sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Oeufs en cocotte - Munat annosvuoissa

 

Oeufs en cocotte on ranskalainen munaruoka, jonka valmistuu nopeasti esimerkiksi aamupalalle. Seurakseen se ei kaipaa kuin hyvää patonkia tai muuta maukasta leipää, jota dipataan löysäksi jätettyyn keltuaiseen. Perusohjeessa annosvuokiin laitetaan useimmiten kermaa, kananmuna ja mausteita ja kypsennetään uunissa vesihauteessa (Bain-Marie). Mutta annosvuokiin voi upottaa itselleen muitakin mieluisia aineksia, kalaa, kinkkua, kasviksia, juustoraastetta jne. Olen tehnyt aiemminkin vastaavia, mutta kun näin Rachel Khoon ohjeen Pieni keittiö Pariisissa -ohjelmassa, jossa hän käytti kananmunan lisäksi Crème Fraîchea tavallisen kerman sijaan, päätin tehdä näitä mahdollisimmann nopeasti ranskankermalla. Mielestäni ranskankermalla näistä tulikin parempia kuin tavallisella kermalla, koska ranskankerman mieto happamuus kävi hyvin yhteen kananmunan kanssa.

Kananmunina kannattaa käyttää mahdollisimman hyvälaatuisia ja tuoreita munia. Mieheni oli ostanut pari päivää aiemmin työpaikan kautta luomukananmunia suoraan tuottajalta, joten ajankohta osui loistavasti yksiin näiden teon kanssa.

OEUFS EN COCOTTE - MUNAT ANNOSVUOISSA (4:lle)

1 prk Crème Fraîchea
4 kananmunaa
Lämminsavulohta
Tuoretta tilliä
Mustapippuria myllystä
Suolaa
Savupaprikaa

Lisäksi:
Patonkia tai muuta hyvää leipää
 
Laita uuni kuumenemaan 180-asteeseen, kiertoilma 160-asteeseen.

Kasaa annokset ramekin-vuokiin/kuumuutta kestäviin kahvikuppeihin tai vastaaviin laittamalla ensin vuokien pohjalle lusikallinen Crème Fraîchea per vuoka. Mausta mustapippurilla, suolaripauksella ja savupaprikaripauksella. Saksi seuraavaksi  reilusti tuoretta tilliä vuokiin, lisää paloiteltua lämminsavulohta ja riko varovasti kananmunat vuokiin. Lisää vielä lisää tilliä ja lusikallinen Crème Fraîchea per vuoka. Rouhaise päälle lopuksi vielä vähän mustapippuria.


Laita annosvuoat isompaan uunivuokaan ja lisää kuumaa vettä annosvuokien puoliväliin asti. Kypsennä vuoat vesihauteessa uunissa noin 15 minuuttia tai kunnes valkuainen on hyytynyt, mutta keltuainen on vielä juoksevaa. Vesihauteessa kypsentäessä munat kypsyvät lempeästi, eivätkä hyydy liian nopeasti. Munat kypsyvät vielä hiukan lisää uunista oton jälkeen, joten ei kannata ylikypsentää niitä.


Nauti patongin tai muun hyvän leivän kanssa. Jos pidät avokadosta, niin avokadon siivut kävivät mielestäni hyvin ruoan lisänä. Myös esim. siian-/muikunmäti käy hyvin. Itselläni ei valitettavasti ollut muuta mätiä kuin sillinmätiä, joka ei ole mädeistä ihan omia suosikkeja, mutta toki se ihan hyvin meni tämän ruoan kanssa.


Ja aamupalan lisäksi tätä munaruokaa voi hyvin tarjota brunssilla, lounaalla, välipalalla, iltapalalla...no melkein milloin vain. Helppoa, hyvää ja nopeaa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti