lauantai 17. joulukuuta 2016

DIY joulukoristeet soodataikinasta

 


Soodataikinasta tehdyt koristeet käyvät kivasti esimerkiksi lahjapakettien koristeeksi/joulukuusen koristeeksi/kransseihin jne. Taikina on myrkytön, joten ei haittaa, vaikka sitä menisi lasten kanssa koristeita tehdessä pieni määrä suuhunkin. Tuskin kuitenkaan pientä maistiaista enempää, koska tämä taikina ei totisesti maistu hyvältä. Koristeet voi säilyttää halutessaan seuraavaksikin vuodeksi, kun ne pakkaa rasiaan vaikka silkkipaperin kanssa, jolloin ne eivät murru niin helposti.

SOODATAIKINA (n. 20 koristetta)

2 dl ruokasoodaa
1 dl maissitärkkelystä
1,25 dl vettä

Mittaa kaikki aineet kattilaan ja keittele seosta miedolla lämmöllä, välillä sekoitellen, kunnes seos sakenee puuromaiseksi. Aikaa siihen kuluu noin 15 minuuttia.

Kumoa seos kulhoon ja peitä se kostealla keittiöpyyhkeellä. Anna jäähtyä, ennen kuin muotoilet haluamasi mallisiin kuvioihin.

Kauli puolet taikinasta silikonialustan/leivinpaperin päällä, jolle olet ripotellut kevyesti maissitärkkelystä, muovi taikinan ja kaulimen välissä, noin 0,5 cm:n paksuiseksi levyksi. Jos taikina vaikuttaa liian pehmeältä ja takertuvalta, lisää tarvittaessa hiukan maissitärkkelystä taikinaan. Mikäli taikina vastaavasti vaikuttaa liian kuivalta ja murenevalta, lisää pari tippaa vettä taikinaan. Kuvioi kaulittu levy halutessasi esimerkiksi leimasimilla, pitsiliinalla tai vastaavalla, jolla saat tehtyä levyyn kuvioita. Ota kaulitusta massasta kuvioita esimerkiksi piparkakkumuoteilla. Jos haluat ripustaa koristeet, tee koristeisiin reikä nauhaa varten pillillä/puutikulla/pienen pyöreäaukkoisen tyllan päällä. Kauli ja muotoile toinen puolisko taikinasta samoin. Jos massa kuivuu ja alkaa murentua, voit lisätä siihen tipan-pari vettä, jolloin taikinasta tulee taas helposti muovailtavaa.

Anna koristeiden kuivua huoneenlämmössä vuorokausi tai kuivata niitä noin tunti uunissa 75-asteessa.

Halutessasi voit värjätä massan ennen muotoilua esimerkiksi geelimäisillä (elintarvike)väreillä tai halutessasi vasta muotoilun jälkeen vaikka spraymaaleilla, jolloin voit tehdä erivärisiä koristeita. Itse halusin jättää koristeet valkoiseksi, koska soodataikinasta tehdyt koristeet ovat mielestäni kauniita ihan sellaisenaan puhtaanvalkoisena.

Voit koristella valmiita koristeita myös erilaisilla helmillä, jotka liimaat kuvioihin tai vaikka pikeerillä. Myös erilaisilla ja erivärisillä ripustusnauhoilla koristeista tulee melko eri näköisiä.

Jokos teillä on kovasti joulutohinat päällä? Täällä ollaan jo kovassa vauhdissa :). Joulujuttuja on niin ihana tehdä. Huomenna taidan tehdä ainakin joulusinapit, joita ilman kinkku ei maistu oikealta. Tosin suurin osa syötävistä jää tehtäväksi ensi viikolle. Alkuviikosta voisi leipoa ainakin saaristolaisleipiä, jotka säilyvät pitkään hyvänä ja jotka kuuluvat meillä ehdottomasti joulun kalaruokien kumppaniksi. Kinkun kanssa vastaavasti meillä leivotaan aina joululimppua. Joulu on se ruokajuhla, jolloin meillä syödään kaikista perinteisimmin. Kinkkua, laatikoita, rosollia, kalaherkkuja jne. Yleensä teen myös jotain vaihtuvaa uutta kokeilua perinteisten herkkujen lisäksi, mutta nyt en ole vielä miettinyt, mitä se mahdollisesti tänä vuonna on.


2 kommenttia:

  1. Onpas nättejä! Näitä meidän piti tehdä tyttöjen kanssa joulupakettien päälle, mutta _kaikki_ jouluvalmistelut ja -askartelut taas jäänyt...
    Ihanaa joulua tois pual aitaa!
    -Elina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina :). No, ens vuonna sitten, ei joukusta kannata ottaa stressiä. Kyllä se joulu tulee ilman valmistelujakin ;). Kiitos samoin, ihanaa joulua teidän perheelle!

      Poista