sunnuntai 23. elokuuta 2015

Choco Liquorice Cupcakes


Viime sunnuntain Ravintolapäivän kahvilassamme oli myynnissä mm. näitä Choco Liquorice Cupcakeja. Lupasin laittaa niiden ohjeen blogiini ja sitä itseasiassa kerettiin minulta jo pyytää, joten tässäpä ohjetta. Lakritsikinuskikastike kannattaa tehdä ensimmäiseksi, koska sen pitää ehtiä jäähtyä. Sen voi myös tehdä useampi päivä etukäteen jääkaappiin odottamaan.  Lakritsikinuskikastiketta on ohjeessa enemmän, mitä tarvitaan, mutta se käy hyvin esimerkiksi jäätelön kanssa, joten kannattaa tehdä koko ohjeen määrä samalla vaivalla.

CHOCO LIQUORICE CUPCAKES (n. 16 kpl)

3 dl sokeria
2,5 dl + 2 rkl vehnäjauhoja
1 dl kaakaota (tummaa, makeuttamatonta)
0,75 tl leivinjauhetta
0,75 tl ruokasoodaa
0,5 tl suolaa
1,5 tl espresso -jauhetta
0,5 tl vaniljajauhetta tai 1 tl vanilja-aromia
2 kananmunaa (M-kokoa)
1,5 dl kermamaitoa
1 dl (hiukan vajaa) (rypsi)öljyä
1,5 dl kiehuvaa vettä

Lakukuorrutus:
75 g voita, huoneenlämpöistän. 4 dl tomusokeria
100 g tuorejuustoa (Philadelphia)
3 rkl lakritsikinuskikastiketta

Koristeeksi:
Lakupaloja
Lakritsikinuskikastiketta

Laita uuni kuumenemaan 180-asteeseen, kiertoilma 160-asteeseen..

Mittaa kulhoon sokeri, jauhot, kaakao, leivinjauhe, ruokasooda, suola, espressojauhe ja vanilja. Sekoita ainekset keskenään.

Lisää jauhoseokseen munat, kermamaito, öljy sekä kiehuva vesi  ja vatkaa taikinaa sähkövatkaimella pari minuuttia.Taikina on todella löysää, älä pelästy, että olet tehnyt jotain väärin. Sen kuuluu ollakin hyvin löysää. Vatkaus kannattaa aloittaa hiljaisella nopeudella, ettei taikinaa räisky ympäriinsä.

Koska taikina on niin löysää, sitä on hankala lusikoida muffinivuokiin, eli ota joku kannu, jossa on nokkaosa ja kaada taikina siihen. Kaada taikinaa suoraan muffinsipellillä oleviin paperivuokiin hiukan yli puolenvälin muffinsipaperia. Jos teet ilman muffinsipeltiä, muffinsipaperien pitää olla tosi tukevia.

Paista uunin keskiosassa n. 17 minuuttia. Kokeile kypsyyttä tikulla, jos taikinaa ei tartu tikkuun, ovat ne kypsiä. Jäähdytä hetki muffinsipellillä, ota sitten pelliltä pois ja jäähdytä ne loppuun ritilällä.

Kuorruta cupcaket vasta täysin jäähtyneenä.

Lakukuorrutus:
Vatkaa huoneenlämpöinen voi vaaleaksi kuohkeaksi vaahdoksi.

Lisää voivaahdon sekaan noin 3 dl tomusokeria ja vatkaa se sekaisin. Lisää sitten lakritsikinuskikastike ja tuorejuusto suoraan jääkaapista. Lisää loppu tomusokerista ja vatkaa vielä kuohkeaksi. Voit tarvittaessa lisätä hiukan tomusokeria, kunnes saat sopivanpaksuisen kuorrutuksen. Olen huomannut, että eri tuorejuustomerkkejä käytettäessä, niiden koostumuksessa on hiukan eroja.

Lusikoi pursotusta pursotinpussiin tai tukevaan pakastepussiin ja pursota kuorrutusta tyllan avulla tai pursotuspussin/pakastepussin kulmaan leikkaamasi reiän kautta cupcakien päälle (tai levitä kuorrutusta veitsellä/lusikalla cupcaken päälle). Valuta kuorrutteen päälle vielä lakritsikinuskikastiketta ja koristele cupcake lakupalalla.

VINKKI:
Jääkaappikylmän lakritsikinuskikastikkeen saat juoksevammaksi lämmittämällä sitä hetki mikrossa. Lusikoi esim. pieneen pakastepussiin pieni määrä lakritsikinuskikastiketta, lämmitä sitä hetki mikrossa ja leikkaa sitten pussin kulmaan pieni reikä, josta pursotat kastiketta cupcaken päälle.

Säilytä cupcaket jääkaapissa.

Ihanaa, että nyt loppukesästä tuli kuitenkin oikein kunnon kesäkelit. Itse ainakin kesältä odotan lämpöä ja aurinkoa edes jossain määrin. Nytkin naputtelen tätä postausta ulkona ja nautiskelen kauniista illasta samalla. Talvella tulee sisällä kökittyä kuitenkin taas enemmän kuin tarpeeksi, joten nyt nautin mahdollisimman paljon näistä ihanista ilmoista.

4 kommenttia:

  1. Hei kiitos kiva kun laitoit tämän ohjeen :) menee ehdottomasti leivontalistan kärkisijoille! Kuulostaa niin herkulliselta... Tänä vkonloppuna ajattelin vielä kuiten hyödyntää kauden marjoja mustikkacupcakeissa...ohjeen ajattelin ottaa blueberry dream -ohjeestasi, kuorrutetta hieman sävellän ;) t. Sweety

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sweety :). Kauden marjoja kannattaa tosiaan hyödyntää nyt leivonnassa, kun niitä vielä löytyy. Näitä cupcakeja kun voi tehdä koska vain, kun tarvikkeet eivät ole nk. sesonkiluonteisia.

      Poista