keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Helppoa jouluaskartelua



Löysin viimeksi kangaskaupassa käydessäni (Eurokangas) pari ihanaa joulukangasta, joista päätin askarrella jotain helppoja joulujuttuja. En ole kovin kummoinen varsinaisissa käsitöissä, mutta askartelu on aina ollut itselle mieleistä puuhastelua. Ensimmäiseksi käsittelyyni päätyi kuusikangas, jossa oli monenlaisella kuviolla tyyliteltyjä kuusia valkoisella pohjalla. Puolen metrin kangaspalasta saa jo aikamoisen määrän leikeltyä kuusia askartelua varten, vaikka kuuset olivatkin limitetty kankaaseen niin, ettei joka kuusta pystynyt hyödyntämään.

Kuusikankaasta tein enimmäkseen joulukortteja ja jokusen joulupakettiin tai vaikka joulukuuseen sopivan ripustettavan koristeen. Samalla reissulla ostin myös juuttikangasta, vanua sekä pellavalankaa, joita käytin askarteluissa.

KORTTEJA JA RIPUSTETTAVIA KORISTEITA KUUSIKANKAASTA

Leikkasin ensin juuttikankaasta pohjaosan, jonka reunoja hiukan purin, jotta sain ne hiukan hapsureunaiseksi.  Sitten leikkasin kuusikankaasta kuusia irti niin, että niihin jäi suht iso valkea tausta. Ompelin leikkaamani palat ompelukoneella, punaista lankaa käyttäen, juuttikankaaseen kiinni.

Osaan laitoin kankaan ja juuttikankaan väliin hiukan vanua, jolloin kuusesta tuli kolmiulotteisempi. Ja osan kuusista leikkasin ääriviivojen mukaan ilman taustaa ja ompelin ne myös samoin ompelukoneella kiinni juuttikankaaseen.

Sitten vain liimasin tuon juuttikankaan vielä kartonkipohjaan kiinni. Itse käytin kuumaliimapistoolia, joka on askarteluissa tosi näppärä, mutta esim. Erikeeper tai vastaava perusliima käy oikein hyvin. Jos valitsee erimallisia ja -värisiä kartonkeja korttipohjaksi, saa vielä lisää vaihtelua kortteihin.


Ripustettavat koristeet tein niin, että leikkasin kaksi samankokoista palaa, joissa oli kuusi, laitoin väliin vanua ja pellavalangasta tein lenkin, laitoin sen palojen väliin ja surautin palat yhteen niin, että molemmin puolin on kuusi näkyvissä. Näin ripustusnauha kiinnittyi samalla vaivalla. Samoin voisi tehdä ripustettavia kuusikoristeita niin, että leikkaisi kuuset ääriviivoja myöten irti pohjakankaasta. Silloin vain ompelu on astetta hitaampaa.

Helppoa ja nopeaa, eli juuri minunlaiselleni hätähousulle sopivaa askartelua, kun tulee nopeasti valmista. Nämä kun saavat olla tarkoituksella hiukan viimeistelemättömiä, koska se sopii tuohon tyyliteltyyn kuuseen mielestäni oikein hyvin.

Jatkopalkkia blogiin tulossa jouluaskarteluista jo näissä kuvissakin vilahtavien ripustettavien pehmojoulupallojen muodossa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti