torstai 3. syyskuuta 2015

Puolukka-Mascarpone-kookos piirakka & muuta puolukkaista





Tänä vuonna oli hyvä mustikkavuosi ja puolukoitakin tuntuu metsässä nyt mukavasti olevan. Ihan joka paikoilla puolukat eivät vielä olleet ihan kypsiä, mutta paikoissa, joihin aurinko on päässyt paistamaan, mättäissä oli hyvin kauniinpunaista puolukkaa. En malttanut olla keräämättä myöskään vielä viimeisiä mustikoita metsäreissullani. Myös suppiksia löytyy jo melko mukavasti, mutta näyttää siltä, ettei tänä vuonna meidän lähimetsään ole tulossa kauheasti suppiksia. Josko tulisi sitten talvella käytettyä viime vuonna kuivurilla kuivatetut suppikset, kun pakastimesta viimevuotiset onkin jo loppu.

Metsäretki meinasi osaltani päättyä hiukan ikävästi, kun sammal oli sopivasti peittänyt kapean puunrungon, johon onnistuin kompastumaan. Tuli kauhea hätä varjella ilamlennon aikana marja- ja sienisaalista, jotka onnistuinkin pitämään hienosti pystyasennossa, joten niistä ei mennyt mitään hukkaan. Mutta saalista varjellen, rähmälleni kaatuessani,  kopautin otsani komeasti kuusen runkoon, niin että kopsahti. Onneksi puupäästä on joskus hyötyäkin ja säikähdyksestä selvittyäni totesin, että selvisin välikohtauksesta pelkällä kuhmulla otsassa.


Riippuen siitä, haluatko piirakastasi ohutpohjaisen piirakkamaisen vai korkeamman ja paksupohjaisemman, kakkumaisen version, valitse sen mukaan vuokasi koko. Ylemmässä kuvassa vuoan koko oli minulla 26 cm, jolloin tulee ohutpohjainen piirakka ja alemmassa 24 cm, kakkumainen piirakka. Kuten näet, aika selkeä ero.


PUOLUKKA-MASCARPONE-KOOKOS PIIRAKKA (24-26 cm:n irtopohjavuokaan, huom! katso yläkuvan yllä oleva sepustus)

Pohja:
2 dl vehnäjauhoja
2 dl mantelijauhoa
0,75 dl tomusokeria
100 g voita (jääkaappikylmää)
2 keltuaista (L-kokoisista kananmunista)

Täyte:
2 valkuaista (L-kokoisista kananmunista)
0,5 tl valkoviinietikkaa/sitruunamehua
1 rkl  maissitärkkelystä
200 g Mascarponea
1 dl tomusokeria
0,5 dl kookoshiutaleita
0,5 tl vaniljajauhetta/1,5 tl vaniljasokeria/1 tl vanilja-aromia

3 dl puolukoita (tuoreita tai pakastettuja. Kts. ohje täytteen kohdalta tarkemmin)

Pingota leivinpaperi 24-26 cm:n irtopohjavuoan pohjan ja reunan väliin. Suihkaise reunat vuokasprayllä tai voitele ne kevyesti.

Pohja:
Erottele kanamunista keltuaiset ja valkuaiset toisistaan. Jätä valkuaiset odottamaan täytteen valmistusta.

Mittaa monitoimikoneeseen vehnäjauhot, mantelijauhot, tomusokeri ja voi paloiteltuna. Käytä konetta sen aikaa, että saat seoksesta ryynimäistä. Lisää sitten keltuaiset ja käytä konetta vain sen aikaa, että taikinasta muodostuu pallomainen. Siirrä taikina pakastepussiin tai tuorekelmuun ja laita se jääkaappiin noin 15 minuutiksi.

VINKKI:
Jauhojen kosteusprosentit ja kananmunien koko vaihtelevat, joten lisää tarvittaessa joko muutama tippa kylmää vettä, mikäli taikinasta ei muodostu palloa ja se näyttää kuivalta ja ryynimäiseltä. Vastaavasti, mikäli taikina näyttää liian löysältä, lisää hiukan jauhoja.

Laita uuni kuumenemaan 170 asteeseen, kiertoilma 150 asteeseen.

Täyte:
Vatkaa ensin valkuaiset ja valkoviinietikka sähkövatkaimella marengiksi. Jätä odottamaan.

Mittaa toiseen kulhoon maissitärkkelys, mascarpone, tomusokeri, kookoshiutaleet ja vaniljasokeri. Vatkaa samoilla vatkaimilla, niitä välillä pesemättä, seos tasaiseksi.

Nostele mascarponeseoksen sekaan ensin puolukat nuolijalla nostellen ja lisää lopuksi marenki, jonka nostelet varovasti seoksen sekaan. Jos käytät pakastettuja puolukoita, lisää ne kohmeisena sekaan.

Lusikoi täyte esivalmistellulle pohjalle ja tasoita tasaiseksi. Paista uunin alatasossa n. 40 minuuttia.  Nosta ritilälle jäähtymään.

Säilytä ylijäänyt piirakka jääkaapissa.


Etsitkö jotain muuta puolukkaista? Allaolevista linkeistä löydät blogista jo aiemmin löytyviä puolukkaa sisältäviä ohjeita.

Kinuskinen puolukkajuustokakku


Mascarpone-rahkatäytteiset puolukka- ja omenapullat


Puolukkaunelma


Raakamehu puolukasta


Omena-puolukkapiirakka


2 kommenttia:

  1. Onpa ihania puolukkareseptejä! Minä en ole vielä puolukoita ehtinyt tänä vuonna keräämään, mutta onneksi tässä on vielä hyvin aikaa jäljellä. Auts, vaarallista tuo metsässä liikkuminen, onneksi arvokas sieni&marjasato ei tosiaan sentään kaatunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rommirusina :). No nythän tuo puolukkakausi vasta alkoi, joten hyvin ehtii tosiaan vielä. Niinpä, jos marjat/sienet olis kaatunut maahan, olis harmittanut paljon enemmän kuin kuhmu päässä ;).

      Poista