torstai 19. helmikuuta 2015

Raakamakeiset - Terveellistä hyvää



Herkutella voi myös terveellisesti. Mieheni suhtautuu pääsääntöisesti hiukan epäilevästi tämäntyylisiin herkkuihin (=terveellisempiin herkkuihin). Nämä olivat kuitenkin hänen mielestään hyviä, joten uskallan suositella varauksetta muillekin. Näissä raakamakeispalleroissa on taateleita, saksanpähkinöitä, manteleita, raakakaakaojauhetta, neitsytkookosöljyä ja goji -marjoja ja ne on pyöritelty luomu kookoshiutaleissa. Eli kaikkia hyväätekeviä ainesosia sopivassa herkullisessa suhteessa.


Käytin tähän pehmeitä kivellisiä taateleita, joita saa hyvinvarustettujen kauppojen hedelmätiskiltä kylmäsäilytyksessä pahvirasiassa (kotonakin säilytettävä jääkaapissa), joten taateleita ei tarvitse liottaa vedessä ennen käyttöä.

RAAKAMAKEISET (n. 40 kpl)

1,5 dl  kuorellisia manteleita (n. 80 g)
1,5 dl saksanpähkinöitä (n. 80 g)
15 pehmeää taatelia, kivet poistettuna
5 rkl raakakaakaojauhetta
1/2 dl Goji -marjoja
2 rkl Neitsyt kookosöljyä

Palleroiden kierittelyyn:
n. 1 dl luomu kookoshiutaleita

Laita monitoimikoneen kulhoon, jossa on leikkuuterä, pähkinät ja aja ne pienehköksi rouheeksi. Lisää taatelit, joista olet poistanut kivet, raakakaakaojauhe, Goji -marjat ja kookosöly. Käytä konetta, kunnes saat massasta hyvin sekoittunutta ja haluamasi karkeusasteista. Omaan makuuni massa on, kun siinä on vielä hiukan pähkinänpaloja, jolloin niistä jää kivasti purutuntumaa.

Laita massa pakastepussiin ja jääkaappiin noin 15-30 minuutiksi, jotta se hiukan jähmettyy. Pyörittele sitten puhtain käsin pieniä palleroita, jotka kierittelet kookoshiutaleissa. Pallerot voi syödä hetikin, mutta mielestäni rakenne ja maku on parempi, kun ne saavat olla hetken kylmässä, jolloin ne hiukan kovettuvat ja maut tasoittuvat.

Raakamakeiset voi säilyttää vajaan viikon jääkaapissa tai pakastimessa pidempään, jolloin voit ottaa sieltä herkkupalleron kerrallaan, makeanhimon yllättäessä, hyvällä omallatunnolla. Vaikkei näissä ole lisättyä sokeria, makeanhimo talttuu silti mukavasti. Kaikki  aineosat ovat terveellisiä, mutta energiaa näissä on melko paljon, joten kauhean montaa ei kannata silti vedellä kerralla.

2 kommenttia:

  1. Minusta tuollaiset raakanamut ovat niin hyviä,ja vielä helppotekoisiakin,ja tietenkin terveellisempiä kuin tavanomaiset namut:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, tavallisia namuja minä en onneksi oikeastaan syökään, vaikka muuten tulee herkuteltua enemmän kuin laki sallii :). On siis hyvä edes välillä herkutella vähän terveellisemmin.

      Poista