torstai 19. marraskuuta 2015

Ravintolapäivä 21.11. - CT4U mukana 8:tta kertaa


Lauantain Ravintolapäivä lähestyy kovaa vauhtia. Mieheni lupautui jälleen apupojaksi minulle, joten osallistumme taas Ravintolapäivään pistämällä kahvilan pystyyn, tällä kertaa Ruttopuistoon (Vanhan kirkon puisto/Helsinki). Tämä onkin minulla jo sitten 8.s kerta, kun pyöritän kahvilaa Ravintolapäivänä. Toivotaan, että ilma olisi suht kuiva lauantaina, niin tapahtumalla olisi mukavammat puitteet.

Eilen aloitin leipomukset paistamalla lakritsi- ja vadelmamarenkeja. Marengeista oli hyvä aloittaa, koska ne säilyvät ilmatiiviisti suljettuna jokusen viikon. Ei liene vaikea arvata, kummat kuvassa olevista marengeista ovat lakritsimarenkeja. Lakritsimarengeista tuli mielestäni nyt vielä paljon parempia kuin aiemmin leipomistani lakritsimarengeista, koska viime viikonlopun Lakritsi- ja salmiakkifestivaaleilta ostamani lakritsijauhe oli ihanan vahvan makuista ja lisämaun antajaksi laitoin vielä hiukan Haganolin Apteekin salmiakkimixeriä. Marenkien mausta tuli mieleen salmiakkijauho, toki hiukan miedomman makuisena, vähän lakun ja salmiakin välimaastoon tuo maku meni, hyvää! 


Tänään onkin sitten leivontavuorossa cookiet, teen niitä myös paria eri laatua. Huomiselle perjantaille ja lauantaiaamulle jääkin sitten hiukan enemmän leivontaa. Makeita leipomuksia aion tehdä ainakin kinuski-suklaa tartaletteja sekä Key Lime Pies, jotain suklaakakkua, minikokoisia kurpitsakakkuja suolakinuskilla, paria eri cupcakea sekä normikokoisena että mininä ja luultavimmin jotain juustokakkua. Suolaiseksi leivon pieniä quicheja, parilla-kolmella eri täytteellä.Täällä ollaan taas ihan intopiukkiksena leipomusten kanssa, joten saa nähdä, mitä kaikkea kerkeää vielä tehdä.

Tässä hiukan kuvamaistiasia tulossa olevista leivonnaisista. Ensimmäisessä kuvassa on kinuski-suklaatartaletteja. Makeaa, mutta kinuskin ja suklaan ystävät hyrisevät onnesta näitä haukatessaan.


Hiukan kirpeämpää makumaailmaa suosiville tulee löytymään Key Lime Piet. Makeankirpeää, vahvasti limenmakuista pientä piirasta. Näitä on ollut pari kertaa aiemminkin Ravintolapäivänä meillä tarjolla.


Ja sitten tällaisia suolaisia pieniä quicheja, 2-3 täytteellä. Quiche Lorraine, salami-paprika ja ehkä feta-kasvistäytteillä.


Varaamme taas rasioita mukaamme, joten vaikkei ilma suosisikaan tapahtumaa, voi ottaa herkkuja take away -rasiaan mukaan. Jos olet Helsingin keskustassa liikkeellä, kieppasehan Ruttopuistoon meitä moikkaamaan. Yksinhän me ei siellä olla, aika paljon muitakin pop-up mestoja näyttää siellä(kin) olevan. Pari päivää sitten lauantain Ravintolapäivään oli ilmoittautunut jo 1000 ravintolaa 30:ssä maassa. Ja luku tuosta varmasti vielä tulee nousemaan.

Kurkkaa omat suosikkisi lauantain Ravintolapäivän paikoista Ravintolapäivän kartttahausta: http://www.restaurantday.org/fi

Tässä meidän kahvilamme tapahtumasivujen linkki, https://www.facebook.com/events/186672351674584/
johon yritän päivitellä tuoreinta tietoa meidän paikan osalta.

Koska itse olen taas omassa kahvilassamme, ainoa haittapuoli siitä on se, ettei pääse kauheasti maistelemaan muiden pisteiden herkkuja. Näyttää olevan nimittäin vaikka mitä taas tarjolla.

Hyvää Ravintolapäivää!

t.CT4U
Raili ja "apupoika"Jari

2 kommenttia:

  1. Tänään syöty cupcake oli taivaallinen, olisinpa tajunnut ostaa niitä mukaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista, mukava kuulla, että cupcake maistui :).

      Poista