sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Puolukkakääretorttu

 


Tein jokin aika sitten puolukoista Lingonberry Curdia, josta itse pidin, mutta muut perheenjäsenet eivät oikein innostuneet. Mutta kun upotin sitä tähän puolukkakääretorttuun vaniljarahkan kanssa, se upposi kuin häkä perheelle. Tämä oli niin hyvää, että ihan tätä vartenkin kannattaa tehdä Lingonberry Curdia, se on kuitenkin tosi nopea- ja helppotekoista. Ja itse kääretortuthan ovat myös erittäin nopeatekoisia, joten ihmettelin samalla, miksi niitä tulee leivottua melko harvoin.

Kun Lingonberry Curd on valmiina, tämän kääretortun pyöräyttää valmiiksi reilussa 10:ssä minuutissa kaikkinensa, kun täytteitä ei tarvitse vatkailla, vaan  ne vain levitetään kääretorttulevylle.

PUOLUKKAKÄÄRETORTTU

3 kananmunaa
2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1/2 dl kermaa (tai kevytmaitoa)

n. 1 rkl sokeria ripoteltavaksi leivinpaperille, johon kääretorttupohja kumotaan

Täyte:
n. 2 dl Lingonberry Curdia
1 prk/150 g Eldorado vaniljarahkaa
(TAI reilu 1/2 prk/250 g:n purkista kermarahkaa, johon sekoitat 2 rkl tomusokeria ja 0,5 tl vaniljajauhetta/1,5 tl vaniljasokeria)

Laita uuni kuumenemaan 240-asteeseen, kiertoilma 220-asteeseen. Vuoraa uunipelti leivinpaperilla ja suihkaise siihen kevyesti vuokasprayta/voitele se kevyesti öljyllä.

Vatkaa kananmunat ja sokeri hyväksi kuohkeaksi vaahdoksi sähkövatkaimella tai yleiskoneessa.

Sekoita vehnäjauhojen sekaan leivinjauhe. Nostele munavaahdon sekaan jauhoseos nuolijalla, mielellään siivilän läpi jauhot lisäten. Lisää lopuksi kerma/maito ja kääntele seos tasaiseksi.

Levitä taikina esivalmistellulle pelllille tasaisesti ja paista sitä uunin keskitasolla noin 5 minuuttia.

Pohjan paistuessa levitä työtasolle isohko pala leivinpaperia ja ripota sen päälle hienoa sokeria.

Kumoa kypsä kääretorttupohja sokeroidulle leivinpaperille ja poista paperi varovasti. Sen pitäisi irrota melko helposti voitelun ansiosta. Jos se  ei kuitenkaan irtoa kauniisti, pyyhi paperin päältä kylmään veteen kastetulla talouspaperilla. Kun olet poistanut paperin, levitä pohjan päälle puhdas leivinliina ja anna pohjan hetken jäähtyä.

Levitä sitten pohjan päälle ensin Lingonberry Curd ja sen päälle vaniljarahka. Kääri kääretorttu tiukasti rullalle leveältä sivulta alkaen leivinpaperin avulla. Käännä paperin päätyosat kääretortun alle. Sujauta kääretortun alle vaikka leikkuulauta ja nosta  sen avulla kääretorttu jääkaappiin mehustumaan noin tunniksi tai pidemmäksi aikaa.

2 kommenttia:

  1. Voi ei..multa on mennyt tällänen Linbonberry curd ihan ohi... Olen tässä ihmetellyt etten mihin vielä joudun näiden kaikkien puolukoiden kanssa, mutta tätä pitää ainakin testata!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei hätää Nanne, hyvin ehdit vielä tekemään Lingonberry Curdia, jos sinulla kerran on puolukoita :). Curdi toimi hyvin myös skonssien kanssa minun mielestäni. Perheen miehet ei oikein välittänyt curdista skonssien kanssa, mutta kuten kirjoitin tähän postaukseen, tässä kääretortussa se upposi heille paremmin kuin hyvin :). Ja jos et vielä ole tehnyt raakamehua puolukasta (sitruuna-/viinihapolla uuttamalla), niin sitä kannattaa ehdottomasti myös tehdä.

      Poista