torstai 9. maaliskuuta 2017

Punajuurihummus


Tänää keitin ison pussillisen punajuuria painekattilassa, ihan vain itseäni varten, koska muut meidän perheestä ei syö punajuuria. Osasta tein etikkapunajuuria ja osa punajuurista päätyi kauniinväriseen punajuurihummukseen. Punajuurihummus sopii käytettäväksi tavallisen hummuksen tavoin.

Jos sinulla ei ole painekattilaa, voit keittää punajuuret tavallisessa katilassa tai paahtaa ne kuorittuna ja paloiteltuna uunissa (pyörittele ne pienessä öljymäärässä ennen uuniin laittoa). Kypsennysaika on molemmilla tavoilla pidempi kuin painekattilassa tehtynä.

PUNAJUURIHUMMUS (n. 3,5 dl)

4-5 pienehköä punajuurta kypsänä
tölkki 310 g kypsiä kikherneitä
1/6 yksikyntisestä valkosipulista/1 vs kynsi
n. 3 rkl sitruunamehua
3 rkl oliiviöljyä
2 rkl tahinia
1/2 tl jeeraa
Hiukan tuoretta timjamia
mustapippuria myllystä
Hiukan suolaa
Tarvittaessa hieman kikherneiden lientä ja/tai vettä ohennukseen

Pese punajuuret ja keitä ne kypsiksi painekattilassa noin 40 minuuttia tai tavallisessa kattilassa reilu tunti. Voit myös paahtaa punajuuret kuorittuna ja paloiteltuna uunissa. Pyörittele punajuuripalojen sekaan silloin hiukan öljyä.

Valuta kikherneet mutta ota liemi talteen. Tarvitset sitä luultavimmin ohentamaan hummusta.


Laita monitoimikoneen kulhoon, jossa leikkuuterä valutetut kikherneet ja muut hummuksen ainekset. Surauta tasaiseksi tai aja hummus sauvasekoittimella tasaiseksi tahnaksi. Jos hummus vaikuttaa liian paksulta, lisää hiukan vettä ja/tai kikherneiden lientä sekaan ja sekoita uudestaan.

Maista hummusta ja lisää makusi mukaan vielä sitruunamehua, suolaa, mustapippuria. Valmis hummus säilyy jääkaapissa noin 4 päivää.

Blogistani löytyy aiemmin jo useampi hummusohje: Bataattihummus, perushummusporkkanahummus

Ihanaa kun valon määrä on lisääntynyt jo huikeasti, mutta silti ehti tulla sen verran pimeä, että en saanut kuvattua hummuksesta kaikkia aikomiani kuvia. Voisin lisätä kuvan tuosta punajuurihummuksesta lähipäivinä kunhan ehdin kuvailla sitä. On niin ihanan väristä että saisi näkyä vähän suurempanakin, mitä tuossa lautaskuvassa.


2 kommenttia:

  1. Kyllä tuo kaunis väri välittyy tästäkin, mutta mielellään kauniita kuvia katselee lisääkin. Punajuuri on suurta herkkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Viikonloppukokki :). Kyllä vain, punajuuri on todellakin herkkua. Hassua, miten se niin jakaa mielipiteitä.

      Poista