perjantai 4. joulukuuta 2015

Sinivalkoinen liukuvärjätty suklaakakku








Tämä sinivalkoinen liukuvärjätty suklaakakku käy erinomaisesti esimerkiksi itsenäisyyspäivään. Vaikka ulkonäkö on isänmaallinen, makumaailma vie hiukan kauemmaksi. Kakun idea lähti oikeastaan ostamistani Ferreron Raffaello kookospalloista ja niiden maun innoittamana, suklaakakku sai täytteekseen kookosmoussea.

Kakun voi tehdä tarjoilua edeltävänä päivänä koristeluja myöten valmiiksi ja säilyttää jääkaapissa. Jääkaappisäilytyksen jälkeen kakku kannattaa nostaa noin puoli tuntia ennen tarjoilua lämpenemään, jotta kakkupohja ja sokerikreemi lämpenevät ja pehmenevät hiukan.

Tarvitset kakun valmistukseen korkeareunaiset vuoat (2 x 16-20 cm irtopohjavuoat), mikäli haluat tehdä korkean kakun tai paista kakku suuremmissa vuoissa ja vähennä paistoaikaa sen mukaan ja käytä kakun kasaamisessa korkeareunaista reunakalvoa. Matalaa kakkua tällä koristelutavalla ei kannata tehdä, koska liukuväri ei pääse oikeuksiinsa kovin matalassa kakussa.


LIUKUVÄRJÄTTY KOOKOSMOUSSELLA TÄYTETTY SUKLAAKAKKU (8-10:lle)

Kakkupohjat (minulla 2x 18 cm:n korkeareunaiset irtopohjavuoat):

Kuivat aineet:
4 dl vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
1 tl leivinjauhetta
2 dl fariinisokeria
1 dl sokeria
2 dl kaakaota (Van Houten/Fazer tai vastaava)
3/4 tl vaniljajauhetta/1,5 tl vaniljasokeria
1 tl espresso -jauhetta
ripaus suolaa

Kosteat aineet:
170 g voita, huoneenlämpöistä
2 kananmunaa, L-koko
3 dl turkkilaista jogurttia
2 rkl öljyä
1 dl kiehuvaa vettä

Laita uuni kuumenemaan 175-asteeseen, kiertoilma 155-asteeseen. Vuoraa irtopohjavuokien pohjat pingotamalla leivinpaperi vuoan pohjan ja reunan väliin. Suihkaise reunat vuokaspraylla.

Sekoita kuivat aineet keskenään taikinakulhossa. Mittaa toiseen kulhoon kosteat aineet ja vatkaa niitä sähkövatkaimella sekaisin noin minuutti. Yhdistä kuivat ja kosteat aineet ja vatkaa vielä sekaisin.

Annostele tasaisesti vuokiin ja paista uunin alatasolla noin 40 minuuttia.  Kakku saa jäädä melko kosteaksi, joten varo ylipaistamasta kakkua, ettei se kuivu. Anna jäähtyä vuoissaan ritilän päällä 10 minuuttia, ennen kuin kumoat leivinpaperoidulle pellille jäähtymään loppuun.

Täyte:
2 prk kookoskermaa (Kara)
1 dl kookossiirappia (Modo)
1 dl sokeria
0,75 dl vettä
2,5 rkl maissitärkkelystä

6 liivatelehteä
1 Flora Vispi
0,5 dl tomusokeria
1,5 rkl vettä

Mittaa kattilaan kookoskerma, kookossiirappi ja sokeri. Kuumenna kiehuvaksi sekoitellen. Sekoita vesi ja maissitärkkelys keskenään hyvin ja valuta kookosseoksen sekaan ohuena nauhana, koko ajan samalla sekoittaen. Keittele, kunnes kookoskiisseli sakenee ja siirrä seos sitten heti laakeaan astiaan, jonka pintaan laitat tuorekelmun, jottei seos kuoretu. Jätä jäähtymään hetkeksi huoneenlämpöön ja siirrä sitten jääkaappiin.

Tee tämä seuraava vaihe vasta silloin, kun olet jo leikannut kakkupohjat valmiiksi ja olet valmis täyttämään kakun:
Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen 5-10 minuutiksi. Vatkaa Flora Vispi ja tomusokeri keskenään vaahdoksi sähkövatkaimella. Älä pese vatkaimia, tarvitset niitä kohta uudestaan. Kuumenna 1,5 rkl vettä esim. mikrossa ja liota siihen käsin kuivaksi puristamasi liivatelehdet. Anna liivateseoksen jäähtyä sen aikaa, kun sekoitat Flora Vispi vaahdon ja aeimmin jääkaappiin laittamasi kookoskiisselin keskenään sekaisin. Lisää liivateliuos ohuena nauhana, koko ajan samalla sähkövatkaimen hitaalla nopeudella sekoittaen.

Sokerikreemi kakun päälle:
300 g voita, huoneenlämpöistä
3 dl tomusokeria
3 rkl kookossiirappia

Vatkaa sokerikreemin aineet keskenään sähkövatkaimella kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi.

Lisäksi:
Sinistä, vaaleansinistä  ja (valkoista) pastaväriä
Ferrero Rafaello kookospalloja
Korkeaa reunakalvoa

Kakun täyttö:

Tasoita kakkupohjien pinta ja leikkaa molemmat kakkupohjat puoliksi. Jos käytät kaikki kakkupohjat, täytettä on suht sopivasti ja kakusta tulee hyvin korkea runsailla moussekerroksilla. Koska meillä kakkua oli syömässä suht pieni porukka, laitoin yhden kakkukerroksista pakkaseen ja tein kakun 3-kerroksisena. Täytettä jäi silloin yli melko paljon, vaikka kakusta tuli silti suht korkea.

Vuoraa kakkuvuoka tuorekelmulla ja laita ensimmäinen kakkukerroksista vuokaan. Kakku kumotaan hyydyttämisen jälkeen, joten laita alaspäin tasaisin kerros=kakkuvuokaa vasten paistunut osa. Levitä kookosmoussea väliin, laita seuraava kakkukerros ja viritä nyt reunakalvot kakkuvuokaan, jotta saat kakusta tarpeeksi korkean ja reunakalvot tukevat täytettävää kakkua. Levitä taas kookosmoussea, laita seuraava pohja jne. Peitä kakku ja laita jääkaapppin hyytymään minimissään 4:ksi tunniksi tai seuraavaan päivään.
 
Kumoa kakku tarjoiluvadille ja poista reunakalvot ja tuorekelmu.

Tee sokerikreemi ja jaa kreemi kolmeen osaan niin, että 1 osa on selkeästi suurempi kuin kaksi muuta. Värjää  kaksi pienempää osaa kahdella eri sinisen sävyllä, sinisellä ja vaaleansinisellä. Itse värjäsin myös tuota nk. valkoista valkoisemmaksi, mutta sen voi myös jättää tekemättä, jolloin valkoinen osuus on selkeästi kellertävämpi.

Paras ja helpoin liukuvärjäystulos tulee niin, että kakkuvati on pyörivän alustan päällä ja käytät palettiveistä sokerikreemin levitykseen.

Levitä ensin kakun päälle ja reunoille valkoista sokerikreemiä ohut kerros, jolloin saat mahdolliset murut kiinnitettyä sekä epätasaisuudet paikattua. Laita kakku jääkaappiin noin 15 minuutiksi.

Levitä sitten kakun alalaitaan kerros sinistä sokerikreemiä, putsaa palettiveitsi ja levitä seuraavaksi vaaleansinistä. Jos teit kakun 4-kerroksiseksi, voit levittää valkoista sokerikreemiä jo kakun yläosaankin, jolloin saat kakun reunasta 3-värisen. Minä päädyin levittämään kahta sinisen sävyä kakun reunaan ja kakun päälle valkoista. Levitä siis valkoista joko sekä kakun yläosaan että päälle tai vain päälliosaan. Putsaa aina veistä silloin, kun et halua värien sekaantuvan.

Riippuen, kuinka paljon haluat värien sekaantuvan, sekoita värien rajakohdasta hiukan värejä toisiinsa. Tasoita sitten sokerikreemi kakun reunoille asettamalla palettiveitsi suht kohtisuoraan kakun reunaa vasten ja pyöräytä samalla kakkualustaa. Kaavi ylimäääräinen sokerikuorrute lasin tai vastaavan reunaan ja  jatka niin kauan, kunnes saat suht tasaisen pinnan.

Laita kahteen pieneen tukevaan pakastepussiin tähtitylla ja laita toiseen loppu vaalensinisestä sokerikreemistä, toiseen tummemman sininen sokerikreemi. Pursota kakun päälle ruusukkeet vuoronperään vaalean- ja tummansinisellä ja paina joka ruusukkeen päälle Raffaello kookospallo.

VINKIT:

Jos sinulla ei ole pyörivää alustaa, laita kakkualustan alle kangasta, jolloin kakkualustaa on helpompi pyörittää kakkua kuorruttaessa.

Jos sokerikreemi tuntuu hankalalta levittää, käytä sitä muutama sekunti mikrossa, jolloin se pehmenee sen verran, että sitä on helppo levittää. Mutta vain muutamia sekunteja, ettei voi sula, vaan vain pehmenee hiukan.

Liukuvärikakuissa pinta saa mielestäni ollakin hiukan elävämpi, eli sen ei mielestäni tarvitse olla ihan tasainen, mutta jos haluat erityisen tasaisen pinnan, kuumenna välillä palettiveistä kuumassa vedessä, kuivaa ja sitten tasoita sokerikreemiä sillä, jolloin saat hyvin tasaisen pinnan.

Saat leikattua kakusta siistejä paloja kuumennetulla terävällä veitsellä, jonka kuivaat aina leikkuun välissä. Korkeista kakuista on vaikea saada kakkulapiolla siistejä paloja, koska kakku helposti painuu kasaan kakkulapiolla leikattaessa.

Tämä kakku ei ole kuiva, muttei kovin kosteakaan, joten jos pidät kosteasta kakusta, voit kostuttaa kakkulevyjä kevyesti kakkua kootessasi. Kevyt kostutus, noin 1/2 desiä esim. maitoa on silloin sopiva määrä koko kakkuun.

 HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti