan. Toista samoin muiden donitsien kanssa.

Minimuffinsit oli mielestäni helpointa kuorruttaa teelusikan avulla. Otin teelusikkaan kinuskia ja sen avulla levitin kinuskin kuperan puolen päälle, ennen kuin ripotin vielä strösseliä koristeeksi.

Nämä ovat parhaita leivontapäivänä, säilytettäessä tämä kinuski vähän lötkähtää.

Jotenkin tänä vuonna näköjään tuo Halloween hiipi jostain puskista, niin etten oikein ehtinyt huomioida sitä tänne blogiini ajoissa, mutta ei hätää, nimittäin blogini aiemmilta vuosilta Halloween -teemaisia postauksia löytyy ihan mukavasti inspikseksi:

Halloween -kakku/haamujengi kasassa


Halloween vesimeloni ja hämppikset


Kurpitsakakku


Halloween pinjata -kakku


Halloween -marengit


Vaahtokarkkipopsit


Apple Caramel Cupcakes


Ylläolevien linkkien innoittamana toivottelen : 
HAPPY HALLOWEEN!
-Raili

 

P.S. Blogini Juhlat: Halloween -kategoriasta löytyy näiden lisäksi pari muutakin ajankohtaista postausta.

9 kommenttia:

  1. Onpas taas herkkuja kerrakseen. :) Donitsit näyttää tosi hyviltä ja vitsit tuota haamujengi-kakkua, syntisen suklaisen herkkua..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rommirusina :). Melko suklaista tuo haamujengi -kakku olikin.

      Poista
  2. Kaikki näyttää tääs niin syntisen hyville... mistä tuo vesimelonipään kieli on tehty? Näyttää ihan aidolle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari :). Tuo vesimelonipään kieli on marsipaania. Hetken kun kieli on paikallaan, niin se jopa "kuolaa", kun vesimelonin nestettä valuu kielelle ;)

      Poista
  3. Herkullisennäköisiä Halloween-leivonnaisia! Kohta minä varmaan sorrun ja ostan sen muffinssipellin, kun joka blogissa on tehty söpöjä pikku donitseja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis donitsipeltiä olen ostamassa. XD

      Poista
    2. Kiitos Jack B. :). Onhan tuo donitsipelti kyllä ihan näppärä. Minulla taas ei ole minidonitsipeltiä, mutta vähän tekisi mieli sellainenkin hankkia ;) tuon normidonitsipellin lisäksi.

      Poista
  4. Kyllä on herkullisen näköisiä herkkuja halloween pöytään. Maistuis varmaan mullekin =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi rimasa :). Mielestäni on ihan kiva, että Suomeenkin on alkanut levitä Halloweenin vietto jossain määrin - juhliahan ei ole koskaan liikaa :).

      Poista