torstai 8. lokakuuta 2015

Mustikkatäytekakkua "lapsukaiselle"



Tämä päivä pisti taas miettimään, miten hurjaa vauhtia vuodet vierii. Tällä raikkaalla mustikkatäytekakulla juhlistimme nimittäin tämänpäiväistä vanhemman pojan 22-vuotissynttäriä iltateellä. Hän ei pidä yltiömakeasta, joten viritin makumaailman sen mukaan. Samalla totesin, että mustikkaa tulee itseasiassa käytettyä turhan vähän kakuissa, vaikka se niihin sopiikin erittäin hyvin, kuten taas tuli todistettua. Yläkuvassa kakku muuten näyttää ihan minikokoiselta, koska isohko lautanen on etualalla, kakusta kuitenkin riittää ainakin kahdeksalle.

HUOM! Tein kakun korkeareunaiseen 18 sentin irtopohjavuokaan ja käytin kakkua täyttäessä reunakalvoa, jotta sain hyvin korkean kakun aikaiseksi. Mikäli sinulla ei ole korkeareunaista irtopohjavuokaa, eikä reunakalvoa tms. käytettävissä, tee samalla ohjeella kakku 22-24 cm:n irtopohjavuokaan, jolloin saat matalan kakun aikaiseksi.


RAIKAS MUSTIKKATÄYTEKAKKU (n. 8-10:lle)

Kakkupohja:
Tee kakkupohja 3:sta L-kokoisesta kananmunasta tämän ohjeen mukaan

Täyte: 
3 liivatelehteä
1 Flora Vanilla
1,5 rkl vettä
n. 3 dl mustikkahilloa

Kostutus:
n. 1 dl vaniljamaitoa (maidon sekaan 0,5 tl vaniljajauhetta/1,5 tl vaniljasokeria)

Kiille:
n. 3 dl kotimaisia (pakaste)mustikoita
1 dl hyytelösokeria
2 dl vettä

Koristelu:
3 dl vispikermaa
0,5 tl vaniljajauhetta/1,5 tl vaniljasokeria
n. 3 rkl tomusokeria

Paista kakkupohja linkin ohjeen mukaan ja anna sen jäähtyä kunnolla ennen täyttöä.

Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen n. 5-10 minuutiksi. Vatkaa Flora Vanilla vaahdoksi sähkövatkaimella. Kuumenna 1,5 rkl vettä ja sekoita siihen käsin kuivaksi puristamasi liivatteet.
Sekoita hetken jäähtynyt liivateseos Flora Vanillan joukkoon.

Pese ja kuivaa vuoka, jossa paistoit kakkupohjan. Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Vuoraa kakkuvuoka tuorekelmulla ja aseta pohjapala vuokaan. Kakku kannattaa nyt kasata niin päin, että kakkuvuokaa vasten paistunut=tasaisin kakkukerroksista tulee päällimmäiseksi, koska kakkuun tehdään mustikoista ja hyytelösokerista kiille. Jos käytät reunakalvoa, viritä ne kakkuvuokaan nyt.

Kostuta vuokaan laittamaasi kakkupohjaa kevyesti vaniljamaidolla. Levitä kakkupohjalle mustikkahilloa ja sen päälle 1/2 Flora Vanillasta. Laita vuokaan seuraava kakkupohja, kostuta se ja levitä taas mustikkahilloa (jätä hiukan kakun päälle laitettavaksi) ja loput Fora Vanillasta. Lisää viimeinen kakkupohja, kostuta sitä kevyesti. Peitä kakku ja laita se kylmään vetäytymään minimissään pariksi tunniksi, mielellään seuraavaan päivään.

Levitä ohut kerros mustikkahilloa kakun päälle, joka saa edelleen olla vuoassa. Kuumenna kattilassa vesi kiehuvaksi ja sekoita siihen hyytelösokeri koko ajan sekoittaen. Anna kiehahtaa uudelleen ja ota pois lämmöltä.

Levitä kakun päälle mustikat. Jos käytät pakastemustikoita, laita ne jäisinä suoraan pakastimesta. Valuttele sitten kiillettä lusikan avulla kakun päälle. Et luultavimmin  tarvitse kaikkea kiillettä, mikäli paistoit kakkusi 18 sentin vuoassa. Laita kakku taas kylmään minimissään pariksi tunniksi.

Poista kakku varovasti vuoasta ja nosta se tarjoilualustalle. Vatkaa kerma ja sokerit vaahdoksi sähkövatkaimella. Koristele kakku mieleiseksesi pursottamalla/levittämällä kermavaahtoa kakun reunoille. Minä pursotin kermavaahdon vaihteeksi koripunostyllalla.

 VINKKI: Jos et halua tehdä itse mustikkahilloa, voit käyttää kaupan valmista mustikkahilloa. Makeuta silloin kakun reunoille tulevaa kermavaahtoa vain 0,5 rkl:lla tomusokeria, ettei kakusta tule liian makea.

2 kommenttia:

  1. Ei vitsit miten kaunis kakku!! Maistuis kyllä mullekin.... :)
    Haaveilen joka kerta täällä sun blogissa käydessä niistä ihanista lohileivoksista, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi tehdä niitä. Ensi viikolla on isännän synttärit, ehkä siksees... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanne :). Tää oli kyllä tosi hyvää kakkua...ihanan raikasta, pehmeää ja mustikkaista. Vai on lohileivokset jäänyt mieleesi kummittelemaan ;).

      Poista