lauantai 27. heinäkuuta 2013

Pink Lemonade hellepäivän janoon

Aah - hellepäivän janon sammutukseen kirpeä ja samalla makea Pink Lemonade. Lasin reunoihin sipaistu grenadiinia ja sitten lasin reuna pyöräytetty sokerissa. Kuvassa juoma näyttää punaisemmalta kuin luonnossa, oli oikeasti vaaleanpunaisempaa kuin kuvassa näyttää.

PINK LEMONADE (N. 2 L valmista juomaa)

Jos pidät hiukan kirpeästä ja silti makeasta hellepäivän juomasta, tämä on juuri sinulle.

Sokerisiirappia varten:

n. 5 dl sokeria
2,5 dl vettä

Kiehauta vesi ja sokeri kattilassa, sekoittele, jotta sokeri sulaa kunnolla. Anna jäähtyä kunnolla, laita esim. jääkaappiin n. 1 - 1,5 h. Itse nopeutin jäähtymistä niin, että laitoin kattilan lavuaariin, jossa oli kylmää vettä, niin sokerisiirappi jäähtyi nopeasti.

n. 4-5 sitruunaa (niin paljon, että saat puristettua mehua 2,5 dl)
2,5 dl karpalo-vadelmamehua tai pelkkää karpalo- tai vadelmamehua.

n. 7 dl vettä

Sokerisiirapin jäähtyessä, purista sitruunoista mehu ja siivilöi se isoon astiaan. Lisää valitsemasi mehu sekä jäähtynyt sokerisiirappi ja ensin n. 6 desiä vettä. Maistele ja laimenna oman makusi mukaiseksi juomaksi.

Lisää juoman sekaan mielellään sitruunalohkoja ja jäitä sekä esim. minttua tai sitruunamelissaa.

 **

Nyt pitää mennä leipomaan nousseet bagelit ilta- ja aamupalaa varten. Niistä huomenna lisää täällä blogissa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti