tiistai 1. huhtikuuta 2014

Parsa-pekoni-uppomunaleivät


Yksi kevään varmoista merkeistä on se, että pikkuruokakaupoistakin saa tuoretta parsaa (Jee!). Kaikki kun eivät asu kauppahallien tai isojen hyvinvarustettujen markettien äärellä, niin on kiva, että normikaupastakin löytää parsaa ostoskärryyn. Useimmiten se on vihreää tankoparsaa, mikä sopiii minulle oikein hyvin, koska pidän vihreästä parsasta valkoista parsaa enemmän. Mielestäni vihreä parsa on maukkaampaa ja kauniimpaa. Eikä sekään haittaa, että se on nopeampi valmistaa, kun sitä ei tarvitse edes kuoria.


Ja parsaahan voi työntää melkein minne vain - ruoan lisukkeeksi, alkuruoaksi, salaattiin, keittoon, piirakkaan, pasta-annokseen... Tällä kertaa parsa päätyi meillä sunnuntain aamupalaleiville. Joskus aamupalallakin voi mielestäni hiukan irroitella ja syödä muuta kuin puuroa tai ruisleipää. Uppomunan löysäksi jätetty keltuainen leviää ihanasti parsaleivälle kastikkeeksi sitä syödessä.

PARSA-PEKONI-UPPOMUNALEIVÄT

Hyvää rapeakuorista leipää, yhtä monta siivua kuin syöjiä
1 nippu parsaa
1 pkt pekonia (pieni paketillinen)
Kananmunia, yhtä monta kuin syöjiä
1 rkl etikkaa

suolaa
mustapippuria

Pese parsa ja taita parsan tyviosasta kuivahtanut osa pois ja käytä tässä vain tuore osa parsasta (ota parsan päät toinen toiseen käteen, toinen toiseen. Taivuta parsaa hiukan kaarelle. Parsa napsahtaa automaattisesti siitä kohtaa poikki, josta tuore osa alkaa).

Levitä leivinpaperoidulle pellille pekonisiivut. Säädä uunin lämpötila 160-asteeseen ja laita pekonit samantien uuniin paistumaan. Noin 20 minuutissa pekonit ovat paistuneet rapeiksi. Voit käyttää ne talouspaperilla, joka imee ylimääräisen rasvan ennen leiville laittoa.

Pekonin paistuessa laita suurehkoon kattilaan vettä kiehumaan uppomunia varten. Lisää veden joukkoon pieni loraus etikkaa. Ota 2 kahvikuppia/lasia ja riko niihin molempiin varovasti kananmuna. Kun vesi poreilee, muttei kiehu liian voimakkaasti, tee lusikalla/kauhalla keitinveteen pyörre ja kaada pyörteeseen varovasti munat 1 kerrallaan. Katso kellosta aikaa ja anna munien olla poreilevassa vedessä 3,5 minuuttia. Ota reikäkauhalla pois ja nosta talouspaperin päälle. Toista kaikkien kananmunien kanssa sama.

Tarvitset lisäksi pari pannua, joihin ripautat hiukan oliiviöljyä. Pekonin paistuessa uunissa ja uppomunien kypsyessä, paista toisessa pannussa parsa (lisää pannulle hiukan suolaa) ja toisessa paahda leipäviipaleet molemmin puolin (tai paahda leivät uunissa kevyesti oliiviöljyllä ripoteltuna). Jos vihreä parsa on tuoretta, se kypsyy melko nopeasti. Jätä parsaan hiukan purutuntumaa, eli älä ylikypsennä sitä lötköksi.

Sitten kasaa leivät nostamalla leipäviipaleiden päälle ensin pari parsaa, sitten pekonia ja päällimmäiseksi uppomuna. Jos haluat uppomunistasi kauniin pyöreitä, trimmaa tarvittaessa ylimääräiset valkuaishötöt pois. Minä en nyt hienostellut uppomunaa trimmaamalla, kun olimme oman perheen kesken. Pyöräytä vielä mustapippuria uppomunan päälle.

Tällainen tuhti aamupala piti nälän loitolla muuten aika pitkään. Ehken kuitenkaan ottaisi tällaisesta aamupalasta ihan joka-aamuista rutiinia, vaikka joskus on kiva esim. viikonloppuna tai lomalla syödä arkirutiineista poikkeava aamupala.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti