sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Peanut Butter-suklaakakku suklaaganachella






Suklaa ja Peanut butter muodostavat tässä mehevässä suklaakakussa täydellisen makuliiton. Kakkuosaa tehdessä ei tarvitse sähkövatkainta, vaan kuivat ja kosteat aineet sekoitetaan omissa kulhoissaan ja sitten yhdistetään keskenään. Kakun täytteenä ja kuorrutuksena käytetään samaa Peanut butter-tuorejuustokuorrutusta, joten kakku on melko helppotekoinen. Kuorrutusta jätetään myös pari ruokalusikallista kakun koristelua varten. Suklaakuorrutteiset maissipallot ovat irtokarkkeja ja lisäksi koristeena on nopeatekoista Honeycombia. Perheen makuraati toivoi tätä kakkua tehtävän nopeasti uudestaan.

PEANUT BUTTER-SUKLAAKAKKU (2 X 18 cm:n vuokiin)

Kakkupohjat (2x18 cm:n korkeareunaiset irtopohjavuoat)
Kuivat aineet:
4,5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
2 dl kaakaota, tummaa makeuttamatonta
2 dl sokeria
0,5 tl vaniljajauhetta/1,5 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
1,5 tl espressojauhetta

Kosteat aineet:
200 g rasvatonta maitorahkaa
200 g turkkilaista jogurttia
2 kananmunaa (L-kokoa)
0,5 dl (rypsi)öljyä
2 dl fariinisokeria

Lopuksi:
100 g voita
1,5 dl kiehuvaa vettä

PB-täyte ja kuorrutus:
60 g voita
4 dl tomusokeria
1,5 dl Peanut Butteria (smooth)
150 g maustamatonta tuorejuustoa (Philadelphia)

Suklaaganache:
3/4 dl vispikermaa
1 rkl voita
50 g tummaa 70 % suklaata
50 g maitosuklaata

Koristeeksi:
Honeycomb/hunajakennoa
PB-kuorrutuksesta pieni osa
Suklaapäällystettyjä maissipalloja (irtokarkkeja)

Kakkupohjat:
Pingota 2 x 18 cm:n irtopohjavuoan pohjan ja reunan väliin leivinpaperi. Suihkaise reunat vuokaspraylla. Laita uuni kuumenemaan 175-asteeseen, kiertoilma 155-asteeseen.

Sekoita kuivat aineet keskenään suuressa kulhossa. Sekoita toisessa, pienemmässä kulhossa kosteat aineet keskenään. Yhdistä kosteat aineet kuiviin.

Laita voi ja vesi kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää muiden aineiden joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Helpoiten taikinan tasaiseksi saaminen käy lankavatkaimella.

Annostele tasaisesti vuokiin ja paista uunin keskitasolla noin 40 minuuttia.  Kakku saa jäädä melko kosteaksi, joten varo ylipaistamasta kakkua, ettei se kuivu. Anna jäähtyä vuoissaan ritilän päällä 10 minuuttia, ennen kuin kumoat leivinpaperoidulle pellille jäähtymään loppuun.

Jos haluat tehdä kakun koristelua varten Honeycombia, se kannattaa tehdä kakun paistuessa, jotta se ehtii jähmettyä.

Kakun täyttö:
Tasoita kakkupohjien pinta ja leikkaa molemmat kakkupohjat puoliksi, jolloin saat 4 kakkupohjaa.

Tee PB-täyte ja -kuorrutus vatkaamalla sähkövatkaimella huoneenlämpöistä voita pari minuuttia kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi. Lisää tomusokeri ja vatkaa ensin hiljaisella nopeudella, sitten nopeutta nostaen, seos kuohkeaksi. Lisää PB, vatkaa kunnolla sekaisin ja lisää lopuksi tuorejuusto ja vatkaa vielä hetki, jotta ainekset sekoittuvat kunnolla.


Leikkaa kakkupahvista kakun pohjan kokoinen kiekko tai aavistuksen pienempi. Kasaa kakku sen päälle, jolloin kakun liikuttelu sujuu helpommin. Itse tykkään käyttää kakkujen kasauksessa pyörivää alustaa, joka helpottaa kuorrutuksien levittämistä tasaisesti. Tai laita ensimmäinen kakkukerroksista suoraan tarjoilualustalle. Jos sinulla ei ole pyörivää alustaa, laita esimerkiksi pieni pyyhe tai kangaspala tarjoilualustan alle, jolloin se kääntyy helpommin alustalla. Suojaa tarjoilualusta leivinpaperisuikaleilla eli aseta ne kakun reunoille niin, että ne ulottuvat hiukan kakun alle.

 Levitä kakkukerrokselle noin 3 rkl PB-kuorrutusta. Paina seuraava kakkukerros päälle ja levitä taas sille kuorrutusta. Jatka, kunnes kaikki 4 kerrosta käytetty. HUOM! Jätä kuorrutusta noin 2 rkl halutessasi koristelua varten. Painele käsin kakkua hiukan, jotta se tasoittuu. Levitä sitten kakun pintaan ja reunoille kuorrutusta tasainen kerros. Tasoita esim. palettiveitsellä. Laita kakku kylmään minimissään 1/2 tunniksi. Suklaaganache pitää levittää kylmän kakun pintaan, jotta sen saa valumaan kauniisti ilman, että se valuu alareunaan asti.

Suklaaganache:
Rouhi suklaa. Kuumenna kerma ja voi mikrossa (älä anna kiehua) ja kaada  suklaan päälle. Anna olla hetken, ennen kuin sekoitat.  Anna hiukan jäähtyä ja paksuuntua, ennen kuin kaadat KYLMÄN kakun pintaan.

Kaada kakun pinnalle ganachea ja työnnä lusikalla varovasti reunan yli sieltä täältä pieni määrä ganachea. Kun kakku on tarpeeksi kylmä, valumajäljistä tulee kauniit.

Koristelu:
Asettele kakun pinnalle haluamasi koristeet, ennen kuin ganache jähmettyy kokonaan. PB-kuorrutusta pursotin kakun päälle pienestä pakastepussista, jonka kulmaan olin virittänyt pyöreän tyllan.  Suklaa- ja pretzel -päällysteiset honeycom -palat käytin sellaisenaan, Osan honeycom -paloista murustelin pienemmäksi ja ripottelin pinnalle.

VINKIT:
- Kakku kannattaa tarjoilla samana päivänä, kun teet siihen ganachen ja koristelet sen, koska koristeet eivät pysy kauhean pitkään hyvänä kakun päällä, vaan ne alkavat pehmetä. Voit kuitenkin tehdä sen muuten edellisenä päivänä valmiiksi, tee ganache ja koristelut vasta hiukan ennen tarjoilua

- Kakusta saa helpoiten leikattua siistejä siivuja terävällä veitsellä. Pese ja kuivaa veitsi joka leikkuun jälkeen, jotta palat pysyvät siistinä.

Olisko tämä kakku sopiva juhlistamaan vaikka tulevaa Naistenpäivää?


perjantai 4. maaliskuuta 2016

Honeycomb/Hunajakenno



Honeycomb/hunajakenno on nopeatekoista ja melko helppoakin tehdä, kunhan ei vaan paahda sokeriseosta liikaa, ettei siitä tule kitkerän makuista. Sitä voi toki syödä sellaisenaankin, mutta koska se koostuu lähes yksinomaan sokerista, itse tein tätä lähinnä koristelutarkoituksia varten. Paljastan sen verran, että blogiin tulossa lähiaikoina kakku, jossa tätä on käytetty koristeena. Mutta honeycomb antaa murusteltuna myös mukavan rapean lisän moneen jälkiruokaan, kokeile vaikka jäätelöannoksen kanssa tai pannacotan lisänä.

Tällä hetkellä telkkarissa pyörii oma lempisarja, Masterchef Australia. Ihan huippuohjelma, joka eroaa monista kokkausohjelmista sen mahtavan hyväntuulisen otteen ansiosta edukseen. Tuomareilla on aina kannustava ote ja pilkettä silmäkulmassa ja kilpailijat tuntuvat vilpittömästi kannustavan toisiaan. Joidenkin nimeltä mainitsemattomien kokkausohjelmien katsomisen  olen lopettanut hyvin lyhyeen, kun tuomarit ovat lytänneet kilpailijat maanrakoon ja kilpailijat ovat kohdelleet toisiaan todella tylysti. Lisäksi Masterchef Australiaan osallistuvat kilpailijat ovat pääsääntöisesti aika hyviä kokkaamaan, joten sitä on siksikin mukava seurata. Ja nyt joku ihmettelee, että miten ihmeessä tämä höpinä liittyy nyt tulossa olevaan honeycomb -reseptiin. Liittypä hyvinkin, sillä honeycomb -resepti on yhden kilpailijan tuomarin, Gary Mehiganin, käsialaa. Alkuperäisen repeptin löydät täältä. Muutin sitä hiukan vaihtamalla glukoosin glukoosisiirapiksi, muuten menin aika samoilla linjoilla kuin alkuperäinen ohje.

HONEYCOMB (n. 20 x 30 cm:n kokoiseen vuokaan)

365 g sokeria
140 g glukoosia (itse käytin glukoosisiirappia)
110 ml vettä

1 tl ruokasoodaa

Vuoraa n. 20 x 30 cm:n kokoinen vuoka leivinpaperilla ja voitele se kevyesti vuokaspraylla tai öljyllä. Ota myös vispilä valmiiksi esille. Mittaa ruokasooda valmiiksi ja tarkista, ettei siinä ole paakkuja (mikäli on, sihtaa se). Jätä odottamaan.

Ota ISO paksupohjainen kattila. Kun ruokasooda lisätään kuumaan sokeriliemeen, se kuplii voimakkaasti ja seoksen tilavuus kasvaa todella paljon. Siksi kannattaa ottaa tosiaan hyvin suuri kattila, ettei tule haavereita. Kuuma sokeriliemi on polttavan kuumaa. Mittaa kattilaan sokeri, glukoosi ja vesi, sekoita ainekset keskenään ja kuumenna sitten seosta sekoittamatta, kunnes seoksesta tulee noin meripihkan väristä. Älä sekoita enää seosta kuumennusvaiheessa, ettei sokeri kristalloidu. Voit tarvittaessa hiukan heilutella kattilaa, mikäli sokeriseos vaikuttaa saavan väriä eri kohdista epätasaisesti. Jos sinulla on sokerilämpömittai, kuumenna sokeriseos 140-asteiseksi. Ota kattila pois lämmöltä ja lisää siihen heti ruokasooda ja vatkaa se voimakkaasti sekaisin seokseen vispilällä, niin, että se varmasti sekoittuu kunnolla. Varo, seos kuohuu voimakkaasti. Kaada samantien massa esivalmistelemaasi vuokaan, kaavi loput kattilasta, mutta älä tasoita pintaa, vaan anna seoksen levitä itsekseen. Jätä jäähtymään noin 30 - 45 minuutiksi.


Murra paloiksi. Voit halutessasi kuorruttaa palat esimerkiksi sulatetulla suklaalla. Itse jätin osan paloista kuorruttamatta, osan kuorrutin sulatetulla valkosuklaalla ja ripottelin pakastekuivatuja vadelmia murusteltuna pintaan, osan kuorrutin tummalla suklaalla ja ripotin pintaan murusteltuja pretzeleitä ja osaan pecan -pähkinämuruja. Ripotin myös hiukan suolaa noihin suklaakuorruteisiin taittamaan makeutta. Garyn ohjetta noudattaen, levitin suklaan palojen pintaan pullasudilla, jolla se olikin helppoa.

Säilytä honeycomb ilmatiiviissä rasiassa huoneenlämmössä, jossa se säilyy reilun viikon rapeana.

VINKIT:
Erityisesti, jos sinulla ei ole sokerilämpömittaria, käytä teräskattilaa, jossa näet kunnolla sokeriseoksen värin. Pinnoitettua kattilaa ei kannata käyttää, koska sokeriliemen kuumuus saattaa vahingoittaa pinnoitetta

Kattilaan jäävä sokeriseos jämähtää kattilaan kiinni kuin tauti. Helpoiten saat kattilan pestyä, kun täytät sen kuumalla vedellä ja jätät likoamaan joksikin aikaa, jotta sokeriseos pehmenee. Sen jälkeen loput on melko helppo pestä kattilasta pois.

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Eat Your Greens Smoothie Bowl



Tämä vihreä smoothiekulhollinen olisi varmasti Kippari-Kallelle mieleinen, sen verran paljon tässä on mm. tuoretta pinaattia, muiden hyväätekevien aineosien lisäksi. Tämä smoothie pitää hyvin myös nälkää, koska siinä on paljon kuituja. Jos et ole inkiväärin ystävä, vähennä inkiväärin määrää tai jätä se kokonaan pois. Itse en kaivannut tähän makeutusta, mutta mikäli kaipaat sitä, laita hiukan agave -siirappia (tai vaahterasiirappia/hunajaa) sekaan.

EAT YOUR GREENS SMOOTHIE BOWL (2-3 annosta)
2 kourallista babypinaattia
1 avokado, paloiteltuna
1/2 limen mehu
n. 1 cm:n pala inkivääriä raastettuna
1 tl Matcha tee -jauhetta
1 tl OptiMSM -jauhetta
150 g pakastettuja mangokuutioita
1,5 dl makeuttamatonta mantelimaitoa
1 rkl kauraleseitä
(hiukan agave-sirappia)

Pinnalle:
Vadelmia (jos pakastettuja, kotimaisia)
Paahdettuja auringonkukansiemeniä
Luomukookoslastuja
Chian-siemeniä

Laita kaikki smoothien aineet tehosekoittimeen tai vastaavaan ja pyöräytä tasaiseksi. Lusikoi 2-3 kulhoon ja laita pinnalle koristeeksi esimerkiksi vadelmia, paahdettuja auringonkukansiemeniä, luomukookoslastuja ja Chian-siemeniä.